Hei! Ystäväni on saanut eilen terveen poikavauvan. Odotusaikana hänelle sanottiin, että vauvasta tulee kehitysvammainen. Niskapoimu on turvonnut valtavasti, ja lääkäri oli aivan varma, että lapsesta tulee elinkelpoinen, mutta hyvin vammainen.
Kuinka ollakaan, pojan annettiin kaikesta huolimatta syntyä tähän maailmaan. Myöskään mitään punktioita ei tehty. Eilen sitten maailmaan putkahti täysin terve vauva ilman mitään turvotuksia, ja monessa lääkärin pyörityksessä vauva on todettu terveeksi.
Halusin jakaa tämän asian kaikkien kanssa. Itse en myöskään abortoisi kehitysvammaista sikiötä, itselleni en moista hyväksy. (Tiedän toki, että ihmiset ajattelevat tästä eri tavoin.) Vaikka toivon tervettä lasta, niin meille mahtuu vähemmän terveetkin. Mutta joka tapauksessa, ultrat eivät näköjään sitten ole kaikkitietäviä. Hurraa terveen pikkupojun johdosta!
Kuinka ollakaan, pojan annettiin kaikesta huolimatta syntyä tähän maailmaan. Myöskään mitään punktioita ei tehty. Eilen sitten maailmaan putkahti täysin terve vauva ilman mitään turvotuksia, ja monessa lääkärin pyörityksessä vauva on todettu terveeksi.
Halusin jakaa tämän asian kaikkien kanssa. Itse en myöskään abortoisi kehitysvammaista sikiötä, itselleni en moista hyväksy. (Tiedän toki, että ihmiset ajattelevat tästä eri tavoin.) Vaikka toivon tervettä lasta, niin meille mahtuu vähemmän terveetkin. Mutta joka tapauksessa, ultrat eivät näköjään sitten ole kaikkitietäviä. Hurraa terveen pikkupojun johdosta!
Vastaukset 30
Vanhimmat
Mieheni on sitä mieltä, että lapsivesipunktio tehtiin, ja kehitysvammaisoletus tehtiin tämän perusteella. (Ovat yhteisiä ystäviämme.) Minä olin kyllä eri käsityksessä... Anyway, oleellista on se, että kaikki on hyvin!
Ja oivallinen näpäytys rodunjalostuksesta innostuneelle ja erilaisuutta kammoksuvalle sekä elämän moniarvoisuutta vieroksuvalle, itseriittoiselle lääkärikunnalle!
Toivotan onnea läheisille ja nostan maljan vauvalle... tosin huomenna on työpäivä joten maljassani on nyt tällä kertaa sekamehua =)
Kerrassaan hienoa! Mukavaa, kun edes joillekin elämä jaksaa hymyillä tällä hetkellä :)
Valitettavasti lääketiedettä ja lääkäreitä pidetään melkein Jumalina, uskotaan kaikki mitä sanovat.
Itsekään en seulontoja kannata, enkä vammaisten hyljeksintää muutenkaan. Enkä aborttia..
Järkyttävää koko seulonta touhu..
minäkin olen todella järkyttynyt, että sivistysvaltioissa tehdään moisia seulontoja! minustakin olisi todellakin parempi jos niitä ei olisi. olisi ehdottomasti parempi, jos naisilla ei olisi mahdollisuutta päättää, jatkaako raskautta vai ei, olipa kyseessä keskeytys sosiaalisista syistä tai terveydellisistä. olen vakuuttunut siitä, että kaikki moiset lääkäreiden vallan käytön välineet on syytä poistaa! palataan ihmeessä takaisin 1800-luvulle tai suoriksi keskiajalle, jolloin vammaisilla oli todella kova kohtalo; tapettiin heti synnyttyään, jätettiin heitteille ja kuolemaan omia aikojaan tai suljettiin kellariin. ehdottomasti tämä takaisin! hanuriin kaikki seulonnat sun muut!! ja lääkärit siinä samalla, kannatetaan kaikille lähihoitajan suurenmoista koulutusta!
henkilökohtaisesti olen ehdoton abortin ja individualismin kannattaja ja itse tekisin keskeytyksen, mikäli lapsella olisi riski syntyä vammaisena.
minä olen kanssa asiaa pohtinut kun oli ajankohtainen ja olen samaa mieltä että en tekisi aborttia koska aika epävarmaa tuntuu olevan tuo kuitenkin..inhottavaa olisi jos sanottaisiin että vammautunut vauva ja kun tekisi aabortin ja sikiö tutkittaisiin ei vammaa löytyisikään.en ikinä pääsisi siitä yli.
Siellä on kerrassaan aihetta juhlaan! Paljon onnea ystävillesi!
on myös yksi heistä jota oltiin abortoimassa elinkelvottomana, mutta toisin kävi.
Hienoa että tälläistä sattuu.
itse jätin koko np ultran väliin kokonaan.
Mä ajattelin tehdä ihan saman tempun mikäli vauvoja vielä tulee. Olihan sitä vauvaa ihan soma ihastella jo ensimmäisessä ultrassa, mutta ajattelin ottaa kieltäytymisen ihan viestinä yhteiskunnalle. Jos yhä useammat ja useammat toimisivat tuolla tavalla, niin...
Joku kirjoitti, että yleensä niskapoimuturvotuksesta "kärsiville" vauvoille tulee jotakin. Joskus voi tulla joo (niinhän täysin tervekin sikiö voi sairastua joskus), mutta ei se ole "totuus". Esimerkiksi minulla on hyvä opiskelukaveri, jonka isosisko on kehitysvammainen. Kun kaveriani alettiin odottaa, niin äidille sanottiin, että tästä vauvasta tulee vielä vammaisempi kuin esikoisestasi (vrt. niskapoimu). Äiti ei kuitenkaan ryhtynyt aborttiin, ja tuollahan tuo tyttö opiskelee täysin terveenä minun kanssani.
En kyllä minäkään saattaisi ajatella kehitysvammaiseksi todetun lapsen abortoimista. Täytyisi olla jotakin todella, todella vakavaa, että sellaiseen ryhtyisin (vrt. pää puuttuu tms.) Ensinnäkin mielestäni ihmisellä on oikeus juuri sellaiseen elämään kuin hänelle annetaan ja toiseksi vanhemmuus on aina täynnä yllätyksiä. Tervekin sikiö voi vammautua synnytyksessä, saada epilepsian 5-vuotiaana tai alkaa käyttää huumeita 14-vuotiaana. Joten turhaa laskelmoida elämää liiaksi. Tämä minun mielipiteeni, tiedän, että erimielisiä ihmisiä on liikkeellä, ja se suotakoon heille.
me jätettiin np-ultra väliin myös samasta syystä, kaikki otetaan vastaan mitä meille annetaan :)
Meidän tuttavapariskunnalle kävi vähän erilailla. Heillä todettiin myöskin tämä niskapoimu, mutta lapsi syntyi kuitenkin terveenä. Tosin, sairastui myöhemmin.
Yleensä jos on todettu tämä sikiövaiheessa, se jotain tarkoittaa. Kaikki voi kuitenkin olla kunnossa syntyessä, mutta myöhemmin todennäköisesti tulee jotain.
Sorry, en halua masentaa, mutta tämä on totuus.
Onnea kuitenkin lapselle ja vanhemmille!
johonkin niskapoimuun liittyvän vai oliko jotain mitä voi tulla kenelle vain?
Itse synnytin 20 vuotta sitten lääkäreiden aborttipainostuksesta huolimatta ("Lapsesi on niin sairas, ettei elä kohdun ulkopuolella kuin korkeintaan pienen hetken", "Ajattele nyt edes lapsen kärsimyksiä", "Miten voit olla noin itsekäs!" jne) terveen tyttären joka kirjoitti ylioppilaaksi 2 v sitten ja odottaa nyt omaa esikoistaan.
Mikä on tämä "myöhemmin todennäköisesti tulee jotain"? Niskapoimusta etsitään vaikeaa rakenteellisen tai geneettisen syyn aiheuttamaa kehitysvammaa. Se joko on tai ei ole - sen "tuleminen myöhemmin" ei ole mahdollista.
koko perheelle
Onnittelut vauvan vanhemmille ja heidän ihanille ystäville! Samaa mieltä olen, että "vähemmän täydellisetkin" lapset ovat rakkaita. Jokaista lasta odottaessani olen myös miettinyt tätä vammaisasiaa ja todennut, että lapsemme saavat syntyä sellaisina kuin ovat. Kukaan ei ole täydellinen oli se vamma sitten piilevä tai näkyvä.
että noin onnellisesti on käynyt ystävällesi. nimittäin kuulin jutun jossa pariskunta tuollaisesta säikähtäneenä abortoi täysin terveen sikiön.. "varmaan tosi mukava tietää tuo sitten jälkikäteen";(
ensinnäkin niskapoimu kertoo mahdollisuudesta että lapsi on vammainen tai että hän tarkemmin Down. Se, millainen down hän on ei poimu eikä mikään muukaan etukäteen selvitä eikä hänen kykyään selviytyä elämässään.
Ultran tarkoitus onkin seuloa jatkotutkimuksiin ne joilla on epäilys vammaisesta lapsesta. Vasta jatkotutkimukset varmistavat eikä kukaan lääkäri mene ilman sitä sanomaan mitään varmaa koska tietää ettei se ole varmaa.
Poimun koko ei kerro suoraan mitään, sen pienuus ainoastaan antaa oletuksen terveestä lapsesta..
Vammaiselle lapselle on tilaa monessakin perheessä, mutta todellisuus on toinen kun se päivä koittaa. On ihan turhaa romantisoida elämää vammaisen lapsen kanssa vaikak kys eolisi vain pienestä vammasta eikä edes koko elämään vaikuttavasta laajemmasta oireyhtymästä. Suurin osa vammaisten lasten vanhemmista uupuu jossakin vaiheessa, osa huomaa sen etukäteen osa vasta kun on myöhäistä, seurauksia on monenlaisia. Avioerot vammaiseten lasten perheissä ovat myös yleisempiä kuin ns normaaleissa joten ehkä sekin kertoo jotakin. Toivotaan että tuuri käy jatkossakin lapsia tehdessäsi..
Onko omallatunnolla jotakin, mitä haluaisit kertoa meille kaikille?
Pitipä oikein kahdesti hieraista silmiä, kun luin kirjoituksesi. En olisi oikeasti uskonut sinusta, että sinä voit kirjoittaa tuolla tavalla. Perhe ja lähipiiri ovat onnellisia terveestä poikavauvasta, ja sinä kuittaat uutisen ja siihen liittyvän keskustelun otsikolla "Typerää". Muut onnittelevat ja iloitsevat, ja sinä...
Mietitkö nyt aivan varmasti kahdesti, mitä päästit suustasi.
Olen erityispedagogiikkaan erikoistunut lastentarhanopettaja ja kohta luokanopettaja. Olen työskennellyt lukion jälkeen vuoden erityiskoulussa avustajana, ja olen koko elämäni seurannut läheltä kehitysvammaisen lapsen ja hänen perheensä elämänkaarta.
Tämä kaikki ei todellakaan anna kokemusta kehitysvammaisen lapsen vanhempana toimimisesta. Kuitenkin olen nähnyt varsin ihastuttavia kehitysvammaisia lapsia ja aikuisia, jotka oikeasti nauttivat elämästä. Olen nähnyt myös kehitysvammaisten lasten vanhempia, jotka ovat sinut lapsensa vamman kanssa, ja ovat täten onnistuneet muuttamaan elämänsä lapsen tarpeita vaativaksi. Päinvastoin, monien vammaisten lasten vanhempien kanssa keskustellessani muistan, mikä elämässä on oleellista.
Totta kai minä toivon tervettä lasta, ja hieman jännittikin niskapoimu-ultrassa. Onhan se kaikille helpompaa, kun lapsi on terve! En ole siis koskaan kiistänyt sitä, ettenkö toivoisi tervettä lasta.
Minun ja aviopuolisoni ihmiskäsitykseen ei kuitenkaan kuulu ihmisten arvottaminen heidän fyysisen kyvykkyyden perusteella. Näemme asiat siten, että kehitysvammainenkin on elämänsä ansainnut, eikä meidän tehtävämme ole mennä sitä sabotoimaan. Mielestäni kehitysvammaisten abortointi edustaa lähinnä äärioikeistolaisuutta, joissa homot, vammaiset, eri uskoiset ja erirotuiset mennään poistamaan "valioyksilöiden" tieltä!
Vanhemmuus on aina yllätyksiä täynnä. Tervekin lapsi voi vammautua myöhemmin, eivätkä nuo ultrat ja punktiot kerro todellakaan koko totuutta lapsesta. Olen aina sanonut, että minulle olisi huomattavasti suurempi pettymys, jos lapseni alkaisi käyttää teini-ikäisenä huumeita kuin että hän syntyisi kehitysvammaisena. Uskon vakaasti, että sellaiset ihmiset, jotka laskelmoivat lapsenteon ja elämänsä yleensäkin, tulevat kokemaan karvaita pettymyksiä elämässään. Kaikkea esteitä et voi kuitenkaan tasoitella elämässäsi curling-tyyliin. Joskus on siis otettava, mitä annetaan. Ja ennen kaikkea opittava tyytymään siihen.
Tuo avioerotilasto on hyvin mahdollinen. Olisi kuitenkin mukavaa saada siitä vielä mustaa valkoisella kaikkien nähtäväksi. Sinulla on varmasti myös tietoa sellaisten perheiden avioerotilastoista, joiden lapsi on huono nukkuja, ylivilkas tai asuu kotona yli 2-kymppiseksi.
Kaiken lisäksi minusta on suurta putkinäköisyyttä väittää, että kehitysvammainen lapsi aiheuttaa avioeron. Eiköhän se avioliiton onnistuminen tuollaisessa tilanteessa ole kiinni siitä, ovatko molemmat vanhemmat kypsiä ottamaan uudesta tilanteesta vastuun!
Huh huh, vielä kerran. Toivottavasti et oikeasti ajattele asiasta ja erilaisuudesta noin kärkkäästi!
Tajuan ja hyväksyn sen, että ihmiset ajattelevat vammaisten aborteista eri tavoin. Olin vain niin järkyttynyt "Typerää" - näkökulmastasi sekä tavastasi puhua tästä asiasta. Haluan vielä tarkentaa (toivottavasti sitä tarkoititkin), ettei avioero ole koskaan lasten syy! Avioliitossa touhuavat kaksi aikuista ihmistä (ja mahdolliset kolmannet osapuolet), mutta minusta itse kehitysvammaisuutta ei voi laittaa avioeron syyksy. Tekstisi sattui vain tosi kovaa, kun ystävän lapsi on niin herkkä asia minullekin ja kaikki se prosessi ennen ja jälkeen syntymän. Minulle kun lapset ovat kai liiankin tunneasia; ei laskelmoitu juttu, kuten vaikkapa asuntolainan lyhentäminen.
Mitäs jos vaikka oma lapsesi sairastuisi 5-vuotiaana johonkin tautiin, josta seuraukseni on aivotoiminnan heikkeneminen. Onko teillä päin semmoisia luukkuja, joihin lapset voi palauttaa siinä vaiheessa kun ne ei enää miellytä...?
taisin olla todella kärkäs ja yksiselitteinen?
Olen tehnyt koko ikäni eli parikymmentä vuotta töitä erilailal vammaisten kanssa ja kutakuinkin koko ajan lasten ja nuorten. Siinä on ehtinyt nähdä paljon, joskus tuntuu että liikaakin..
Eihän se lapsi aiheuta sitä eroa se on totta, mutta ei aineuta moni muukaan asia vaan asioiden summa tai jopa oikeastaan se lapsikin kun toinen uupuu ja toinen uhrautuu jne tilanteissa alkaa välimatka kasvaa parisuhteessa. Toisaalta aika ihmeellisiin asioihin toiset venyy kun on pakko. Tuon ero asian toi esiin eräs luennoitsija ja lähdettähän en tietysti ylös merkinnyt itselleni, vain asia jäi mieleen sillä kun työkavereiden kanssa kävimme asiaa läpi niin totesimme työn näkökulmasta asian näin olevan. Vaikka on niinkin että toinen lähtee kun toinen päättää pitää kotona vammaisen lapsensa. Ihminen on joskus itsekäs?
Kuten sanoin ei kannata romantisoida elämää vammaisen kanssa koska vammoja on niin moneen lähtöön ja hoivan tarve vaihtelee normielämästä 24/7:kaan asti. Kun nuo vaikeammat tapaukset on tutumpi aihe niin siitä näkökulmasta asiaa ajattelen.
On parisuhteita joissa vammainen lapsi auttaa karikoiden yli pahoinakin aikoina eli toisinkin päin on. Silti jokainen tietää miten pieni vauva rasittaa perhettään. Mitäs kun sama tilanne jatkuu kymmeniä vuosia? Uupuminen laittaa asioita eri asemaan ja ajatuksia myös. Ei koskaan voi tietää mihin pystyy kunnes on itse tilanteessa.
On aika naiivia jonkun kysyä mitäs jos lapseni vammautuu? Se on asia jonka kanssa on elettävä. Vammaista lasta ei kuitenkaan aina ole pakko synnyttää joten silloin voi tehdä valinnankin. Eikä kyse ole silloin mistään puhdasrotuisuudesta tms vaan ihan itsekkäästä järjestä jos minulta kysytään. Onnekseni tiedän paljon asioita jotka helpottaisivat elämäämme ja osaan myös paljon. Luuletteko ettei asiaa ole kukin kohdallaan miettinyt joskus?
Pointti ehkä on, että miksi mennä ultraan jos sillä ei ole väliä? Kiva saada vauvasta kuva? Ultra on seula johon tarttuu jotakin ja sen perusteella toimitaan. Kertomassasi tapauksessa olisi voinut käydä niinkin että lopputulos ei olisi noin onnellinen. Tuskin hehkuttaisit täällä silloin? Miksi edes iloitaan jos toiset olivat valmiita vammaiseen lapseen ihan tasa-arvoisena? Eikö asia sittenkään ole ihan sama? Jokainen onnittelijahan tekee itseasiassa selvän eron terveen ja ei-terveen lapsen välillä!
En oikeasti tiedä mitä tekisin jos ultrassa paljastuisi että lapsella on riski olla vammainen. Pidän todennäköisenä että tutkimuksia tehdään niin paljon kuin on mahdollista ja jos asia on varma tai lähes taattu niin luulenpa olevani aborttijonossa. Riippuu tietysti vammasta ja sairauden laadusta, mutta jo down riittää minulle syyksi. Ehkä olen huono ihminen, ehkä tunnen itseni aika hyvin ja ehkä tiedän mitä se arki on ihan oikeasti..
Oletko koskaan ollut tilanteessa jossa vanhempi sanoo; ihan sama kunhan mun ei tarvitse hoitaa enää yhtään! Minä olen, useammankin kerran ja siinä ei juuri silloin herkistellä eikä fiilistellä...
Niin tuo "typerää" oli oikeastaan kommentti juuri siihen että tulkoon vammainen lapsi, mutta onpa niin ihanaa kun ei tullutkaan!!!
saada lukea rehellistä ja oikeasti pohdittua tekstiä.
Meillä ei ole vammaisia lapsia tai mitään sen kummempaa dramatiikkaa. Omalle kohdalle jos sattuisi, miettisin kyllä vaihtoehtoja todella tarkasti, sillä ihan vain "vaativa vauva" koettelee jaksamista ja parisuhdettakin kovasti.
Varsinkin kun tuo vaativuus on nyt jatkunut yli 2 vuotta ja edelleen kaikki asiat menee vaikeimman kautta... Edelleen jaksamme toivoa, että tämä jossain vaiheessa helpottaa, mutta miten toivoa pidetään yllä perheessä, jossa on vammainen lapsi? Minä arvostan heitä kovasti.
monien muidenkin kommenttien kanssa.
Tekisi mieleni sanoa, että kovin sairas ihminen on, mutta meitä on moneen lähtöön. Ehkä hänen katkeruudelleen on syynsä.
*yhden vaikeavammaisen biolapsen ja yhden vaikeavammaisen adoptiolapsen äiti*
Mape. Älä irrota asioita niiden yhteyksistä. Äläkä ymmärrä ihmisiä tahallaan väärin.
Tottakai periaatteeni kaikenlaisten elämien suojelemisesta sekä avoin iloitseminen terveen yksilön synnystä ovat ristiriidassa. Mutta kuten olemme molemmat todenneet, kehitysvammaisen lapsen hoitaminen on raskasta. Miksi en siis saisi iloita siitä, että ystävämme välttyivät ylimääräiseltä taakalta! Siinä vastaus sinulle, kun pohdit, miksi iloita terveestä, vaikka suvaitsee kaikki yksilöt.
Mielestäni iloitseminen terveen lapsen puolesta ei sulje pois sitä tosiasiaa, että kaikki yksilöt ovat yhdenvertaisia. Mielestäni on terveen lapsen toivominen ja kaikenlaisten yksilöiden hyväksyminen eivät myöskään sulje pois toisiaan!
Kirjoitit, että tuskin hehkuttaisin ystäväni onnea tällä palstalla, mikäli vauva olisi ollut kehitysvammainen. Aivan hyvin voisin hehkuttaakin! Ainakin haluaisin puhua rohkeista vanhemmista, jotka toivottivat vammaisen lapsen tervetulleeksi ja kaikesta huolimatta syntyi ihana nyytti. Myöskään minun suhtautumistani lapseen ei muuta se, onko hän terve vai sairas. Aivan samalla tavalla menen katsomaan ystävieni vauvoja kukkapuska ja potkupuku kainalossa sekä haluan tutustuttaa heidät omaan perheeseeni, olivatpa vastasyntyneet millaisia yksilöitä tahansa.
Ja kyllä. Mielestäni kiva kuva vauvasta on ihan hyvä syy mennä ultraan.
Downin syndrooma on vain yksi kromosomihäiriön ilmentymä, joka kasvattaa sikiön niskapoimua. Turnerin syndrooma itseasiassa aiheuttaa yleensä jopa suuremman niskapoimun sikiölle alkuraskauden aikana... ja ei näy välttämättä lapsessa heti syntymän jälkeen. Niskapoimulla tai turvotuksella seulotaan nimenomaan sikiön kromosomipoikkeavuuksia, ei niinkään mahdollisuuksia olla "vammainen".
sikiöseulojen tarkoitu son yksinkertaisesti seuloa vammaiset esiin ja sen jälkeen mahdollisesti keskeyttää raskaus jotta säästetään hoitokuluissa yhteiskunnan varoja. Taannoinhan jopa julkisuuteen pääsi laskelmi aTampereella yhden vammaisen lapsen elämän hinnasta ja siitä nousi suuri kohu. Siitähän kuitenkin on kyse. Ei seuloja tehdä huvikseen tai vanhempien iloksi vaan niille on oltava kuluja vastaava hyöty. Tosiasiahan on että tieto etukäteen auttaa sopeutumaan tilanteeseen paremmin kuin jos tieto tulee kun vauvakin syntyy, mutta takana ei ole kuitenkaan inhimillinen ajatus vaan taloudellinen. Ikävä kyllä.
Seulonnoissa kun aletaan tutkia kromosomipoikkeavuuksia ei edes tutkita läheskään kaikkia ns. pieniä vaivoja joilla ei ole elämänlaadullisesti suurta merkitystä tai jotka eivät ole kovinkaan yleisiä. Osaanhan ei edes ole tutkimusmenetelmää vaan keskitytään yleisimpiin tauteihin ja niiden esiin saamiseen.
Niskapoimu-ultrahan ei tuloksena taka atervettä lasta kellekkään. Toisinpäin se taas antaa viitettä että jotakin voi olla vinossa ja jatkotutkimuksiin on aihetta. Osa on huteja ja osa osuu. Lopultahan lapsella voi olla sairaus joka ei tutkimuksissa ole näkynyt.
Siis yhteenvetona kromosomipoikkeavuudet joita sikiöseuloilla etsitään aiheuttavat jonkin asteen vammautumisen ja on hiusten halkomista etsitäänkö taustalla olevaa sairauden syytä vai vammaisia sikiöitä kun toista ei ole ilman toista.
On muuten suhteellisen turha alka apuhua monista taudeista joita seuloilla etsitään kun se ultrakin yleisesti käsitetään Downin etsimiseksi ja että se takaa terveen lapsen. Näinhän asia ei ole..
olen positiivisesti yllättynyt, että tällaisia toisten puolesta aidosti iloitsevia ihmisiä on vielä olemassa! Hienoa annette27, pidä lippu korkealla!
kukaan kun niitä seulontoja ja np ultria sun muita tehdään, että ei ne välttämättä aina johda aborttiin??? Itse olen myös työskennellyt kehitysvammaisten ihmisten laitoksissa, että kvtl:ssä nyt kun olen raskaana halusin itse yksityisellä puolella kaikki mahdolliset tutkimukset. Aborttia en koskaan tekisi vaikka lapsella olisi minkälainen vamma hyvänsä. Mutta omalla kohdalla ajattelin asiaa niin, että jos jotain on "vialla" pysytytään perheen kanssa asiaan edes jotenkin valmistautumaan. Sitähän ei koskaan tiedä mitä synnytyksessä käy, tai mitä pienen ihmisen elämässä muuten käy. Mutta niin monta kertaa olen kuullut uusilta kehitysvammaisen lapsen vanhemmilta, että jospa vain olisimme tienneet raskausaikana.... Sitten sitä pystyisi etsimään myös sitä vertaistukea mikä siinä tilanteessa on aivan valtavan tärkeää. Ja myöskin ihan faktatietoa mahd. kehitysvammasta. Eli pointti oli, että vaikka siinä np ultrassa tai missä tahansa muussa tutkimuksessa selviäisi kehitysvamma se ei aina välttämättä johda siihen aborttiin. Elämä aivan "normaalinkin" lapsen kanssa saattaa olla hyvinkin hankalaa. Mutta kaikki lapset NIIIn ne kehitysvammaiset kuin ylivilkkaat ja pienet nerot ovat lahja vanhemmille ja niitä hyviä ja huonoja päiviä mahtuu taatusti kaikkien elämään. Onnea uusille vanhemmille!!!!
että näinhän tämä asia pitää käsittää ja käsitellä. Siis antamaa ohjeet ja neuvot mitä sitten onkin tastaan tulossa. Toivottavasti moni osaa ottaa asian näin valoisti ja antoisana neuvona.
Kysymykseni taitaa mennä aiheen vierestä mutta kuitenkin kiinnostaisi kuulla millainen käsitys teillä on kuuroudesta: Luokitelletteko kuurot samaan kategoriaan kuin muut vammaiset kuten down syndrooma, kehitysvammaiset?
Varsinkin ne ihmiset joilla ei ole oikeaa tietoa kuuroudesta?
Me kuurot emme miellä itseämme vammaiseksi koska emme samastu vammaisiin mm.älyllisten eroavaisuuksien vuoksi. Se onkin silmiinpistävin ero.
Kuulovamma ja äly kun eivät korreloi keskenään, toisin on kehitysvammaisilla. Hehän ovat enemmän tai vähemmän henkisesti jälkeenjääneitä, siis vajaa-älyisiä. Sillä on kauaskantoisia seurauksia heidän tulevaisuuteen: itsenäistyminen on monin verroin hankalampaa kuin kuuroilla. Kuurojen ei tarvitse muuttaa suoraan vanhempien luota ympärivuorokautiseen palvelutaloon asumaan vaan voivat tehdä itsensä näköisen elämän kuten kuulevat: hankkia koulutuksen, pätkän rivitaloa, pari autoa, koiran ja matkustella ulkomaille. :D
Kuitenkin meitä kuuroja pidetään vieläkin tänä päivänä jossain määrin vajavaisina ihmisinä, lue: vammaisina. Siitäkin huolimatta, että jotkut meistä osaavat hyvin puhua asioidessaan ja ovat itsevarmoja ottaessaan oma-aloitteisesti kontaktia kuuleviin ihmisiin ja ovat hankkineet akateemisen koulutuksen.
Kyse on mitä ilmeisemmin asennevammasta. Sitä on havaittu täysin terveillä ihmisillä.:D
Päivittäin televisiosta tulevat viittomakieliset uutiset eivät ilmeisesti auttaneet poistamaan yhteiskunnassa vallitsevaa asennevammaa.
Se johtuu varmaan siitä, että vallalla on yhä lääkäreiden luoma lääketieteellinen näkökulma kuuroudesta: Siinä nähdään vain puutetta tyyliin voivoi, onpa kurja elämä!
Mutta lääketieteellisen näkökulman tilalle on tullut uudenlainen näkökulma: sosiokulttuurinen. Siinä nähdään kuurot omassa yhteisössä elävinä viittomakielisinä yksilöinä.
Kuulon puute ei siis enää esitä isoa roolia vaan sen sijaan korostetaan kuurojen oikeuksia saada opetusta omalla äidinkielellä ja tulkkipalvelua ollessaan kuulevien kanssa esim. opiskelussa.
Tässä tiedot näin lyhykäisyydessään. :D