Sellaista ajattelin kysyä vaikka ei tää tänne kuulu, mutta ollaan yritetty lasta mieheni kanssa ja harrastettiin seksiä viime sunnuntaina ilman ehkäisyä tietty ja sitten ma alko menkat joiden piti alkaa vasta nyt viikonlopun aikana niin mitä tää nyt meinaa?? mulla on menkat heittäny ehkä max 2 päivää ei sen enempää. eli kannattaako tehdä testi ja millon se kannattaa tehdä?
Auttakaa-
Emppulii
4461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuskin ainakaan raskaana olet noiden tietojen perusteella, kun menkat kerran alkoivat, vaikkakin outona ajankohtana ja viime sunnuntaina harrastettu seksi kyllä tuskin sinua raskaaksi on tehnyt, kun yhdynnän ajankohta oli juuri ennen menkkoja.
*reps*
Ensiksikin: Onko vuoto yhtä runsasta,kuin kuukautisten aikana sinulla yleensä on?
Kun pikaisesti laskettuna kuukautisesi alkoivat aika paljon aiemmin,kuin normaalisti ne sinulla tulisivat ja jos vuoto on vähäisempää,kyse voi olla kiinnittymisvuodosta,mikäli olette touhunneet ovulaation aikana,että mahdollinen hedelmöitys olisi tapahtunut.
Toiseksi: Toisaalta kuukautiset voivat joskus heitellä,varsinkin kevätaikana,niin että alkavat paljonkin aikaisemmin,kuin normaalikierrossa. Itselläni ainakin "auttaa" kummasti yhdyntä menkkojen alkua,mistä lie johtuu... :/
Eli,testaa varmuuden vuoksi ensi viikon puolella,(jolloin kuukautisesi olisivat normaalisti jo menneet ohi)jos vuoto todellakin poikkeaa normaalista,on vähäisempää ja kestää normaalia lyhyemmän ajan.
Kyllä ne on tavallista niukemmat. ja seksiä ollaan harrasttettu mutta sillon ei sisään tullut, mutta siitäkin voi tulla kuulemma raskaaksi??