ajattelisit meidän olevan?
Millainen
pari..
283389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
sanoa näin seisaaltaan, mutta kai te ihan ok-pari olisitte.
mutta mies, josta haaveilen olisi sopivan romanttinen vastakohta verattuna omaan luonteeseeni. Voisin kuvitella, että meillä olisi paljon keskusteltavaa, läheisyyttä ja huumoria (omalta taholtani hiukan omalaatuista huumoria). Minä kantaisin hänelle aamiaisen sänkyyn ja muutenkin hoivaisin ja palvoisin häntä niin että hänellä olisi hyvä olla. Voisi olla että hänkin hiukan huolehtisi minun hyvinvoinnistani.
mut ei ainaskaan aika kävis pitkäks, kun kinasteltas ja halittas vuoronperään.
olisi mukavaa yhdessä. Kemiat ja luonteet sopisivat yhteen.
mukavaa veikkaisin. Miksi sitten ollaan vielä erillämme?
olisi toinen...mutta jos se todella olisi toinen, niin emme olisi ikinä kohdanneetkaan.
vain nykyhetki.
ensin tilaisuuden keskustella irl. Tässä on niin paljon väärinkäsityksiä, olettamuksia, pelkoja yms. ettei niistä pääse yli muuta kuin puhumalla.
on ollut. Tuleeko vielä uusi mahdollisuus?
etten halua mitään muuta kuin selvittää nämä väärinkäsitykset ja voittaa pelot.
Kaikesta huolimatta minusta tuntuu siltä, että hän on kuitenkin aidosti minusta tykännyt ja minulla on tunteita häntä kohtaan. Ne olisi hyvä selvittää. Eihän tämä helppoa ole, mutta onko tässä mikään helppoa. Onhan tämä eläminen aikamoista taistelua muutenkin. Ja kuitenkin aidolla kommunikoinnilla saa enemmän aikaiseksi, uskaltaa enemmän ja eihän se nyt sitä tarkoita, että tästä syöksytään suoraan suhteeseen suinpäin vaan puhutaan ja selvitetään.
En tiedä, haluanko enää. Kaikki on niin epävarmaa. Elämäntilanne hankala. En halua tuottaa sinulle mitään ongelmia. Parempi, ettet ole kanssani tekemisissä.
Kaipaus on kuitenkin liian suuri siihen, että sen voisi peittää unohduksella.
Olet niin tärkeä ihminen, etten voi unohtaa.
Haluaisin niin paljon sanoa ja en vain pysty siihen. Olen vain jotenkin "vajaa". Ehkä kaikki johtuu vain hankalasta elämäntilanteesta ja en tiedä, mitä pitäisi ajatella ja mitä tehdä. Kaikki on niin sekavaa tai päällisin puolin järkevää, mutta sisällä kuohuu.
Nyt on pakko mennä koisimaan. Toivottavasti uni tulee silmään. Hyvää yötä!
nyt kun on päästy näin pitkälle. Tilanne on hankala, mutta ei se parane odottamalla ja hautaamalla tunteet. Oletko varattu vai miksi emmit? Minun tilanteeni ei tästä parane, mutta sen kanssa on vain elettävä. Ei sinun tarvitse sanoa mitään erityistä. Riittää kun olet olemassa, tuet ja tulet lähelle. En voi pyytää sinua ymmärtämään ja hyväksymään kaikkea. Tieto ehkä lisäisi vain tuskaa.
Ei tässä kukaan täydellinen ja kaikkitietävä ole. Minä ainakin olen sotkenut kaiken niin moneen kertaan että parempi olisi kaikkien kannalta jos vaan lähtisin iäksi pois. Jokin vaan saa aina palaamaan ja jäämään.
Älä petä minua nyt. Lupaa minulle, että seuraavan kerran...
mutta ehkä oikeat miehet poimivat viestinne täältä.
ja takaisin pakkaan ;)
ja mä tunteet. Seuraavana päivänä olisin järki ja sinä tunteet.
tuli hymy huulille :)
suomennettuna:
naisella on järkeä vastustaa miestä, mies pääsee viemään voiton järjeltä ja saa naisen. nainen alkaa tuntemaan, mies ottaa järjen käyttöön ja livistää.
kaikkea muuta kuin hauskaa.
haasteellinen, intensiivinen, eroottinen, täynnä tunnetta, himokas
pari oltaisiin. Tultaisiin hyvin toimeen kun kumpikin on aika kiltti ja ymmärtäväinen toista kohtaan. Samanlainen luonne ja huumori plussaa.
Tai näin ainakin kuvittelen omassa päässäni.
Komea pitkä,tumma mies ja kaunis, pitkä brunette nainen. Hiton komea pari.
vapaa ajan peilin edessä ;) Joo,mekin näytettäis hyvältä,mutta taitais olla aika säkenöivää tunnepuolella.Paljon jutustelua ainakin ja sovinto seksiä.Syyt siihen tuskin loppuu kesken.
positiivisella tavalla sekopäinen ja söpö pari :)
juuri sellanen me oltaisi. :)
Oot niin söpö ja mä sekopää.
Pitkä, komea ja tumma mies, lyht, tanakka ja vähemmän kaunis nainen, mutta me rakastettaisiin toisiamme pyyteettömästi, kunnioittaen ja luottaisimme toisiimme.
Ilmankos emme olekkaan pari???
tuttuni kirjoitti, että olisimme "söpö pari".
Hmm, ehkä kahden erilaisen, mutta jotenkin samantapaisen ihmisen.. pari. Jos nyt hetken tässä mietin, eräs toinen olisi se söpö, minä voisin olla se mietiskelijä:)
Eikä varmasti olisi tylsää; mitä nyt joskus huomasin, niin huumorissa oli jotakin samaa.