Sosiopaatti, psykopaatti vai narsisti vai ei mikään?

Jollain tavalla tunnen olevani sosiopaatti, osaltaan taas omatunto, häpeä ja yksinäisyyden tuska kertovat muuta. En kuitenkaan hae ihmissuhteita vaikka kaipaan ystäviä ja läheisyyttä, odotan sen tulevan luokseni. Muutama ystävä, loppuihin on vaikea luottaa.

Ehkä olisi parasta käydä psykologilla ja sittemmin psykiatrilla selvittämässä tilannetta. Onko tämä sitten paranemisvaiheen alku vai mitä mutta todella kaaosmainen olo, jokainen päivä vaikea.
152138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

sosiopaatti, psykopaatti ja narsisti tarkoittavat itse asiassa samaa asiaa. Nimitykset ovat vain eri aikakausilta.

Narsisti ei koskaan edes epäile olevansa sairas eli ehkä sitten jostain muusta ongelmasta on kohdallasi kyse. Ja hyvä, niin sillä narsisteja ei voi parantaa.

Äänestä
  • "Narsisti ei koskaan edes epäile olevansa sairas"

    Niin minäkin olen aina aiemmin luullut, mutta ei pidä paikkaansa. Kyllä hekin tajuavat, että itsessään on jotain "vikaa", vaikkeivat heti tiedä syytä. Nykypäivänä kun narsistin tunnuspiirteet ovat kaikkien tiedossa niin narsisti itsekin kyllä tunnistaa itsensä niistä.

    Äänestä

Tuota joskus ihminen luulee että on joku vaikka ei ole mikään. Ei sinun tarvitse mitään hävetä, ihan turhaan, ei ole hävettävää.

Kyllä saat ystäviä ja ei aina osaa heti luottaa.

Äänestä
  • Niin tai jos kirjoittaja häpeää tekosia jotka ovat kuin psykopaatin käsialaa. On asioita joita tarvitsee hävetä. Vain psykopaatin ei kai tarvitse hävetä mitään...

    Vaan tarkoitit kai asiaa hieman erilailla.

    Äänestä

  • öilunki kirjoitti:

    Niin tai jos kirjoittaja häpeää tekosia jotka ovat kuin psykopaatin käsialaa. On asioita joita tarvitsee hävetä. Vain psykopaatin ei kai tarvitse hävetä mitään...

    Vaan tarkoitit kai asiaa hieman erilailla.

    No ehkä sitten käsitin erilailla.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    No ehkä sitten käsitin erilailla.

    No toivottavasti. Kyllä joitain asioita saa ja pitää hävetä. Häpeä ja katumus tuppaa olemaan sellaisia oikeaan suuntaan ohjailevia juttuja, jos ei sellaisia tunteita koe pahoja tehtyään...

    Tosin joillain menee häpeä yli terveen rajan ja se muuttuu ohjailevasta rampauttavaksi.

    Äänestä

Ehkä kannattaisi käydä tohtorin pakeilla. Mikään ei ole niin surkuhupaisaa kuin kouluttamaton laatimassa itselleen (keittiö)psykologista analyysia. Kannattaa jättää se ammattilaisille ja keskittyä puhumaan paateista vain niistä jotka kulkevat vedessä.

Äänestä
  • Olenko minä psykokanootti vai sosiosoutuvene?

    Äänestä

  • Veneet on serious businessssss... Ja sillei.

    Keittiöveneenrakentajalta en paattiini ostaisi edes äyskäriä.

    Äänestä

Olisiko masennus kysymyksessä?
Mieli on joko masentunut tai kohonnut(maaninen.)
Masennustila vaikuttaa mielialaan,ajatteluun, käyttäytymiseen ja ruumiin toimintoihin.
Jos koet ettet selviä, lähde ajoissa hoitoon,
avun hakeminen on vahvuutta.

Äänestä

Narsismi, sosiopatia, psykopatia, miksi haluatkin sitä kutsua, kyseessä on aivan viimevuosina pinnalle noussut persoonallisuushäiriö. Todellisuudessa oikeita sosiopaatteja on aivan naurettavan pieni osa ihmisistä. Sen sijaan nykyään kuka tahansa itsekäs kusipää saa kyseisen leiman otsaansa.

Tunnet, siis et ole sosiopaatti, näin siis yleisten käsitysten mukaan. Tosin itse kyseenalaistan koko häiriön olemassaolon. Täydellinen tunteettomuus vaatisi aivovaurion koska ihminen tuntee aina jotain. Toisaalta sosiopaattejen sanotaan tuntevan jatkuvaa vihaa ja kateutta, mielestäni se jo todistaa diagnoosin ristiriitaisuuden. Jos ajatellaan sitä miten helposti nykyään kaikenmaailman keittiöpsykologit määrittelevät exänsä sosiopaateiksi ja kuinka esimerkiksi yritysten johdossa heitä sanotaan olevan paljon... Sanon vaan että on olemassa kusipäisyyttä ja itsekeskeisyyttä jotka ovat tietyissa tilanteissa hyödyllisiä. Tällainen termien viljely aiheuttaa itsessäni suurta myötähäpeää, tuollaisen diagnoosin voi tehdä vain ja ainoastaan asiantunteva lääkäri.

Jos olisit todellisuudessa sosiopaatti, et olisi krijoittanut tuota viestiä. He eivät myöskään pääse koskaan paranemisvaiheeseen koska yksi sairauden olennainen osa on se, ettei ongelmaa joko tiedosteta tai ainakaan sen ei koeta häiritsevän elämää.

"En kuitenkaan hae ihmissuhteita vaikka kaipaan ystäviä ja läheisyyttä, odotan sen tulevan luokseni."
Kuinka monet elävät juuri noin? Tuhannet. Oletko ehkä laiska? Sosiaalisesti rajoittunut, yksinkertaisesti ujo? Vai oletko masentunut etkä enää näe mahdollisuuksiasi?

Aina voit käydä puhumassa psykologille mutta tuon kirjoituksesi mukaan en tiedä kuinka tarpeellista se on. Nykyään kun on netti ja muu media, ihmiset lukevat erilaisten sairauksien kuvauksia ja itse kukin on luulotautinen. Jos googletat "narsistien tuki keskustelu" niin ymmärrät mistä puhun. Se entinen mies ei ole sosiopaatti vaikka olisikin riidoissa kusipäisesti käyttäytynyt. Silti ihmisillä on vaikeuksia tajuta asiaa.

Äänestä
  • Tota se määritys nyt ei oikeastaan ole ikinä sanonut että ei tunne mitään.

    Noissa Haren listassa esim taisi olla joku juttu että tietty määrä piti kohtia täyttää, että tuli sosiopaatin leima. Harvassa on ihmiset joilla jokaiseen kohtaan noilla listoilla ruksi tulee.

    Lue täältä : http://fi.wikipedia.org/wiki/Antisosiaalinen_persoonallisuushäiriö

    Ei ole kattava sivu mutta jotain. Sieltä sitten pasteilin myös.

    APD:n oireisiin kuuluvat:

    Kykenemättömyys toimia sosiaalisten normien tai lakien mukaisesti
    Petollisuus, joka ilmenee jatkuvana valehteluna tai muiden huijaamisena oman hyödyn tai nautinnon vuoksi
    Vastuuttomuus, impulsiivisuus tai kykenemättömyys suunnitella elämää eteenpäin
    Ärtyneisyys ja aggressiivisuus, joka esiintyy väkivaltaisuutena
    Piittaamattomuus omasta tai muiden turvallisuudesta
    Katumuksen puute, joka esiintyy piittaamattomuutena tai kykenemättömyytenä ymmärtää loukanneensa tai kohdelleensa väärin muita tai varastaneensa heiltä
    Muiden ihmisten hyväksikäyttö
    Narsismi

    Cleckleyn luettelo psykopatian piirteistä

    1. Pinnallinen viehätysvoima ja älykkyys
    2. Harhaluulojen ja muiden irrationaalisten ajattelun merkkien puuttuminen
    3. Hermostuneisuuden tai psykoneuroottisten oireiden puuttuminen
    4. Epäluotettavuus
    5. Valheellisuus ja epärehellisyys
    6. Katumuksen ja häpeän puuttuminen
    7. Epäsosiaalinen käyttäytyminen, joka on heikosti motivoitunutta
    8. Huono arvostelukyky ja kyvyttömyys oppia kokemuksista
    9. Patologinen itsekeskeisyys ja kyvyttömyys rakastaa
    10.Yleinen tunneköyhyys
    11.Oivalluskyvyn spesifi puute
    12.Välinpitämättömyys interpersoonallisissa suhteissa
    13.Outo ja luotaantyöntävä käyttäytyminen juopuneena ja joskus muulloinkin
    14.Tekee harvoin itsemurhan
    15.Sukupuolielämä on persoonatonta, triviaalia ja heikosti integroitunutta
    16.Elämän suunnitelmattomuus

    Robert Hare on laatinut Hervey Cleckleyn kuvauksen pohjalta oman 20-kohtaisen piirreluettelonsa.

    Haren 20-kohtainen piirreluettelo

    1. Lipevyys ja pinnallinen viehätysvoima
    2. Vahvalta vaikuttava omanarvontunto
    3. Stimulaation tarve ja taipumus ikävystymiseen
    4. Patologinen valehtelu
    5. Petkuttaminen ja manipulointi
    6. Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen
    7. Tunteiden pinnallisuus
    8. Kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen
    9. Loismainen elämäntyyli
    10.Heikko käyttäytymisen kontrolli
    11.Promiskuiteetti (sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri partnerien kanssa)
    12.Varhaiset käyttäytymisongelmat
    13.Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen
    14.Impulsiivisuus
    15.Vastuuttomuus
    16.Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä
    17.Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita
    18.Nuorisorikollisuus
    19.Ehdonalaisen vapauden peruutus
    20.Monipuolinen rikollisuus

    Ja jotkut muuttuvat psykopaateiksi fyysisen trauman johdosta. Oliko nimen omaan jommankumman puolen etuaivolohkon vahingoittuminen. Vaan ei vältäämättä tarvi olla saanut lapiosta päähänsä ollakseen psykopaatiksi luokiteltava.

    Narsistinen persoonallisuus häiriö on muuten eri asia.

    Äänestä

  • Äxä ruutuun kirjoitti:

    Tota se määritys nyt ei oikeastaan ole ikinä sanonut että ei tunne mitään.

    Vaan en tiedä onko järkevää niitä läpi käydä itsestään piirteitä etsien. No onhan se huvittavaa ajan kulua.

    DSM-IV listaa kymmenen persoonallisuushäiriötä, jotka jaetaan kolmeen ryhmään:

    Ryhmä A (oudon tai epätavallisen käyttäytymisen häiriöitä)

    Vainoharhainen (paranoidinen) persoonallisuushäiriö
    Eristäytyvä (skitsoidinen) persoonallisuushäiriö
    psykoosipiirteinen (skitsotyyppinen) persoonallisuushäiriö

    Ryhmä B (käytöksen dramaattisuutta, emotionaalista tai epävakautta)

    Antisosiaalinen persoonallisuushäiriö
    Epävakaa ("rajatila", "borderline") persoonallisuushäiriö
    Huomiohakuinen persoonallisuushäiriö
    Narsistinen persoonallisuushäiriö

    Ryhmä C (ahdistuneisuuden ja pelokkuuden oireita)

    Estynyt persoonallisuushäiriö
    Riippuvainen persoonallisuushäiriö
    Pakko-oireinen persoonallisuushäiriö (vaativa persoonallisuushäiriö

    DSM-IV sisältää myös käyttäytymismalleja, joihin mikään näistä kymmenestä kategoriasta ei sovi, mutta ovat kuitenkin persoonallisuushäiriöiden muotoja. Aiempi versio DSM-IV:stä sisälsi myös mm. passiivis-aggressiivisen persoonallisuushäiriön. Passiivis-aggressiivnen persoonallisuushäiriö on negatiivisten asenteiden ja passiivisen vastustuksen malli sosiaalisissa tilanteissa. Passiivis-aggressiivinen ja depressiivinen persoonallisuushäiriö siirrettiin DSM-IV:n liitteeseen tutkimuksia varten

    Äänestä

  • Äxä ruutuun kirjoitti:

    Tota se määritys nyt ei oikeastaan ole ikinä sanonut että ei tunne mitään.

    Noissa Haren listassa esim taisi olla joku juttu että tietty määrä piti kohtia täyttää, että tuli sosiopaatin leima. Harvassa on ihmiset joilla jokaiseen kohtaan noilla listoilla ruksi tulee.

    Lue täältä : http://fi.wikipedia.org/wiki/Antisosiaalinen_persoonallisuushäiriö

    Ei ole kattava sivu mutta jotain. Sieltä sitten pasteilin myös.

    APD:n oireisiin kuuluvat:

    Kykenemättömyys toimia sosiaalisten normien tai lakien mukaisesti
    Petollisuus, joka ilmenee jatkuvana valehteluna tai muiden huijaamisena oman hyödyn tai nautinnon vuoksi
    Vastuuttomuus, impulsiivisuus tai kykenemättömyys suunnitella elämää eteenpäin
    Ärtyneisyys ja aggressiivisuus, joka esiintyy väkivaltaisuutena
    Piittaamattomuus omasta tai muiden turvallisuudesta
    Katumuksen puute, joka esiintyy piittaamattomuutena tai kykenemättömyytenä ymmärtää loukanneensa tai kohdelleensa väärin muita tai varastaneensa heiltä
    Muiden ihmisten hyväksikäyttö
    Narsismi

    Cleckleyn luettelo psykopatian piirteistä

    1. Pinnallinen viehätysvoima ja älykkyys
    2. Harhaluulojen ja muiden irrationaalisten ajattelun merkkien puuttuminen
    3. Hermostuneisuuden tai psykoneuroottisten oireiden puuttuminen
    4. Epäluotettavuus
    5. Valheellisuus ja epärehellisyys
    6. Katumuksen ja häpeän puuttuminen
    7. Epäsosiaalinen käyttäytyminen, joka on heikosti motivoitunutta
    8. Huono arvostelukyky ja kyvyttömyys oppia kokemuksista
    9. Patologinen itsekeskeisyys ja kyvyttömyys rakastaa
    10.Yleinen tunneköyhyys
    11.Oivalluskyvyn spesifi puute
    12.Välinpitämättömyys interpersoonallisissa suhteissa
    13.Outo ja luotaantyöntävä käyttäytyminen juopuneena ja joskus muulloinkin
    14.Tekee harvoin itsemurhan
    15.Sukupuolielämä on persoonatonta, triviaalia ja heikosti integroitunutta
    16.Elämän suunnitelmattomuus

    Robert Hare on laatinut Hervey Cleckleyn kuvauksen pohjalta oman 20-kohtaisen piirreluettelonsa.

    Haren 20-kohtainen piirreluettelo

    1. Lipevyys ja pinnallinen viehätysvoima
    2. Vahvalta vaikuttava omanarvontunto
    3. Stimulaation tarve ja taipumus ikävystymiseen
    4. Patologinen valehtelu
    5. Petkuttaminen ja manipulointi
    6. Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen
    7. Tunteiden pinnallisuus
    8. Kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen
    9. Loismainen elämäntyyli
    10.Heikko käyttäytymisen kontrolli
    11.Promiskuiteetti (sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri partnerien kanssa)
    12.Varhaiset käyttäytymisongelmat
    13.Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen
    14.Impulsiivisuus
    15.Vastuuttomuus
    16.Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä
    17.Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita
    18.Nuorisorikollisuus
    19.Ehdonalaisen vapauden peruutus
    20.Monipuolinen rikollisuus

    Ja jotkut muuttuvat psykopaateiksi fyysisen trauman johdosta. Oliko nimen omaan jommankumman puolen etuaivolohkon vahingoittuminen. Vaan ei vältäämättä tarvi olla saanut lapiosta päähänsä ollakseen psykopaatiksi luokiteltava.

    Narsistinen persoonallisuus häiriö on muuten eri asia.

    Viralliset määritykset vaihtelevat mutta usein asiantuntijat puhuvat sosiopaattien kyvystä "esittää tunteita" mutta he eivät todellisuudessa juuri tunne kuin negatiivisia tunteita ihmisiä kohtaan ja positiivisten kokemusten kautta positiivisia tunteita itseään kohtaan. Kieltämättä sanoin väärin tuossa viestissäni, kirjoitin kiireessä.

    Nuo piirreluottelot ovat tietenkin ihan kattavia, mutta tuollainen rasti ruutuun-periaate on aika kaukaa haettua. Aika monelle rikolliselle esimerkiksi täyttyisi useita kohtia, silti väittäisin että kyseessä voi olla oma valinta. Ja missä menee raja oikean sosiopaatin ja tavallisen kusipään kohdalla? Tunnen itsekkin ihmisiä jotka täyttävät jopa jokaisen kohdan luokituksissa mutta siltikin leimaisin heidät vain itsekeskeisiksi paskiaisiksi ja rikollisiksi. Korostaisin prosnettilukuja jotka löytyvät tuolta wikipediastakin: 3% miehistä ja 1% naisista kärsii tuon linkin mukaan antisosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä. Jos lukuja verrataan muihin vastaaviin, veikkaisin että miesten todllinen määrä olisi hieman pienempi ja naisten hieman suurempi.

    Sosiopaateilla on yleensä historiassaan jonpi kumpi seuraavista: joko aivojen alueella vamma (kuten mainitsit) tai syntymästä asti hyvin vajaa kontakti ihmisiin, etenkin äitiin. Yleensä se tarkoittaa sylissäpidon ja hoivaamisen puutetta, joka johtaa siihen ettei ihminen lapsuudessaan opi tunnistamaan ihmisten tunteita eleistä ja ilmeistä. Äidin kasvot jäävät tunnistamattomaksi ja ensimmäinen kontakti siten puuttumaan.

    Vaikka sanoit narsismin olevan eri asia, se ei varsinaisesti ole. Narsismi kuuluu sosiopatiaan mutta narsismissa jotkin sosiopatian "oireet" korostuvat enemmän kuin muita. Joitain osia voi jäädä pois mikä on sinänsä epäoleellista koska kuten sanoit, harva sopii jokaiseen kohtaan. Luonnollisesti narsismissa oma minäkuva on enemmän vääristynyt.

    Kuitenkin kyse on HYVIN ylikäytetyistä termeistä.

    Äänestä

  • dr.phillie kirjoitti:

    Totta paljon käytetty. Ja no puhekielen sosiopaatti ja kliininen tapaus tietysti hieman eri asia. Noi prosentti luvutkin usein hieman hämääviä. Niitäkään tosiaan liikaa pidä katsella.

    Kaikista vaivoista on noita % arvioita. Niitä riittää koko väestön kattamaan.

    Narsistisen persoonallisuushäiriön ja psykopatian eroista sitten. No niissä on paljon samaa mutta joitain merkittäviäkin eroja löytyy. Psykopaatti ei niin paljon taida mennä "luulemaan" asioita. Narsisti taas kyllä.
    Pää toimii hieman erilailla.

    Narsisti on useinkin herkkä muiden ihmisten suhtautumisessa häneen. Psykopaatti ei hätkähdä torjutuksi tulemisesta.

    Suurin ero noissa listoissa lienee,

    "Harhaluulojen ja muiden irrationaalisten ajattelun merkkien puuttuminen"

    Lukee psykopaatilla. Narsistilla asia on täysin käänteinen.

    Lainauksiin laitan vaikka hatara käännökseni ei ehkä lainausmerkkejä ansaitse.

    "On esitetty että Narsistinen persoonallisuushäiriö voitaisiin yhdistää häpeältä suojautumiseen.

    Glen O. Gabbard ehdottaa että NPD voitaisiin hajoittaa kahteen alaluokkaan. Hän näki "muistamattoman" alatyypin olevan suurellinen (yrittää totakin suomentaa),ylimielinen sekä paksu nahkainen ja "ylivalppaan" alatyypin helposti haavoittuvana, yliherkkänä ja häpeilevänä.

    Hänen mukaansa "muistamaton" alatyyppi esittää itsensä suurena, voimakkaana, mahtavana itsenä jota ihailla kadehtia ja kunnioittaa, joka on todellisen heikentyneen sisäisen yleisen häpeän tilassa piilottelevan omakuvan vasta kohta, tarkoituksena on torjua arvottomuus.
    Kun taas "ylivalpas" alatyyppi on kaukana arvottomuuden torjumisesta, päin vastoin pakkomielteinen arvottomuutta kohtaan, ja neutralisoi arvottomuuttaan näkemällä kaikki muut epäreiluina väärintekijöinä."

    Tuosta voisi päätellä että vaikka se sitten johtaa asioihin kuten empatian puuttumiseen, on pohjalla pikemminkin yliherkkyys siihen miten muut suhtautuvat. Ja mieli sitten lyö peili-ikkunan pystyyn suojatakseen itseään, että häpeä ei tapa. Häpeä voi tappaa... Ja torjutuksi tulemisen pelko on yksi aivojen primitiiviselle tasolle rakennettu mekanismi kai.

    Lähtökohtana on myös usein laiminlyönti lapsena. Jolloin lapselle kehittyy käsitys itsestään arvottomana ja viallisena, muiden ihmisten halveksimana paskana, josta sitten kai kehittyy moinen maailma kiertää minua ajattelu "suojaus mekanismina" tätä kipua kohtaan.

    Menee osittain päällekkäin ja sisäkkäin psykopatian ja parin muun kanssa. Mutta niin menee moni persoonallisuus häiriö. Silti ne on ihan hyvä kai erottaa toisistaan, esim hoitoa varten. Tosin narsisti ei hakeudu narsismin takia hoitoon.

    Virallisetkin määritykset on mielisairauksien osalta monet. Niistä kun ei kaikkialla olla edes samaa mieltä... Mut loppu piti vetää kiirees kun tuli tärkeä sosiaalinen meno :O

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sekaisin yläkerrasta kirjoitti:

Jollain tavalla tunnen olevani sosiopaatti, osaltaan taas omatunto, häpeä ja yksinäisyyden tuska kertovat muuta. En kuitenkaan hae ihmissuhteita vaikka kaipaan ystäviä ja läheisyyttä, odotan sen tulevan luokseni. Muutama ystävä, loppuihin on vaikea luottaa.

Ehkä olisi parasta käydä psykologilla ja sittemmin psykiatrilla selvittämässä tilannetta. Onko tämä sitten paranemisvaiheen alku vai mitä mutta todella kaaosmainen olo, jokainen päivä vaikea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu