kelen,kele

johan pomppas. Enpä tajunnut, että yhden flunssan saaminen voi aiheuttaa niin paljon vaivaa. En ikinä ole käyttänyt terveyskeskuspalveluja, mutta nyt välttämättä tarvin. Minun pitäisi olla viikonloppuna töissä, mutta flunssani takia en jaksa. Työnantaja vaatii sairaudesta lääkärintodistuksen. Aina ennen olen voinut rauhassa pelkällä levolla parantaa lentsuni kotona, soittamalla pomolleni, että en tule töihin. Nytpä keväällä tuli päätös, että jos sairastut, niin poissaolosta tarvitaan lääkärintodistus. Vaan työterveys ei terveydenhuoltoalalla hoida tavallisia flunssatauteja. Enkä mä mitään hoitoa siihen mitään hoitoa tarvikaan. Selviän lentsusta kotikonstein, levolla höyryhengityksellä ja runsaalla juomisella muutamassa päivässä. Mutta poissaolotodistusta ei saa sit millään. Pitää varmaan mennä kipeänä töihin, ja sairastuttaa muutkin potilaat siinä samalla... Että sellaista pyrokratiaa pääkaupunkiseudulla. Eniten mua ärsyttää se, että tynantaja vaatii sen todistuksen, mutta työterveyteen ei pääse.
2324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen monesti miettinyt kuinka turhaa, aikaa ja resursseja vievä projekti tuo sairasloman haku on. Ihan hyvin voisi olla jokainen pois sen 3 päivää ilman todistusta ja sitten vasta hakea plakaatti töihin, jos sairaus vielä jatkuu.

Lisäksi vielä se, että kun sinne odotustiloihin ahtaudutaan pärskien ja köhien, niin siellä ne taudit vasta tarttuvatkin.

Kaiken huippu oli tässä kun olin vatsataudissa, niin piti ajaa autolla 20 kilsaa muovipussi sylissä ja silmät harittaen, päästä huipaten, toivoen, että ei tule kummastakaan päästä, vaan yhden lapun tähden.
Pyysin kyllä, että jos olisin hakenut seuraavana päivänä, koska olin niin huonovointinen, mutta ei. Mitähän poliisi olisi sanonut tuollaisesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta? Tuskin taksikaan olisi huolinut kyytiin.

Äänestä
  • Ihan älytön systeemi tuo sairaslomajuttu! En käsitä miksi ei voi sitä 3 päivää olla omin luvin poissa. Lääkärikään ei käytännössä voi olla sairaslomaa kirjoittamatta, joten mitä järkeä passittaa sairas ihminen ravaamaan ympäri kaupunkia ja jonottelemaan kyseistä lappua tk:sta?! Lisäksi jonotkin paisuvat päivystyksessä, kun ihmiset tulevat muuten vaarattomien sairauksien takia hakemaan sairaslomalappujaan. Sitten oikeasti vakavammin sairaat joutuvat odottelemaan omaa vuoroaan entistä kauemmin kun päivystykset sakkaavat.
    Ihan suututtaa tuollaiset työnantajat!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työntäkää todistukset hanu.... kirjoitti:

johan pomppas. Enpä tajunnut, että yhden flunssan saaminen voi aiheuttaa niin paljon vaivaa. En ikinä ole käyttänyt terveyskeskuspalveluja, mutta nyt välttämättä tarvin. Minun pitäisi olla viikonloppuna töissä, mutta flunssani takia en jaksa. Työnantaja vaatii sairaudesta lääkärintodistuksen. Aina ennen olen voinut rauhassa pelkällä levolla parantaa lentsuni kotona, soittamalla pomolleni, että en tule töihin. Nytpä keväällä tuli päätös, että jos sairastut, niin poissaolosta tarvitaan lääkärintodistus. Vaan työterveys ei terveydenhuoltoalalla hoida tavallisia flunssatauteja. Enkä mä mitään hoitoa siihen mitään hoitoa tarvikaan. Selviän lentsusta kotikonstein, levolla höyryhengityksellä ja runsaalla juomisella muutamassa päivässä. Mutta poissaolotodistusta ei saa sit millään. Pitää varmaan mennä kipeänä töihin, ja sairastuttaa muutkin potilaat siinä samalla... Että sellaista pyrokratiaa pääkaupunkiseudulla. Eniten mua ärsyttää se, että tynantaja vaatii sen todistuksen, mutta työterveyteen ei pääse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu