tarvitseeko kultakalat noin 200litran akvaarion?
kultakalat
amanda
5267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuohon ei sitten mahdu kuin ehkä kaksi. Suodatus pitää olla hyvä! Kultakalat kasvavat TODELLA isoiksi ja ulostavat paljon. En ymmärrä kultakalan suosiota. Nehän repivät kasvitkin niin ettei akvaario ole enää kaunis katseltava, vaan leväinen jäteallas. Jouduin tapattamaan kolme 20 senttiseksi kasvanutta kultakalaani eikä ollut kivaa! Nyt akvaariossa uiskentelee pienten kauniiden kalojen parvet ja se on todella upea kasveineen kaikkineen. Ja muut kalat on 100 kertaa älykkäämpiä kuin kultakalat.
200-litraiseen mahtuisi ehkä periaatteessa pari niitä pilalle jalostettuja, jotka eivät ruumiinmuotonsa takia pysty miltei edes uimaan - eli siis huntupyrstöisiä "kultakaloja". Mutta suurempi akvaario tarvitsisi olla jo senkin takia, että voisi pitää luonnonmuotoa ja sen takia että kultakala tarvitsee useamman lajitoverinsa seuraa. Älä siispä tue näiden jalostushirviöiden tuottamista, vaan hanki suuri akvaario (väh. 500 litraa) ja ota sinne luonnonmuotoja jos kultakaloja mielit.
Yhdyn edellisiin ja muistutan että kultakalat tarvitsevat lajiakvaarion, jossa asustaa siis vain ja ainoastaan kultakaloja. Tämä johtuu niiden erikoisemmista vesivaatimuksista.
Kyllä,kultakalat tarttee isomman akvaarion kuin 200 litraa.
sinulla on useampia kultakaloja,tai akvaariossasi on myös muita kaloja, kyllä.