Buspar!

Onko kukaan käyttänyt kyseistä lääkettä? Siis
onko hyvä ahdistusta poistava vaikutus ja onko
lääke suhteellisen siedettävä?
5903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Moni asiakkaani on käyttänyt mainitsemaasi
lääkettä. Sivuvaikutuksia ei ole ilmennyt.Lääke
alkaa tehota kun sitä käytetty jonkin aikaa.

Äänestä
  • Yritin lääkäribn kanssa ensin kahdella muulla
    ahdistusta lieventävällä lääkkeellä, mutta vasta
    kolmas l. Buspar toimi. Ei tullut sivuoireita ja
    ahdistus hellitti. Siitä ei jää riippuvaiseksi
    kuten joistain muista nopeammin vaikuttavista
    rauhoittavista lääkkeistä(olen katkaisuut kuurin
    pariin kertaan puoleksi vuodeksi, ja jopa
    vuodeksi ja aloittanut kun elämäntilanteen
    kääntymisen vuoksi on alkanut esiintyä
    ahdistusoireita. Ja aina on auttanut. Vaikutus
    alkaa tuntua vasta muutaman viikon kuluttua ja
    siksi on sanottu että se ei tyydytä sellaisia
    ahdistuneita, jotka ovat aikaisemmin tottuneet
    nopeasti vaikuttaviin lääkkeisiin.

    Äänestä

  • xyz kirjoitti:

    Yritin lääkäribn kanssa ensin kahdella muulla
    ahdistusta lieventävällä lääkkeellä, mutta vasta
    kolmas l. Buspar toimi. Ei tullut sivuoireita ja
    ahdistus hellitti. Siitä ei jää riippuvaiseksi
    kuten joistain muista nopeammin vaikuttavista
    rauhoittavista lääkkeistä(olen katkaisuut kuurin
    pariin kertaan puoleksi vuodeksi, ja jopa
    vuodeksi ja aloittanut kun elämäntilanteen
    kääntymisen vuoksi on alkanut esiintyä
    ahdistusoireita. Ja aina on auttanut. Vaikutus
    alkaa tuntua vasta muutaman viikon kuluttua ja
    siksi on sanottu että se ei tyydytä sellaisia
    ahdistuneita, jotka ovat aikaisemmin tottuneet
    nopeasti vaikuttaviin lääkkeisiin.

    Onkohan tuo kovin kallistakin?

    Äänestä

  • vähän pelottavalta jos se on kokeiluhengestä
    kiinni nämä pillereittten popsimiset.reippaasti
    mukaan vaan,nuorisokin.valinnanvaraa on....

    Äänestä

Käytin sitä vuosia, se on ihan hyvä lääke.
Ainut sivuoire mikä mulle tuli siitä niin on
hikoilu. Jos lisäksi on kuitenkin masennusta niin
siihen se ei auta vaan tarvitaan liskäsi
masennuslääkitys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ppt kirjoitti:

Onko kukaan käyttänyt kyseistä lääkettä? Siis
onko hyvä ahdistusta poistava vaikutus ja onko
lääke suhteellisen siedettävä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu