hajaannus

Olen miettinyt pitkään omalta kohdaltani vl-liikkeeseen kuulumista. Siis tekojeni puolesta en sinne kuulu, mutta nimellisesti kyllä.

Niinkuin joku sanoi jossain aikaisemmassa ketjussa, että kun kasvatetaan koko elämä pelkäämään jotain, ja peloitellaan asioilla, niin vanhempanakin asiat vaivaavat takaraivossa, vaikkei niihin uskokaan.

Toinen asia mikä saa monet miettimään uskostaan luopumista ovat omat vanhemmat. Ensiksi peloitellaan pienenä saatanalla ja perkeleellä. Kun kasvat isommaksi, sisarukset alkavat syyllistämään uskoansa epäilevää vanhempien mielenterveyden pilaamisella, tai jopa sydämen murtumisella.. tyyliin "sitä voit joutua katumaan vanhempasi haudalla."
Ja kuka omalle vanhemmalleen tahtoisi mitään pahaa tai satuttaa.

Tiedän monta tapausta nuorista aikuisista jotka pohtivat näitä asioita, ja kamppailevat niiden kysymysten keskellä. Vl-liikkeessä vanhempien kunnioitus on kuitenkin niin suuri asia, ettei moni uskalla/halua aiheuttaa vanhemmilleen tuskaa, koska tiedän, että yhdenkin lapsen luopuminen "uskosta" sattuu paljon vanhempiin.

Itselleni olisi helpotus, jos liikkeeseen tulisi särö, joka hajaannuttaisi, jolloin voisi aloittaa kulkemaan omaa polkuaan satuttamatta ketään.
16999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ymmärrän tuskasi. Näitä kamppailuja käydään kaikissa, tai paremminkin useissa muissakin seurakunnissa, mutta näin räikeää, joka on jo rikollista toimintaa, ei harrasta kukaan muu, kun SRK ja Jehovan Todistajat, omia jäseniään kohtaan. Ulkopuolisethan heille on pelkkää ilmaa, vääräuskoisia, kuten he sen ilmaisevat ja suhteen vääräuskoisiin näkee parhaiten toisessa lahkossa Islamissa.

On totta, kun tynnyrissä elää, tietää ja tuntee vain tynnyrin ja sen sisäpuolelta, on vaikeaa ymmärtää, että elämää on sen ulkopuolella ja jos sitä on, se ei voi millään lailla turvallista ja kun sen vielä saarnamiehetkin sanoo, ei voi.

Kaikkeen epäterveeseen, kuten lahkolaisuuteen tai kiihko politiikkaan kuuluu aina ihmisen normittaminen. Mauton, väritön ja äänetön, on aina johtajalle turvallisen ja siihen muottiin pyritään ihmiset sullomaan ja se vain vahvistuu, kun naidaan ”hyvästä” suvista.

SRK, kuten entinen NL ei tunne käsitettä, henkisesti kiduttamalla kuollut ihminen, heillä ei ole sellaisia. Tässä tullaan siihen jälleen, kun asia on luonnonvastainen, se toimii vain luonnosvastaisilla menetelmillä ja Jumala ei siunaa sellaista, ja jos roikkuu mukana, on itse hyväksymässä asian. On ikään kuin osasyyllinen. Siinä tulee vain ruumiita, eläviä ja kuolleita, Jumala ei tätä Halua, Hän on R A K K A U S.

Mitä sitten Saatana haluaa, juuri sellaista katumista, jota et voi enää hoitaa kuntoon, eli itku omista töppäyksistä vahvempien haudalla. Se on SRK;n mieleen, ei hypi enää silmille vaan on nöyrä ja kuuliainen kun saatiin ihminen maan tasoon.

Älä veli/ sisko hyvä etsi säröjä toista, ei seurakunnista vaan tavoittele ensin Jumalan Valtakuntaa, niin kaikki sinulle annetaan, ja se löytyy seurakunnista, missä on Pyhä Henki elävänä, vaikuttavana ja armolaajoja antaen. SRK;sta sinä niitä et saa, vai onko siellä jollakin joskus ilmennyt armolajoja, jos olet rehellinen, ei kellään. Muuta suunta ja hae Jeesus.

Rauhaa.

Äänestä
  • löytää jos ei vl:n joukosta

    Äänestä

  • sen sitten kirjoitti:

    löytää jos ei vl:n joukosta

    Jos luet Raamattua, löydät sieltäkin jotain, Jeesus Kertoo näin>>

    Tästä lähtien Jeesus julisti: "Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!"

    Jos asetut istutulleen ja ajattelit, onko se tullut vain VL; vai ”lähelle” kuten sana sanoo. Jos mietit niin, että Raamattu on kirjoitettu kaikille, ei vai VL- ihmisille, miten tämä on selittävissä ihmiselle, joka a suu Kuola Lumpurissa, tai New Yörkissä, >> Jumalan Valtakunta on tullut lähelle, jos se on vain muutamassa Lesatdatiolaissa suomessa. Hieman hullu juttu, Jumalan Valaskunta on kaikissa ihmisissä, jotka ovat uudestisyntyneitä ylhäältä aikuiskasteessa Pyhässä Hengessä, ja juuri nämä uupuu Lestadiolaisilta, vai oletko eri mieltä. Henki ja Valtakunta ei ole missään käsin kosketeltavassa paikassa vaan uudestisyntyneiden sydämissä.

    Ihan vain tidoks1 sinulle, jollet ole uudestisyntynyt ylhäältä, kuten niissä kristityissä seurakunnissa ollaan, joudut sinne Einarin mainostamaan tulimeren, sillä >>>> Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."

    Että silleen.

    Äänestä

  • Markkinoit vaihaisessa rauhassa jotain valekuntaa jota et osaa nimetä.

    Äänestä

  • V.O Pro kirjoitti:

    Markkinoit vaihaisessa rauhassa jotain valekuntaa jota et osaa nimetä.

    ei. Amen. Ei mitään "kuntaa" vaan lähellä ja ei käsinkosketeltavissa temppeleissä.

    Mutta vastaa sinä, jos osaat, ei kai VL???????

    Äänestä

oletetaan yleisesti uuden hajaannuksen tapahtuvan ja vanhoillisimmat jäävät puimaan harhaoppiaan säilyäkseen ev.lut. kirkossa; kirkollakin on sen jälkeen helpompi työ avata hoitokokoukset ja tehdä johtopäätöksensä.

Äänestä

Ymmärrän hyvin ajatuksnjuoksuasi. Tuttua! Omat vanhemmat ovat jokaiselle rakkaat. Mutta vanhemmille, jos he ovat kypsiä aikuisia, on käikkein tärkeintä lopulta kuitenkin se, että oma lapsi elää omaa itsenäistä elämäänsä onnellisena ja rehellisesti. Ei sittenkään se että pysyttelisi nimellisesti sellaisessa viiteryhmässä johon ei itse lainkaan usko.

Ei kukaan isä eikä äiti halua että lapsi eläisi valheessa ja teeskentelyssä. Rehellinen ja avoin keskustelu on asia jota jokainen isä ja äiti arvostaa. Rehellisyyteen ja avoimuuteenhan me haluamme lastemme kasvavan.

Haluan kannustaa sinua tarttumaan rohkeasti itse asiaan ja juttelemaan omien vanhempiesi kanssa sydämesi todellisista ajatuksista. Se helpottaa kummasti. On turha jäädä odottelemaan vl-liikkeen hajaannusta tai muuta ulkonaista voimaa, joka nostaisi sinun harteiltasi vastuun omasta elämästäsi.

Kyllä se vastuu on ja pysyy sinulla itselläsi.
Rohkeutta ja elmän voimaa sinulle - sinun elämääsi ei voi kukaan muu elää kuin sinä itse.

Itse sain kokea syvää tyydytystä ja riemua siitä kun rohkenin lähteä pois vl-liikkeestä. Se on ollut elmäni parhaita asioita, ja tuottaa iloa yhä vaikka eroamisestani on jo vuosia.

Eivätkä vanhempani siitä murtuneet mihinkään.
He murtuivat vasta kun koko elämänsä uskovaisena elänyt siskomme menehtyi oman käden kautta.

Äänestä
  • vastuu omasta uskosta tai epäuskosta. vanhemmilla on kuitenkin vastuu, että vievät lapsiaan seuriohin.Nåin heille tarjotaan yhtä vaihtoehtoa. Ovat ainakin kuulleet Jumalan sanan totuudet.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    vastuu omasta uskosta tai epäuskosta. vanhemmilla on kuitenkin vastuu, että vievät lapsiaan seuriohin.Nåin heille tarjotaan yhtä vaihtoehtoa. Ovat ainakin kuulleet Jumalan sanan totuudet.

    Maailmassa on monia uskontoja ja jokaiselle se oma on oikea. Onko vanhempien uskonnonvapauden nimissä vietävä lapsi välillä myös moskeijaan tai hindutemppeliin? Näin lapselle kehittyy tietämys eri uskonnoista ja vaihtoehdoista ja vasta sitten lapsi osaa omakohtaisen valinnan suorittaa, kun tietää, että vl ei ole ainoa uskonto maailmassa.

    Äänestä

  • ja hindutemppeliin? kirjoitti:

    Maailmassa on monia uskontoja ja jokaiselle se oma on oikea. Onko vanhempien uskonnonvapauden nimissä vietävä lapsi välillä myös moskeijaan tai hindutemppeliin? Näin lapselle kehittyy tietämys eri uskonnoista ja vaihtoehdoista ja vasta sitten lapsi osaa omakohtaisen valinnan suorittaa, kun tietää, että vl ei ole ainoa uskonto maailmassa.

    omaan tärkeäksi katsomaansa.

    Äänestä

Olen törmännyt kaikissa yhteisöissä/puolueissa samaan ongelmaan, jossa uskovaisten perheiden lapset ongelmoituvat aikuistuessaan.Muuten en halua rakentaa oppiriitoja, vaan haluan tuoda esille tosiasiat, joita olen havainnut.

Monastihan uskovaisen perhaan lapsi ongelmoituu kun vanhemmat yrittävät kasvattamalla tehdä lapsestaan uskovaista.No, varhaislapsuudessa tämä onnistuu, mutta kun uudestisyntymätön ihminen kasvaa ja kehittyy, niin hän ohjautuu tekemään asioita, jotka ovat hänen tahtoaan vastaan.

Lapsi ei kehity sisäisesti eli epävarmentuu kun pitäisi olla kahdella tiellä.Sisäinen lihallinen ihminen ja vanhempien tuoma opetus.Tämä epävarmentuminen taas oireiluttaa ihmistä aikuistuessaan.

Niin, olisi aina muistettava, miten Raamatun ohjeistus on tarkoitettu Raamattuun uskoville ihmisille.Lihallinen ihminen ongelmoituu , jos joutuu vastoin tahtoaan alistumaan ohjeistuksen alla.Lihallinen ihminenhän ei koe armoa, vaan epävarmuutta,joka voi aktivoitua jopa agressioksi tai itseään vastaan,- masentuneisuudeksi.

Niin, on hyvä muistaa Raamatun ohje."Oi, jospa olisi kylmä tai palava" jne...

Jos ihminen todella kokee, ettei hän ole koskaan uudestisyntynyt ja on siten joutunut ympäöristön pakosta olemaan uskovainen/uskonnollinen. niin tässä kohtaa on oltava rehellinen Jumalalle ja itselleen.Siis kylmä.

KLun ihminen myöntää ja tiedostaa sisäisen tilansa, niin hän vapautuu ristiriitaisuudesta ja siten epävarmuudesta.Nimittäin, eräänä päivänä sama ihminen mahdollistuu tulemaan uskoon,- uiudestisyntymään.

Just, nämä sisäiset ristiriidat ohjaavat ihmisen mielikuivia ristiriitaiseksi eli ei oikein tiedä miten olisi hyvä elää.Elää eräällä tavalla valheellisuudessa.Jeesushan on Tie, TOTUUS ja Elämä.

Äänestä

Haluaisin mielellani auttaa ja tukea sinua, jotta voisit oman ratkaisusi asiassa tehda.
Miten silloin pelkasinkaan vanhempien reagointia ja karsimysta. Sita se olikin, karsimysta, meille jokaiselle, ALUKSI. Mutta aikansa kutakin. Aitimme on upeasti selvinnyt ja vaikka "tosiuskovainen" onkin, on itsekin jotenkin kasvanut ihmisena siina kun on joutunut kohtaamaan kaikki 10 lastansa aivan uusista lahtkohdista. Olemmehan kaikki paasseet kuiville tuosta Jeesuksen veren vuolaasta virrasta. Ja miten olemmekaan valintaamme tyytyvaisia. Mita lie aiti ajattelee, mutta asiasta ei puhuta. Mita turhia. Jokaisella meilla on oikeus olla rehellisesti omia itsejamme. Siita saa oikean rauhan sielulleen. Jos sen vuoksi vanhempansa menettaa tai sairastuttaa ( joka on varmaan loppujen lopuksi harvinaista), siita ei todellakaan pida itseaan syyttaa. Surullista se tietysti on etta omilla vanhemmilla on niin keskiaikainen maailmankatsomus ja surullista on jos heille tuskaa aiheuttaa. Mutta mitenpaljon surullisempaa on jos itse taytyy valheessa elaa?
Mutta maailma on taynna toisiaan tukevia ihmisia, jos niita sitten tarvitsee ( jos nimittain verkostonsa menettamista pelkaa). Joten rohkeasti ja rehellisesti: Toivon etta otat askeeleesi oikeaa elamaa kohti. Rakasta myos itseasi niinkuin lahimmaistasi!

Äänestä

Oma irrottautuminen lapsuuden uskosta kävi siten että lähdin vaihto-opiskelijaksi ja tajusin että on sitä elämää muuallakin - ja ennen kaikkea muulla tavallakin. Sain etäisyyttä, uusia ystäviä, eikä siellä ollut yhtään tuttua ihmistä eikä edes luterilaista kirkkoa lähimaillakaan, koska olin sellaisessa maassa (kristitty maa kuitenkin). Opettelin huolehtimaan itsestäni, asioistani ja mikä tärkeintä, ajattelemaan omilla aivoillani, kunnioittamaan itseäniKIN sellaisena kuin olen. Siihen mennessä olin vain elänyt elämääni toisille tekemällä mieliksi äidille ja isälle ja elämällä perheen tahdon mukaan. Aloin yhtäkkiä huomata asioita, että äitini onkin väärässä ja sen myöntäminen itselleni kävi kipeää. Äiti ei olekaan "kaikkivoipainen", joka tietää kaiken ja on aina oikeassa. Äiti on vain tavallinen ihminen, joka rakastaa todella paljon, mutta voi silti olla väärässä monissa asioissa. Tästä se lähti. Hidas prosessi kohti omaa elämää. Onneksi lähti.

Tulin sitten kotiin. Ensimmäinen asia oli äidin huomautus muuttuneesta ulkonäöstäni. Kysyin, eikö sinulla ollutkaan minua ikävä? Totta kai oli. Halattiin. Huomauttelu muuttuneesta ulkonäöstä jatkui siitä lähtien, mutta en ollut kuulevinaan, vaihdoin aina puheenaihetta. Siihen he sitten tottuivat koko perhe, kun en reagoinut huomautteluun mitenkään. Olin oma itseni ja sellainen kuin haluan olla. En enää elänyt muille mieliksi ja hyssytellyt asioita. Minun piti mennä opiskelemaan kieltä ulkomaille, mutta "löysinkin itseni" sillä reissulla. Se oli parasta mitä elämässäni on tapahtunut. Sen jälkeen olen uskaltanut olla oma itseni työelämässä, vapaa-ajalla ja kaikkialla. Ei tarvitse teeskennellä jotakin mitä ei ole. Sydämeeni tuli helpottunut olo, vapaus.

Äänestä
  • Niin, en ole "vl- uskovainen" ja kirjoitukseni ei ole hyökkäys tms tätä uskontoa vastaan.Kuuntelin tuon Karpon ohjelman ja surulliseksi siitä tulee kun pohtii lapsen kehitys ympäristöä.Varhaislapsuuden kokemuksethan vaikuttavat erittäin pitkäkestoisesti.

    Olen vakuuttunut, miten Raamatun ohjeistuksella sunnatti parisuhde ja perheyhteisö yleensä mahdollistaa parhaimman kasvualustan lapselle.Tässä kasvualustassa lapsi kehityy turvallisuuden tunnetta kokien.

    Lapsen/ihmisen kehitykseenhän vaikuttaa erittäin haitallisesti epävarmuutta viestittävä ympäristö.Ihminenhän pelkää hylkäämisentunnetta ja jos tämä hylkäämisentunne aktivoituu, niin ihminen reagoi siihen heti ja erittäin pitkäkestoisesti.Luulempa tästä syystä Jumalan oikein vihaavan hylkäämistä.

    Harmittaa ja kovasti, miten vanhemopien mieltäessä Raamatunb uskon väärin, niin tämä tekijä ongelmoittaa lapsenm kehityksen.Ajatelkaapa:Samasta Raamatusta otetut mallit/mielikuvat parisuhteeseen/perheeseen, niin lapsen kehitys on parhaissa mahdollisissa käsissä.Taas ymmärrettynä väärin. lapsen kehitys ongelmoitetaan.

    Jos kehittyvä lapsi pakotetaan vasten tahtoaan tekemään/osallistumaan sellaista, jota hän ei mielikuvatasolla ymmärrä, niin tämä on alistamista ja lapsen itsenäistyminen näivettyy.Lapsi ei siis itsenäisty , vaan tulee vanhemmistaan riippuvaiseksi.(Taas vanhemopien kunnioitus on aivan eriasia kuin riippuvaisuus vanhemmista).

    Lastahan tulee kasvattaa/kieltää ohjaamalla lapsen mielikuvia ja siksi on hyvä lapselle selkeytttää asia mihin vanhemmat tahtovat lapsensa ohjautuvan.

    Esim. Jos lapsi haluaisi valvoa myöhään, niin luo9nnollisesti lapsi tajuaa kiellon kun sanoo :Huommenna on kouluaamu ja siksi on mentävä aikaisin nukkumaan.Tästä asiasta kinaaminen ei ongelmoita lasta, vaan ohjaa hänen tahtoaan oikeaan suuntaan.

    Taas,jos lasta kasvatetaan uskonasioihin,- käyttäytymiseen tai pukeutumiseen, niin lapsi ei ymmärrä miksi.Aikuisetkaan ei aina ymmärrä miksi, jokin tapa on syntiä tms.On huomioitava, miten pikku pojasta/tytöstä kehittyy langenneen ihmisen käyttäytymisen omaava ihminen.Tämä lihallisen ihmisen käyttäytyminen tulee genetiikan kautta jokaiseen ihmiseen.

    Jos tätä lihallista, uudestisyntymätöntä ihmistä aletaan kasvattaa uskoon,- vasten lapsen tahtoa, niin tämä on se ongelmoittava tekijä.Lapsen aikuistuttua hän itse mahdollistuu valitsemaan uskon, joka siten ei ole tahtonsa vastainen.Jeesuskin ohjeisti:Joka tahtoo minun peräässäni kulkea.

    Samansuuntainen asia, jos aikuista uskovaa ihmistä joku suurempi ihminen alkaisi ohjata/painostaa kasvamaan ateistin aktivoimaa mielikuvia kohden.Tämähän olisi meidän tahdon vastainen toiminta ja siten epävarmentuisimme laajasti.

    On huomioitava, miten pikku lapsi on alistussuhteessa aikuiseen ihmiseen.Lapsi kokee turvattomuutta ja epävarmuutta alistuneessa tilassa.

    Tiedän miten vaikea on muuttaa ihmisen mielikuvia ja erikoisesti, mielikuvat, jotka liittyvät uskonnollisuuteen.Miehillä tämä on vielä vaikeampaa kuin äidillä/naisilla.Sukupolvien pitää muuttua rässä asiassa.

    Niin, meidän miesten tulisi uskoa ja tiedostaa, ettei toinen ihminen voi saada toista ihmistä uskoon eli lapsemme ei tule uskoon meidän painostuksemme/kasvatuksemme voimasta.Tämä uskon lupaus ei katoa mihinkään meidän lapsiltammekaan, vaikka itse emme osallistu lapsemme uskoon tulemiseen.Kylväjänä voimme olla.
    Jumala on se tekijä, joka muuttaa ihmisen sisältä päin eli mielikuvien muuttumisen kautta ja silloin ihminen ei koe tulleensa alistetuksi, vaikka ohjautuu mielikuvissaan Raamatun ohjeistukseen.Uudistuu mielenuudostuksessa terveesti.

    Niin, olen havainnut, miten aikuistunut, lapsuudessa alistettu lapsi, alkaa aikuisuuudessaan itsenäistyä, niin monasti hän käy eräänlaisen kriisin läpi, jolla on vaikutuksensa parisuhteseen tai muutoin seurusteluun.

    Lihallinen ihminenhän irrottautuu vanhemmistaan agression avulla ja vaikeat ihmissyhteet helposti ohjautuvat vihaamisen tielle.Eli aikuinen lapsi alkaa , jopa vihata vanhempiaan, koska tiedostaa nyt, miten häntä on alistettu.

    Taas tästä roblematiikasta lapsi irtaantuu anteeksiantamisenm avulla, joka johtaa hänet näkemään vanhempansa oikeassa valossa.Vanhemmat ovat yrittäneet tehdä parhaansa, mutta taitamattomuudessa ja yhteisön ohjaamana toimineet väärin.Eli käynee toteen ne kuuluisat sanat:He eivät tienneet mitä he tekivät.

    Äänestä

  • Ja kun joku osaa pukea kokemuksen noin hyvin sanoiksi! Kiitos:-)Niin kävi minullekin silloin kauan sitten.....

    Äänestä

  • Saman kokenut kirjoitti:

    Ja kun joku osaa pukea kokemuksen noin hyvin sanoiksi! Kiitos:-)Niin kävi minullekin silloin kauan sitten.....

    vain Tampereelle opiskelemaan ja tuli heti joululomallaan koti-Oulussa hoidetuksi suoraan hulluinhuoneelle-eivät ole kohtalot yhteneväiset!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


helpotus? kirjoitti:

Olen miettinyt pitkään omalta kohdaltani vl-liikkeeseen kuulumista. Siis tekojeni puolesta en sinne kuulu, mutta nimellisesti kyllä.

Niinkuin joku sanoi jossain aikaisemmassa ketjussa, että kun kasvatetaan koko elämä pelkäämään jotain, ja peloitellaan asioilla, niin vanhempanakin asiat vaivaavat takaraivossa, vaikkei niihin uskokaan.

Toinen asia mikä saa monet miettimään uskostaan luopumista ovat omat vanhemmat. Ensiksi peloitellaan pienenä saatanalla ja perkeleellä. Kun kasvat isommaksi, sisarukset alkavat syyllistämään uskoansa epäilevää vanhempien mielenterveyden pilaamisella, tai jopa sydämen murtumisella.. tyyliin "sitä voit joutua katumaan vanhempasi haudalla."
Ja kuka omalle vanhemmalleen tahtoisi mitään pahaa tai satuttaa.

Tiedän monta tapausta nuorista aikuisista jotka pohtivat näitä asioita, ja kamppailevat niiden kysymysten keskellä. Vl-liikkeessä vanhempien kunnioitus on kuitenkin niin suuri asia, ettei moni uskalla/halua aiheuttaa vanhemmilleen tuskaa, koska tiedän, että yhdenkin lapsen luopuminen "uskosta" sattuu paljon vanhempiin.

Itselleni olisi helpotus, jos liikkeeseen tulisi särö, joka hajaannuttaisi, jolloin voisi aloittaa kulkemaan omaa polkuaan satuttamatta ketään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu