Huomenta

toivotaan,että tulee hyvä päivä,vaikka ilma vähän harmaa onkin. :)
34973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Oletpa sinä varhainen, kun jo ennen kukonlaulua toivottelet. Minäkin toivotan hyvät huomenet teille kaikille ja otsikkoon viitaten se tarkoittaa perjantai-, lauantai- ja sunnuntai-huomenta, sillä pakenen taas viikonlopuksi sivistyksen ulkopuolelle. Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

Äänestä
  • Hyvä että pääset toisiin ympyröihin,piristää aina.Hyvää viikonloppua sinulle.

    Äänestä

Ei sillä että laskisin päiviä tai asia muutenkaan olisi mielessä mutta toteanpahan vaan että kontrolliin on neljä päivää, äkkiä se kolme kuukautta on taas kulunut. No päätinpä pitää tänään vapaapäivän niin että jos saisi jotakin muutakin aikaiseksi kuin kontrollien miettimisen, ruoho ainakin pitäisi leikata mutta periaatteesta en leikkaa nurmikkoa ennenkuin kesäkuussa niin että jospa tekisi vaikka pannukakun. Siinä ei ole niin väliä vaikka siitä tulisi täysin pannukakku :-) .

Äänestä
  • Jokos se on kolme kuukautta muka taas kulunut? Juurihan sä olit kontrollissa Raspikurkku? :) Kylläpä aika rientää.. Tämä talvi ja kevät on kyllä mennyt ihan omia aikojaan, ja minä olen vain sätkinyt siinä mukana..

    Toivottavasti kesästä edes ehtisi vähän nauttimaankin, ettei sekin mene hoitohuumassa ihan ohi? Kurjaa jos seuraava hetki, kun huomaan olevani ja eläväni on vasta syksyllä, kun olen jo töissä ja arjen pyörityksessä kiinni.

    Tällä hetkellä muuten tuntuu vielä, ettei edes huvittaisi mennä takaisin töihin.. Nyt jos olisin sen ikäinen, että olisi mahdollisuus siirtyä johonkin eläkeputkeen, harkitsisin kyllä sitä mahdollisuutta erittäin vakavasti..

    Mutta pakko se on mennä, ihan taloudellisistakin syistä. Onhan se hyvä että on työpaikka minne palata :)

    Lähden tästä labroille eilikäs neulatyynyksi näin aamusta, mukavaa alkanutta päivää kaikille sateesta huolimatta!

    Äänestä

  • vähän laskemiseksi mennä. :) Hyvä,että vapaapäivän saat viettää.Pannukakku onkin niin herkullista vähän hilloa,tai sokeria päälle.

    Äänestä

  • kevätmielinen kirjoitti:

    Jokos se on kolme kuukautta muka taas kulunut? Juurihan sä olit kontrollissa Raspikurkku? :) Kylläpä aika rientää.. Tämä talvi ja kevät on kyllä mennyt ihan omia aikojaan, ja minä olen vain sätkinyt siinä mukana..

    Toivottavasti kesästä edes ehtisi vähän nauttimaankin, ettei sekin mene hoitohuumassa ihan ohi? Kurjaa jos seuraava hetki, kun huomaan olevani ja eläväni on vasta syksyllä, kun olen jo töissä ja arjen pyörityksessä kiinni.

    Tällä hetkellä muuten tuntuu vielä, ettei edes huvittaisi mennä takaisin töihin.. Nyt jos olisin sen ikäinen, että olisi mahdollisuus siirtyä johonkin eläkeputkeen, harkitsisin kyllä sitä mahdollisuutta erittäin vakavasti..

    Mutta pakko se on mennä, ihan taloudellisistakin syistä. Onhan se hyvä että on työpaikka minne palata :)

    Lähden tästä labroille eilikäs neulatyynyksi näin aamusta, mukavaa alkanutta päivää kaikille sateesta huolimatta!

    Täällä on sateista. Minä lähden uimaan uimahalliin monen kuukauden tauon jälkeen. Saa nähdä pysynkö enää pinnalla. ;D

    Niinpä. Viime kesä olikin aika mielenkiintoinen. Kesäkuun kuudes alkoivat sädehoidot OYS:n ykköskoneella. 33 hoitokertaa, hoitosuunnittelukuvaus, ct-kuvaus, maskin teko kahteen kertaan kun ensimmäinen maski ei ollutkaan oikeanlainen, sitä oli tosi vaikea pitää. Aina välillä verikokeita ja lääkärin tarkastuksia. Kaikki tämä ihmiselle joka ei koskaan kuvitellutkaan sairastavansa syöpää. Niin se maailma heittelee. Tänä kesänä olen ajatellut olevani tekemättä yhtään mitään, nautin pelkästään siitä että olen edelleen olemassa :-) .

    Äänestä

  • Ihme.Sopa kirjoitti:

    vaikka sateessa kastuisi,kun altaassa kastuu vielä enemmän,heh :) Uinti tällaisella ilmalla on mitä parhainta liikuntaa.

    Äänestä

  • Raspikurkku kirjoitti:

    Niinpä. Viime kesä olikin aika mielenkiintoinen. Kesäkuun kuudes alkoivat sädehoidot OYS:n ykköskoneella. 33 hoitokertaa, hoitosuunnittelukuvaus, ct-kuvaus, maskin teko kahteen kertaan kun ensimmäinen maski ei ollutkaan oikeanlainen, sitä oli tosi vaikea pitää. Aina välillä verikokeita ja lääkärin tarkastuksia. Kaikki tämä ihmiselle joka ei koskaan kuvitellutkaan sairastavansa syöpää. Niin se maailma heittelee. Tänä kesänä olen ajatellut olevani tekemättä yhtään mitään, nautin pelkästään siitä että olen edelleen olemassa :-) .

    rumban jälkeen olisi poikki.Nauti vaan kesästä.Osta vaikka riippukeinu,ja loikoilet siellä. :)Eipä sitä vuosi sitten olisi uskonut olevansa tällaisessa jamassa.Onneksi sinulla on hoidot ohi.Täällä räpiköidään perässä,syksyllä pitäisi olla ohi.

    Äänestä

  • se aina kirjoitti:

    vähän laskemiseksi mennä. :) Hyvä,että vapaapäivän saat viettää.Pannukakku onkin niin herkullista vähän hilloa,tai sokeria päälle.

    hyvää viikonloppua sinulle Vilmat siellä mökillä! IhmeSopa,unohdin kyskyä sinulta,miltä se vety maistuu,jota ystäväsi kanssa tässä taannoin söit sielläsatamassa? laitatkos maistiaiset! olen kuullut että jossai ( oliko Lappeenranta) syädään atomia ja vetyä,selvitäppä mistä raaka-aineista nämä koostuvat! Tien jo pitkän lenkin koiran kanssa,olin alakulon vallassa(taas!) ja juttelin pahat mielet koiralle,sitten sanoin että katsoppa,kun kesä tulee..koira kurkki joka suuntaan että mistäs päin se tulee,ja katseli kysyvästi minuun, hän ymmärtää sanan "tulee" . heip taas.

    Äänestä

  • muumiaiti kirjoitti:

    Olisikohan alakuloa ilmassa ? Sinä sen koirakaverisi kanssa kävit lenkillä kesäntuokseja haistelemassa.Minä vasta suunnittelen ulos lähtöä,kun ei jaksaisi,vaikka siellähän juuri piristyykin.Täytyisi Raspikurkun yläkuloa löytyä.

    Äänestä

  • sinullekkin. kirjoitti:

    Olisikohan alakuloa ilmassa ? Sinä sen koirakaverisi kanssa kävit lenkillä kesäntuokseja haistelemassa.Minä vasta suunnittelen ulos lähtöä,kun ei jaksaisi,vaikka siellähän juuri piristyykin.Täytyisi Raspikurkun yläkuloa löytyä.

    se lähtö minullekin oli.Raspikurkku hei,anna osa omasta yläkulostasi meille,niin tasapainottuu tää henkinen tila.- tässä töihin paluu kokeilua olen miettinyt,mutta ,jos taas vaan itkuksi muuttuu,,psygologi suosittelee,että kesän jälkeen vasta,kun vielä on niin paljon mieliala vaihtelua. ja jos kokeilussa epäonnistun taas,niin, täytyy varmaan noudattaa lääkäreitten neuvoja,,

    töihin menon kanssa.Tärkeintä,että saat itsesi kuntoon myös mielialasi.Koska sinulla on seuraava terapia ? Eikö olisi muumiäiti ihana,jos on alakuloinen olisi paikka johon voisi mennä keskustelemaan aremmistakin tunteistaan ?

    Äänestä

  • Raspikurkku kirjoitti:

    Niinpä. Viime kesä olikin aika mielenkiintoinen. Kesäkuun kuudes alkoivat sädehoidot OYS:n ykköskoneella. 33 hoitokertaa, hoitosuunnittelukuvaus, ct-kuvaus, maskin teko kahteen kertaan kun ensimmäinen maski ei ollutkaan oikeanlainen, sitä oli tosi vaikea pitää. Aina välillä verikokeita ja lääkärin tarkastuksia. Kaikki tämä ihmiselle joka ei koskaan kuvitellutkaan sairastavansa syöpää. Niin se maailma heittelee. Tänä kesänä olen ajatellut olevani tekemättä yhtään mitään, nautin pelkästään siitä että olen edelleen olemassa :-) .

    Minulla oli viime kesä yhtä mielenkiintoinen kuin sinulla.Ajattelin aina että eihän tässä ole hätää ,kuvittelin että ei näin nuorelle voi syöpäkään tulla,(37)no kuinkas ollakaan se tuli sitten .Heinäkuun 5 päivä leikattiin toinen rinta kokonaan pois.Hoidot päälle ja siitä se rumba alkoi.Onneksi kaikki on takana päin,mä en muuista viime kesästä juuri mitään.Niin minäkin olen ajatellut että tänä kesänä nautin perheeni kanssa ja olla vaan tekemättä mitään,hyvä kun saahaan olla olemassa.Pitäiskö meidän ajatella että meillä on jokin tarkoitus täällä elämässä.kun annettiin jatkoaikaa.Nautitaan ja ei murehdita menneitä.

    Äänestä

  • huoli ' kirjoitti:

    töihin menon kanssa.Tärkeintä,että saat itsesi kuntoon myös mielialasi.Koska sinulla on seuraava terapia ? Eikö olisi muumiäiti ihana,jos on alakuloinen olisi paikka johon voisi mennä keskustelemaan aremmistakin tunteistaan ?

    vastauksesta. Minulla on seuraava terapia ensi perjantaina. Niin,olisikin joku semmonen alakuloisten yhteinen piilopirtti,kukaan muu ei kuulisi,ja saisi mennä sinne milloin vaan,vaik heti kun herää.

    Äänestä

  • muumiaiti kirjoitti:

    hyvää viikonloppua sinulle Vilmat siellä mökillä! IhmeSopa,unohdin kyskyä sinulta,miltä se vety maistuu,jota ystäväsi kanssa tässä taannoin söit sielläsatamassa? laitatkos maistiaiset! olen kuullut että jossai ( oliko Lappeenranta) syädään atomia ja vetyä,selvitäppä mistä raaka-aineista nämä koostuvat! Tien jo pitkän lenkin koiran kanssa,olin alakulon vallassa(taas!) ja juttelin pahat mielet koiralle,sitten sanoin että katsoppa,kun kesä tulee..koira kurkki joka suuntaan että mistäs päin se tulee,ja katseli kysyvästi minuun, hän ymmärtää sanan "tulee" . heip taas.

    on makoisa lihapiirakka,jonka sisälle laitetaan savu-tai keittokinkkua,keitetty kananmuna,kurkkusalaattia,sipulia,sinappia,ketsuppia valkosipulimajoneesia. (Lisukkeet saa valita.) Atomi on sitten ilman kananmunaa.

    Oli se vaan hyvään. Kerran kesässä pitää sellainen saada. Kävimme satamassa herkuttelemassa.

    Kävin aamupäivällä uimassa 1km puoleen tuntiin. Kyllä tuntuu hyvälle. Pidetään vaan muumiäiti lomaa kesän yli. Kyllä sinne töihin ehtii syksylläkin. On toto alakuloa mullakin...

    sullekin. joo,kyllä minäitsekin tajuan,ettei mun työssä käynti vielä taitas onnistua,kohta stressaantuneena itkeä pillittäsin siellä,,ja saanhan kuntoutustuen,että hengissä pysyn. Jos sullkin on nyt alakulo,tule mukaan piilopirttiin,haetkos parit atomit ja vetyt sinne,,syödään ja puhutaan ,yritetään karkoittaa tää pahaolo.Se ku tulee,niin ei omat voimat riitä sitä karkoittamaan,vaikka kuin juoksis pitkin metsiä ja yrittäs touhuta kaikkee,ymmärrätkö?

    ymmärrän. Tällä hetkellä puristaa ja on iso möykky rintalastan kohdalla. Mitään ei huvita tehdä eikä jaksa. Heräsin just unilta. Nukun paljon. Voi vitsi meitä kahta...me vollotettas yhessä kauheella ulinalla. Minä tiedän masennuksen. Jos vedyn ja atomin jaksat syödä,niin aika täyteen tuut ja juomista pitää olla. Mulla ois tuolla punaviiniä,maistuiko?
    Juhlitaan vähän tätä yhteistä alakuloamme. Eiköhä Raspikurkku ilmaannu kohta piristää meitä ja tuo keltaisia kukkia.

    yksi lisää seuraanne,jos mahtuu ? Täytyisi olla piristyspillerit mukana tällasena päivänä. :)

    Äänestä

  • tulisi kirjoitti:

    yksi lisää seuraanne,jos mahtuu ? Täytyisi olla piristyspillerit mukana tällasena päivänä. :)

    mukaan. Ketään ei jätetä.

    Äänestä

  • Ihme.Sopa kirjoitti:

    ymmärrän. Tällä hetkellä puristaa ja on iso möykky rintalastan kohdalla. Mitään ei huvita tehdä eikä jaksa. Heräsin just unilta. Nukun paljon. Voi vitsi meitä kahta...me vollotettas yhessä kauheella ulinalla. Minä tiedän masennuksen. Jos vedyn ja atomin jaksat syödä,niin aika täyteen tuut ja juomista pitää olla. Mulla ois tuolla punaviiniä,maistuiko?
    Juhlitaan vähän tätä yhteistä alakuloamme. Eiköhä Raspikurkku ilmaannu kohta piristää meitä ja tuo keltaisia kukkia.

    pelailin asianssia ja sit katsoin ootkos vastannu. minäkinolen nykyään niin hirveen väsyny,koko ajan nukuttaa,etteikö jossain jo syöpä olis kehittymässä. toisekseen haluaisinkin nukkua yhten menoon ja koko ajan,otetaas anestesia lääkäri piilopirttiin mukaan,tuikkaa piikit heti kun alkaa heräillä,nukkuis niin kauann et viimein heräis vähä iloisempana. joo,punaviiniä voitas ottaa,en ole opamoksiin vielä turvautunu,että kokeiltas sitä viinin voimaa. ihan oikeesti alan jo pelätä että menee takasin siihen tammikuun mustaa putkeen. Ei ole oikein mitään näkyvää syytä,mutta helpottaa jo kun olet tulossa kaveriksi pimeään piilopirttiini.

    tiedostat itse tuon tunteen. Niin minäkin tajusin säteiden loppupuolella,ettei kaikki ole hyvin ja pyysin apua. Tukihenkilö on ihan jees. Kuule,lepää vaan niin paljon kuin on tarvis. Uni on hyvä lääke. Minä nukuin koko viime kesän.
    Sitten nukuin syystalven. Minulla on auttanut rakastuminen aika paljon ja suklaa. Muista että alkoholi lisää masennusta,ettei sitä pidä ottaa liikaa. Lasilliset kilistellään ja sitten sammutaan pötkölleen. Muumiäiti,sinä selviät. Olet sitkeä nainen etkä periksi anna. Mennään nyt hetki kerrallaan. tänään ei tehdä mitään. Odotetaan huomista,jos huomenna ois parempi päivä. Sinun ja minun on levättävä,että jaksetaan lähtee töihin syksyllä. Töihin lähdöstäkään ei oteta paineita. Nyt peittoo korville. Tuo pasianssin pelaaminen on myös hyvä lääke.

    en oikeesti viiniä otakaan,näin vain virtuaalisti,en ole varmaan pariin vuoteen ottanu kuin pari olutta. juu,psykiatrikin sanoi,että ei pidä pelästyä,jos välillä tulee takapakkia,vuosia jatkunut tiedostamaton masennus,joka romahdutti minut alkuvuodesta,ei niin hirveen nopeesti parane,ja uusiutumis riskikin on. pitää nyt vaan yrittää tästä eroon. jospa Raspikurkku tulis tänne meidän seuraan ja tois itä yläkuloa. kirjoittaminen on minulle aina ollut hyvää terapiaa,sinun puolestasi olen hyvilläni,tuli se rakastuminen sopivaan saumaan!

    Tuntuu että nyt pitäisiä löytyä vähän (tai mieluummin paljon) iloisuutta tai ainakin hyvää tuulta. Minä olen kuullut että niitä on semmoisia ilotaloja. Olisikohan sellainen sopiva paikka meille ? Ja kuinkakohan iloiseksi siellä oikein tuleekaan ?

    ettei ilo vallan karkaa ?

    tuota,,jospa kävisit isoilta pojilta ensin kyselemässä,että mitä ne sellaset ilotalot on.
    sä kun olet vielä vähä nuorukainen,vain muutama vuosi meitä edellä..

    Äänestä

  • muumiaiti kirjoitti:

    tuota,,jospa kävisit isoilta pojilta ensin kyselemässä,että mitä ne sellaset ilotalot on.
    sä kun olet vielä vähä nuorukainen,vain muutama vuosi meitä edellä..

    tiedetä mitä ne ilotalot on,kun ollaan niin nuorii. Mutta kai siellä naurattaa kovasti ja iloista,kun nimikin on tuollainen. Tarjoan punaviiniä sinullekin Raspikurkku.

    Äänestä

  • Ihme.Sopa kirjoitti:

    tiedetä mitä ne ilotalot on,kun ollaan niin nuorii. Mutta kai siellä naurattaa kovasti ja iloista,kun nimikin on tuollainen. Tarjoan punaviiniä sinullekin Raspikurkku.

    pyörtyä jo ? :)

    Äänestä

  • taisivat kirjoitti:

    pyörtyä jo ? :)

    mihis kaikki hävis??? Huhuu??

    Äänestä

  • Ihme.Sopa kirjoitti:

    mihis kaikki hävis??? Huhuu??

    taas olen,ulkoilin vähä koiran kanssa. juu,Raspikurkku kai lähti kyseleen isoilta pojilta siitä ilotalosta,sinne taisi sit häipyä isojen poikeine mukaan,,

    Äänestä

  • muumiaiti kirjoitti:

    taas olen,ulkoilin vähä koiran kanssa. juu,Raspikurkku kai lähti kyseleen isoilta pojilta siitä ilotalosta,sinne taisi sit häipyä isojen poikeine mukaan,,

    Minä kävin kyllä kysymässä isoilta pojilta. NE NAUROI MULLE! Käskivät tulla uudestaan kun täytän 65. Minä en voi lähteä niiden kanssa kun mä olen vielä sen verran nuori etten saa mennä kovin kauas kotoa yksin.
    Mutta pihalla oli kiva katsella vaimon kukkien kanssa touhuilemista ja ihailla naapurin kukkivaa tuomea. Kun ilmat ja illat alkaa olla tällaisia ei enää viitsi hirveästi istua koneella. Täytyy varmaan tuoda töistä läppäri kotiin niin pääsee pihallakin nettiin surffailemaan. Kallea ei ole tänään näkynyt mutta onneksi Tapio tuli kylään :-) .

    heh heh...osasin heti googlettaa,että mitä se on. Kippis ja kulaus,mulla on punaviiniä, chileläistä, ihan hyvän makuista. Tuus muumiäiti mein kans kilistelee.

    Äänestä

  • Ihme.Sopa kirjoitti:

    heh heh...osasin heti googlettaa,että mitä se on. Kippis ja kulaus,mulla on punaviiniä, chileläistä, ihan hyvän makuista. Tuus muumiäiti mein kans kilistelee.

    mitäs se Tapio oli,kerros mullekin,jo sit maistan,onko paljo prosentteja? onhan tuolla pihalla nyt hyvä oleilla,vaan sielläkin väsyttää,ei ihan viitsi köllähtää nurmikolle,luulisivat että on liikaa Tapioo vetäny . mies painui nyt metsään koiran kans,koira nauttii mies seurasta välillä. valittavat kun minä lellin poikakoiran piloille,komennankin niin lempeästi että saa viedä minut mihin tykkää. no,nyt sit olemme tääl piilopirtissä hoitamassa pois alakuloa,älä sit Raspikurkku kovin kovalla äänel ala laulamaan,tää on alakuloisten piilopirtti,jos liian riemukkaalta kuullostaa,voivat kaikki yläkuloisetkin pian tulla sisään..

    Äänestä

  • muumiaiti kirjoitti:

    taas olen,ulkoilin vähä koiran kanssa. juu,Raspikurkku kai lähti kyseleen isoilta pojilta siitä ilotalosta,sinne taisi sit häipyä isojen poikeine mukaan,,

    katso uusi aloitus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

päivää, kirjoitti:

toivotaan,että tulee hyvä päivä,vaikka ilma vähän harmaa onkin. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu