Olen potenut huonoa itsetuntoa jo kolmisen
vuotta. Välillä olen varmempi, välillä taas
itsesääli iskee ja tuntuu siltä, että tekisi
mieli vetää itsensä vessanpytystä alas.
Itsetuntoni valahti nilkkoihin 3 v sitten,kun
silloinen poikaystäväni petti minua. Koin
vahvasti, että minussa on jotain vikaa koska niin
kävi. Lisäksi hän moukaroi itsetuntoni
pohjamutiin mitätöimällä humanistisen alan
opiskeluni ajanhaaskaukseksi, jolla en koskaan
tulisi elämään. Hän teroitti, että olen nolla.
Sen jälkeen olen ollut jatkuvassa
tyytymättömyyden kierteessä aika ajoin, ajatellut
olevani mitätön, ruma, arvoton jne. Luulin
itsekin, etten pääse koskaan valmistuttuani
töihin, kunnes sain puolen vuoden
unelmasopimuksen. Itsetuntoni kohosi hetkeksi
saatuani tärkeää työkokemusta tulevaisuutta
varten, mutta sekin oli vain väliaikaista.
Nykyisen kihlattuni kanssa minulla on vaikeuksia,
johtuen kurjasta itsetunnostani. Pelkään
jatkuvasti, että hänkin pettää minua
seksikkäämpien, kauniimpien ja muutenkin
parempien naisten kanssa. Luottaminen on todella
vaikeaa, en kuitenkaan ole mustasukkainen, vaan
pikemminkin jotenkin surumielisen alistuva.
Jotenkin tuntuu, että olen niin mitätön, että
ansaitsisinkin tulla taas petetyksi.
Kaiketi "anteexiettäolenolemassa"-mielialani
näkyy ulospäin, sillä eilenkin baarissa joku
nainen tuli röyhkesti iskemään kihlattuani,
vaikka huomasi hyvin että olemme yhdessä.
Eilisen jälkeen olenkin taas rypenyt itsesäälissä
ja ajatellut olevani niin 100% luuseri ja mitätön
ruppana, että muut naiset kuvittelevat voivansa
viedä miehenikin nenäni edestä. Mitäpä vastusta
tai hidastetta tällaisesta mitättömyydestä olisi.
Panostan kovasti ulkonäkööni, harrastan runsaasti
liikuntaa, pyrin pukeutumaan sievästi jne.
Kaikesta huolimatta olen jatkuvasti tyytymätön
peilikuvaani ja minulla on aina sellainen tunne,
että kaikki muut ovat kauniimpia ja
viehättävämpiä. Yhteen väliin vaihdoin hiusteni
väriä parin kuukauden välein, sillä kuvittelin
aina olevani tyytyväisempi ulkonäkööni
toisenlaisessa tukassa. Tyytyväisyyttä kesti aina
viikon ja sen jälkeen entinen epävarmuus iski.
Olen todella väsynyt enkä tiedä mitä tekisin.
Jatkuva sisäinen epävarmuus ja alemmuudentunto
kalvavat minua pahasti. En tajua miten saisin
lisää varmuutta ja miten olisin tyytyväinen
itseeni tai jopa ylpeä itsestäni. Järjellä
ajateltuna minussa ei ole mitään vikaa, mutta en
ajattelekaa järjellä, vaan (alemmuuden)tunteella,
joka juontaa kolmen vuoden takaisesta
pettämisestä ja mitätöimisestä. Miten ihmeessä
saisin paikkailtua ruhjoutunutta itsetuntoani?
Ennen noita 3 vuoden takaisia tapahtumia olin
iloinen, puhelias ja itsevarma nuori nainen. Nyt
olen syrjäänvetäytyvä ja jotenkin kokoon
lysähtänyt.
vuotta. Välillä olen varmempi, välillä taas
itsesääli iskee ja tuntuu siltä, että tekisi
mieli vetää itsensä vessanpytystä alas.
Itsetuntoni valahti nilkkoihin 3 v sitten,kun
silloinen poikaystäväni petti minua. Koin
vahvasti, että minussa on jotain vikaa koska niin
kävi. Lisäksi hän moukaroi itsetuntoni
pohjamutiin mitätöimällä humanistisen alan
opiskeluni ajanhaaskaukseksi, jolla en koskaan
tulisi elämään. Hän teroitti, että olen nolla.
Sen jälkeen olen ollut jatkuvassa
tyytymättömyyden kierteessä aika ajoin, ajatellut
olevani mitätön, ruma, arvoton jne. Luulin
itsekin, etten pääse koskaan valmistuttuani
töihin, kunnes sain puolen vuoden
unelmasopimuksen. Itsetuntoni kohosi hetkeksi
saatuani tärkeää työkokemusta tulevaisuutta
varten, mutta sekin oli vain väliaikaista.
Nykyisen kihlattuni kanssa minulla on vaikeuksia,
johtuen kurjasta itsetunnostani. Pelkään
jatkuvasti, että hänkin pettää minua
seksikkäämpien, kauniimpien ja muutenkin
parempien naisten kanssa. Luottaminen on todella
vaikeaa, en kuitenkaan ole mustasukkainen, vaan
pikemminkin jotenkin surumielisen alistuva.
Jotenkin tuntuu, että olen niin mitätön, että
ansaitsisinkin tulla taas petetyksi.
Kaiketi "anteexiettäolenolemassa"-mielialani
näkyy ulospäin, sillä eilenkin baarissa joku
nainen tuli röyhkesti iskemään kihlattuani,
vaikka huomasi hyvin että olemme yhdessä.
Eilisen jälkeen olenkin taas rypenyt itsesäälissä
ja ajatellut olevani niin 100% luuseri ja mitätön
ruppana, että muut naiset kuvittelevat voivansa
viedä miehenikin nenäni edestä. Mitäpä vastusta
tai hidastetta tällaisesta mitättömyydestä olisi.
Panostan kovasti ulkonäkööni, harrastan runsaasti
liikuntaa, pyrin pukeutumaan sievästi jne.
Kaikesta huolimatta olen jatkuvasti tyytymätön
peilikuvaani ja minulla on aina sellainen tunne,
että kaikki muut ovat kauniimpia ja
viehättävämpiä. Yhteen väliin vaihdoin hiusteni
väriä parin kuukauden välein, sillä kuvittelin
aina olevani tyytyväisempi ulkonäkööni
toisenlaisessa tukassa. Tyytyväisyyttä kesti aina
viikon ja sen jälkeen entinen epävarmuus iski.
Olen todella väsynyt enkä tiedä mitä tekisin.
Jatkuva sisäinen epävarmuus ja alemmuudentunto
kalvavat minua pahasti. En tajua miten saisin
lisää varmuutta ja miten olisin tyytyväinen
itseeni tai jopa ylpeä itsestäni. Järjellä
ajateltuna minussa ei ole mitään vikaa, mutta en
ajattelekaa järjellä, vaan (alemmuuden)tunteella,
joka juontaa kolmen vuoden takaisesta
pettämisestä ja mitätöimisestä. Miten ihmeessä
saisin paikkailtua ruhjoutunutta itsetuntoani?
Ennen noita 3 vuoden takaisia tapahtumia olin
iloinen, puhelias ja itsevarma nuori nainen. Nyt
olen syrjäänvetäytyvä ja jotenkin kokoon
lysähtänyt.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinussa tuntuu olevan kaikki viehättävän nuoren
naisen omaisuudet. Elämään mahtuu niin
monenlaista, kaikilla meillä on omat
koettelemuksemme, et ole ainoa huono-onninen.
Sinulla on varaa arvostaa itseäsi, mutta arvosta
myös muita ja osoita se heille. Silloin saat
arvostusta osaksesi myös heiltä.
Sinulla on tilapäinen laskukausi, jota
epäilemättä seuraa nousu. Tällaista elämä on.
Jos syöt e-pillereitä, koita vaihtaa merkkiä.
Toisilla pillereillä on vaan masentuneempi ja
toisilla iloisempi. Itse koitin 6 merkkiä kunnes
löysin sen oikean.
Ja katso niitä toisia ihmisiä !!! joku on tosi
tyhmä,toinen tosi ruma, kolmas on juoppo.... jne
Pian huomaat kuinka hyvä sä oikeesti oot !!! Jos
huomaat että joku on esim. kuvankaunis, se on
tod.näk. tyhmä. Se auttaa ;)
Tuttua juttua, mutta minun kohdallani jo
toivottavasti taaksejäänyttä, osittain.
Itsetuntoni tai sanoisinko omanarvontuntoni ja
itsekunnioitukseni olivat murrosikään asti suht.
ok, luulisin niin. En ole enää nuori edes eikä
itsetuntoni ole ns 'palautunut'. Se vaihtelee.
Monesti keskellä epävarmuuttani ja pakenemisen
halua yritän palauttaa mieleeni, että kenties
tuo 'toinen', kuka tahansa, kokee jotakin
samantapaista.. Unohdan toisinaan 'kurjuuteni' ja
silloin kaikki on hyvin. Minusta minun pelkoni
toisien ihmisten suhtautumisesta minuun kuvaa
oikeastaan minun suhtautumistani heihin! Joskus
tuttuihin, joskus tuntemattomiin. Luottamus ja
itseluottamuskin on luottamista ihmisiiin
ylipäätään... No, ihmisillä on niin erilaisia
elämäntarinoita ja kohtaloita.. Enpä tiedä..
Eniten olen oppinut niistä tilanteista, joissa
olen saanut huomata, että 'luulotteluni' oli ihan
potaskaa.. Mutta ei se sitä merkitse, ettenkö
edelleen olisi epävarma, en vain ota sitä niin
raskaasti.. Jotenkin tässä vain sujuttelen.
Älä ota niin raskaasti asioita! Yritä olla
käpertymättä itseesi, se on vaarallista.
... voi sanoa, ettet ole ainoa, joka painiskelee
noiden ongelmien parissa.
Tärkeää olisi, että voisit kiinnittää huomiosi
johonkin muuhun kuin omaan itseesi, jossa
varmasti löydät moitteen aihetta, kuten meistä
kaikki itsessään.
Muista, ettet ole huono!
Olisit onnellinen, että pääsit mokomasta eroon.
Hänellä itsellään on huono itsetunto, koska piti
noin sinua polkea. Hyvä, että paljasti luonteensa
nyt, eikä avioliitossa! Et ole ensimmäinen etkä
viimeinen joka joutuu petetyksi. Se ei toki
johdu "huonoudestasi" vaan kaverisi alhaisesta
moraalista. Miksi kärsit hänen huonoudestaan?
Uskon, että olet todella viehettävä nuori nainen.
Olethan taas herättänyt vastakkaisen sukupuolen
mielenkiinnon ja seurustelet. Kaikki eivät
onnistu siinäkään. Se että joku yritti iskeä
kaverisi, johtui taas tämän (siis iskiän )
heikosta itsetunnosta. Hän keräsi "päänahkoja" ja
arvokkaampi on sellainen, joka on toisen oma.
Uskon johdatukseen. Älä pinnistele kelpoisuutesi
suhteen. Ole oma ihana itsesi, hoida itseäsi ja
kuntoasi. Kannattaako seurustelukaan ihan vielä.
Kun se oikea tulee kohdallesi pidätte kyllä
molemmat kiinni suhteestanne. Pysy erossa
alamittaisista (henkisesti) tyypeistä. Tämä vain
lisäsi ihmistuntemustasi, olet nyt kokemusta
rikkaampi. Elämä sattuu...mutta se on ihanaa
kuitenkin.
Juu, tutulta vaikuttaa. Itse olin koulukiusattu
monen vuoden ajan, sittemmin painiskelin
homouteni aiheuttaman hämmennyksen kanssa ja
tuntui ettei minusta ole mihinkään ja olen täysin
epänormaali jne jne blaa blaa blaa. Teki mieli
ajoittain jopa ihan oikeasti kuolla. Yllättäen
löysin ensimmäisen poikaystäväni, olimme jonkun
aikaa yhdessä mielestäni todella tiiviistikin.
Sitten hän petti minua, ja sain tietää että hän
oli tehnyt niin ehkä koko suhteen ajan...joten se
siitä-taas oltiin romahduspisteessä.
Ai mitenkö nyt menee? No nyt menee hieman
paremmin, tosin työpaineita en kestä ollenkaan
koska otan kaiken itseeni (ja tunnen tekeväni
lähes kaiken väärin, olevani tyhmä, ruma ja
kaikkea). Järjen tasolla osaan kyllä ajatella
että "hei, en mä mikään ihan turha ihminen ole ja
osaan kaikenlaista..ja jotkut jopa aivan varmasti
pitävät minusta paljonkin", mutta silti en osaa
suhtautua koko elämääni oikealla tavalla-en tajua
miten voi olla näin hankalaa! Paniikkikohtauksia
(niin lieviä kuin aika voimakkaitakin) saan
päivittäin useita kertoja ihmisten läheisyydessä
ja tunnen itseni aina "alhaisemmaksi" kuin muut.
Kunpa uskaltaisin kertoa kaiken nykyiselle
rakkaalleni..on niin vaikea tunnustaa edes
hänelle mitä kaikkea mielessäni liikkuu, miten
vaikeaa on. Hävettää ja masentaa.
Mutta ilmeisesti valoa on tunnelin
päässä...ehkä. Kiitokset kaikille masennuksesta,
itsetunnosta ja varsinkin paniikkihäiriöstä
kirjoittaneille!