Moi!
Viime keväänä tuolloin 8-vuotiaalta pojaltani varastettiin kansiollinen Pokemon-kortteja iltapäiväkerhossa. Suru oli tuolloin suuri, itkettiin ilta ja yökin. Varastettuja kortteja yritettiin saada takaisin pistämällä tiedotteita iltapäiväkerhon ilmoitustaululle mutta tuloksetta.
Vaikka asia mielestäni keskusteltiin selväksi tuolloin (varastaminen ja epärehellisyys, varastetuille korteille ei voi enää mitään jne.)asia nousi uudelleen esille eilen. Taas kuultiin ja nähtiin kovaa parkua ja itkua, nähtiin varsinainen itkuraivari. Ei auttaneet äiteen lohduttelut. Ymmärrän kyllä pojan surun mutta äitinä en jaksaisi enää yhtään raivaria ja parkua Poke-kortteihin liittyen. Elämä kylla tuo mukanaan suurempiakin suruja.
Osittain oman ja poikani mielenrauhan vuoksi kysyn olisiko jollakin Pokekorttikokoelmaa, jonka voisi antaa pojalleni. Ymmärrän kyllä, että kortit ovat rahanarvoista tavaraa, meilläkin poika pisti kokoelmansa kartuttamiseen kaikki taskurahansa, omien laskujensa mukaan 170 euroa.
Ottakaa yhteyttä kaikki Poke-korttikokoelmista uloskasvaneet.
kiitollisena äiti, hermoromahduksen partaalla

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.