kaikki alkoi edellisenä kesänä syyllisyystunteilla. Eli ihan joutavista asioista tuli kauhea syyllisyys.
Tuli silloin tällöin aina jotain paniikki kohtauksen tyylisiä juttuja. Ihan hirveä olo yhtäkkiä. Silloin tällöin oli päiviä jolloin oli kiva ja silloin tällöin oli päiviä jolloin olo oli huonompi. Oli pari kuukautta tuossa välissä silleen että mitään erikoista ei ollut. Nyt on pari kuukautta vaivannut tunteettomuus. Edellisenä kesänä juoksulenkin jälkeen tuli aina ihan sika hyvä olo mutta nykyään ei tule kummosempia tunteita juoksulenkin jälkeen. Kesäkään ei tunnu siltä kun sen pitäisi tuntua eli tosi kivalta. Olo ei ole paha vaan hieman mitään sanomaton. eli en kauheasti kärsi mutta vähän alkaa häiritsemään kun ei ole enää kiva olo. Nyt menee toisaalta paremmin kun edellisenä vuonna tuli niitä hirveitä oloja että ei tiennyt mitä sitä itselle tekee kun tuo olo iski. Onko muilla ollut tuollaisia oloja ja miksi niitä kutsutaan. Talvella olot muuttui hirveät olot muuttui pahaksi oloksi joka kesti monta päivää pari päivää meni hyvin ja sitten taas iski paha olo joka kesti monta päivää. Pahoihin oloihin käytin alproxia. Nyt pitäisi vissiin taas käydä lääkärissä kysymässä että miten saisin hyvän olon takaisin. Jotenkinhan tuo serotoniini homma mättää kun ei juoksun jälkeen tule hyvä olo. Toiminta kykyni on enallaan. Käyn juoksemassa joka toinen päivä ja työt sujuu tosin ehkä pikkasen hitaammin kuin joskus aikaisemmin mutta ei paljoa työ tahti ole kärsinyt. Sairaus pelko kanssa vähän häiritsee pelkään koko ajan että sairastun skitsofreniaan tai vakavaan masennukseen ja joudun jonnekkin osasto hoitoon loppuiäksi. Mitä tehdä!?
Tuli silloin tällöin aina jotain paniikki kohtauksen tyylisiä juttuja. Ihan hirveä olo yhtäkkiä. Silloin tällöin oli päiviä jolloin oli kiva ja silloin tällöin oli päiviä jolloin olo oli huonompi. Oli pari kuukautta tuossa välissä silleen että mitään erikoista ei ollut. Nyt on pari kuukautta vaivannut tunteettomuus. Edellisenä kesänä juoksulenkin jälkeen tuli aina ihan sika hyvä olo mutta nykyään ei tule kummosempia tunteita juoksulenkin jälkeen. Kesäkään ei tunnu siltä kun sen pitäisi tuntua eli tosi kivalta. Olo ei ole paha vaan hieman mitään sanomaton. eli en kauheasti kärsi mutta vähän alkaa häiritsemään kun ei ole enää kiva olo. Nyt menee toisaalta paremmin kun edellisenä vuonna tuli niitä hirveitä oloja että ei tiennyt mitä sitä itselle tekee kun tuo olo iski. Onko muilla ollut tuollaisia oloja ja miksi niitä kutsutaan. Talvella olot muuttui hirveät olot muuttui pahaksi oloksi joka kesti monta päivää pari päivää meni hyvin ja sitten taas iski paha olo joka kesti monta päivää. Pahoihin oloihin käytin alproxia. Nyt pitäisi vissiin taas käydä lääkärissä kysymässä että miten saisin hyvän olon takaisin. Jotenkinhan tuo serotoniini homma mättää kun ei juoksun jälkeen tule hyvä olo. Toiminta kykyni on enallaan. Käyn juoksemassa joka toinen päivä ja työt sujuu tosin ehkä pikkasen hitaammin kuin joskus aikaisemmin mutta ei paljoa työ tahti ole kärsinyt. Sairaus pelko kanssa vähän häiritsee pelkään koko ajan että sairastun skitsofreniaan tai vakavaan masennukseen ja joudun jonnekkin osasto hoitoon loppuiäksi. Mitä tehdä!?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Masentuneiden..
Noin se alkaa,ei muuta kuin mene lääkäriin.
Lääkitys voi todella muuttaa tilanteen paremmaksi,
sitä kannattaa kokeilla.
Sitten voi alkaa miettimään syitä masennukseen,
ja mitä asioita voi muuttaa itsessään ettei inhoaisi itseään.
Muutama sukulainen on työkyvyttömyys eläkkeellä joten osasin kyllä aavistella että ongelmia tulee jossain vaiheessa... Pitäisi varmaan keritä käymään kuntosalilla inhoan itseäni koska olen niin hoikka. En voi kulkea t-paidassa ihmisten ilmoilla koska tikku käsivarteni näkyvät. Suvussa on kaikki tosi hoikkia joten se on geeneissä...
Mitä jos lakkaisit miettimästä koko ajan omaa oloasi...mieti jotain muuta...vaikka huonompiosaisia. Olet jollain lailla tunne addikti..pitäisi tuntua kokoajan joltain muulta. Elämä sisältää hyviä , huonoja sekä tunteettomia jaksoja....täällä EI OLE STABIILIA TILAAA KELLÄÄN
tunteet ja haluan ne takaisin edellisenä vuonna seurustelin mutta nyt ei puhettakaan seurustelusta on olo sen verran outo...
kaikki tunneetilat menee ohi..myös tunteettomuus odota vain
pitäisi päästä keskustelemaan pois. Oman itsensä kanssa "painimalla" ne eivät monestikaan ratkea.
Kirjoituksestasi päätellen ongelmasi ei ole vielä kovin paha, enkä ehdottaisi lääkkeitä tähään hätään, vaan keskustelua psykologin tai psykiatrin kanssa. Uskoisin, että jo muutama keskustelukerta saattaisi auttaa sinua jo ihan kummasti.
Jos olet vielä suhteellisen nuori (näin uskon), on kysymyksessä tietyllä tapaa aikuistumisesta (= oman elämän järjestykseen asettamisesta), ja siinä tuo keskustelu ulkopuolisen henkilön kanssa monasti auttaa ihan riittävästi. Kysymys on tietyllä tavalla myös hyvän itsetunnon ja itseluottamukseen kasvattamisesta.
pari kertaa. Ei miuta vaivaa muutakuin typerät ajatukset. Kaupungillakun liikkuu saattaa pälkähtää mieleen että pitäisi vetää housut kinttuun ja alkaa hyppiä ympäriinsä munat paljaana. Mistäköhän tuollaisia ajatuksia tulee. Ei ole mitään tarvetta toteuttaa noita älyttömyyksia joita mieleen tulee mutta silti olisi kiva jos tuollaisia typeriä juttuja ei edes tulisi mieleen... Olen muuten 23 ja mies.
juuri kuvaamillasi oireilla viime vuoden keväällä. Luulin tunteettomuuden johtuvan aikuistumisesta, koska olen nuormapana, ja miksei vieläkin, ollut hyvin syvästi tunteva henkilö. Tosiaan minusta tuli hyvin kyyninen ja kun lääkäri kysyi syksyllä, että tuntuuko sinusta, ettei mikään huvita, niin sanoin, ettei minusta mikään tunnu miltään. Kun tuota ja ahdistusta, särkyjä oli jatkunut pidempään, alkoi unettomuus, mikä oli kaikkein pahinta. Nukkuminen on masentuneelle todella tärkeää, joten sanon kaikille, että nukkukaa vaikka pillereitten voimalla, kunhan nukutte.
dokaamista kannattaa rajoittaa. miksei ehkä lopettaakin. kun ei se juominen mitään auta, aina vaan on krapula ja masennus senkun kasvaa. en tiedä juotko, mutta se kuitenkin lisää masennusta.
elämässä on sitten kaikenlaisia jonninjoutavuuksia nuorena joita pitää hirveän tärkeinä asioina. asioiden arvojärjestys on sellanen asia mikä hakee muotoaan ajan kanssa. kannattaa kuitenkin pysyä ihmisten ilmoilla, jutella ihmisille..
sellasta tää elämä on. ei mitään ruusuilla tanssimista vaan kovaa duunia että välillä olisi sitten hyväkin olo.
Kärsin itse myös masennuksesta jo nuorena 20-vuotiaana että myös perheenäitinä.Harkitsin vakavasti itsemurhaa 20-vuotiaana. Ajattelin, että olen joko tuossa virastossa töissä tai tien toisella puolella hautausmaalla. Kävi niin, että pääsin sinne työpaikkaan.
Siihen loppui minun aikomukseni. Enää en ole harkinnut. Olen päättänyt, että katson loppuun asti, mitä elämä tuo tullessaan. Olen mummo jo ja lastenlapset tuovat minulle niin suurta iloa, että olisi ollut hullua lopettaa oma elämä vapaaehtoisesti. Sinä tarvitset apua ja pian. Sitä on kyllä saatavissa. Älä anna periksi.
Hanki uusia harrastuksia, jotka antaa kipinää. Eläintarha ei ainakaan mua enää vie taivaaseen niinkuin se joskus 6 vuotiaana teki. Tai joku ryyppäämine joka oli n ja diskoilu,18 veenä tosi IN.
Itse löysin uuden mukaansa tempaavan harrastuksen improvisaatio teatterista :)
Minusta kesä on aina ollut mukavaa aikaa, mutta tuossa alkukeväästä aloin ihmetellä, että mihinkäs se ihana "lämpimien aikojen olotila" oli kadonnut.
Nyt käyn psykologilla (eilen oli ensimmäinen kerta) ja toivon parantuvani masennuksestani jotta voisin vielä joskus mm.tuntea sen kevään ja kesän lämmön ja ihanuuden.