Ravitsemusala on Suomessa alistettu palvelemaan pakkausteollisuuden suhteen
tuontiraaka-aineita, kuten muoveja. Suomessa tämä on merkinnyt myös pakasteruokien suosimista. Oikeammin kuitenkin juuri pakasteteollisuus kuluttaa kohtuuttomasti sähköenergiaa. Varsinkin kesällä pakasteruokien säilytys kuluttaa paljon sähköenergiaa ja pakastimien lisäksi energiaa kuluttavat myös juomien jäähdytyslaitteet, kylmiöt ja ilmastointi. Tästä syystä Etelä-Euroopassa ei paljon pakastimia olekaan. Erilaisten säilyketuotteiden kehittäminen olisi Suomessakin ajankohtaista. Suomessa vain säilykkeiden hinnat ylimitoitetaan usein tahallisesti.
Kunnon säilykkeissä ei ole kemiallisia lisäaineita vaan vain suolaa, sokeria ja mausteita sekä etikkaa tai viinejä, kuten säilykesalaateissa.
Pakasteiden pakkaukset ovat useimmiten muovia eivätkä ne ole myöskään kierrätettäviä materiaaleja vaan ne menevät poltettaviksi tai kaatopaikalle.
Säilykepurkit sensiaan, ovat ne lasia tai metallia tai vaikkapa keraamisia, ovat helpostikin kierrätettävissä. Talouksiin tarvitaan vain erilaisia säilykepurkkeja varten kierrätysastiat, sekä joitakin valtakunnallisia kierrätyslaitoksia joissa metalliset säilykepurkit voidaan sulattaa harkoiksi ja tätä kautta kierrättää. Lasi-ja keraamiset materiaalit tarvitsevat omat vastaavat kierrätysraaka-aineita hyödyntävät laitokset. Kierrätettävästä materiaalista voidaan edelleen maksaa kohtuullinen romuhinta. Tämä on ilmastopäästöjenkin kannalta mielekästä. Säilykepurkkeihin voidaan säilöä erilaisia tuotteita ja kuten myös jauhoja joita voidaan kuljettaa katastrofi-ja kehitysalueille, sekä jopa maitoa ja juustoja. Jauhojen säilytykseen sopivat myös antistaattiset keraamisetkin astiat; miksei kerman tai esim. tuorejuustojenkin.
Erilaisten säilyketuotteiden kotimaista tuotantoa voidaan näin ollen lisätä huomattavasti. Tätä tukee myös se, että elämme sääolojen suhteen epävakaissa oloissa, joissa sadot voivat vaihdella paljonkin. Säilykkeet säilyvät hyvin huoneenlämmössä tai kellarin viileydessä ja kylmätiloissa ja sopivat myös varmuusvarastoitaviksi. Pakasteet sensiaan tarvitsevat paljon sähköenergiaa kuluttavia pakastealtaita tai muita jäädytystiloja. Pakasteiden kohdalla myös ruuan pilaantumisen vaara on yleensä suurempi ja sähkökatkos voi tuottaa miljoonienkin tappiot pilaantuneina tuotteina. Myös pakasteiden kuljettaminen on kallista, koska kaikki kuljetusmuodot tulee olla pakastettuja autojen ja junien tavaratiloja myöten; ja kuljettaminen laivoilla tai lentokoneilla on jopa mahdotonta eivätkä ne siksi kelpaa useinkaan edes vientiin. Pakastimet siis lisäävät vuotuista energian kulutusta tuntuvasti on kysymys pakastevarastoista tai pakasteiden kuljettamisesta sekä aiheuttavat suurtakin hävikkiä pilaantuneina ruokina.
Parasta olisikin kaivaa omia perinteisiä säilyketuotteita esiin tirrisärjestä ja savustetusta meriahvenesta ja kylmäsavustetusta porosta aina sokerisuolattuihin punajuureihin saakka ja alkaa miettiä minkälainen säilykeastia olisi kullekin sopivin.
Kun sitten tehdään esimerkiksi porkkana-, lanttu-, pataatti-, retiisi-, piparjuuri-salaattia vaikkapa suomalaisen punaherukkaviinin-ja viinietikan avulla säilöttynä, niin mitä voidaan tehdä lisäksi porkkana-, lanttu-, pataatti-, retiisi-, piparjuuri-naattien lehdille ? Ne voidaan kuivata, mielummin eri astioissa, ja niistä voidaan tehdä hienojakoista lannoiteteetä käyttämällä hyväksi puutarhahakkuria tai vastaavaa. Lannoiteteestä voidaan edelleen tehdä lannoiteuutetta suodatinkeittimen avulla. Näin on aikaansaatu “naattilannoitesäilyke” joka palvelee oikeaoppista ekologista ajattelua ja on ilmastopäästöjäkin vähentävä. Lannoitetee voidaan edelleen säilöä kuivahakkeena tai valmiina uutteena. Tällaisen lannoitesäilykkeen koostumus kuten hivenaineet ja vitamiinit ovat myös melko tarkasti arvioitavissa kasvibiologisin menetelmin; oikemmin ne jo tunnetaankin alan julkaisuissa.
EU:ssa maatalousfilosofia vaikuttaakin vääristyneeltä, suurtiloja perusteettomasti suosivalta likuhihnamaataloudelta. Pientiloja pitäisi tukea suhteessa yhtä paljon, koska nykysin tulisi ravintotuotannossa pyrkiä omavaraisuuteen. Pientilat voivat toimia myös juures-ja kasvistiloina ja pientilojen kasvihuoneet voi lämmittää vaikka sekundapuulla tai jopa oljilla.
Kasvihuonelasit voi tehdä kierrätyslasista tarvitsematta käyttää muoviraaka-aineita.
Sensiaan että suositaan yksipuolista liukuhihnamaista suurtila-ajattelua ja pakasteruokia tai kallista geenimanipulointia tulisi ravintoteollisuuden motiviit tarkentaa ja kriterisoida paremmin omiin perinteisiin perustuen.Väittäisinkin että suomalaista perinteistä niittyheinää parempaa "geenimanipulaattoria" saa etsiä, jolla perinnelehmät on manipuoloitu jo iät ajat sitten. Tämä manipulointi voitaisiinkin tarkistaa perinteiden pohjalta lähtien.
Kun ajatellaan säilyketeollisuutta, säilyketehtaat voivat olla pienikokoisiakin ja niiden kokoa voidaan varoen lisätä. Säilyketehdas voi itse jopa tuottaa käyttämänsä sähkönkin bioenergian ja sekundapuun avulla sekä tuottaa bioenergia-öljyjä. Maaseudulla kannattaisikin ajatella vanhan kyläkaupan avaamista ja säilyketehtaan perustamista kyläkaupan yhteyteen. Kyläkauppa on tällöin sekä jälleenmyymälä että tukku, parhaassa tapauksessa viinitilakin samanaikaisesti. Tällaisessa kyläkaupan säilyketehtaassa, jolla on mahdollisesti myös oma tuotantoa täydentävä puutarha, voidaan myös kokeilla erilaisia bioenergiamuotoja kuten auringonkukkaöjyä, rypsiöljyä, mäntyöljyä, kuusiöljyä, yms. sekä keskuslämmitysenergiana että maatalouskoneiden polttoaineena. Maatalouskoneita tulisikin kehittää siten, että ne käyttävät monipuolisemmin erilaisia bioenergiamuotoja. Nykyisin myös suositaan turhan järeitä maatalouskoneita.
Lisäksi on mahdollista kokeilla erilaisia naattilannnoitteita jotka nekin edustavat “biokasvuenergiaa.” Kun puhutaan ilmastopäästöistä ei pidä unohtaa myöskään hakesiiloratkaisuja, eikä pölynerottimia joiden avulla palava pölyaines saadaan talteen ja poltettua ja muutetuksi sähköenergiaksi samoin kuin oksahake, kuivatut lehdet, yms. joilla ei ole muuta käyttöä, ja joita kaikkia ei edes kannata kompostoida. Lisäksi keskuslämmitysuunit tulisi varustaa savukaasujälkipolttimilla, joka yksinkertaisemmillaan on uunin jatke, joka estää palamattoman savun pääsemästä taivaalle. Energia tietenkin talteenotetaan lämmönvaihtimilla ja muutetaan sähköksi turbiinien ja generaattoreiden avulla. Hukkalämmön avulla voidaan edelleen juuresten naatit jopa puiden ja pensaiden lehdet kuivat lannoitteiden tekoa varten;
tai tapauskohtaisesti ne voidaan kuivata polttamista varten. Kompostointia on näinollen mahdollisimman vähän.
Vielä on eräs päästöongelma, joka edellyttää maapankkeja. Ne ovat pellot, jotka viettävät liian jyrkästi vesistöön ja aiheuttavat lannoiteiden virtaamisen vesistöön varsinkin sateiden sattuessa.Tarvitaan maapankkeja joihin oikaistujen peltojen ylijäämämaa voidaan myydä käytettäväksi eteenpäin. Maapankit voivat olla kunnallisia tai yksityisiä puutarhoja tai sellaisena voi toimia myös edellä mainittu puutarha-kyläkauppa. Vaakatasoiseksi korjattu pelto on helpompi hoitaa ja tuottaakin paremmin kuin viettävä rinnepelto, jonka tuotantoa ehkä yritetään parantaa ylilannoittamalla. Joka tietysti edelleen rehevöittää yhä enemmin vesistöä.
Kun EU:ssa on suosittu maatalouden yksipuolistamista ja yliteollistamista se on tuhonnut arvokkaita perinteitä, jopa niiden laatua on vääristelty. Tämä on osaltaan on johtanut päästöjenkin lisäämiseen kun vieläpä on suosittu huonosti pohjoismaissa menestyviä lajikkeita. Liukuhihnabisnes-taloudessa ei tarveharkinta ja sen kriteerit ole kovin korkealla vaan on vain pyritty maksimaalliseen lannoitteiden ja muovipakkausten myyntiin joka edellen on lisännyt ilmastopäästöjä ja öljyn kulutusta. Edes laatutekijöitä ei olla arvioitu riittävästi.
Uudenlainen “holistinen” ,kokonaisvaltainen ajattelu suosiikin omavaraisuutta jossa mielummin lannoitteetkin voidaan tehdä omista naateista. Tälläinen maatalouden kehittäminen omien perinteiden pohjalta ja omavaraisuuden lisääminen vähentää ilmastopäästöjä ja vesistöjenkin rehevöitymistä. Periaatteena pitäisikin olla se, että ulkomailta tuodaan ravintotuotteita ja lannoitteita mahdollisimman vähän ja vain niitä tuotteita joita ei itse voida lainkaan tuottaa, kuten appelsiineja, tai jos oma sato on jäänyt vajaaksi sääolojen takia. Ylijäämätuotanto taas pyritään myymään sinne missä sato on ollut heikko tai se käytetään katastrofiapuna.
Varsinkaan viljalajikkeiden ylijäämätuotannosta ei ole muutenkaan haittaa, koska esim. metallitynnyreihin säilötyt jyvät voidaan aina halutessa muuttaa energiaksi. Tulisi vain laskea tarkemmin, mikä osa viljasta kannattaa jauhaa jauhoiksi ja kuinka paljon säilötään jyvinä. Jauhojen määrää voidaan säilötyistä jyvistä aina lisätä, mutta jauhoja on hankalampi muuttaa energiaksi. Jauhamattomat jyvät taas palavat hyvin.
Bioenergiasta saatavan energian tuotantoa voidaankin reippaasti lisätä tarvitsematta edes harkita merisähkökaapeleita tai muita turhan hankalia ja epävarmoja energiaratkaisuja. Tarvitsee vain tarkemmin hyödyntää energiaksi kaikki bioenergia sekundapuuhaketta myöten eikä jättää esim. voimalinjoille kaadettuja vesaikkojakaan metsään lahoamaan.
Kunnon talousjärjestelmässä ei myöskään ole yleensä vientitukea vaan ostaja maksaa aina myös kuljetus-ja tullikustannukset. Vientituet eivät yleensä merkitse, kuin valuuttasääntöjen rikkomista varsinkin Euroopassa ja kehitysmaissa ja tämä on ollut maatalouden yksi vääristävä tekijä. Huhujen mukaan varsinkin Ruotsin vientituki aikaansai kaaoksen kun hapansilkalle myönnettiin vientitukea. Sensiaan varastointituki tulisi olla, koska maataloustuotteet tarvitsevat usein suuriakin varastoja. Pakasteiden tukeminen on energiapolittisesti kuitenkin kyseenalaista. Käytännössä joku saattaa sanoa, että “ei kannata tehdä, kun ulkomailla tehdään alvemmalla”. Käytännössä tällöin ei olla huomioitu edes kuljetuskustannuksia eikä sitä paljonko kuljetukset lisäävät ilmastopäästöjä eikä sitä, että halpatyövoiman käyttö on rikollista toimintaa.
Pitäisikin alkaa laskea tarkemmin miten paljon Euroopassa kulutetaan polttoainetta ruuan rahtaamiseen ristiin rastiin ympäri Eurooppaa ja kunka paljon tämä aiheuttaa pilaantumista ja nostaa ruuan hintaa! Vai onko EU:ssa niin, että ilmastopäästöillä sekä energia-ja maatalouspolitiikalla vain jälki-impperialistisesti keinotellaan kun Suomen Sokeri-nimikään ei EU:ssa näyttänyt kelpaavan.
tuontiraaka-aineita, kuten muoveja. Suomessa tämä on merkinnyt myös pakasteruokien suosimista. Oikeammin kuitenkin juuri pakasteteollisuus kuluttaa kohtuuttomasti sähköenergiaa. Varsinkin kesällä pakasteruokien säilytys kuluttaa paljon sähköenergiaa ja pakastimien lisäksi energiaa kuluttavat myös juomien jäähdytyslaitteet, kylmiöt ja ilmastointi. Tästä syystä Etelä-Euroopassa ei paljon pakastimia olekaan. Erilaisten säilyketuotteiden kehittäminen olisi Suomessakin ajankohtaista. Suomessa vain säilykkeiden hinnat ylimitoitetaan usein tahallisesti.
Kunnon säilykkeissä ei ole kemiallisia lisäaineita vaan vain suolaa, sokeria ja mausteita sekä etikkaa tai viinejä, kuten säilykesalaateissa.
Pakasteiden pakkaukset ovat useimmiten muovia eivätkä ne ole myöskään kierrätettäviä materiaaleja vaan ne menevät poltettaviksi tai kaatopaikalle.
Säilykepurkit sensiaan, ovat ne lasia tai metallia tai vaikkapa keraamisia, ovat helpostikin kierrätettävissä. Talouksiin tarvitaan vain erilaisia säilykepurkkeja varten kierrätysastiat, sekä joitakin valtakunnallisia kierrätyslaitoksia joissa metalliset säilykepurkit voidaan sulattaa harkoiksi ja tätä kautta kierrättää. Lasi-ja keraamiset materiaalit tarvitsevat omat vastaavat kierrätysraaka-aineita hyödyntävät laitokset. Kierrätettävästä materiaalista voidaan edelleen maksaa kohtuullinen romuhinta. Tämä on ilmastopäästöjenkin kannalta mielekästä. Säilykepurkkeihin voidaan säilöä erilaisia tuotteita ja kuten myös jauhoja joita voidaan kuljettaa katastrofi-ja kehitysalueille, sekä jopa maitoa ja juustoja. Jauhojen säilytykseen sopivat myös antistaattiset keraamisetkin astiat; miksei kerman tai esim. tuorejuustojenkin.
Erilaisten säilyketuotteiden kotimaista tuotantoa voidaan näin ollen lisätä huomattavasti. Tätä tukee myös se, että elämme sääolojen suhteen epävakaissa oloissa, joissa sadot voivat vaihdella paljonkin. Säilykkeet säilyvät hyvin huoneenlämmössä tai kellarin viileydessä ja kylmätiloissa ja sopivat myös varmuusvarastoitaviksi. Pakasteet sensiaan tarvitsevat paljon sähköenergiaa kuluttavia pakastealtaita tai muita jäädytystiloja. Pakasteiden kohdalla myös ruuan pilaantumisen vaara on yleensä suurempi ja sähkökatkos voi tuottaa miljoonienkin tappiot pilaantuneina tuotteina. Myös pakasteiden kuljettaminen on kallista, koska kaikki kuljetusmuodot tulee olla pakastettuja autojen ja junien tavaratiloja myöten; ja kuljettaminen laivoilla tai lentokoneilla on jopa mahdotonta eivätkä ne siksi kelpaa useinkaan edes vientiin. Pakastimet siis lisäävät vuotuista energian kulutusta tuntuvasti on kysymys pakastevarastoista tai pakasteiden kuljettamisesta sekä aiheuttavat suurtakin hävikkiä pilaantuneina ruokina.
Parasta olisikin kaivaa omia perinteisiä säilyketuotteita esiin tirrisärjestä ja savustetusta meriahvenesta ja kylmäsavustetusta porosta aina sokerisuolattuihin punajuureihin saakka ja alkaa miettiä minkälainen säilykeastia olisi kullekin sopivin.
Kun sitten tehdään esimerkiksi porkkana-, lanttu-, pataatti-, retiisi-, piparjuuri-salaattia vaikkapa suomalaisen punaherukkaviinin-ja viinietikan avulla säilöttynä, niin mitä voidaan tehdä lisäksi porkkana-, lanttu-, pataatti-, retiisi-, piparjuuri-naattien lehdille ? Ne voidaan kuivata, mielummin eri astioissa, ja niistä voidaan tehdä hienojakoista lannoiteteetä käyttämällä hyväksi puutarhahakkuria tai vastaavaa. Lannoiteteestä voidaan edelleen tehdä lannoiteuutetta suodatinkeittimen avulla. Näin on aikaansaatu “naattilannoitesäilyke” joka palvelee oikeaoppista ekologista ajattelua ja on ilmastopäästöjäkin vähentävä. Lannoitetee voidaan edelleen säilöä kuivahakkeena tai valmiina uutteena. Tällaisen lannoitesäilykkeen koostumus kuten hivenaineet ja vitamiinit ovat myös melko tarkasti arvioitavissa kasvibiologisin menetelmin; oikemmin ne jo tunnetaankin alan julkaisuissa.
EU:ssa maatalousfilosofia vaikuttaakin vääristyneeltä, suurtiloja perusteettomasti suosivalta likuhihnamaataloudelta. Pientiloja pitäisi tukea suhteessa yhtä paljon, koska nykysin tulisi ravintotuotannossa pyrkiä omavaraisuuteen. Pientilat voivat toimia myös juures-ja kasvistiloina ja pientilojen kasvihuoneet voi lämmittää vaikka sekundapuulla tai jopa oljilla.
Kasvihuonelasit voi tehdä kierrätyslasista tarvitsematta käyttää muoviraaka-aineita.
Sensiaan että suositaan yksipuolista liukuhihnamaista suurtila-ajattelua ja pakasteruokia tai kallista geenimanipulointia tulisi ravintoteollisuuden motiviit tarkentaa ja kriterisoida paremmin omiin perinteisiin perustuen.Väittäisinkin että suomalaista perinteistä niittyheinää parempaa "geenimanipulaattoria" saa etsiä, jolla perinnelehmät on manipuoloitu jo iät ajat sitten. Tämä manipulointi voitaisiinkin tarkistaa perinteiden pohjalta lähtien.
Kun ajatellaan säilyketeollisuutta, säilyketehtaat voivat olla pienikokoisiakin ja niiden kokoa voidaan varoen lisätä. Säilyketehdas voi itse jopa tuottaa käyttämänsä sähkönkin bioenergian ja sekundapuun avulla sekä tuottaa bioenergia-öljyjä. Maaseudulla kannattaisikin ajatella vanhan kyläkaupan avaamista ja säilyketehtaan perustamista kyläkaupan yhteyteen. Kyläkauppa on tällöin sekä jälleenmyymälä että tukku, parhaassa tapauksessa viinitilakin samanaikaisesti. Tällaisessa kyläkaupan säilyketehtaassa, jolla on mahdollisesti myös oma tuotantoa täydentävä puutarha, voidaan myös kokeilla erilaisia bioenergiamuotoja kuten auringonkukkaöjyä, rypsiöljyä, mäntyöljyä, kuusiöljyä, yms. sekä keskuslämmitysenergiana että maatalouskoneiden polttoaineena. Maatalouskoneita tulisikin kehittää siten, että ne käyttävät monipuolisemmin erilaisia bioenergiamuotoja. Nykyisin myös suositaan turhan järeitä maatalouskoneita.
Lisäksi on mahdollista kokeilla erilaisia naattilannnoitteita jotka nekin edustavat “biokasvuenergiaa.” Kun puhutaan ilmastopäästöistä ei pidä unohtaa myöskään hakesiiloratkaisuja, eikä pölynerottimia joiden avulla palava pölyaines saadaan talteen ja poltettua ja muutetuksi sähköenergiaksi samoin kuin oksahake, kuivatut lehdet, yms. joilla ei ole muuta käyttöä, ja joita kaikkia ei edes kannata kompostoida. Lisäksi keskuslämmitysuunit tulisi varustaa savukaasujälkipolttimilla, joka yksinkertaisemmillaan on uunin jatke, joka estää palamattoman savun pääsemästä taivaalle. Energia tietenkin talteenotetaan lämmönvaihtimilla ja muutetaan sähköksi turbiinien ja generaattoreiden avulla. Hukkalämmön avulla voidaan edelleen juuresten naatit jopa puiden ja pensaiden lehdet kuivat lannoitteiden tekoa varten;
tai tapauskohtaisesti ne voidaan kuivata polttamista varten. Kompostointia on näinollen mahdollisimman vähän.
Vielä on eräs päästöongelma, joka edellyttää maapankkeja. Ne ovat pellot, jotka viettävät liian jyrkästi vesistöön ja aiheuttavat lannoiteiden virtaamisen vesistöön varsinkin sateiden sattuessa.Tarvitaan maapankkeja joihin oikaistujen peltojen ylijäämämaa voidaan myydä käytettäväksi eteenpäin. Maapankit voivat olla kunnallisia tai yksityisiä puutarhoja tai sellaisena voi toimia myös edellä mainittu puutarha-kyläkauppa. Vaakatasoiseksi korjattu pelto on helpompi hoitaa ja tuottaakin paremmin kuin viettävä rinnepelto, jonka tuotantoa ehkä yritetään parantaa ylilannoittamalla. Joka tietysti edelleen rehevöittää yhä enemmin vesistöä.
Kun EU:ssa on suosittu maatalouden yksipuolistamista ja yliteollistamista se on tuhonnut arvokkaita perinteitä, jopa niiden laatua on vääristelty. Tämä on osaltaan on johtanut päästöjenkin lisäämiseen kun vieläpä on suosittu huonosti pohjoismaissa menestyviä lajikkeita. Liukuhihnabisnes-taloudessa ei tarveharkinta ja sen kriteerit ole kovin korkealla vaan on vain pyritty maksimaalliseen lannoitteiden ja muovipakkausten myyntiin joka edellen on lisännyt ilmastopäästöjä ja öljyn kulutusta. Edes laatutekijöitä ei olla arvioitu riittävästi.
Uudenlainen “holistinen” ,kokonaisvaltainen ajattelu suosiikin omavaraisuutta jossa mielummin lannoitteetkin voidaan tehdä omista naateista. Tälläinen maatalouden kehittäminen omien perinteiden pohjalta ja omavaraisuuden lisääminen vähentää ilmastopäästöjä ja vesistöjenkin rehevöitymistä. Periaatteena pitäisikin olla se, että ulkomailta tuodaan ravintotuotteita ja lannoitteita mahdollisimman vähän ja vain niitä tuotteita joita ei itse voida lainkaan tuottaa, kuten appelsiineja, tai jos oma sato on jäänyt vajaaksi sääolojen takia. Ylijäämätuotanto taas pyritään myymään sinne missä sato on ollut heikko tai se käytetään katastrofiapuna.
Varsinkaan viljalajikkeiden ylijäämätuotannosta ei ole muutenkaan haittaa, koska esim. metallitynnyreihin säilötyt jyvät voidaan aina halutessa muuttaa energiaksi. Tulisi vain laskea tarkemmin, mikä osa viljasta kannattaa jauhaa jauhoiksi ja kuinka paljon säilötään jyvinä. Jauhojen määrää voidaan säilötyistä jyvistä aina lisätä, mutta jauhoja on hankalampi muuttaa energiaksi. Jauhamattomat jyvät taas palavat hyvin.
Bioenergiasta saatavan energian tuotantoa voidaankin reippaasti lisätä tarvitsematta edes harkita merisähkökaapeleita tai muita turhan hankalia ja epävarmoja energiaratkaisuja. Tarvitsee vain tarkemmin hyödyntää energiaksi kaikki bioenergia sekundapuuhaketta myöten eikä jättää esim. voimalinjoille kaadettuja vesaikkojakaan metsään lahoamaan.
Kunnon talousjärjestelmässä ei myöskään ole yleensä vientitukea vaan ostaja maksaa aina myös kuljetus-ja tullikustannukset. Vientituet eivät yleensä merkitse, kuin valuuttasääntöjen rikkomista varsinkin Euroopassa ja kehitysmaissa ja tämä on ollut maatalouden yksi vääristävä tekijä. Huhujen mukaan varsinkin Ruotsin vientituki aikaansai kaaoksen kun hapansilkalle myönnettiin vientitukea. Sensiaan varastointituki tulisi olla, koska maataloustuotteet tarvitsevat usein suuriakin varastoja. Pakasteiden tukeminen on energiapolittisesti kuitenkin kyseenalaista. Käytännössä joku saattaa sanoa, että “ei kannata tehdä, kun ulkomailla tehdään alvemmalla”. Käytännössä tällöin ei olla huomioitu edes kuljetuskustannuksia eikä sitä paljonko kuljetukset lisäävät ilmastopäästöjä eikä sitä, että halpatyövoiman käyttö on rikollista toimintaa.
Pitäisikin alkaa laskea tarkemmin miten paljon Euroopassa kulutetaan polttoainetta ruuan rahtaamiseen ristiin rastiin ympäri Eurooppaa ja kunka paljon tämä aiheuttaa pilaantumista ja nostaa ruuan hintaa! Vai onko EU:ssa niin, että ilmastopäästöillä sekä energia-ja maatalouspolitiikalla vain jälki-impperialistisesti keinotellaan kun Suomen Sokeri-nimikään ei EU:ssa näyttänyt kelpaavan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.