Mulla oli todellinen sydänystävä, sellainen
ihminen, jonka kanssa saattoi jakaa ihan kaikki
jutut ja hän oli samalla aaltopituudella
kanssani. Sitten tapahtui sellaista, joka
kuulostaa vähäiseltä...mutta oli kuitenkin niin
paljon, että ystävyytemme loppui. Tämä kuulostaa
varmaankin kiinalaiselta kasvojenmenetys jutulta.
Eli vaikka ystävyytemme toimi hienosti, niin
siinä oli yksi ärsyttävä juttu. Nimittäin meillä
oli kotiemme välillä n. 45 km ja kummallakaan
meistä ei ollut autoa. Jostain syystä se olin
aina minä, joka menin hänen luokseen kylään. (Hän
ei käynyt kotonani viimeisen kahdenvuoden aikana
kertaakaan)Matka on yhtä pitkä molempiin
suuntiin, meillä on yhtä monta lasta yms. eli
matkan tekeminen molemmille oli yhtä hankalaa tai
helppoa, miten sen tahtoo katsoa.
Sitten ystäväni erään juhlapäivän tullen
valitteli tekemisen puutetta ja kutsuin hänet
lapsineen kylään. Hän alkoi kakistella ja
selittää ettei taida viitsiä tulla kun on niin
koti-ihminen,matka on hankala ja rahaa menee.
Tarjouduin maksamaan matkan, jos se rahasta olisi
kiinni.
Pyysin häntä miettimään ja soittamaan
vastauksensa. Soittoa ei kuulunut ja itsepäinen
kun olen, en soittanut hänelle.
Kului muutama päivä ja aloin suivaantua, kun
toinen ei vaivautunut vastaamaan. Päätin, että
ottakoot yhteyttä kun huvittaa.
Nyt siitä on melkein vuosi emmekä ole ottaneet
yhteyttä toisiimme paria tekstiviestiä
lukuunottamatta. Että semmonen tapaus.
Kaipaan häntä ja pitkiä juttelujamme. En voi
ylpeydeltäni ja suuttumukseltani edes selvittää
tätä sotkua ja kysyä miksi hän
sillätavalla "hylkäsi" mut. Minusta hänen tulisi
ottaa ensiksi yhteyttä. Tämä on muuttunut
periaatteelliseksi ja typeräksi vaikenemiseksi.
Tylsää :/
Oletko pilannut elämässäsi jotain periaatteen
vuoksi tai oletko kokenut, että ystäväsi hylkäsi
sut? Miten selvisit/selvitit asian vai jäikö se
selvittämättä?
ihminen, jonka kanssa saattoi jakaa ihan kaikki
jutut ja hän oli samalla aaltopituudella
kanssani. Sitten tapahtui sellaista, joka
kuulostaa vähäiseltä...mutta oli kuitenkin niin
paljon, että ystävyytemme loppui. Tämä kuulostaa
varmaankin kiinalaiselta kasvojenmenetys jutulta.
Eli vaikka ystävyytemme toimi hienosti, niin
siinä oli yksi ärsyttävä juttu. Nimittäin meillä
oli kotiemme välillä n. 45 km ja kummallakaan
meistä ei ollut autoa. Jostain syystä se olin
aina minä, joka menin hänen luokseen kylään. (Hän
ei käynyt kotonani viimeisen kahdenvuoden aikana
kertaakaan)Matka on yhtä pitkä molempiin
suuntiin, meillä on yhtä monta lasta yms. eli
matkan tekeminen molemmille oli yhtä hankalaa tai
helppoa, miten sen tahtoo katsoa.
Sitten ystäväni erään juhlapäivän tullen
valitteli tekemisen puutetta ja kutsuin hänet
lapsineen kylään. Hän alkoi kakistella ja
selittää ettei taida viitsiä tulla kun on niin
koti-ihminen,matka on hankala ja rahaa menee.
Tarjouduin maksamaan matkan, jos se rahasta olisi
kiinni.
Pyysin häntä miettimään ja soittamaan
vastauksensa. Soittoa ei kuulunut ja itsepäinen
kun olen, en soittanut hänelle.
Kului muutama päivä ja aloin suivaantua, kun
toinen ei vaivautunut vastaamaan. Päätin, että
ottakoot yhteyttä kun huvittaa.
Nyt siitä on melkein vuosi emmekä ole ottaneet
yhteyttä toisiimme paria tekstiviestiä
lukuunottamatta. Että semmonen tapaus.
Kaipaan häntä ja pitkiä juttelujamme. En voi
ylpeydeltäni ja suuttumukseltani edes selvittää
tätä sotkua ja kysyä miksi hän
sillätavalla "hylkäsi" mut. Minusta hänen tulisi
ottaa ensiksi yhteyttä. Tämä on muuttunut
periaatteelliseksi ja typeräksi vaikenemiseksi.
Tylsää :/
Oletko pilannut elämässäsi jotain periaatteen
vuoksi tai oletko kokenut, että ystäväsi hylkäsi
sut? Miten selvisit/selvitit asian vai jäikö se
selvittämättä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
...ettet menetä mitään,vaikka ottaisit itse
häneen yhteyttä,jos todellakin kaipaat
ystävyyttänne.Minusta tämänlaisessa tilanteessa
ei ylpeyden nieleminen ole pahitteeksi.
samankaltanen tilanne. tosin lyhyemmältä ajalta.
mulla oli ystävä, todella tärkee ja läheinen. me
nähtiin melkein joka päivä ja soiteltiin. sitten
se tapas miehen. tää sen suuri rakkaus vei mun
ystävän multa pois. ne on seurustellu nyt 3
kuukautta, eikä me olla nähty kun kaks kertaa
tällä ajalla. toinenkin niistä oli sattumaa.
ystäväni on ollut halukas tulemaan käymään, mutta
kun mies on kieltänyt, hän on alistunut tälle.
en ole saanut edes yhtä tekstiviestiä kahteen
kuukauteen. olen myös itse ollut lähettämättä,
sillä tunnen sen täysin turhaksi. muut
kaveripiirimme ihmiset ovat yrittäneet pitää
yhteyttä, mutta heilläkin on ollut vaikeuksia ja
osa on jo luovuttanut. nykyään entinen ystävämme
asuu parin sadan kilometrin päässä meistä, kaiken
muun elämänsä jättäneenä. pelottaa vain ajatella,
että jos/kun he eroavat, tämä ex-ystävä tulee
anelemaan meitä takaisin. en tiedä tapahtuuko
sitä, ja miten siihen suhtautuisin. ehkä jättäisin
hänet samanlaisesti huomioimatta kuin hän minut,
ehkä en.. kuitenkin toivon päivittäin että
ystäväni tulisi takaisin..
niiden yhteydenottojen tulee olla
molemminpuolisia, eikä niin että toinen
aina "antaa ja toinen ottaa".
Niele ylpeytesi ja soita hänelle.
Kysy pienen jutustelun jälkeen suoraan haluaako
hän olla ystäväsi vai ei.
Saattaa ikävä kyllä olla niin että hän on vain
joutunut kuuntelemaan sinun vuodatuksia.
Ja aikanaan ihmiset vain kasvaa eroon toisistaan,
kaikki ei kaipaa ystäviä samalla tavalla.