Ihmettelen että miksi kaikki VL:t eivät voi enään tervehtiä kunnolla kun en ole VL. He vain nyökkäävät tai hymyilevät vähän. Onneksi joukossa on myös niitä jotka tervehtivät iloisesti.
tervehtimisestä
kaapro
442429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
On vähän noloa jos ite tervehtii isoon ääneen eikä kuulu mitään vastausta, voi ihmiset vähän ihmetellä. No eipä ne voi ajatella mun ylpistyneen.
Niin,et varmaan tarkoittanutkaan,että heikäläisten pitäis tervehtiä "jumalan terveellä" sinua "luopunutta,vaan yleistä morjestamista. Samaa olen kokenut itsekin, vaan mine kyllä aina moikkaan siitä huolimati,vaikka vl-ihiminen omassa hyvyydessään ei haluisikaan morjestaa,heippaa sanua,nyökätä tai jopa edes olla tuntevinaankaan. Kai ne pelkää sillä morjestamisella osoittavansa ,että he ikäänkuin hyväksyvät minun elämäntavan, ja silloinhan he moikatessaan lankeavat syntiin. Ei se ole heleppoa heillä tuo elämä..
En siis ole alkuperäinen:)
moikkaan, mutta huvittavimpia on nämä ikätoverit jotka kääntää päänsä pois päin. Sehän ei ole kyllä mun häpeä.
Meitä on moneen junaan ja joka lähtöön.
Tervehtivät silloin kun muita veeälliä ei ole näkemässä. Vl:t pelkäävät tervehtiä, koska varsinkin muiden uskovien tervehtimisestä Jumalan terve-toivotuksella joutui ainakin ennen hoidettavaksi tai vähintäänkin puhuteltavaksi. Olisiko tervehtimättömyyden syynä tämä tervehtimiskielto?
Ihan vaan niinkin, että jos julkisella paikalla tervehdit, niin kaikki eivät uskalla isoon ääneen tervehtiä takaisin. Hehän saattavat pelätä, että joku vl-uskovainen näkee.
Kaikki vl-uskovaiset kun ei tiedä, että hoitokokoukset olivat vääriä, ja kuuluvat nykyään menneisyyteen. Hoitokokousaikoina vl-uskovaisia kiellettiin tervehtimästä "epäuskoisia",eronneita/erotettuja.
Eli syy ei ole sinussa, ei heissä jotka eivät tervehdi, vaan SRK:n opetuksissa.
ajaa eronneet kauemmas siitä uskosta. Ei luulis SRK:n sitä haluavan.
On ajatellut sen asian sillon aikoinaan toisin päin. Jos he ovat ajatelleet, että kun ihminen eristetään täysin perheestään, suvustaan ja ystävistään, niin hänellä on suurempi halu palata takaisin joukkoon.
Yksinäisyys, ja yksin jättäminen on monelle kova paikka, ja se saattaa hyvinkin johtaa siihen, että ihminen palaa takaísin. Kaikki eivät kestä totaalista yksin jäämistä. Ja monella vl-uskovaisella kaikki perheenjäsenet ja ystävät ovat juuri siellä vl-liikkeessä jos on koko ikänsä siellä kasvanut.
Muuten, Emmalia, huomasitko, että kommentoimme tevehtimisasiaa äsken toisistamme tietämättä samaan aikaan lähes samalla tavalla? Kokemustaustoissamme lienee paljon yhteistä? ;-)
Siitä minulle tuli mieleen tuo pelko, kun olen nähnyt miten se pelko tänä päivänäkin asuu joissain varsinkin vanhemmissa vl-uskovaisissa. Saattavat pelätä ihan pienenkin asian vuoksi.
Ja kun olen oppinut ymmärtämään vl-oppia vähän enemmän, niin olen oppinut ymmärtämään myös ihmisiä paremmin. Jos joskus tuntuu kiukkua, ja pihinää, niin osaan ajatella sen siten, että vika ei ole ihmisissä, vaan vl-opissa. Näin tulee hyvin toimeen myös vl-uskovaisten kanssa:)
Ai, että Vl:suuteen kasvetaan eikä muihin. Melperit ym. ovat joskus ihmetelleet, kuinka yllättävän monista vl-uskon jättäneistä tulee ateisteja tai muuten uskoon välinpitämättömiä. Kyllä he itsekin ovat kasvaneet uskoonsa - juuri tähän meidän kristinuskoon. Kun ei se heillekään helppoa ole uskostaan luopua, niin ei pitäisi ihmetellä sitä, että vl:t pysyvät juurissaan kiinni. Niin, että miksi pitäisi yleensä kristillisyydessä pysyä. Kaikille tekisi hyvää irtaantua siitä, mihin on kasvanut.
kuullutkaan tuommosesta tervehtimiskiellosta, kun äidillä ja isälläkin on paljon tuttuja jotka eivät ole VL:iä. Ja he jyläilevät joskus toistensa luona ja juttelevat kun muuten näkevät.
..kuin Newton ja Leibniz kehittivät differentiaali- ja integraalilaskennan lähes yhtäaikaa tietämättä sitä. Newton kerkesi vähän aiemmin mutta kuitenkin Leibniz pähkäili saman ihan ite.
On vl-tuttavia, kyläillään myös puolin ja toisin, sekä myös tervehditään. Meille on joskus tullut ihan täysin vieraitakin vl-ihmisiä, ja he ovat tervehtineet Jumalan terveellä.
Sitä tarkoitin, että joillakin tuo käytös voi johtua vain siitä mitä joskus ennen on opetettu. Ja se oppi on ollut juuri silloin hoitokokousaikoina, ja kaikki eivät vl-uskovaisistakaan tiedä, että hoitokokoukset ovat menneisyyttä.
Sanoa, että en oikein ymmärtänyt mitä tarkoitit? Ketkä he ovat kasvaneet uskoonsa? Ja en kyllä muutenkaan ymmärtänyt?
Jotkut kasvaa helluntalaisuuteen, jotkut evankelis-luterilaisuuteen, jotkut jopa lestadiolaisuuteen, vieläpä vanhoillislestadiolaisuuteen. On olemassa katolilaisia juuriltaan ja on buddhalaisia. Jotkut ovat tosin siirtyneet vasta aikuisiällä vaikkapa islamista juutalaiseksi. Sitä tarkoitin, että jos ei itse ole valmis avarakatseisuuteen, ei kannata vaatia toisiltakaan. En tarkoittanut nimimerkki "Emmaliaa" tällä. Onhan ne Melperit ym. voineetkin olla muita kuin kristinuskovaisia alkujaan.
Newton ja Leibniz kehittivät jotakin uutta, mutta me Emmalian kanssa kertasimme mielissämme menneitä. ;-)
Niin jokaisella on vahvat juuret ja siteen siihen omaan uskonyhteisöönsä. Kyllähän kaikki ihmiset jos syntyvät, ja elävät jossain uskonryhmässä väkisinkin kasvavat siihen kiinni, ei se irottautuminen ole kenelläkään helppoa.
Mutta on sitten meitäkin, jotka taas emme ole sillain kasvaneet uskoon kiinni, tai siis emme ole koskaan saanneet sitä vahvaa uskonnollista kasvatusta. Perusasiat, ja se, että muistamme Jumalan. Meillä on ollut täysi vapaus tavallaan valita se minkä oikeaksi katsomme, olisimme halutessamme voinneet valita meille sopivan uskonryhmänkin jos olisimme haluneet.
Itse aikoinaan aina luulin, että jos ihminen on uskovainen niin hänen pitää kuulua jonnekkin ryhmään. Kerran sitten mietin, että jos haluasi alkaa uskovaiseksi, niin minkä ihmeen ryhmän sitä valitsisi kun niitä on niin paljon, ja mistä sen tietää mikä on oikeaa uskoa olevien joukko.
Sitten tulin siihen tulokseen, että sitä valintaa ei voi tehdä, kun en tosiaankaan tiedä mistään missä opetetaan oikein. Ja ajattelin etten ikinä voi olla uskovainen.
Nyt sitten vasta myöhemmin olen huomannut, että minähän olen uskovainen, uskon, ja ei siihen tarvittukkaan mitään uskonryhmää erikseen.
..pitäisi luopua ympäristön (perhe, muut yhteisöt)antamasta turvallisuudentunteesta.
tietää. En ole koskaan kuullut tuommosista hoitokokouksista.
Ole niistä kuulleet. Oma aviomiehenikään (hän on vl-kodista) ei niistä tiennyt, tai ei muistanut vaikka lapsena oli niissä mukana ollut.
Tältä palstalta ensi kerran niistä luimme, ja molemmat ihmettelimme mitä ovat hoitokokoukset.
Vasta tämän jälkeen olemme saanneet niistä kuulla ja tietää ihmisiltä jotka ovat niihin joutuneet.
hoitokokoukset?
Minulla on varmaa tietoa ovat olleet sellaisia mitkä on pidetty ihmisten kotona.
Hoidettava oli sanonut jotain mikä ei toista miellyttänyt, eikä se olisi miellyttänyt vl-johtoakaan, niin yllättäen oven takana oli ollut muutama hoitomies, ja oli sitten hoidettu. Samasta asiasta useamman kerran. Näistä menneistä ajoista on kärsimystä edelleenkin, ja ei vieläkään ymmärrä tapahtunutta.
http://koti.mbnet.fi/vltietoa/hoitokokoukset/hoito.html
tuohan on aivan hirveätä. Mun isä uhkasi käskeä jonku puhujan meille kun siskon kanssa ei käyty seuroissa. Onneksi ei kuitenkaan uhkaustaan toteuttanut.
juttua. Mun isä uhkasi käskeä meille puhujan, kun ei siskon kanssa käyty seuroissa. Onneksi ei uhkaustaan kuitenkaan toteuttanut.
tuli tuo viesti laitettua sitten kahdesti ku ei ekalla kerralla meinannut lähteä ollenkaan.
Yleensä jonkin sortin pelko on kyseessä kaikkeen karttamiseen ja välttelyyn. Ehkä eivät halua uskoa tapahtunutta todeksi.
ainakin haluun tervehtii ihan käestä pittäin kaikkii, jotka ittekki haluu tervehtiä käestä pittäin. Mutten Jumalan terveellä niitä jotka on uskonsa kieltäny. Ei kai kukaan ees oleta et silleen pitäis tehdä. Sehän on veeällipäitten tapa, se on tavallaan sitä et haluu sanoo toiselle et on vielä uskomassa samallai ku tervehdittäväkin.
Sinähän et olekaan perus-vl, koska sinä voit laskea leikkiä uskonasioistakin. Sinä siis olet poikkeava positiivisessa mielessä ja olet siten osaltasi vahvistamassa sääntöä.
ups ja kulp, en tiedä oisinko otettu, imarreltu vaiko hätääntynyt sanoistasi Mukava Herra Joosua!!
Siis en halua lyödä leikiksi uskomisen asioita, enkä Raamattua. Mut esim hoitokokusjutut on mun mielest osin niin jo älykääpiömäisiä, etten osaa niitä väliin pitää muuna kuin SUUREN SUURENA VITSINÄ. Tai sitten jotkut sellaiset fraasit yms yms...ne naurattaa mua oikeestikki.
Haluan kysyä sinulta Joosua, olenko loukannut sinua leikinlaskullani? Jos näin on päässyt tapahtumaan, haluan pyytää sinulta anteeksi.
Tarkoitin kirjoittamani ihan kehuksi vaan, koska olet ihan oikeasti positiivinen ilmestys palstalla. Tuosta oli mainio esimerkki myös kirjoituksesi toisaalla "Nainen"-ketjussa.
Minusta tuntuu, että elmänasenteesi on poikkeuksellisen valoisa ollaksesi vl. Arvostan sinussa myös sitä, että uskallat olla oma itsesi; tämänhän huomaa kaikista kirjoituksistasi.
Kun itse olen jäyhä Pohjalainen, eikä juttu ole lennokasta niinkuin sinulla, ymmärrän silti sinua.
Kyllä kai uskonasiostakin saa leikkiä laskea, kukapa sen olisi kieltänyt.
Et ole siis loukannut minua etkä varmaan muitakaan. Vain piristänyt. ;-)
Tarkoitin tietenkin ketjua "Vl-naisen pienet piirit" enkä ketjua "Nainen". Voisit kyllä kommentoida jotakin myös "Nainen"-ketjuun.
kun en ole loukannut sinua!!
Anteeks vaan mut se nainen-ketju oli musta niin ääliömäinen, etten viittiny sinne mitään heittää. Voisin tietty sinne jottain kommentoida, mut oon jotenki niin eri aaltopituudella sellaisten "faktojen" kaa, et huhhuh!!
mukavaa että tullaan kädestä pitäen tervehtimään. Tulee semmosesta hyvä mieli=)
osa lakkai "tuntemasta" kokonaan. Vaikka kaupanhyllyjen välissä olisi vastakkain tultu, niin hapan ilme naamalla he kävelivät vastaan ohi katsoen. Aivan kuin olisin loukannut heitä henkilökohtaisesti kun en ole enää samassa uskonyhteisössä.
Mutta mitäpä epäuskoisten kanssa veljeilemään, koska he kuitenkin jäävät tänne tulen ruoaksi kun tosiuskovaiset korotetaan kunniaan?!?
huvittavaa on tuommonen ylimielisyys. Ei kukaan ihminen voi tuomita toista. Tekkeekö se VL:stä huonomman jos moikkailee tuttuja? Mutta toisaalta semmoset voi jättää omaan arvoonsa. Kiva kuitenki että on niitä toisenlaisiaki VL:iä.
Enää, ei enään.
se on ennään
Vaisu tervehtiminen saattaa johtua siitä että kun on aina JT:llä tervehditty, ja tietää toisen luopuneen uskosta, jotenkin hävettää muuttaa tervehtimistapa "maalliseksi". Siis lähinnä hävettää tervehdittävän puolesta, että kiusaantuuko tms.
kiusaannu ainakaan jos kerta itse moikkaa ensin.
Jos itse tervehdit kunnolla, en usko, että he ainakaan pidemmän päälle tyytyvät vain nyökkäämään tai hymyilemään. Tervehdyksen niukkuus heijastaa melko varmasti omaa ahdistustasi/pelkoasi.
kyllä moikkaan reippaasti.