Mietteitä

Työuupumus on paha. Siis vaikka se olisi vain sillä asteella että ei jaksa muuta töiden jälkeen.

Itselläni on juuri sellainen olo. Se ei niinkään johdu työn vaativuudesta, vaan siitä että tiedän valmistuvani alalla, jolta todennäköisesti en tule koskaan saamaan töitä. Ja koska tutkintoni ei valmenna juuri minkään muun alan töihin, on tulevaisuuteni todella kyseenalainen.

Koska minulle on tärkeää saada työtä, jossa pääsen käyttämään päätäni, tai vieläkin mieluummin luovuutta. Se on ainoa asia, mistä olen koskaan ollut pidempään kiinnostunut. Minulla ei ole harrastuksia (urheilu tms.) vaan áinoastaan toive päästä toteuttamaan itseäni ammatillisesti.

Asiaa ei helpota alalle osittain sopeutumaton luonteeni ja tietynlainen peruskriittisyys kaikkea kohtaan, mikä muille ilmeisesti näyttäytyy negatiivisuutena tai hankaluuksien kerjäämisenä.

Alan muutenkin olla siinä iässä jossa opiskelut pitäisi olla hoidettu, joten en enää jaksa lähteä uuteen koulutusrumbaan.

Ja tähän soppaan alkaa sekoittua ikävällä tavalla perusyksinäisyys, josta yksi oire on tällä palstalla oleminen. Asia joka ei aiemmin ole tullut edes mieleen.

No höh, nyt aloinkin itsekkäästi vain omiani ruotimaan.

Tsemppiä kaikesta huolimatta.

On ne tädit kanssa sellaisia juu. Miehille ei kyllä tule tollasta kyselyä, siis edes vaikka korvataan sana sulhanen sanalla morsian.

Pitäisköhän munkin onnistua romahtamaan kunnolla että voisin alkaa nousun kohti kunnon kansalaisuutta. Paikallaan junnaus loppuis, kun menis edes alaspäin.

No sulla on ainakin kehitys hyvä kai, tai siltä ainakin kuulostaa. En tiedä onko se elämänkumppanin löytyminen vielä kaksnollan kohdalla syy paniikkiin.

T.Lähempänä kahtakymmentä kuin kolmeakymmentä

Mä olen kanssa aikoinani sairastanut masennuksen. Olen ollut tässä välissä ihan kunnon kansalainen, opiskellut ja tehnyt vuoden verran töitä, yrittänyt harrastaakkin. Kuitenkin alkoi nyt keväästä olla taas ihan loppu.. mietityttää että teinkö aikoinani oikean uravalinnankaan, työ henkisesti raskasta..
No joo sitten tein aikamoisen pyörähdyksen elämässäni ja sanoin työstä itseni irti ajatuksena että aloittaisin vielä opiskeleen jotain muuta (vähemmän kuormittavaa).. se vaan ettei siitäkään ole tullut oikein mitään, kun en saa itseäni keskittymään pääsykokeisiin lukemisiin.
Nyt vähän semmonen olo, että mennäänköhän tässä kovaa vauhtia taas kohti pohjaa..

Tekis kovasti mieli mennä jonnekin aurinkoon miettimään koko touhua ja itseäni.. mutta kun hemmetin äkkilähdötkin on aina kahdelle hengelle..

No ehkä mä ootan eka ne pääsykokeet ja katson sitten mitä teen..

Jaksamista toivottelen sulle... älä ota tädeistä ressiä..

tv sanna - joka haaveilee pakenevansa jonnekkin kauaksi pois-

"Töiden jälkeen olen lähes joka päivä niin väsynyt etten jaksa lähteä ulos tai harrastaa muuta."

Eihän kokoajan tavitse olla liikkeessä.
Koita vaan levätä illat että selviät töistä.


"mutta ihmissuhde rintamalla vaan on kovin hiljaista. "

Eihän sinulla ole mihinkään kiire..vai onko?
Kaikessa rauhassa etsi vaan se oikea joka sinusta todella välittää.


"Lisäksi ahdistaa sukulaisten erityisesti muutamien tätien kyselyt ja kommentit elämäntilanteestani."

No noitahan aina löytyy..ei niitä pidä ottaa tosissaan.
Tarkoittavat varmaan hyvää mutta tuovat
esiin vaan oman ymmärtämättömyytensä.


Voit laittaa minulle viestiä jos haluat keskustella:[email protected]
Olen vaan toinen yksinäinen,tai siis yksi niistä monista yksinäisistä..