Olen kärsinyt depressiosta viimeiset 4 vuotta.
Koko ajan roikkunut itsetuhon partaalla.
Hoitomuotoina on kokeiltu lähinnä vain
lääkehoitoa, eikä jatkossakaan muuhun tunnu
olevan mahdollisuuksia. Lääkehoito ei kuitenkaan
tehoa. Muiden sairauksieni takia nykyisistä
lääkkeistä ei löydy yhtä tai useamman
yhdistelmää, joka tehoaisi. Eilen viimeisenä
oljenkortena pitämäni lääkäri totesi elämisen
vaikeuden ja keinojen olevan loppu... kuin
kuolemantuomio.
Ajatukset eivät hallitse, hallitsematon
pahanolontunne on niin voimakas, ettei ole mitään
mahdollisuuksia sitä kestää. Olen luovuttanut ja
alistunut jo vuosia sitten, enkä elä hetkeäkään
itseäni varten, vain läheisiäni varten olen
katsonut seuraavan aamun. Nyt en kuitenkaan enää
jaksa kunnolla edes hengittää, fyysisesti sekin
on raskasta. Alkoholia käytän runsaasti.
Mistä neuvoja, apua?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Miksi ihmeessä sinä et ole mennyt terapiaan?
Pyydät psykiatriltasi lähetteen ja etsit
terapeutin. Kysele, tietääkö lääkärisi jonkun
sopivan terapeutin, kysele tuttaviltasi tai käy
useamman juttusilla ja katso, kuka tuntuu
sopivalta.
Haet KELAsta niihin maksuihin tukea. Ilmeisesti
sinulla on lapsia. Perustelet tuen tarpeen lasten
hyvinvoinnilla. Vaadit oikeuksiasi. Valmistaudu
perustelemaan ja vaatimaan. Ole sitkeä ja muista
että sinulla on oikeus hoitoon.
Paha olo on vähitellen kasaantunut monen vuoden
kuluessa, yhtä monta vuotta tarvitset purkaaksesi
sitä rullaa auki. Terapia on hidasta, mutta
toimii kyllä.
Heti huomenna alat toimia, vaikka et nyt jaksaisi
uskoakaan, että mikään voisi enää auttaa.
Varasin ajan yksityiseltä. aika on joulukuussa
läheisten takia katsot seuraavaan aamuun ja
sitäkin syvemmmälle pulloon...ja meinaat että
niistä on nastaa katsella ja kuunnella
itsesääliä tihkuvaa laiskaa juoppoa joka on käyny
apteekin valikoiman läpi....
ps.moni viina-pillericokctail vaikeuttaa
hengitystä
Mitä meinasit sanoa? Jos et ymmärrä depressiosta
mitään, niin ainakin voisit pysyä kohteliaasti
poissa tästä keskustelusta.
kyllä pullon pohjaltakin on ylös tultu. Toisilla
se kestää vain kauemmin kuin toisilla....mutta
onnistuu, jos periksi ei anna
sinähän toistelet itseäsi.Olet todella tonkinut
muutkin kuin apteekin kyltit?
Olet tai jopa kuulostat olevasi nyt sillä vakaalla
pohjalla.Nouse ylös ja,käy lenkillä ja lopeta
se ryyppäminen,.........älä tyrkytä tapojasi.
RAUHOITU.Tiedät varmaan unissakin milloin ihmiset
ovat,esim; vessan pöntöllä.
Totuus vain on toinen. En tänne kirjoittelisi,
jos läheisiltäni neuvoa voisin kysyä, nimenomaan
heille en pahaaoloani näytä. 4 vuoden aikana
oppii tietysti olemaan. Pariin otteeseen olen
tänä aikan ollut ½ vuotta ilman alkoholia, Olossa
ei muutoksia.
Mitä pitkäkestoiseen terapiaan tulee täytyy
todeta sen onnistuvan vain yksityisen kautta.
Kadulla en elä vaikkei minulla osoitetta olekaan.
Pahinta on edelleen se tolkuton hallitsematon
pahanolon tunne. Neljän vuoden aikana on kertynyt
satoja sivuja yrittäessä kuvailla sitä.
Kuvaileminen on mahdotonta.
En pysty tässä enempää tai tarkempaa
kirjoittamaan nyt.
SSRI-masennuslääkkeet estävät vain serotoniinin
takaisinoton, sitä ei siis synny sen enempää kuin
normaalistikaan. Säännöllisen urheilun,
hiilihydraattipitoisen ruokavalion, sekä
riittävän unen avulla olon pitäisi kohentua ajan
kuluessa. Alkoholinkäyttösi taas vaikuttaa juuri
päinvastaisella tavalla.