On se hyvä jos työttömät jatkossa hoitaa lapset kotona. Miksi pitää viedä päivähoitoon ja viedä toisilta hoitopaikka? Sossu maksaa vielä tuet ja tenavat on hoidossa muualla, outoa puuhaa. Asumisesta ei tartte maksaa kun tulee asumistuki. Helppo se on päivät mittailla katuja ja harrastaa sekä käydä retkillä. Kuka hullu töitä tekee kun paremmin pärjää ilmankin.
työttömät
päivähoito
111334
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
funtsin työttömänä ollessani,että mihinhän ne liiat rahansa kuluttaisi.no,onneksi niitä töitäkin tekevälle löytyi.jatka sinä hyvinvoivien työttömien mietiskelyä.sitä sarkaa mahtaa riittää kun uusi hallitus pääsee kunnolla vauhtiin.hyvää kesää ;)!
Ottaisit ensin selvää, ennenkuin alat päätät aukoon työttömien etuuksista.
Ei siinä herkun leipää syödä.
Kokeile huviksesi sitä työttomyyden arkea niin alkaa jo mieli tehdä töihin (sinne vakituiseesi).
Ole onnellinen että sinulla on vakituinen työpaikka eikä tarvitse hattu kourassa töitä etsiä
Kaikki eivät ole yhtä onnekkait kuin sinä.
Kai työttömiä tarvitaan siihen että tuollaiset vainoharhaiset pääsee niitä haukkumaan ja tuntemaan itseään paremmaksi ihmiseksi kuin sellainen joka ei ole kaupungin helpolle palkkakuitille päässyt.
jos joutuu tenavat itse hoitamaan? Ehkä sitä välittäis lapsistaan enemmän kun viettäisi aikansa heidän kanssaan. Mitä te työttömät teette kun ette saa töitä ettekä hoida edes lapsianne itse?Kait te jossain suhaatte päivät
vastata.se on tuo yleistäminen hieman harmillista.et uskokaan miten mukavaa on kun pääsee kunnolla työnsyrjään taas kuukausien jälkeen!saattaa niitä työnvieroksujiakin olla,mutta jos kuitenkin rajoittaisit vähän.ja muuten,ei ole lapsia laitettavaksi sinne rakkaaaseen hoitopaikkaasi
kun ei ole lapsiakaan. Kyllä töitä löytyy; itse olen mennyt lasten kanssa töiden perässä en kortiston perässä.
kun arvelin hoitaa sairaan isäni ensin.se on monipuolista tämä elämä,perhekeskeistäkin,ja tiedoksi että lapset ovat jo maailmalla.mitä muita elämänohjeita olisi tarjottavana?kuuntelen mielelläni.
Vaan eipä ollut pitkäaikainen huvi. Työt loppuivat ja taas ollaan työttömänä. Oletteko muuten koskaan tärmänneet käytännössä IKÄ RASISMIIN??????
Repikäähän siitä niitä juttujanne!
tavan kusipää, joita tällä palstalla tuntuu kyllä riittävän.
jos lapsen haluaa viedä hoitoon pitää siitä myös maksaa.olen samaa mieltä kanssasi.täällä iisalmessa muutenkin kilakka hoitopaikoista.
pitäs olla edes yksinhuoltajille tai työttömille. Itse aikoinaan 3 lapsen yksinh. maksoin hoidosta, siinä oppi arvostamaan hoitajaa, hoitoa, ruokaa ym. Kyllä ruoka kotonakin maksaa sekä sähkö ym. jos ei maksa sitten hoitaa itse!
Äänestäkää, käyttäkää äänioikeuttanne sehän meillä kaikilla täysikäisillä Suomalaisilla on ONNEKSI!
On se hyvä että työttömien lapset voivat olla jossakin hoidossa päivisin, saavat nauttia lämpimän ruoan sekä välipalaakin. On turvallista varmaan jättää lapsensa hyvään hoitoon. Työttömyys on pahin rangaistus ihmiselle, vaikka itse ei ole pystynyt useinkaan vaikuttamaan.
Ei se varmaan mitään kadehdittavaa ole tuo työttömän ja vielä perheellisen elämä, herkeisitte jo syyllistämästä ja kadehtimasta.
Äänestäkää, sellaisia ihmisiä jotka poistavat työttömyyden koko Suomen maasta. Auttakaa työttömiä ihmisiä, sekä heidän perheitään älkääkä vaan heittäkö kiviä lisää rekeen. Mistä esim. alkoholismin sekä perheväkivallan lisääntyminen johtuu??? No, Perkele työttömyydestähän se. On sosiaalialan työntekijöillä ja hoitotädeillä työtä ja vielä työtoimistojen sedillä ja tädeillä....mutta ei kaikilla pienten lasten vanhemmilla ole työtä. Mistä ne rahat vuokraan, puuroon, vaatteisiin, hoitomaksuihin ym. otetaan kun ei rahat riitä mitä sieltä sossun kilteiltä ihmisiltä hattu kourassa saa?????
Onko ihminen syyllinen jo syntyessään, työttömien vanhempien lapseksi. Ei, ei ole eivätkä ole vanhemmatkaan syyllistyneet mihinkään, vaan kaikki omanetunsa tavoittelijat, eli korkeissa päättävissä asemissa olevat OLIOT!
Olisi aika kaikkien seuraavan kerran käyttää äänioikeuttaan ja kaikkien jotka haluavat asioidensa paranevan käyttää ääntään. Hakeutua vaikka ehdokkaaksi....Kenties...asiat saavat ratkaisevan käänteen.
Älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi!