Siis uskon ja luulen joka päivä sairastavani jotain tappavaa tautia, tutkin jokaikinen päivä itseäni ja aina löytyy patteja ja ihottumaa ja mustelmaa ja aivan kaikkea. en pysty siis ELÄMÄÄN!! olen hullu ja tiedän sen lekuriin en viittis mennä eikä mikään lääkitys tietty ajatuksia pois vie, onko meikäläisiä muita yhtä pöhköjä? ps.nytkin on varmaan lymfooma menossa
Alati
SAIRAS...
3323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nuorempana minäkin pelkäsin hetken vaikka mitä, tutkin itseänikin suurennuslasin kanssa ja tietysti löysinkin kaikenlaista pelottavaa. Sitten opiskeluni loppuaikoina yhtäkkiä rakastuin ja maailmani ikään kuin laajeni ja itseni tutkiminen loppui siihen. Tuli muuta ajateltavaa ja muitakin syitä elää.
Et sinä ole hullu, sen näkee jo sun kirjoituksestasikin, joka on ihan johdonmukaista tekstiä. : ) Olet vaan jumiutunut omaan pieneen ajatusmaailmaasi, projisoit pelot itseesi jne. Et sinäkään ole ollut tuollainen aina, ethän? Sun on siis täysin mahdollista päästä myös eroon niistä peloista, jotka sua nyt hallitsee.
Kannattaa puhua asiasta jollekin, vaikka yleislääkärille ihan aluksi, eikä jäädä siihen solmuun yksin kitumaan. Pelkkä puhuminenkin voi jo auttaa ja kun toinen ihminen tuo asiaan uusia näkökulmia, alkaa pelot vähitellen menettää otettaan. Lääkkeitä et välttämättä tarvitse mihinkään, elleivät pelot estä sua selviytymästä normaaleista arkirutiineista.
Minä puhuin kumppanilleni ja hän ymmärsi tukea ja rohkaista minua, joten aloin nähdä asiat hiukan laajemmin, ajatella itsestäni positiivisemmin, luottaa tulevaisuuteen jne.
Älä jää yksin pieneen mieleesi, vaan hae aktiivisesti apua tämän hetken ongelmaasi, sillä se ei ole ikuinen riesa.
Vastauksestasi, tuo on totta nitä kirjoitit. Mutta kun se kaikki vaan on niin kovin vaikeaa, ja joo en ole aina olut tämmönen pöhkö. ehkä se aurinko vielä joskus mullekin paistaa..
et ole onneksi ainoa. Kyllä se vaan tuntuu kuitenkin niin raskaalta, kun joutuu koko ajan miettimään itseään ja siitä oikein tulee sairas olo, kun miettii. Tuntuu että takaraivossa jyskyttää ja kaulaa kuristaa. Ruumiinlämpö nousee ja tuntuu että sisäelimet kiehuu. Vaikka kaiken järjen mukaan pitäisi kaiken olla OK. Kirjoittelu auttaa. Tänne tavallaan tulee kirjoitettua jonkinlaista päiväkirjaa aina joka päivä eri osastoille. Kyllä kai siihen jossain vaiheessa kyllästyy ja voihan olla että sinäkin alat auttamaan muita samasta ongelmasta kärsiviä jossain vaiheessa! Toipuminen on hidasta, mutta kun asialle tekee jotakin, niin mieli piristyy.. Tsemppiä sinulle ja nauti alkavasta kesästä!