Opintotuesta ja politiikasta

Tulorajat siis nousee 30% tammikuussa ja opintoraha 15% syksyllä -08 (jokin aika sitten jo korotettuun asumislisään ei ole tulossa muutosta).

Todella mukava päätös. Ongelma tosin edelleen on pääkaupunkiseudun korkeat asumiskulut. Tähän ongelmaan tuskin korotuksilla saataisi edes muutosta, vuokrat nousisi vain sitä mukaa kuin tuetkin. Paras vaihtoehto olisi, että pk-seudulle rakennettaisiin lisää opiskelija-asuntoja, myös yksiöitä. Käytännössä nykyhinnoilla vaikeaa, mutta ainoa järkevä ratkaisu.

Lopuksi vielä täytyy todeta, vaikka olenkin pienituloisesta duunariperheestä (toinen vanhemmista jopa työkyvyttömänä halvaantumisen takia), äänestin kokoomusta ja äänestän jatkossakin kuten myös vanhempani. Hieman hymyilyttää SDP:n toiminta: kovasti ollaan nyt moittimassa "pahaa porvarihallitusta", koska opintotukea ei nosteta heti vaan vasta 2008 :D Hyvä yritys, mutta itse olivat viimeiset 12 vuotta hallituksessa, joten ehkä siinä ajassa olisi ehtinyt saada aikaiseksi muutakin kuin tyhjiä lupauksia jos oikeasti olisi ollut tahtoa. Mutta toisaalta, korkeakouluopiskelijathan tienaavat valmistuttuaan yleensä keskimääräistä enemmän, ja ovat siis "pahoja porvareita", joten ymmärrettävästi opiskelijoiden asema ei demareita kiinnosta. Negatiivista on kuitenkin se, että edelleen minun ahkerasti opiskelevan tuet ovat pienemmät kuin ihan hyvätuloisesta perheestä olevan ex-luokkakaverin, joka ei ole lukion jälkeen tehnyt muuta kuin vetelehtinyt ja ryypännyt ja silloin tällöin pistäytynyt jossakin sossun järkkäämässä "mediapajassa". Valitettavasti on niin, että monella kotona lojuvalla elätillä on paljon paremmat etuudet kuin monella nuorella, joka opiskelee tai on pyrkimässä työelämään. Esimerkiksi ympärivuotinen asumistuki pitäisi kuulua myös opiskelijoille.

Onpa SDP tosin itsekin herännyt huomaamaan ongelmat, joihin vasemmistolainen politiikka on johtanut: http://www.demari.fi/Article.jsp?article=5976

Sossupoliitikkoja ei ole kauheasti kiinnostanut pienituloisten opiskelijoiden, nuorten palkansaajien eikä varsinkaan nuorten yrittäjien asiat. Periaatteella kyllähän aktiiviset nuoret pärjää omillaankin, joten huolehditaan vaan "reppanoista".

(Lopuksi tarkennus, ennen kuin joku vetää herneen nenuun: tarkoitukseni ei siis ole moittia oikeasti tahtomattaan työttömänä olevia. Toki tajuan, ettei ole mitenkään helppoa olla esim. työtön yksinhuoltaja jne.)
3453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Heinäluoma ei muuten tainnut eräässä haastattelussa edes tietää, paljonko opintotuki on! Tietysti jos on kaksvitosena saanut lukion käytyä eikä muuta koulutusta ole, niin tuskinpa opiskelijoiden arki on kovin tuttua.

Tämä on aika kuvaavaa:

Eero Heinäluoma SDP
Ammatti / Arvo: Puolueen puheenjohtaja
Syntymäaika ja -paikka: 04.07.1955 Kokkola
Koulutus: ylioppilas 1980 (Käpylän iltaoppikoulu)

Sauli Niinistö KOK
Ammatti / Arvo: varatuomari
Syntymäaika ja -paikka: 24.08.1948 Salo
Koulutus: ylioppilas 1967, oikeustieteen kandidaatti 1974, varatuomari 1977

Jyrki Katainen KOK
Ammatti / Arvo: yhteiskuntatieteiden maisteri
Syntymäaika ja -paikka: 14.10.1971 Siilinjärvi
Koulutus: ylioppilas 1990, yhteiskuntatieteiden maisteri 1998



(tiedot eduskunnan sivuilta http://www.eduskunta.fi/thwfakta/hetekau/hex/hex3000.shtml )

Äänestä

Nythän on kysymyksessä pelkkä lupaus. Kannattaa odottaa korotusta ja sitten vasta kiittää.

Äänestä
  • On tässä kysymyksessä vähän enempi kuin lupaus. Käytännössä korotus on jo varma, hallitusohjelmaan se kirjailtiin aiemmin ja nyt se on jo merkitty menokehykseen päivämäärineen. Tuskin siihen muutoksia tulee, ellei jotain täysin yllättävää tapahdu, esim. syttyisi sota.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiitos, porvarit! kirjoitti:

Tulorajat siis nousee 30% tammikuussa ja opintoraha 15% syksyllä -08 (jokin aika sitten jo korotettuun asumislisään ei ole tulossa muutosta).

Todella mukava päätös. Ongelma tosin edelleen on pääkaupunkiseudun korkeat asumiskulut. Tähän ongelmaan tuskin korotuksilla saataisi edes muutosta, vuokrat nousisi vain sitä mukaa kuin tuetkin. Paras vaihtoehto olisi, että pk-seudulle rakennettaisiin lisää opiskelija-asuntoja, myös yksiöitä. Käytännössä nykyhinnoilla vaikeaa, mutta ainoa järkevä ratkaisu.

Lopuksi vielä täytyy todeta, vaikka olenkin pienituloisesta duunariperheestä (toinen vanhemmista jopa työkyvyttömänä halvaantumisen takia), äänestin kokoomusta ja äänestän jatkossakin kuten myös vanhempani. Hieman hymyilyttää SDP:n toiminta: kovasti ollaan nyt moittimassa "pahaa porvarihallitusta", koska opintotukea ei nosteta heti vaan vasta 2008 :D Hyvä yritys, mutta itse olivat viimeiset 12 vuotta hallituksessa, joten ehkä siinä ajassa olisi ehtinyt saada aikaiseksi muutakin kuin tyhjiä lupauksia jos oikeasti olisi ollut tahtoa. Mutta toisaalta, korkeakouluopiskelijathan tienaavat valmistuttuaan yleensä keskimääräistä enemmän, ja ovat siis "pahoja porvareita", joten ymmärrettävästi opiskelijoiden asema ei demareita kiinnosta. Negatiivista on kuitenkin se, että edelleen minun ahkerasti opiskelevan tuet ovat pienemmät kuin ihan hyvätuloisesta perheestä olevan ex-luokkakaverin, joka ei ole lukion jälkeen tehnyt muuta kuin vetelehtinyt ja ryypännyt ja silloin tällöin pistäytynyt jossakin sossun järkkäämässä "mediapajassa". Valitettavasti on niin, että monella kotona lojuvalla elätillä on paljon paremmat etuudet kuin monella nuorella, joka opiskelee tai on pyrkimässä työelämään. Esimerkiksi ympärivuotinen asumistuki pitäisi kuulua myös opiskelijoille.

Onpa SDP tosin itsekin herännyt huomaamaan ongelmat, joihin vasemmistolainen politiikka on johtanut: http://www.demari.fi/Article.jsp?article=5976

Sossupoliitikkoja ei ole kauheasti kiinnostanut pienituloisten opiskelijoiden, nuorten palkansaajien eikä varsinkaan nuorten yrittäjien asiat. Periaatteella kyllähän aktiiviset nuoret pärjää omillaankin, joten huolehditaan vaan "reppanoista".

(Lopuksi tarkennus, ennen kuin joku vetää herneen nenuun: tarkoitukseni ei siis ole moittia oikeasti tahtomattaan työttömänä olevia. Toki tajuan, ettei ole mitenkään helppoa olla esim. työtön yksinhuoltaja jne.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu