Onko kukaan tuonut vanhempaa Alfaa? Vähän kiinnostaisi, mutta mitä ihmettä niistä menee veroa? Onko kellään käsitystä asiasta?
Tuontiauton
verosta
6839
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nythän kävi niin että myös vanhemmat henkilöautot siirtyy tähän uuteen systeemiin, elikkä veroa maksetaan Suomen markkinahinnan mukaan eikä tekaistujen ostokuittien perusteella. Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu Suomi autojen hinnoille! Täällähän on osa harraste-ajoneuvoista aika edullisia, ainakin jos vertaa Saksan hintatasoa. Minulla ainakin ihan sama nouseeko hinta vai ei, omat alfat ei ole myynnissä. Sitäpaitsi jos esim otetaan 60-70 luvun Alfa niin Suomesta saat sen varmasti halvemmalla kun mistään muualta poikkeuksena ehkä raadot, mutta niiden kunnostaminen on todella kallista.
voi olla, että nyt Suomi-autojen käsite korostuu entisestään, eli kunnostamisen vaivasta saa vihdoin projektilleen arvoa. "Visiostaan" ei kannata lähteä rahallista arvoa laskemaan, vaan toteuttaa todellisia ajamisen nautintoja!
Vanhan verokäytännön aikana eli edelliskesänä F12 ambulanssimme veroiksi koitui 3.600 mk, kun ostokuitissa oli hintana kolme tonnia. Siihen sitten muut kulut ja katsastukset päälle, niin ei ollut paha. Jos jotain ulkomailta halajaa, kannattaa kääntää katseensa Ruotsiin, jossa hintataso on harrasteautoille Suomeakin edullisempi (!) ja reissu ei paljoa maksa.
Pelastakaa Suomiauto-raadot!
Juu, kyllä siellä Ruotsissa löytyy kohtuuhintaisia vanhempia alfoja mutta verot ovat tod.näk. aika isot tulevan systeemin mukaan. Ei nyt ehkä minkään pakun tai 4-ovisen kohdalla mutta coupeiden verot nousivat reippaasti. Ainakin jos tulli käyttää hienokuntoisten hintoja vertailuhintanaan. Eli esim 10.000e Suomi coupe, sama auto maksaa Ruotsissa n. 6.000e-7.000e ja kun siihen lisätään n. 3.000e verot plus tuonti- ja rekisteröintikulut esim 400e niin onko enään vaivan väärti? Eli olen samaa mieltä kanssasi, kunnostakaa Suomi-autot!
Mitenkäs menee jos auto on tuotu Suomeen jo aikoja sitten mutta ei vielä verotettu, niin kannattaisiko se hoitaa nyt alta pois pääsisi vielä vanhalla systeemillä eli kuitin mukaan?
Kyseessä on -69 vm. Ruotsista tuotu.
enään vanhalla systeemillä, epäilenpähän. Laki tulee voimaan 15.5.2003 ja sen takautuvuus on 01.01.1999 lähtien. Ei tietenkään niin että ne jotka ovat jo maksaneet veronsa joutuisi maksamaan lisää. Kysyppä tullista, sinuna toimisin jo tiistaina.
pakko ehtiä kasaamaan 2 kpl Ruotsista aiemmin muitten uittamia 1600GTJunioreita, tullihan edellyttää, että projektikuntoisetkin autot liikkuvat ja pysähtyvät omin voimin...