Uusioäiti

Hei!
Olen ollut uusperheen äitinä kohta vuoden päivät. Omia lapsia minulla ei ole. Minua kiinnostaa, miten uusperheen äidit ja isät suhtautuvat siihen että lapsen aikaisemmista kehitysvaiheista ei ole muuta tietoa kuin sukulaisten kertomukset ja valokuvat. Vanhemmuuteen astutaan ikäänkuin kesken kaiken. Miten olette kokeneet tämän?
6477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kun uusiolapsilla on ollut aivan erilainen kasvatus kuin miten itse olisi kasvattanut lapset, ei aina ole helppoa. Itse olen tottunut kuriin ja järjestykseen ja nyt lapset saavat sanoa/tehdä mitä haluavat. Tosin erittäin kilttejä lapset ovat, tosin "pikkuvanhoja" siinä mielessä, että sanovat mitä saan/en saa tehdä. Vaikea tilanne! En tiedä voinko kieltää/komentaa, koska he eivät ole omia lapsia.

Äänestä
  • Totta turiset.
    On varsin hankalaa olla äitipuolena, kun lapset
    ovat kuvioissa vain vkl.
    Silloin isukki antaa/sallii kaiken, kun on vain vkl-isä.Itse on aivan puhki, kun "raataa" viikonlopun, jotta kuvio pysyisi jotenkin ruodussa.Lisäksi Ex. mukaan sovitaan menot ja
    tapaamiset. Itse on vähän kuin lapsenlikka.

    Äänestä

  • Pirkko kirjoitti:

    Totta turiset.
    On varsin hankalaa olla äitipuolena, kun lapset
    ovat kuvioissa vain vkl.
    Silloin isukki antaa/sallii kaiken, kun on vain vkl-isä.Itse on aivan puhki, kun "raataa" viikonlopun, jotta kuvio pysyisi jotenkin ruodussa.Lisäksi Ex. mukaan sovitaan menot ja
    tapaamiset. Itse on vähän kuin lapsenlikka.

    tuo lapsenlikka-termi sopi hyvin tähän kuvioon. Edellisestä kesälomastani meni puolet miehen lasten kaitsemiseen. Ex vetosi siihen, että lapset saavat olla isänsä luona ("Sinä et ikinä voi hoitaa lapsia!"- tyyliin), mutta hänellä taas työaika on sellainen, että lapset näkivät isäänsä aamulla puoli tuntia ja iltapäivällä heidät haettiin pois ennenkuin isä tuli kotiin. Ja jos mummo oli hoitajana, lapset kinusivat meidän kotiin ja sitten oltiin yhdessä lastenhoitajana. Mihinkään ei voi lähteä, kun pitää päivystää milloin ex hakee lapset ja loma-aamun pitkät unet voi unohtaa. Helvetti että pitikin suostua tuollaiseen! Ensi kesälomalla olen viisaampi. Anteeksi kiroilu.

    Äänestä

  • Hellu kirjoitti:

    Hullua on, että viikonloppuisät suostuvat exiensä pompottamiseen "lasten edun takia". Syyllistäminen on oiva keino: "et koskaan ole lasten kanssa, ovat ne sinunkin lapsiasi" ja sitten isä suostuu olemaan joku viiden euron lapsenlikka.
    Mikä velvollisuus naisella on olla miehen edell. liiton lapsille hoitaja? Vastuu lapsilla on biol. vanhemmilla. Jos uusi kumppani itse haluaa, hän voi toki hoitaa lapsia lomillaan ja muulloinkin, mutta mikään velvoite se ei saisi olla, ei edes ehto tai kynnyskysymys suhteen jatkumiselle!!

    Selkärankaa isältäkin: jos lapsi on kesälomalla isän hoidossa = tai siis käytännössä isä järkkää hoidon uuden kumppaninsa tai isovanhempien avulla tai miten vaan, niin miksi lapsi palautetaan äidilleen illaksi ja yöksi??? Eikö voi olla joko-tai: lapsi joko ON isällään, yötä myös, tai sitten lapsi ON äidillään ja äiti huolehtii hoitopaikan, kerhon, leirin tai mitä tahansa koulun kesäloman ajaksi? Päiväleirejä on myös. Sama isälle: on muitakin vaihtoehtoja, päiväkerhot esim. NE tosin maksavat.... (?!)

    Olen itse kesälomalla ja olen varovaisen alustavasti itse lupautunut olemaan miehen lasten kanssa, mutta en koko kaksiviikkoista, jos isä ei saa itse lomaa samalle ajalle (isä ei ehkä onnistu saamaan lomaa koko kesänä). Osan ajasta ovat mummon hoivassa, ja mielestäni se menee niin, että ovat mummon luona. Tosin välimatka vaikeuttaa, viennit ja haut. Itselläni on nyt se "etu" että olen raskaana, enkä tiedä jaksanko touhuta lasten kanssa kesäkuumalla, miten vaikea on raskaus ja olotila jo siinä vaiheessa.

    Melko lepsu tuossa teidän tapauksessa on mummokin. Eikö voi aikuinen lapselle sanoa, että ei, emme mene, "äitipuoli" saa nyt viettää omaa lomaansa. Ja jos tulevat teille, etkö voi sanoa että ei käy, olet sopinut muuta menoa? (vaikket olisikaan)
    Itsekkyys on myös tervettä, myös meille naisille.

    Äänestä

  • uusio kirjoitti:

    Hyviä ajatuksia sulla, olen samaa miettinyt itsekin ensi kesän varalle, lapset kokonaan meillä tai sitten ei ollenkaan. Tällä kokemuksella voin jo kuitenkin sanoa, että ex suhtautuu ehdotukseen epäluuloisesti, kunnes mahdollisesti esittää itse asian omana ajatuksenaan. Mummoa on kai turha opettaa... Niin tai näin, lomaa on pidettävä ensi kesänä ihan oman mielenterveyden vuoksi.

    Ja nythän ei ole ollenkaan kysymys siitä, että en pitäisi mieheni lapsista. Joskus mietin osaanko olla (toivottavasti) tuleville biologisille lapsilleni yhtä jämäkkä äiti kun olen mieheni lapsille. Vai kohtelenko heitä eri tavalla? Onhan eri asia kun lasta näkee koko ajan ja ihan pienestä saakka. Miehen lapsista olen periaatteessa vastuussa vain sen ajan kun he ovat täällä, enempää ei voi vaikka haluaisi.

    Mietityttää sekin, miten lapset kokevat tämän kahden kodin ruljanssin. Vaikka eivät he sitä osaa vielä sanoiksi pukea, ehkä joskus myöhemmin. Toivon vain että joitakin hyviä asioita jäisi mieleen lapsuudesta, muutakin kuin muuttamista ja reissaamista. Siksi yritämmekin elää ihan tavallista elämää täällä isin kotona, naapurin kavereita käy jatkuvasti, käydään mummolassa lähellä ja ollaan vaan kotona. Lapset toivovat usein että ei lähdetä minnekään, kun ovat jo tavallaan reissussa isän kotona. Hetki meni, ennekuin hoksattiin tämäkin, mutta en yhtään ihmettele innottomuutta, kun joka toinen viikonloppu kassit on pakattuna ja aina jotain tärkeitä tavaroita on toisessa kodissa.

    Millaisia näistä erolapsista tulee vanhempina? Ehkä he parhaassa tapauksessa kuitenkin voivat kokea enemmän rakkautta kuin tavallisen perheen lapset, tai ainakin useammalta taholta, kun on monet mummot ja sukulaiset.

    Mikään ei varmasti kompensoi isän tai äidin "menetystä", kenellekään en eroa toivoisi. Yhden hyvän puolen erossa kuitenkin löydän omalta kannaltani, en olisi koskaan tavannut mykyistä miestäni, jos hän ei olisi eronnut...

    Mä en todellakaan tajuu,kuin te voitte olla noin lepsuja,että rupeatte hyysäämään toisen naisen lapsia?Lopullinen vastuu on isillä ja sillä siisti!!Olen ite alustapitäen tehny selväks,että mä en vieraita lapsia hyysää,enkä myöskään passaa!Kun lapset on meillä,mies tekee ruuan ja siivoaa heidän sotkunsa.Lapsille on äiti sanonut,että meillä ei tarvitse osallistua kotitöihin,he ovat vaan täällä lomailemassa.Ja arvatkaapas,minkä vuoksi?!?Lapset joutuvat tekemään kotona tosi paljon hommia-laitetaan jopa wc siivoamaan(mieheni mielestä sen ikäiset lapset ei vielä osaa tehdä noita juttuja kunnolla ja lapset on kertonu että kun mummo tulee kyläilemään hän rupee siivoaan kun heillä on kuulemma niin likaista!!)Äiti ja uus mies ne vaan odottaa valmista ja usein kuulemma kokkailevat vaan valmisruokia kotona kun eivät muuta osaa/kerkeä laittaa-heillä kun on niin kova kiire,kun kaupunkireissut venyy arki-iltaisinkin tuonne yhdeksään!!Silloin kun mieheni ja minä ruvettiin seurusteleen ja vielä silloin kun asuttiin jo yhdessä,sai kyllä kuulla kunniansa,kuinka sitä on niin epäkelpo ihminen joka suhteessa-nyt kun tällä eukolla on uus mies,niin jopas on lapset toisella sijalla!Joten neuvoksi teille:älkää ruvetko lapsia hyysäämään ainakaan sen vuoksi,että haluisitte antaa miehellenne tai sille exälle itsestä moitteettoman kuvan-ennemmin tai myöhemmin huomaatte,että se on ihan turhaa!!Mä itse olen aikoinaan ollu avioerolapsi-mun faija meni avioon erään yyhoon kanssa,jolla oli3muksua ennenstään.En ole koskaan kokenu olevani faijalle mikään lempilapsi.Ex-ukko lankesi yyhoon pauloihin,joten siitä lähtien mä päätin,että yyhoot ei mua enää pompottele!!Nyt kun mun faija ja tää nainen on eronneet,mä en juuri sääli häntä-eipä hän oo koskaan ollu mullekaan mikään sydänystävä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mai kirjoitti:

Hei!
Olen ollut uusperheen äitinä kohta vuoden päivät. Omia lapsia minulla ei ole. Minua kiinnostaa, miten uusperheen äidit ja isät suhtautuvat siihen että lapsen aikaisemmista kehitysvaiheista ei ole muuta tietoa kuin sukulaisten kertomukset ja valokuvat. Vanhemmuuteen astutaan ikäänkuin kesken kaiken. Miten olette kokeneet tämän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu