opiskelun ja

Tuleva viestini ei ole missään tapauksessa "murhaaja murhaaja" - tyyppinen kannanotto aborttia vastaan. Ymmärrän, että kaikki eivät halua lapsia missään vaiheessa, ja lapsen pitäminen teini-ikäisenä on katastrofi varmasti suurelle osalle naisia. Tahtoisin vain kertoa oman tarinani ja pohtia kanssanne sitä, onko olemassa sopivaa aikaa tehdä lapsi.

Tulin raskaaksi kesken opintojeni pahimmassa rahapulassa, jolloin olin aloittamassa vielä toista tutkintoani. Asuimme vuokralla ja mieheni kävi onneksi työssä, kuitenkin pätkä sellaisessa.

Tietysti alussa olin aivan mykistynyt, että voi helvetti, nytkö minun pitää odottaa vauvaa. Paljon on tekemättä ja moni mukava asia odottaa tulevaisuudessa. Joka tapauksessa tein nopeahkosti päätökseni pitää lapsen ja terve tyttö syntyi lokakuussa. Joskus on ollut todella raskasta, mutta enemmän olen nauttinut. Halusinhan kuitenkin jossakin vaiheessa hankkia elämässäni lapsia.

Vaikka en tuomitse ketään, niin tämän kokemuksen jälkeen minun on ehkä hieman vaikeampaa ymmärtää niitä ihmisiä, jotka laskelmoivat vauvanteon todella tarkkaan. En kiistä ollenkaan, eikö meidän olisi ollut helpompaa elää lapsen kanssa, jos olisin valmistunut, molemmilla olisi ollut vakityö ja asuntomme olisi ollut oma. Aivan varmasti olisimme säästyneet monilta pähkäilyiltä.

Me ratkaisimme asian siten, että olen vauvan kanssa kotona syyskuuhun saakka, jolloin opintoni taas alkavat. Sen jälkeen lapsi lähtee päivähoitoon (11 kk) aivan kuten työssäkäyvien äitienkin lapset. Mieheni saa palkkaa, minä saan opintotukea ja lapsilisää. Näillä tuloilla maksamme hyvin vuokran, halvan auton bensat ja ruuat. Ylellisyyteen ei ole tietenkään varaa. Lapsi on niin kauan päivähoidossa kun minä valmistun. Sen jälkeen menen töihin ja lapsi jatkaa päivähoidossa entiseen malliin. Tietysti asuinpaikka varmasti vaihtuu, kun minunkin alkaessa ansaita olen lainanmaksukykyinen.

Tahdon vain sanoa, että jos haluat hankkia jossakin vaiheessa elämää lapsia, mieti tarkasti, josko ottaisit vastaan myös sen vähemmän suunnitellun lapsen. Voin kertoa kokemuksesta, että opiskelijan on aivan mahdollista selvitä täyspäisenä ja kylläisenä vauva-ajasta, vaikka suunnitelmallisessa nyky-yhteiskunnassa opiskelijaäitejä katsotaan vähän kieroon.

Jos sinulle on siis lapsi tullakseen, älä jää odottamaan aina vain parempaa aikaa, mikäli elämäsi on muuten kunnossa. Jos olet joka tapauksessa kiinnostunut joskus saamaan lapsia, älä tee aborttia ainakaan raha-asioiden tai yleisen painostuksen vuoksi. Sinä selviät! Ei minunkaan lapseni näytä olevan kiinnostunut siitä, asummeko vuokralla, onko meille hieno farmariauto tai mihin äiti lähtee, kun hänet jätetään hoitoon. Luulen, että lapselle on yksi hailee, lähdenkö yliopistolle vai huippuvirkaan Nokialle.

Tällä hetkellä minusta on upeaa, että olen nuorehko äiti, joka heittäytyi rohkeasti elämän vietäväksi. Minulla on ihana ja suloinen tyttö, ja häntä katsoessani tajuan, että juuri hänen täytyi syntyä tähän maailmaan. Ja että aika lapsenteolle oli mitä parhain. Älkää suunnitelko elämää liiaksi!
221647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

ota huomioon sitä ihanaa seikkaa että voi käydä kuten kaverilleni kävi:

- mies petti ja jätti eikä maksa elareita eikä tytöllä voimia lähteä perimään niitä oikeuden kautta (plus että eka pitäisi haastaa mies oikeuteen koska ei ole käynyt tunnustamassa isyyttään, mistä lie syystä sitäkin vetkutellut)

- jäi lasten kanssa kolmistaan isoon kolmioon jonka vuokraan ei riitä rahat, muutti hyvin äkkiä pieneen yksiöön, koska vantaalla vuokrat ovat tosi korkealla, jopa kaupunginasunnoissa. lasten kanssa olisi hyvä olla vähintään kaksio mutta...

- ensimmäinen lapsi on juuri nyt tutkimuksissa joissa selvitettään kärsiikö lapsi add:sta vai adhd:sta (luultavasti adhd:sta, koska on niin ylivilkas, add:ssahan ylivilkkautta ei juurikaan ole), vauva kärsi pahasta koliikista lähes koko elämänsä ensimmäisen vuoden ja tämä osaltaan karkotti myös miehen jota lakkasi kiinnostamasta rankka perhe-elämä

- seuraava lapsi osoittautuu sairaalloiseksi, lainarahaa (tytön vanhempien lainaamaansa tai heidän pankille takaamaansa) on palanut tuhansia euroja kun lasta on ollut pakko käyttää lääkärissä, ja nimenomaan erikoislääkärissä.. Ja näillä isovanhemmillakaan kun ei sitä ylimääräistä oikein olisi. Tytöllä itsellään ei rahaa maksaa näitä lääkärilaskuja koska joutui keskeyttämään miehen lähdön jälkeen opinnot ja menemään kassalle töihin - pätkänä.

- tyttö kärsii raskausajan jälkeisestä masennuksesta, ja apua saati hoitoapua on vaikea saada, tämä osasyynä siihen ettei jaksa jatkaa opintojaan, helpompi raahautua muutamaksi tunniksi kassalle.

Parin miesosapuoli oli suhteen alkaessa jo valmistunut ja vakiduunissa, tyttö opinnot vastikään aloittanut, mutta ei siis mikään teini. Että repikääs siitä huumoria kun tuudittaudutte siihen mielikuvaanne että kaikki menee hyvin kun vaan suhtaudutte positiivisesti! Aina ei tule terve lapsi, aina ei parisuhde kestä, aina ei ole mahdollisuutta jatkaa opintoja saati että aina olisi mielenterveys kunnossa.

Mielestäni tämä kirjoitus oli niin naiivi, ettei pahemmasta väliä. Heilläkin oli parisuhde vielä ennen lasta kunnossa ja miehellä vieläpä vakityö, mutta silti elämä meni päin helvettiä.

En usko todellakaan että olet ollut ikinä TODELLA rahapulassa, niin ettei rahaa riitä edes ruokaan saati lasten vaatteisiin, mikäli todella sinulla menee muka noin hyvin ja helposti!

Äänestä
  • Miten voit välttää tuollaiset asiat ns. vakaassa elämäntilanteessa? Takaavatko gradu ja virka terveen lapsen?

    Äläpä irrota tekstiäni asiayhteydestään tai pikemminkin vie sitä liian kaukaisille vesille. Sanoinhan, että tämä oli vain minun kokemus.

    Äänestä

  • toisille on vähän vaikeampaa.

    Tosiaan kannattaa ihan oikeasti selvittää raha-asiat, mitä tulee saamaan. Opiskelijan meinaan velvoitetaan perheellisenäkin ottamaan lainaa elääkseen, koska ilman lainaa ei saa toimeentulotukeakaan... Ja sen lainan kanssa rajat sitten menevätkin helposti yli, ettei edelleenkään tartte sitä toimeentulotukea :D

    Olen lähipiirissäni katsellut erästä pariskuntaa, joka sai lapsen, kun toinen oli juuri aloittanut opiskelut (nainen) ja toinen oli sillä hetkellä työttömänä. Eniten rahaa heillä oli käytössään äitiysloman aikana. Kun nainen palasi opintoihinsa, olisi hänen tullut ottaa lainaa. Kiva ostaa lapselle kaurapuuroa opintolainalla :D

    Heillä on kaikki mennyt loppujen lopuksi hyvin. Opinnot saatiin päättymään, vaikka ne viivästyivätkin, kun mies sai töitä toiselta paikkakunnalta, jolloin nainen opiskeli käytännössä yksin lapsen kanssa. Mutta ilman isovanhempien sekä rahallista että ajallista tukea he tuskin olisivat selvinneet. Yrittäkääpäs lukea tentteihin ja käydä niissä tenteissä tenttiviikolla ilta-aikaan, jolloin lapsella ei tod. ole sitä hoitopaikkaa tai hyvässä lykyssä lapsi on kipeä eikä edes pääse hoitoon, vaikka sellainen olisikin. Sitten viivästyy opinnot, kun ei pääse tenttiin, joka olisi esitietona seuraavalle kurssille jne.

    Tukiverkosto on siis aika ehdoton. Mutta eiköhän kaikesta selviä, jos on kova tahto selvitä.

    Äänestä

  • Eli toisin sanoen opiskelijan kannattaa tehdä aina abortti: Jos miehesi jättää, lapsesi sairastuu tai talo palaa niin olet kusessa. Mitä oikeastaan tahdoit tekstilläsi sanoa?

    Minua lähinnä kiinnostaa, miksi sinun on vaikeaa uskoa sitä, että joku on selättänyt vaikeudet omassa elämässään. Miksi sinun on vaikeaa käsittää, että tässä maailmassa on myös onnellisuutta. Taidat olla tosi ilkeä ja katkeroitunut ihminen!

    Äänestä

  • että se on ihan täysin oma moka, jos ei mieheltä vaadi tunnustusta lapsiinsa tai elatusmaksuja.

    On olemassa sosiaalitoimistoja joista saa toimeentulotukea (jokaiselle ihmiselle on oikeutettuna perusosa) jos vaan vaivautuu ylpeytensä nielemään ja apua pyytää.
    Jos soisaalitoimiston tuet eivät auta on olemassa diakonioita joista saa myöskin apua.

    et sinä nälkäisenä joudu suomessa elämään, jos vain vaivaudut apua pyytämään!

    Nytkin kun kyseinen "kaverisi" ei ole edes koulussa, niin sosiaalitoimisto ei ota tuloina huomioon edes opintolainaa.
    Eli mitä suuremmalla todennäköisyydellä saa myös toimeentulotukea.

    Jos on siis laiska, tyhmä ja saamaton, niin on turha odottaa, että ihmiset tulevat pimpottelemaan ovikelloa ja tarjoamaan rahaa ja apua.
    Kyllä täytyy itsekin tehdä asian eteen jotain.

    Ei heru sympatiat tälle "kaverillesi"

    Äänestä

  • ...että sinun ystäväsi ongelma ei sinänsä ole lapsen/lasten pitäminen. Hän ei pärjää elämässä muutenkaan - tämähän ei tarkoita että KAIKKI naiset ovat yhtä avuttomia. Kyllä VARMASTI hän saa apua, jos sitä hakee. Etkö sinä ystävänä voi tehdä osaasi?

    Äänestä

  • vastaa kirjoitti:

    Miten voit välttää tuollaiset asiat ns. vakaassa elämäntilanteessa? Takaavatko gradu ja virka terveen lapsen?

    Äläpä irrota tekstiäni asiayhteydestään tai pikemminkin vie sitä liian kaukaisille vesille. Sanoinhan, että tämä oli vain minun kokemus.

    eivät takaa tervettä lasta mutta paremman elintason kylläkin...

    Äänestä

  • ja virka kirjoitti:

    eivät takaa tervettä lasta mutta paremman elintason kylläkin...

    Paremman elintason? Mitä väliä elintasolla on, jos perhe saa puhtaat ja ehjät vaatteet päällensä ja vatsan täyteen ruokaa? Ei vauvaa tai taaperoa kiinnosta, onko hänet puettu Henkka Maukan vai Guccin vaatteisiin. Tai että leikkiikö hän kirppisleluilla vai Fisher Pricen vehkeillä. Opiskelu on vain tilapäinen vaihe elämässä ja ehtii sitä rahaa tahkota myöhemminkin. Todella typerää pään hakkaamista seinään. Ei tainnut abortti taata sinulle henkistä tasapainoa.

    Äänestä

  • voi luoja kirjoitti:

    Hmm... Kyseessä oli siis nainen, joka on
    - petetty ja jätetty ja ilman elareita
    - asuu yksiössä useamman lapsen kanssa
    - lapsista yhdellä oli koliikki, toinen on sairaalloinen ja yksi ylivilkas
    - äiti itse kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta eikä tunnu saavan siihen apua

    Ja sinä mietit HenkkaMaukan vaatteita?? Tällaisessakin tilanteessa siis pitäisi jopa vasten tahtoaan vielä lisää lapsia tehdä?

    Tulitko ajatelleeksi, että joillain ei oikeasti ja todella ole varaa edes niihin kunnollisiin vaatteisiin koko perheelle, tai ravitsevaan ruokaan? Kyllä minä vaan tuollaisessa tilanteessa viran ja gradun toivottaisin enemmän kuin tervetulleeksi. Eipä tarvitsisi ainakaan lasten sairasteluja yksiössä ikuisessa rahapulassa miettiä. Se parempi elintaso ei toki onnea tuo, mutta kyllä se aika monta pienenpää murhetta poistaa.

    Aborttia en ole tehnyt, kiitos vaan oletuksesta. Olen onneksi henkisesti niin tasapainossa, ettei minun tarvitse epäillä kenenkään tuntemattoman ihmisen mielenterveyttä yhden lauseen perusteella.

    Äänestä

  • ihmettä... kirjoitti:

    oma vika, jos ei asioilleen mitään tee.
    Eikö se ole suoranaista tyhmyyttä jos tyytyy kohtaloonsa ja jää asumaan kolmen lapsensa kanssa yksiöön?

    minun mielestä lapset pitäisi sijoittaa parempiin paikkoihin, jos ei oma äiti pysty huolehtimaan lapsistaan.

    Sitten kun äiti on hoidettu kuntoon ja kunnon asuntoonkin muutettu, niin voisi harkita josko ne lapset palautettaisiin äidille.

    Kyllä apua saa jos vaivautuu sitä pyytämään.

    Toisaalta tuossa sijoituksessa on sitten se ongelma, että mitä jos lapsia ei palautetakaan helposti äidille?
    no..
    kukin taaplaa tyylillään ja kärsii minkä kestää..
    Kurja vain lukea näistä jutuista lehdistä, kun äiti lopulta tappanut lapsensa (polttanut elävältä, sulkenu arkkuun, johon lapset tukehtunu jne.)
    Eikö sitä äitiä voisi hoitaa kuntoon ekana rauhassa?

    Äänestä

  • mieltä, että kirjoitti:

    Mitä merkitystä sillä on, onko tälläinen elämäntilanne oma vika vai ei? Mitä järkeä olisi pakottaa ihmistä synnyttämään lisää lapsia tälläseen tilanteeseen?? Siis siitähän tässä nyt on kyse, ettei kakkien opiskelijoidenkaan tilanne ole niin hyvä kuin ap:llä.

    Sinun logiikkasi on kyllä täysin käsittämätön: ilmeisesti vastustaisit aborttia tälläisessä elämäntilanteessa, ja kuitenkin olet jo olemassaolevia lapsiakin huostaanottamassa pois äidiltään. Haluatko lisää huostaanotettuja lapsia tähän maahan kaiketi?

    Äänestä

  • juujuu kirjoitti:

    Mieluummin huostaanotettujakin ku tapettuja..??

    Huostaanotetut saa sentään elää.

    Äänestä

  • kuitenkin.. kirjoitti:

    Mieluummin huostaanotettujakin ku tapettuja..??

    Huostaanotetut saa sentään elää.

    joitain huostaanotettuja, vaihtuvissa sijaisperheissä ja lastenkodeissa kasvaneita lapsia, ja kysele heidän ajatuksiaan... Toisille elämisen laatu on tärkeämpää kuin pelkkä eläminen. Jotkut meistä eivät olisi valmiita ja halukkaita elämään ihan paskaa elämää. Abortissa kuollut sikiö ei mitään koe menettävänsä, huostaanotettu lapsi taas kokee menettävänsä paljonkin tässä elämässä.

    Äänestä

  • joskus_ kirjoitti:

    Kaikilla huostaanotetuilla samat ajatukset?

    On lapsia, jotka ovat iloisia, että pääsevät sijaisperheeseen, joissa heistä välitetään ja on muutenkin turvallinen kasvuympäristö.

    Lapsi voi rakastaa vanhempiaan, mutta lapsi voi myös olla onnellisempi muualla, kuin kotonansa, jos kotona ei ole kaikki läheskään hyvin.

    Äänestä

  • juujuu kirjoitti:

    Mitä merkitystä sillä on, onko tälläinen elämäntilanne oma vika vai ei? Mitä järkeä olisi pakottaa ihmistä synnyttämään lisää lapsia tälläseen tilanteeseen?? Siis siitähän tässä nyt on kyse, ettei kakkien opiskelijoidenkaan tilanne ole niin hyvä kuin ap:llä.

    Sinun logiikkasi on kyllä täysin käsittämätön: ilmeisesti vastustaisit aborttia tälläisessä elämäntilanteessa, ja kuitenkin olet jo olemassaolevia lapsiakin huostaanottamassa pois äidiltään. Haluatko lisää huostaanotettuja lapsia tähän maahan kaiketi?

    En todellakaan usko, että tässä (äiti kolme lasta yksiössä) olisi kaikki kunnossa.
    Asialle pitäisi tehdä jotain..
    En myöskään ole "abortin vastustaja"
    Olen naurettavien tekosyiden ja tyhmyyden vastustaja!
    Enkä todellakaan ole myöskään huostaanottojen kannattaja. En todellakaan.
    Mutta kannatan sitä, että äiti pitäisi saada kuntoon, ennenkuin tapahtuu mitään vakavaa..

    Sinä taidat olla itse sitä mieltä, että annetaan reppanoiden elää yksiössä nelistään ja katotaan mitä tapahtuu.
    Selviääkö lapset hengissä aikuisiksi.

    "Mitä järkeä olisi pakottaa ihmistä synnyttämään lisää lapsia tälläseen tilanteeseen??"

    Ei tästä ollut kyse!
    Ei kukaan ole pakottamassa tätä kysestä äitiä tekemään vielä lisää lapsia.
    Eikö eräs kirjoittaja (sinä?) vain kertonut kuinka hänen ystävällään on asiat huonosti?

    "Sinun logiikkasi on kyllä täysin käsittämätön"

    Kiitos samoin ;)
    Lue kirjoitus huolella, ennenkuin alat vetämään omia johtopäätöksiäsi..

    Äänestä

  • joskus_ kirjoitti:

    joitain huostaanotettuja, vaihtuvissa sijaisperheissä ja lastenkodeissa kasvaneita lapsia, ja kysele heidän ajatuksiaan... Toisille elämisen laatu on tärkeämpää kuin pelkkä eläminen. Jotkut meistä eivät olisi valmiita ja halukkaita elämään ihan paskaa elämää. Abortissa kuollut sikiö ei mitään koe menettävänsä, huostaanotettu lapsi taas kokee menettävänsä paljonkin tässä elämässä.

    sitten myöhemmin.
    Kas kun ei suurin osa huostaanotetuista oo jo tehny itsemurhaa? Oisko ne kuitenki tyytyväisempiä elossa?

    Äänestä

Juuri näin järkevät ja kypsät ihmiset menettelevät. Elämä kantaa kun elämän ottaa vastaan.

Ei tulevaa voi täysin suunnitella, eikä sitä pidä pelätä. Kun lastansa katsoo, niin ymmärtää elämän arvon ja kauneuden.

Kaiken karvaiset valittajat ja synkistelijät ovat elintason kohoamisen toimeentulon helpottumisen myötä lisääntyneet. Lapsensa abortoineita voi vain sääliä, mutta kuunnella ei semmoisia kannata.

Äänestä

oot jaksanu viellä opiskella.Itse en oo ees peruskoulua käyny ja ikää 21v.Raskaaksi tulin ja ajattelin tehdä abortin,mutta luovuin koko ideasta,koska se olisi perustunut vaan siihen,että en oo käyny koulua.Nyt opiskelen verkkoperuskouluna ja kohta on urakka ohi=).Eihän tää helppoa ole,mutta nyt on syy miksi yrittää.Nyt on tuloillaan 9 keskirvo josta olen hirmuisen ylpeä.Sitten vaan opiskelemaan ammattia.Eteenpäin sano mummo mäessä...

Äänestä

Juuri näin!! näin minäkin tällä hetkellä ajattelen.Mulla takana yks abortti parin vuoden takaa ja silloin oli muka oikeesti sellanen elämän tilanne ettei lapsi vaan sovi kuvioihin, minä juuri saanut koulupaikan ja alottanut opiskelut, mies armeijassa ja suhde kriisissä.. otettiin sitten koira että mulla mieli vähän kohenis, vaan eipä kohentunut. Nyt mulla rv7 mies töissä ja hekee syksyllä kouluun, mulla jää puol vuotta opinnoista käymättä äippärin vuoks, mutta funtsin että puol vuotta menee vaikka päällä seisoen sitte myöhemmin.

kyllä nytki mietityttää että onko oikee hetki jne jne.. Mutta onko oikeesti olemassakaan oikeeta hetkeä tehdä lapsi? ei kukaan oo äiti tai isä syntyessään -> siihen kasvetaan sen 9kk aikana.

Hullua että eräs kaveri kertoi naisesta joka on 30vee ja tienaa 3500€ kuussa eikä halua vielä tehdä lasta koska pelkää ettei rahat riitä... kukin tyylillään, mutta me ainaki ootetaan tätä tulevaa lasta ku kuuta nousevaa ja suunnitellaan täysillä tulevaisuutta.. ihana fiilis muuten, mutta huono olo vähän jarruttelee tätä onnea.

Eiköhän kaikesta selviä ku pikkasen pinnistelee !!

Ihanaa kevättä kaikille mammoille ja nauttikaa lapsistanne

Äänestä

me olemme pärjänneet myös kahdenkin lapsen kanssa. lapset ovat olleet haluttuja, mutta mieheni opiskeli esikoisen ollessa alle 1.5-vuotias ja itse olen ollut kotona hoitamassa lapsia ja välillä töissä. nyt aloitan syksyllä opiskelun ammattikorkeakoulussa jos sinne pääsen. mieheni kävi töissä lomilla opiskelun lomassa ja itse olen 15-vuotiaasta saakka ollut kesätöissä ja opiskelun ohhella olin myös töissä ennen kuin esikoinen syntyi. ei sitä lapset tarvitse kaikkea mahdollista eikä kaikkea tarvitse ostaa mitä kaupassa on. ihan hyvin ollaan pärjätty kun elää säästeliäästi ja miettii mitä oikeasti edes tarvitsee. ei sitä montaa lelua edes tarvitse vuodessa ostaa kun huomaa että niitähän on ihan likaa. tiedän useita perheitä, joissa toinen vanhemmista opiskelee. kyllä se on ihan mahdollista. kaikenlisäksi enemmän perhe saa kelasta tukia kun yksin elävä.
sillain ollaan kyllä lasten kanssa säästytty isoilta rahan menoilta, koska he ovat olleet harvoin sairaana emmekä ostaneet vauvan purkkiruokia/vellejä ja imetin kumpaakin lasta. itse olen muutenkin ruuat tehnyt ja leiponut paljon.
mulle äitiys sopii paremmin kuin hurja pitkän nuoruuden eläminen. saan paljon enemmän irti hetkistä mieheni ja lasten kanssa. en todellakaan haluaisi elää yksin ja kiertää baareja.

Äänestä

Kun esikoinen syntyi, mulla oli tutkinto yhä vaiheessa ja kaiken lisäksi, kaikki opintotukikuukaudet käytetty. Mieskin oli yhä opiskelija ja osa-aikatöissä. Äitiysrahakauden jälkeen jäin hoitovapaalle, ja kotihoidontuki on usein parempi kuin opintotuki olisi. Isoissa kaupungeissa kun saa vielä usein kuntalisänkin hoitorahan ja hoitolisän päälle. Opiskelin ja hoidin lasta kotona, mulla ei onneksi ollut enää luennoilla istumista tms. jäljellä, kirjatenttejä, gradu ja sen semmoista kyllä. Lisäksi hyvä keino opiskella olivat avoimen yliopiston verkkokurssit, joista jotkin kävivät tutkinnon osiksi. :)

Sitä minäkin olen miettinyt, miten pitkään lasten saamista lykätään, pitää olla vakityöt, kunnon palkat, oma asunto, auto molemmilla jne jne. Pitää olla omaisuutta ja kokemuksia ympäri maailmaa. Ikään kuin elämä loppuisi lasten saamiseen. Ikään kuin lasten kanssa ei voisi selvitä vähän vähemmilläkin tuloilla. Olemme olleet tyytyväisiä siihen että esikoinen ilmoitti tulostaan suht yllättäen - toki se kauhistutti aluksi, mutta kuka nyt vauvaa pelkää? Ja tosiaan, lapselle on se ja sama, onko auto iso farkku-perheauto vai pieni kolmiovinen, kuten meillä. Lasta ei paljon haittaa se, että huonekalut ei ole design-mallia. Eikähän lapsia ja omaisuutta edes voi verrata keskenään.

Äänestä
  • Niin, minäkin olen saanut ensimmäisen lapsen kesken yliopisto opiskelujen 23-vuotiaana. Raskaus ei ollut suunniteltu, mutta päivääkään en ole katunut : ). Tiukempaa ehkä oli rahallisesti, mutta sitäkin onnellisempaa aikaa esikoisen varhaisvuodet olivat, kun nuorena jaksoi touhuta kaikkea lapsen kanssa.

    Kuten moni täällä onkin sanonut, niin kaikkea krääsää ei tarvitse ja tiukan paikan tullen sosku auttaa, myös opiskelijoita. Minun kohdalla ainakin sosku katsoi, että kun oli lapsi, niin opintolaina kului lyhyemmässä ajassa kuin jos lasta ei olisi ollut. Saimme siis tukea. Onhan lapsesta kuluja.

    Nyt olen 35 ja kaksi lasta, 6- ja 12-vuotta. Aina on töitä hakiessa ollut etu se, että lapset ovat jo olemassa. Monessa paikassa on ihmetelty, että on jo kaksi "isoa" lasta, koska pitkän koulun käyneet rupevat lapsia hankkimaan yleensä vasta 30-35 vuotiaina. Viimeiset 2 työpaikkaa on ollut ihan vakituisia työpaikkoja ja olen ottanut tässä parin vikan vuoden aikana lapsettomat opiskelukaverini urakehityksessä kiinni. Lasten hoitohan tunnetusti treenaa organisointikykyä ;-). Eli ei ne lapset estä urakehitystä, joskus jopa päinvastoin.

    Minusta elämää suunnitellaan liiankin paljon nykyään. Ensin opiskelu, sitten työ ja sitten vielä omistuskämppä jne. ennen kuin perheen perustamista voi ajatella. Yllätys onkin sitten suuri kun haikaraa ei aina heti kuulukaan, kun ikää on jo tullut. Hankalaa näyttää olevan myös "vanhempien" isien ja äitien sopeutuminen äitiyteen. Kun on reilu kolmekymppiseksi saanut elää itselleen, voi olla vaikeaa sopeutua siihen, että vauva on koko ajan kiinni ja omaa elämää ei vuoteen juurikaan ole. Tällaisia asioita olen ympäristössäni huomannut. Toki jokainen elämä on erilainen.

    Minä kannustaisin pitämään lapsen, vaikka ajoitus ei aina olisikaan täydellisesti suunniteltu. Yleensä elämä kantaa ja ei se muutenkaan aina mene suunnitellusti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

äitiyden yhdistäminen kirjoitti:

Tuleva viestini ei ole missään tapauksessa "murhaaja murhaaja" - tyyppinen kannanotto aborttia vastaan. Ymmärrän, että kaikki eivät halua lapsia missään vaiheessa, ja lapsen pitäminen teini-ikäisenä on katastrofi varmasti suurelle osalle naisia. Tahtoisin vain kertoa oman tarinani ja pohtia kanssanne sitä, onko olemassa sopivaa aikaa tehdä lapsi.

Tulin raskaaksi kesken opintojeni pahimmassa rahapulassa, jolloin olin aloittamassa vielä toista tutkintoani. Asuimme vuokralla ja mieheni kävi onneksi työssä, kuitenkin pätkä sellaisessa.

Tietysti alussa olin aivan mykistynyt, että voi helvetti, nytkö minun pitää odottaa vauvaa. Paljon on tekemättä ja moni mukava asia odottaa tulevaisuudessa. Joka tapauksessa tein nopeahkosti päätökseni pitää lapsen ja terve tyttö syntyi lokakuussa. Joskus on ollut todella raskasta, mutta enemmän olen nauttinut. Halusinhan kuitenkin jossakin vaiheessa hankkia elämässäni lapsia.

Vaikka en tuomitse ketään, niin tämän kokemuksen jälkeen minun on ehkä hieman vaikeampaa ymmärtää niitä ihmisiä, jotka laskelmoivat vauvanteon todella tarkkaan. En kiistä ollenkaan, eikö meidän olisi ollut helpompaa elää lapsen kanssa, jos olisin valmistunut, molemmilla olisi ollut vakityö ja asuntomme olisi ollut oma. Aivan varmasti olisimme säästyneet monilta pähkäilyiltä.

Me ratkaisimme asian siten, että olen vauvan kanssa kotona syyskuuhun saakka, jolloin opintoni taas alkavat. Sen jälkeen lapsi lähtee päivähoitoon (11 kk) aivan kuten työssäkäyvien äitienkin lapset. Mieheni saa palkkaa, minä saan opintotukea ja lapsilisää. Näillä tuloilla maksamme hyvin vuokran, halvan auton bensat ja ruuat. Ylellisyyteen ei ole tietenkään varaa. Lapsi on niin kauan päivähoidossa kun minä valmistun. Sen jälkeen menen töihin ja lapsi jatkaa päivähoidossa entiseen malliin. Tietysti asuinpaikka varmasti vaihtuu, kun minunkin alkaessa ansaita olen lainanmaksukykyinen.

Tahdon vain sanoa, että jos haluat hankkia jossakin vaiheessa elämää lapsia, mieti tarkasti, josko ottaisit vastaan myös sen vähemmän suunnitellun lapsen. Voin kertoa kokemuksesta, että opiskelijan on aivan mahdollista selvitä täyspäisenä ja kylläisenä vauva-ajasta, vaikka suunnitelmallisessa nyky-yhteiskunnassa opiskelijaäitejä katsotaan vähän kieroon.

Jos sinulle on siis lapsi tullakseen, älä jää odottamaan aina vain parempaa aikaa, mikäli elämäsi on muuten kunnossa. Jos olet joka tapauksessa kiinnostunut joskus saamaan lapsia, älä tee aborttia ainakaan raha-asioiden tai yleisen painostuksen vuoksi. Sinä selviät! Ei minunkaan lapseni näytä olevan kiinnostunut siitä, asummeko vuokralla, onko meille hieno farmariauto tai mihin äiti lähtee, kun hänet jätetään hoitoon. Luulen, että lapselle on yksi hailee, lähdenkö yliopistolle vai huippuvirkaan Nokialle.

Tällä hetkellä minusta on upeaa, että olen nuorehko äiti, joka heittäytyi rohkeasti elämän vietäväksi. Minulla on ihana ja suloinen tyttö, ja häntä katsoessani tajuan, että juuri hänen täytyi syntyä tähän maailmaan. Ja että aika lapsenteolle oli mitä parhain. Älkää suunnitelko elämää liiaksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu