Käytäntö

lehdissä on todennäköisesti se, että välillä lehtien kansiin ja juttuihin valitaan julkkiksista tarkoituksella sellaisia kuvia, joissa he eivät ole eduksi ja kuvat eivät korosta ainakaan heidän hyviä puoliaan. Noin toimitaan siksi, että tuollaiset vähemmän onnistuneet kuvat aiheuttaisivat lukijoissa päivittelyä, ihmettelyä, uteliaisuuta ja jopa huvittuneisuuttakin. Kauniitkaan ihmiset eivät aina onnistu kaikissa kuvissa.

Esimerkkinä voisi olla vaikkapa Susan Kuronen. Vaikuttaa siltä, että Hymyssä olevat kuvat on otettu/valittu tarkoituksella siten, etteivät ne korosta ainakaan kuvattavan hyviä puolia. Minusta Kuronen on ikäisekseen normaalinnäköinen ja normaalipainoinen henkilö, kuten varmaan useimmat tuumailevatkin.
1218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos Kurosesta on kannessa huono kuva, lehti myy VIELÄ enemmän kuin sellainen, jossa kuva on hyvä. Elementary, dear Watson.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietyissä kirjoitti:

lehdissä on todennäköisesti se, että välillä lehtien kansiin ja juttuihin valitaan julkkiksista tarkoituksella sellaisia kuvia, joissa he eivät ole eduksi ja kuvat eivät korosta ainakaan heidän hyviä puoliaan. Noin toimitaan siksi, että tuollaiset vähemmän onnistuneet kuvat aiheuttaisivat lukijoissa päivittelyä, ihmettelyä, uteliaisuuta ja jopa huvittuneisuuttakin. Kauniitkaan ihmiset eivät aina onnistu kaikissa kuvissa.

Esimerkkinä voisi olla vaikkapa Susan Kuronen. Vaikuttaa siltä, että Hymyssä olevat kuvat on otettu/valittu tarkoituksella siten, etteivät ne korosta ainakaan kuvattavan hyviä puolia. Minusta Kuronen on ikäisekseen normaalinnäköinen ja normaalipainoinen henkilö, kuten varmaan useimmat tuumailevatkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu