King Arthur

Kuningas Arthurin valtakunta oli Avalon. King Arthur omisti elämänsä löytääksen Graalin maljan (IKUINEN ELÄMÄ). Myöhemmin Bretagnessa eli ruhtinas jonka nimi oli myötenkin Arthur. Sukua vai ei niin porvareiden noustua valtaan oli Bretagne viimeinen Ranskan Kuninkaalle uskollinen alue. Sieltä kuninkaalliset pakenivat monetkin Venäjälle (Chevalier-kaartin jäsenet) mutta myös Ruotsiin jonka hallinnassa oli myös silloinen Suomi. Niin myötenkin pakeni Btetagnen ruhtinas joka polveutui mahdollisesti King Arthurista Suomeen ja on täällä elänyt hänen sukunsa siitä lähtien. On ennustettu jotta King Arthur herää jonakin päivänä vielä henkiin. Aika näyttää sillä itselläni ei ole lapsia vielä ja isäni on yli 60-vuotias.
2656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että King Arthur on 90% varmuudella taruolento.

Äänestä
  • Bretagnen viimeinen ruhtinas oli nimeltään Arthur. Oliko sukua King Arthurille? Ainakin Englannissa tiedetään tarkasti kaikki Euroopan kuninkaalliset ja heidän sukunsa. Itse olen vasta aloittelija kuningastutkimuksessa. Isoisä on kertonut jotta sukumme tullut Bretagnesta ja olemme kuninkaallista sukua. Uskon täysin. Lukekaa Avalonista ja Tristanista ja muista pyöreän pöydän ritareista niin tiedätte.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuningas ON ELOSSA(Ranska) kirjoitti:

Kuningas Arthurin valtakunta oli Avalon. King Arthur omisti elämänsä löytääksen Graalin maljan (IKUINEN ELÄMÄ). Myöhemmin Bretagnessa eli ruhtinas jonka nimi oli myötenkin Arthur. Sukua vai ei niin porvareiden noustua valtaan oli Bretagne viimeinen Ranskan Kuninkaalle uskollinen alue. Sieltä kuninkaalliset pakenivat monetkin Venäjälle (Chevalier-kaartin jäsenet) mutta myös Ruotsiin jonka hallinnassa oli myös silloinen Suomi. Niin myötenkin pakeni Btetagnen ruhtinas joka polveutui mahdollisesti King Arthurista Suomeen ja on täällä elänyt hänen sukunsa siitä lähtien. On ennustettu jotta King Arthur herää jonakin päivänä vielä henkiin. Aika näyttää sillä itselläni ei ole lapsia vielä ja isäni on yli 60-vuotias.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu