Me ja muut

Tunnettu manipulointikonsti on nimetä lähimmäisiään "muiksi". Tämä "muut" voi olla vaikkapa "suruttomat". Tällainen on lipevä konsti paeta omaa vastuutaan.

Yksi tämän alan tunnetuimmista kysymyksistä kuuluu näin: "Kuka on siis minun lähimmäiseni".

Positiivista on, että fariseus sentään tunsi jollakin tasolla, alitajuisesti ainakin, oman sosiaalisen rajoittuneisuutensa, jonka tunnus on; "hyvä me" ja "vain me". Siksi hän kysyi Jeesukselta tuon edellä olleen kysymyksen.
---------

*) Hän tahtoi tehdä itsensä tällä tavalla vanhurskaaksi, eli virheettömäksi, kuten Raamattu sanoo Luuk. 10:29 .

*) Luuk. 10:29   Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
----------

Joka päivä tormäämme tavalla taikka toisella tähän samaan kysymykseen, niiden kanssa jotka tahtovat - TEHDÄ ITSENSÄ VANHURSKAIKSI -.

Toistan: Jotka tahtovat tehdä itsensä vanhurskaiksi.

Tai tahtovat vanhurskauttaa itsensä olemalla tekemättä jotakin, - sama asia.

Vastakohta on, että ihminen !USKOO ITSENSÄ KRISTUKSEN TEON TÄHDEN VANHURSKAAKSI!.

Nämä viimeksi mainitut myös OVAT vanhurskaita.

Nämä ensiksi mainitut ovat näennäisestä hurskaudestaan, pyhyydestään ja virheettömyydestään huolimatta vailla todellista vanhurskautta.

Miksi?

Siksi koska vain uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa ihminen voi tulla vanhurskaaksi.

Tämä asia on monelle uskoa tunnustavalle edelleen valitettavasti hämärän peitossa.
Ja siitä on hyvin vakavia seurauksia seurakunnan elämälle, toiminnalle ja kasvulle.
19889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

sääkin, niin kuulut sisäpuolelle. Rukoile syntien anteeksiantamusta, puhu jollekkin saarnaajalle tuntosi puhtaaksi ja aloita uusi elämä puhtaalta pöydältä.

Äänestä
  • Jeesuksen nimessä ja veressä. Kiitos sinulle Jeesus!

    Tee sinä parannus Kristuksen verellä Jumalle omiksi ostettujen tuomitsemisesta, ettei itsellesi käy huonosti.

    Äänestä

Tyypillinen tapaus, ei mitään perusteita Jumalan sanassa, mutta kova tuomitsemisen halu ja tarve.

Tämä toisten tuomitseminen ja toisten synneissä eläminen on juuri tekojenvanhurskauden harjoittajien varsinainen ongelma. Se on niin syvällä ettei uhri huomaa itse mitään, on vain kamalan paha ja saastainen olo, pelko syyllisyys ja häpeä. Ei ole sitä iloa ylistystä, riemua ja vapautta joka Kristuksen vapaaksi tekemillä on.

Äänestä
  • Ajan vieri, lainaus: "Tämä toisten tuomitseminen ja toisten synneissä eläminen on juuri tekojenvanhurskauden harjoittajien varsinainen ongelma."

    Nämä hänen juttunsa näyttävät aivan hullunkurisilta...

    Tällä palstalla ei ole ketään muuta kuin "Ajan vieri", joka eläisi yhtä paljon "toisten synneissä"...

    Äänestä

  • ... ihmisiä viisaampi... kirjoitti:

    Ajan vieri, lainaus: "Tämä toisten tuomitseminen ja toisten synneissä eläminen on juuri tekojenvanhurskauden harjoittajien varsinainen ongelma."

    Nämä hänen juttunsa näyttävät aivan hullunkurisilta...

    Tällä palstalla ei ole ketään muuta kuin "Ajan vieri", joka eläisi yhtä paljon "toisten synneissä"...

    Se on aina toisten synneissä elämistä kun omanvanhurskauden palvelijaa synnistä nuhtelee.
    Heille kun on kaikki luvallista ja oikein, onhan Jeesus maksanut kaikki heidän syntinsä jo vuonna 33.

    Kaikki mitä he tekevät on jo valmiiksi sovitettu, niin kuin Paavin kirkossa pimeänä keski-aikanakin rahalla ostettuna nyt vain hyvillä töillä.

    Käydään sairaita katsomassa ja ylistetään ym hyvää omasta mielestä niin sielu taivaaseen singahtaa ohi ahtaan portin.

    Äänestä

  • ... ihmisiä viisaampi... kirjoitti:

    Ajan vieri, lainaus: "Tämä toisten tuomitseminen ja toisten synneissä eläminen on juuri tekojenvanhurskauden harjoittajien varsinainen ongelma."

    Nämä hänen juttunsa näyttävät aivan hullunkurisilta...

    Tällä palstalla ei ole ketään muuta kuin "Ajan vieri", joka eläisi yhtä paljon "toisten synneissä"...

    Etkö todellakaan tunne Jeesusta jonka verellä koko maailman synnit on sovitettu? Kaltaisiasi on uskoa tunnustavissa paljon! Kristuksesta todistaminen on juuri päinvastaista kun sinun elämöimisesi toisten synneissä. Kristuksessa on näet kaikkien syntien sovitus. Sitä ei oman vanhurskauden opissa ole lainkaan.

    Äänestä

  • Ajan vieri kirjoitti:

    Ajan Vierin uskonelämä on onnistunutta. Hän ei ole koskaan valittanut synnin kiusauksia. Emme voi edes elää hänen synneissään. Kyllä meidän on elettävä vain omissa tai joidenkin muiden kuin Ajan Vierin synneissä.

    Hänellä on uskon voimaa tehdöä rakkaudellista julistustyötään meidän omavanhurskaiden keskellä.

    Välillä me kerskumme synneillämme ja välillä jollain muulla, mutta kohden ei ole koskaan. Aina löytyy vikoja meistä muista.

    Äänestä

  • se ihanaa, että kirjoitti:

    Ajan Vieri sanookin Lutherin sanoin, "Että maailman edessä on lupa hurskastella"...

    Perin outoa puhetta uskovalta!

    Minun uskoni perustuu Jumalan OMAAN lupaukseen joka on täytetty hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Ja on ilmoitettuna minulle Pyhässä Raamatussa. Kiitos Jeesuksen, minä uskon Jumalan lupauksen.

    Äänestä

  • Bastukin kirjoitti:

    Ajan Vieri sanookin Lutherin sanoin, "Että maailman edessä on lupa hurskastella"...

    Sinulla on perin kummallinen tapa hurskastella?
    Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut!

    Äänestä

  • Ajan vieri kirjoitti:

    Perin outoa puhetta uskovalta!

    Minun uskoni perustuu Jumalan OMAAN lupaukseen joka on täytetty hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Ja on ilmoitettuna minulle Pyhässä Raamatussa. Kiitos Jeesuksen, minä uskon Jumalan lupauksen.

    koska en ole onnistunut.

    Olen katsos omavanhurskas ja kerskun joskus jopa sillä, että Jumala on johdattanut tuntemaan tuomitun ja kadotetun tilani. Olen päässyt uskomaan Jeesuksen sovintotyön omaksi ansiokseni Raamatun todistuksen mukaan.

    Kerroin tämän Ajan Vierille kerran. Hän alkoi pilkata, että kerskun katumuksella ja synneissä kieriskelemisellä.

    Niin omavanhurskas minä olen.

    Äänestä

  • Ajan vieri kirjoitti:

    Sinulla on perin kummallinen tapa hurskastella?
    Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut!

    Mutta Luther jatkaa: "Kristittyjen edessä hänen on turha hurskastella, sillä siinä hänet tunnetaan". (vapaasti siteerattuna)

    Äänestä

  • perustua, kirjoitti:

    koska en ole onnistunut.

    Olen katsos omavanhurskas ja kerskun joskus jopa sillä, että Jumala on johdattanut tuntemaan tuomitun ja kadotetun tilani. Olen päässyt uskomaan Jeesuksen sovintotyön omaksi ansiokseni Raamatun todistuksen mukaan.

    Kerroin tämän Ajan Vierille kerran. Hän alkoi pilkata, että kerskun katumuksella ja synneissä kieriskelemisellä.

    Niin omavanhurskas minä olen.

    Miksi sinä sitten pilkkaa Jeesuksen opetuslapsia (minua) mukamas onnituneiksi? - Vastaa itsellesi!

    Koita pysyä nyt vaan oman uskosi tunnustuksessa, äläkä sekaannu sellaisiin asioihin joista sinulla ei ole mitään vastuuta eikä mahdollisuutta auttaa. Silloin Kun Kristuksen sovintokuolema ja Pyhä veri on syntisen synneistä vapaaksi tehnyt, sinne häähuoneeseen ei ole toisella syntisellä lupaa mennäsotkemaan paikkoja. Sydämen usko ja oman suun tunnustus, riittää.

    Minun autuuteni perustuu kokonaan, siis 100%: sesti Jumalan armoon. Hän rakasti minua, sen tähden hän antoi Rakkaan Poikansa Jeesuksen minun puolestani kuolemaan, minun syntieni rangaistuksena. Siksi minä olen tänäänkin vanhurskas pyhä ja puhdas.

    Eikö tämä totuus meinaa mennä perille näillä "onnistujilla".

    Jumala meille kaiken antaa USKON kautta aivan lähjaksi. Puheet onnistumisista ovat autuuden asiassa Jumalan pilkkaamista.

    Äänestä

  • perustua, kirjoitti:

    koska en ole onnistunut.

    Olen katsos omavanhurskas ja kerskun joskus jopa sillä, että Jumala on johdattanut tuntemaan tuomitun ja kadotetun tilani. Olen päässyt uskomaan Jeesuksen sovintotyön omaksi ansiokseni Raamatun todistuksen mukaan.

    Kerroin tämän Ajan Vierille kerran. Hän alkoi pilkata, että kerskun katumuksella ja synneissä kieriskelemisellä.

    Niin omavanhurskas minä olen.

    En lue kenenkään juttuja joissa havaitsen jo alusta alkaen väärän hengen.

    Sen hengen jossa autuus rakentuu osaksi Jumalan tekoon, ja osaksi ihmisen ponnisteluihin. Se on aina VARMA merkki siitä että vanhurskauttamisoppia ei ole ymmärretty oikein.
    Jumalan vanhurskautta ei silloin ymmärretä, eikä oman syntiturmeluksen syvyys ole kirkastunut. Tämä luo edellytykset alkaa rakentamaan autuuttaan osaksi oman vanhurskauden (=tekojen)varaan.

    Ihminen ei voi pelastua muutoin, kun ainoastaan USKOLLA, ainoastaan ARMOSTA, ainoastaan KRISTUKSEN tähden. Kaikki muut perustuksen autuudelle ovat ihmislihasta lähtöisin.

    Yskin armosta yksin uskosta yksin Kristuksen tähden.

    Voi miten onnellisia olemme me joille Kristuksen vanhurskaus on tullut lahjana uskon kautta. Sitä lahjaa minä sydämestäni jokaiselle toivoisin. Ja siinä on se syy miksi sanon välittömästi stop, kun huomaan omaa vanhurskautta rakennettavan.

    Siinä vanhurskaudessa on näet aina raatajan "remmi kireällä", ja siimat soi raatajan selässä. Ilo puuttuu, rauha puuttuu, vapaus puuttuu, on alttius langeta ihmisten orjuuteen, on laiskuus tutkia jumalan sanaa, on mykkyyttä, on turvaton pelokas olo, ei ole pelastusvarmuutta. Miksi ihminen ei herää vaikka tuntee tunnossaan tilansa kovin ahdistavaksi?
    Miksi ihminen uskoo että olo Kristuksessa on pelottavaa ahdistavaa ja kamalaa, vaikka Raamattu opettaa justiinsa päinvastoin?

    Herätkää nyt hyvät ihmiset, rakkaat veljet ja sisaret, Jeesus kutsuu teitä uskomaan HÄNEEN, Jeesus kutsuu iloon rauhaan ja vapauteen monenlaisten ihmisoppien orjuudesta. Tie valmis on voit löytää sen, keskellä kysymyksien.

    Äänestä

Luokittelit muiksi ne, joiden elämässä korostuu ulkonaisemmat asiat.

Samalla tavoin jaottelit: "muut" ja "me, jotka armosta uskomme".

Mitenkä voit erotella ihmisiä niin, että joillekin "...on hämärän peitossa..."
Onko se tullut jotenkin keskustelussa esille?

Minulla on sellainen tunne, että vaikka toivottaisin Ajan vierille vain hyvää päivää, niin hän luokittelisi minut omavanhurskaaksi.

Kun sitten kysyisin perusteluja, niin saisin vastauksen: "En lukenut kommenttiasi, mutta se ja se ihmisryhmä keskiummääräisesti on sellaista."

Olen saanut kaksikin kertaa tälläisen vastauksen. Käsitys siitä, että jotkut ovat omavanhurskaita on kirjoittajalla oleva voimakas mielikuva.

Sitäkin sopisi tutkia, onko senkaltainen ihmisten leimaaminen ihan oikein, se loukkaa valtavasti eikä ole mahdollista edes ymmärtää mihin sillä pyritään.

Äänestä
  • En ole luokitellut ketään muiksi vaan Jeesuksen kristusen kärsimisen sovintokuleman osallisuutta tarvitseviksi.

    Omavanhurskaus ei valitettavastri pelasta ketään, tarvitaan Kristuksen sovitustyö, joka ainoastaan uskolla voidaan omistaa, ei töillä perinnäissäännöillä tai tekemättömyydellä.

    Äänestä

  • Jos on omavanhurskas, on sielun tilassa jossa voi laittaa toisen kristityn kattilaan panna kannen kiinni jopa istua kannen päällä, en väitä että on kuollut uskon tila, mutta puolikuollut on varmasti. Voiko tälläistä ihmistä auttaa, voi hänelle voi puhua rakkaudella . Niin teki JEESUSKIN laupias samarialaiselle vertauksessa, ja hoiti häntä, puhdisti haavat ja vei majataloon, antoi 2penninkiä ja sanoi jos enempi kulutatte minä palatessani maksan, mitä oli nuo penninkit ? .

    Äänestä

  • teutatess kirjoitti:

    Jos on omavanhurskas, on sielun tilassa jossa voi laittaa toisen kristityn kattilaan panna kannen kiinni jopa istua kannen päällä, en väitä että on kuollut uskon tila, mutta puolikuollut on varmasti. Voiko tälläistä ihmistä auttaa, voi hänelle voi puhua rakkaudella . Niin teki JEESUSKIN laupias samarialaiselle vertauksessa, ja hoiti häntä, puhdisti haavat ja vei majataloon, antoi 2penninkiä ja sanoi jos enempi kulutatte minä palatessani maksan, mitä oli nuo penninkit ? .

    Usko Kristukseen asuu ihmisen sydämessä, eli hengessä, - ei sielussa. Sielu on ihmisen psyykkiset ominaisuudet ja siten samaa maatuvaa tavaraa fyysisen ruumiimme kanssa.

    Sielussa asuu uskonnollisuus. Kaikilla ihmisillä on hengellinen ominaisuus, mutta se ei tarkoita että he olisivat uskossa ja pelastettuja. VAIN JEESUS PELASTAA. Usko Jeesukseen pelastaa, ei mikä tahansa usko taikka uskonnollisuus.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ajan vieri kirjoitti:

Tunnettu manipulointikonsti on nimetä lähimmäisiään "muiksi". Tämä "muut" voi olla vaikkapa "suruttomat". Tällainen on lipevä konsti paeta omaa vastuutaan.

Yksi tämän alan tunnetuimmista kysymyksistä kuuluu näin: "Kuka on siis minun lähimmäiseni".

Positiivista on, että fariseus sentään tunsi jollakin tasolla, alitajuisesti ainakin, oman sosiaalisen rajoittuneisuutensa, jonka tunnus on; "hyvä me" ja "vain me". Siksi hän kysyi Jeesukselta tuon edellä olleen kysymyksen.
---------

*) Hän tahtoi tehdä itsensä tällä tavalla vanhurskaaksi, eli virheettömäksi, kuten Raamattu sanoo Luuk. 10:29 .

*) Luuk. 10:29   Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
----------

Joka päivä tormäämme tavalla taikka toisella tähän samaan kysymykseen, niiden kanssa jotka tahtovat - TEHDÄ ITSENSÄ VANHURSKAIKSI -.

Toistan: Jotka tahtovat tehdä itsensä vanhurskaiksi.

Tai tahtovat vanhurskauttaa itsensä olemalla tekemättä jotakin, - sama asia.

Vastakohta on, että ihminen !USKOO ITSENSÄ KRISTUKSEN TEON TÄHDEN VANHURSKAAKSI!.

Nämä viimeksi mainitut myös OVAT vanhurskaita.

Nämä ensiksi mainitut ovat näennäisestä hurskaudestaan, pyhyydestään ja virheettömyydestään huolimatta vailla todellista vanhurskautta.

Miksi?

Siksi koska vain uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa ihminen voi tulla vanhurskaaksi.

Tämä asia on monelle uskoa tunnustavalle edelleen valitettavasti hämärän peitossa.
Ja siitä on hyvin vakavia seurauksia seurakunnan elämälle, toiminnalle ja kasvulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu