Vyötärönympärys

Mä en ymmärrä miksi kaikki tuijottaa tänä päivänä siihen vyötärönympärysmittaan. Että jos se on alle sen ja sen, niin ei mittään hättää. Esim. naisilla pitäis olla alle 80cm niin sitte ei oo elämässä huolen häivää ja saa olla kroppaansa tyytyväinen. Plääh. Ymmärrän toki että vyötärölle kerääntyvä lihavuus altistaa tietyille taudeille, mutta jos oletkin hoikka vyötäröstä, ja kaikki läski on alavatsassa, lantiossa ja reisissä, niin ei se tarkoita sitä että voisit huoletta jatkaa niin eikä tarvitsisi mitään liikalihavuuden aiheuttamia tauteja pelätä.

Itellä vyötärönympärys myös alle 80, ja silti olen painoindeksien mukaan ylipainoinen, ja peilistäkin sen näkee että liikaa on tuossa navan alapuolella tavaraa. Eikä se oo tervettä, sanoi mittanauha vyötärönympäryksestä mitä tahansa.
6833
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vatsaonteloon ja sisäelinten ympärille kertynyt rasva altistaa monille kansantaudeillemme, mm. diabetekselle.

Tämä on täysin kiistattomasti todettu lukuisissa tutkimuksissa. Sen sijaan reisiin ja peppuun kertyvä ns. naisellinen päärynälihavuus ei altista pätkän vertaa, vaan sairastuvuusprosentti on sama kuin kauttaaltaan hoikilla.

Itselläni vyötärönymp. on 95 cm, mutta BMI ei sen kummempi kuin 27. Ja nainen siis olen. Laihuttaa pitäis ja äkkiä, meillä on suvussa vielä verenpainetautia ja diabetestä.

Äänestä

otetaan oikeaoppinen mitta? Navan yläpuolelta?

Äänestä
  • periaatteessa se pitäisi olla kapein kohta, mutta mulla ei oikein erotu mitään kapeinta, kun kaikki on yhtä tynnyriä..nyyh!

    Äänestä

Voi herra jestas ! Jos sul on vyötärönympärys jtn 80 cm mahtuu tohon mittaan jos miiljoona kiloo läskiä!! Haloo vähempikin riittää..

Äänestä
  • Miksi kaikkien pitäisi olla hoikempia kuin mitä terveydellisesti on hyvä? Ethän sinäkään olisi silloin hoikka, kun ei olisi ylipainoisia vertauskohteina.

    Äänestä

Lihavuudessa terveys ja estetiikka ovat kaksi eri asiaa. Tuo 80cm raja vyötärön mitalle on karkea arvio kertomaan, onko naisen vatsaontelossa liikaa terveydelle vaarallista rasvaa. Naisen lantiossa ja takapuolessa oleva rasva ei ole vaarallista vaan itse asiassa terveellistä. Sinne varastoituu estrogeenia, jota elimistö ei enää tuota vaihdevuosien jälkeen. Estrogeeni suojaa naista osteoporoosilta ja sydän- ja verisuonitaudeilta. Lähinnä estrogeenin ansiosta naiset elävät vanhemmiksi kuin miehet.

80cm vyötärömitta ei ole kauneusihanteen mukainen raja-arvo. 60-70cm on lähempänä totuutta. Marilyn Monroen mitat olivat 90-60-90. Maailman laajuisesti miehet Euroopassa, Amerikassa, Aasiassa ja Afrikassa pitävät kauniin ja puoleensa vetävänä naista, jonka vyötärön mitta on n. 70% lantion mitasta. Naisen ei siis tarvitse olla hoikka, vaan kaava pätee laihoihin ja vähän pyöreämpiinkin naisiin. Mitat kertovat naisen hedelmällisyydestä, kyvystä synnyttää ja huolehtia lapsista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PAH! kirjoitti:

Mä en ymmärrä miksi kaikki tuijottaa tänä päivänä siihen vyötärönympärysmittaan. Että jos se on alle sen ja sen, niin ei mittään hättää. Esim. naisilla pitäis olla alle 80cm niin sitte ei oo elämässä huolen häivää ja saa olla kroppaansa tyytyväinen. Plääh. Ymmärrän toki että vyötärölle kerääntyvä lihavuus altistaa tietyille taudeille, mutta jos oletkin hoikka vyötäröstä, ja kaikki läski on alavatsassa, lantiossa ja reisissä, niin ei se tarkoita sitä että voisit huoletta jatkaa niin eikä tarvitsisi mitään liikalihavuuden aiheuttamia tauteja pelätä.

Itellä vyötärönympärys myös alle 80, ja silti olen painoindeksien mukaan ylipainoinen, ja peilistäkin sen näkee että liikaa on tuossa navan alapuolella tavaraa. Eikä se oo tervettä, sanoi mittanauha vyötärönympäryksestä mitä tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu