Sokeriherne

Hei,
Osaisiko joku neuvoa,onnistuuko kaupasta ostamani
sokeriherneen versojen kasvatus,jos siirrän ne uuteen multaan ja siirrän yrttipenkkiini kesällä.
Sokeriherneen juuret ovat kyllä melko sitkeästi
verhoutuneet kaupan mustaan muoviruukkuun......,
koska muuten ulos istutus olisi ok?,persilja,ruohosipuli ja raparperi jo pukkaavat vartta yrttipenkissäni.
Tiedosta kovasti kiitollinen aloitteleva "hortonomi".
11579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No, kyllähän hernettä varmaankin saat aikaiseksi, mutta käsitinkö, että pelkät versot kiinnostaa??

Itse olen ainakin koko talven kasvatellut sekä ns. sokeriherneen (siemenpusseja), että ihan kaupan hyllyn isomman paketin kuivatuista herneistä versoja. Laakea kippo, multaa 1-2 senttiä pohjalle. Taputella herneet siihen, noin sentin-2 joka suunnassa välein. Sitten pitää kosteana ja noin 7-10 vrk päästä versoja. Herneen menee nopeammin puiseviksi, mutta, kun 2 kasvualustaa pyörittää, niin aina on versoja. Kohta niin valoisaa, ettei enää onnistu, jäävät lyhyiksi ja alkavat kukkiin 10 senttisinä.

Ja, kun noista kuivatuista herneistä kasvattaa, niin hintaa ei paljon tule. talven riittää 1-2 euron pakettia ja 1 euron multapussi ja pikkuisen vaivaa :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Höpsiskukka kirjoitti:

Hei,
Osaisiko joku neuvoa,onnistuuko kaupasta ostamani
sokeriherneen versojen kasvatus,jos siirrän ne uuteen multaan ja siirrän yrttipenkkiini kesällä.
Sokeriherneen juuret ovat kyllä melko sitkeästi
verhoutuneet kaupan mustaan muoviruukkuun......,
koska muuten ulos istutus olisi ok?,persilja,ruohosipuli ja raparperi jo pukkaavat vartta yrttipenkissäni.
Tiedosta kovasti kiitollinen aloitteleva "hortonomi".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu