Minulla ei ole syömishäiriötä, tiedän sen. En laihduta, pidä itseäni nälässä tai oksenna.
Kuitenkin ajattelen olevani lihava. Tai en suoranaisesti lihava, tuntuu vain että vatsassani, reisissäni ja käsissäni on liikaa rasvaa. Olen 163 cm pitkä, painan noin 50 kg (mahdollisesti vähemmänkin). Eli painoindeksi sanoo etten ainakaan ole ylipainoinen, samoin tuttavani. Omasta mielestäni olen paljon lihavampi kuin kaverini.
Lisäksi lasken syömisiäni melko tarkkaan. En katso kaloreita ja rasvamääriä kuin joskus, mutta joka päivä kulutan paljon aikaa miettien miten paljon tänään saa syödä ja vahdin etten vain syö liikaa.
Kärsin valtavsasta väsymyksestä. Minulla on todettu masennus, paniikkihäiriö ja vaativa persoonallisuus, syön lääkkeitä ja käyn juttelemassa nuorisopsykiatrian osastolla (olen siis 16).
Olen ajatellut, että kun väsymys helpottaa, alan laihduttamaan. Pakko saada pois kaikki ylimääräinen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
voi olla alkavaa syömishäiriötä; se tulee helpommin jos on joo muuta esim. masennusta taustalla :/
tai olet vaan sellanen tyypillinen prefektionisti :p
Niin, olen aikamoinen perfektionismi (olen ollut varmaan koko elämäni). :)
sille jonka kanssa käyt puhumassa. Voimia!
varmasti vaativan ja eristäytyvän persoonallisuuden sekoitus. Siis kun katsoin äsken määritelmän ja oireet täältä http://www.omaisten.org/labyrintti/3_2001/artikkeli1.htm
Niin hämmästyin, noiden kahden kuvailu sopi minuun täydellisesti (täydellisestipä hyvinkin :)) Vaikka ei ne ihan kokonaan kata sitä, millainen ole, ja onneksi, sillä en voisi koskaan uskoa, että löytäisin jonkun, joka ymmärtää minua. Se vaan olisi niin mahdotonta ja mietin hyvinkin paljon muita ihmisiä ja maailmaa yleensä.
Huh huh. Onko niihin mitään hoitoa? Vaikka en kyllä tarvitse.
Kai persoonallisuushäiriötä voidaan hoitaa lääkkeillä, ainakin terapialla. Usein ne kuitenkin ovat niin vahva osa ihmisen persoonallisuutta ja minuutta ettei niistä pääse/halua päästä eroon.