Sain runsas viikko sitten tietää olevani raskaana. Raskaus oli ihan alussa ja täysi yllätys. En ollut miettinyt lasta, mitään vauvakuumetta ei ollut ollut, joten tämä tuli suurena yllätyksenä.
Silti tunsin suuren ilon ja onnen, vaikka olinkin hieman epävarma.
"Tuleva isä" tosin vaan näki kaikenlaisia ongelmia ja esteitä ja totesi että jotain tolkkua tähän on saatava, ei lasta nyt voi hankkia.
Minä silti tiesin sisimmässäni että tämän lapsen on saatava syntyä.
Onni sai nopean lopun. Lauantaina raskaus meni kesken.
Minuun sattuu niin pahasti, mikään ei tunnu miltään, voin äärettömän huonosti. Tuntuu siltä että en pysty enää jatkamaan niin kuin ennen, haluan pois. Haluan pois tästä kaupungista, pois töistä. En kestä.
Itku on koko ajan kurkussa. Aamulla vaikea nousta sängystä.
Ehkä kaikkein vaikeinta on se että en edes tiedä SAANKO surra keskenmenoa. Raskaus ei ollut suunniteltu ja mies ei ollut iloinen. Saanko minä sitten surra???
En kestä.
Mies vielä totesi että "ehkä pääset sen yli ajattelemalla että lapsen aika ei ollut vielä" ja siitä hän sitten jatkoi suunnittelemalla että kolmen-neljän vuoden kuluttua kun olen ollut tehnyt sen ja tän ja tuon, voin jättäytyä äitiyslomalle hyvin mielen.
En kestä.
Silti tunsin suuren ilon ja onnen, vaikka olinkin hieman epävarma.
"Tuleva isä" tosin vaan näki kaikenlaisia ongelmia ja esteitä ja totesi että jotain tolkkua tähän on saatava, ei lasta nyt voi hankkia.
Minä silti tiesin sisimmässäni että tämän lapsen on saatava syntyä.
Onni sai nopean lopun. Lauantaina raskaus meni kesken.
Minuun sattuu niin pahasti, mikään ei tunnu miltään, voin äärettömän huonosti. Tuntuu siltä että en pysty enää jatkamaan niin kuin ennen, haluan pois. Haluan pois tästä kaupungista, pois töistä. En kestä.
Itku on koko ajan kurkussa. Aamulla vaikea nousta sängystä.
Ehkä kaikkein vaikeinta on se että en edes tiedä SAANKO surra keskenmenoa. Raskaus ei ollut suunniteltu ja mies ei ollut iloinen. Saanko minä sitten surra???
En kestä.
Mies vielä totesi että "ehkä pääset sen yli ajattelemalla että lapsen aika ei ollut vielä" ja siitä hän sitten jatkoi suunnittelemalla että kolmen-neljän vuoden kuluttua kun olen ollut tehnyt sen ja tän ja tuon, voin jättäytyä äitiyslomalle hyvin mielen.
En kestä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
surra. Jokainen keskenmeno satuttaa, vaikkei lapsi olisikaan ollut suunniteltu. Voimia sinulle!
sure ihmeessä ja puhumalla auttaa myös. Ammattiihmisiä löytyy jos et muuten selviä. Semppiä sinulle ja yritä jaksaa! Vasta itsekin keskenmenon saanut 23.4-07.
Kiitos teille.
Tämän menetyksen on pakko surra.
Itke itkut, kysy miljoona miksi-kysymystä, järjestele ajatuksiasi niin lopulta keskenmeno asettuu osaksi elämääsi ja surun tilalle tulee jonkunlainen hyväksyntä, jotta elämä voi jatkua. Itse kanssa olen juuri pari viikkoa sitten kokenut keskenmenon ja nyt sitten koen parhaillaan fyysistä puolta siitä lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen. Henkinen puoli on kuitenkin asia erikseen. Se on tosi rankkaa. Koita jaksaa ja käy asia läpi jotta suru ei patoudu. Itseäni helpotti myös faktatietojen etsiminen koska kaipasin kipeästi vastauksia vaikka syytä en koskaan saakkaan tietää.
Hän heilautti minulle jalkaa läksiäisiksi. Äiti ei onneksi nähnyt kivuiltaan. Kymmenen sentin mittainen hän oli. Ihminen meni metalliastiaan. Suru on kai kurkussa kuristamassa vuosikausia. Pitikin nähdä elämän alku iloiselta ruudulta ja elämän loppu veren vierestä. Suru on ainut keino jatkaa. Kaikki äidit ja äidiksi haluavat ovat uskomattomia taistelijoita, sinäkin, joten toivoa on.
oon käynyt samaa kysymystä mielessäni. Saanko surra? syy tosin eri: jätin abortin puoliväliin ja söin vain ensimmäinen keskeytyspillerin.
Lapsella oli mahdollisuus vielä selvitä, mutta meni kesken. Kysymys onkin, että saanko edes surra tapahtunutta keskenmenona, koska olin sen itse aiheuttanut.
Voimia sulle! sure pois kaikki, ettei jää painamaan.
itke vaan se helpottaa ja puhu toki jollekin ystävälle.
menetin lapseni rv 23. yhtä lailla sinä olet menettänyt lapsesi.
Sure vaan niin minäkin olen surrut sain keskenmenon 23.4-07 rv 6 5. Kohtalotovereita löytyy todella.
kyllä saat surra !
Itsekkin keskenmenosta selviämässä km 5.5 välillä on hyviä aikoja jolloin voin elää ns normaalia elämää ja sit tule niitä päivä jolloin itku on herkäsä ja hermot kireelä silloin ei mistään meinaa tulla mitään... aikaa tää näköjään vie. mulla on ollut tukena oma ihana mies ja perhe miehen veljien vaimot ja veljet myös ja oma siskoni jonkun verran vähemmän kuitenkin. ja vahemma ja ystävät. puhu puhu se helpottaa ja jos puhuminen on vaikeaa koita kirjoittamista.
voimia päivääsi
päivä kerrallaan tässä on mentävä..