Äänet

Äänet aika ajoin tuntuvat työntyvän pään sisälle
kuin terävät piikit ja tukahduttavan kaiken muun
alleen. Tekisi mieli tuhota/tappaa äänen
aiheuttaja(t), vaikka väkivalloin jos ei muuten,
mutta ei voi kuin paeta ja tunkea kädet korviin
ja maata aloillaan odottaen, että "kohtaus" menee
ohitse.
Liittyykö ilmiö masennukseen, syömishäiriöihin
tai johonkin psyykkiseen vai onko se puhtaasti
fyysinen juttu? Onko kellään kokemuksia?
Tuskaisee kun se iskee päälle kaupassa, leffassa,
bussissa...
12923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

mutta 8v tyttäreni on tuskissaan esim. koulun
ruokailussa kun siellä on niin äänekästä!
Muutenkin hänen kuulonsa on "erikoinen" eli osaa
mm. soittaa kuulon perusteella ja muistaa
kaikkien pelien tunnus melodit yms.
Valittaa välillä että tulee hulluksi kun kaikki
kimeät äänet kuuluu niin lujaa...

Äänestä
  • Minulla ei muuten ole mitään sävelkorvaa tms...
    ahdistun vain äänistä..

    Äänestä

  • Ei millään pahalla, mutta ei tuossa mitään
    erikoista ole. Myös minä osaan soittaa kuuloni
    perusteella (en tunne nuotteja) ja tunnistan
    ohjelmien tunnusmusiikkien perusteella, mikä
    ohjelma on tv:stä tulossa. Tunnistan myös
    ohjelmat pelkästään roolihenkilöiden äänien
    perusteella, jos olen siis kyseistä ohjelmaa
    seurannut edes muutaman kerran.

    Äänestä

Olisiko sinulla skitsofrenia? Jos siis kuulet
puhetta. Kannattaa käydä lääkärissä.

Äänestä
  • Niin, siis en kuule ääniä, siinä merkityksessä
    kuin asian mielestäni tarkoitit, mutta ne
    normaalit äänet tuntuvat räjäyttävän pään. Siis
    normaali puhekin, kun kaverit juttelevat, tai
    kaupan hälinä yms.

    Äänestä

  • Valo kirjoitti:

    Niin, siis en kuule ääniä, siinä merkityksessä
    kuin asian mielestäni tarkoitit, mutta ne
    normaalit äänet tuntuvat räjäyttävän pään. Siis
    normaali puhekin, kun kaverit juttelevat, tai
    kaupan hälinä yms.

    Otappa selvää jos sinulla on aspergerin
    oireyhtymä..se saattaa alktistaa/herkistää
    äänille.Joskus myös toisen kosketus tuntuu
    kivuliaalta.
    Täytyy kuitenkin muistaa että normalin rajat ovat
    väljät..tuskinsinulla mitään sairautta on,olet
    vain herkistynyt..ja väkisin tulee mieleen että
    tarkkailetko liikaa itseäsi ja omia reaktioitasi?

    Äänestä

  • ajatuksia kirjoitti:

    Otappa selvää jos sinulla on aspergerin
    oireyhtymä..se saattaa alktistaa/herkistää
    äänille.Joskus myös toisen kosketus tuntuu
    kivuliaalta.
    Täytyy kuitenkin muistaa että normalin rajat ovat
    väljät..tuskinsinulla mitään sairautta on,olet
    vain herkistynyt..ja väkisin tulee mieleen että
    tarkkailetko liikaa itseäsi ja omia reaktioitasi?

    Minua ei häiritse kovatkaan äänet, jos ne ovat
    epäsäännöllisiä. Mutta kaikki tikutukset ja
    nakutukset särähtävät korvaan todella herkästi
    riippumatta niiden voimakkuudesta....kuulen
    paristolla käyvän pienen herätyskellon äänenkin
    muiden äänien alta, jos sellainen vain huoneessa
    on. Nukumaan käydessä sellaiset pitää piilottaa
    vuoteen alle tyynyyn. Joskus oikein kiukuttaa kun
    olen niin herkkä noille äänille. Mutta pienet
    pimeässä killuvat kellon, videon ja
    palovarottimen vilkevalotkin aiheuttavat samaa.

    Olisiko tämä tasarytmisille äänille ja valoille
    kiukuttelu sitä asbergeriä?

    Äänestä

  • ajatuksia kirjoitti:

    Otappa selvää jos sinulla on aspergerin
    oireyhtymä..se saattaa alktistaa/herkistää
    äänille.Joskus myös toisen kosketus tuntuu
    kivuliaalta.
    Täytyy kuitenkin muistaa että normalin rajat ovat
    väljät..tuskinsinulla mitään sairautta on,olet
    vain herkistynyt..ja väkisin tulee mieleen että
    tarkkailetko liikaa itseäsi ja omia reaktioitasi?

    Laitoin jo vastausta eilen, muttei tainnut
    onnistua. En kiellä etteikö olisi mahdollista,
    että tarkkailen itseäni liikaa tätä nykyä (vuosia
    kestäneiden mielenterveysongelmien takia), mutta
    tuskin. Kiinnitin asiaan huomiota vasta vähän
    aikaa sitten kun itkien pitelin korviani matkalla.
    Tähden kuvaus kuulosti samankaltaiselta, väsymys
    varmaan altistaa ja ruokailujen epäsäännöllisyys.
    Kukaan ei oikein tunnu tätä tajuavan, eikä
    oikeastaan mikään ihmekkään. Kiitos ihmiset
    asiallisista kommenteista.

    Äänestä

Jos kuulet ääniä, joita ei todellisuudessa
pitäisi kuulua, niin kehottaisin käymään
juttelemassa asiasta jossakin. Siis ihan
oikeasti. Aistiharhat voi olla merkki tosi
vakavastakin psyykkisestä häiriöstä, ne on mm.
skitsofrenian oireita, joista sairauden voi
tunnistaa.
Joka tapauksessa tuollaisesta asiasta olisi hyvä
jutella ammattilaisen kanssa, koska jos kaikki on
kunnossa, niin saa ainakin moisen huolen pois
mielestään. Joka tapauksessa saa tietää, mistä on
kysymys, eikö se ole sen arvoista?

:) Monet kammoksuu avun hakemista
mielenterveysasioissa, mutta mä en suosittele
sellasta asennetta. Itse olen hakenut reippaasti
apua, kun sitä kerran elämässäni kipeästi
tarvitsin. Se oli fiksu päätös. Vikaa ei
meikäläisen nupissa ollut, mutta se rauhoitti kun
tiesi, että apu oli lähellä eikä tarvinnut olla
yksin painajaisensa kanssa.

Eli soita mielenterveyskeskukseen tai
terveyskekskukseen tms. Ihan tosi.

:)

Äänestä
  • Tämä äänien kuulijahan ei kuule puheääniä, vaan
    ihan jotain muuta.

    Äänestä

minä kuulen joskus äänet erikoisella tavalla. En
ole varma puhutko samanlaisista tapauksista kuin
minä. Se tapahtuu joskus, nykyään hyvin harvoin,
mutta pikkutyttösenä se tapahtui ehkä vähän
useammin. Minä lasken sen stressin piikkiin.
Kerronpa omista kokemuksista, niitä on aika
vaikea selittää, mutta koetan parhaani.
Minä alan kuulla kaiken jollain tavalla kovempaa
ja nopeampaan tahtiin, vaikka todellisuudessa
puhe ei ole niin nopeaa. Äänet ärsyttävät minua,
jopa musiikki ja kavereiden puheen sorina
raivostuttaa, yritän vain kaikkeni lopettaakseni
äänien kuulemisen sillä tietyllätavalla. Saan
tietynlaisen paniikin, kun tajuan, että taas sitä
viedään.. Mutta kaikki sitten loppuu, kun
tavallaan yritän pakottaa itseni kuulemaan
jälleen oikein. Aina se ei ole helppoa, mutta
tämä kyseinen tapahtuma ei loppujen lopuksi kestä
kovin kauan.
Nykyään tämmöisiä ns.kohtauksia ei enää ole
esiintynyt. Yleensä nämä tapahtumat tapahtuivat
aamuisin, herättyäni. Luulen, että myös
väsymyksellä on osaa.
Minusta oli kiva kuulla, etten ole ainoa ihminen
äänien kanssa. Kavereille yritin joskus selostaa
tilannetta, mutta he eivät ymmärrä, koska eivät
itse kuule "kovempia ääniä".
Koeta pärjätä, älä ajattele asiaa liiaksi, ota
rennosti. Tiedän, että se on ahdistavaa, kun
kyseinen "kohtaus" tulee. Älä pelkää kuitenkaan,
että olisit jollain tavalla sekopää tai muista
poikkeava. Jos sinulla ko.vaivat ovat todella
häiritseviä, voithan mennä keskustelemaan
lääkärin kanssa asiasta. Tee miten parhaaksi
näet.

Äänestä
  • Onhan niinkin että ihmisellä on tarve olla hiljaa
    ja rauhassa.Joskus vaan ei itse osaa
    rauhoittua..olisiko tämä kehosi tapa kertoa että
    olet rauhoittumisen tarpeessa.
    Skitsofrenia diagnoosia ei anneta ennekuin oireet
    ovat kestäneet yli puoli vuotta..joten älä
    diagnoosia pelkää vaan hakeudu reippaasti apua
    saamaan niin voidaan selvittää mistä on kysymys.
    Ja mikäli kyse olisikin aistiharhoista..tänä
    päivänä lääkkeet ovat kehittyneet niin ettei niin
    rajuja sivuvaikutuksia ole kuin aikaisemmin
    käytössä olleilla neurolepteillä..ja niihinkään
    ei aina tarvita lääkitystä..joillakin jo
    vanutuppo korvassa saatttaa lievittää oiretta.
    (ihan totta )
    Mikäli käyt jossain terapiassa ota asia siellä
    puheeksi..sieltä ainakin saat tukea!
    Sen sanon vielä että älä haksahda mihinkään
    luonnonhoitoihin..esim.korvakynttilähoitoihin
    vaan tukeudu terveydenhuoltoalan ammattilaiseen.

    Siinä saattaa mennä kohtuuttomasti aikaa ja
    rahaa.Ja vaiva senkun pitkittyy..mikäli joudut
    jonkun huuhaa:n käsittelyyn

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valo kirjoitti:

Äänet aika ajoin tuntuvat työntyvän pään sisälle
kuin terävät piikit ja tukahduttavan kaiken muun
alleen. Tekisi mieli tuhota/tappaa äänen
aiheuttaja(t), vaikka väkivalloin jos ei muuten,
mutta ei voi kuin paeta ja tunkea kädet korviin
ja maata aloillaan odottaen, että "kohtaus" menee
ohitse.
Liittyykö ilmiö masennukseen, syömishäiriöihin
tai johonkin psyykkiseen vai onko se puhtaasti
fyysinen juttu? Onko kellään kokemuksia?
Tuskaisee kun se iskee päälle kaupassa, leffassa,
bussissa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu