copy paste

"Huumeet on tärkeä teollisuudenhaara. Siinä liikkuu todella isot rahat ja kaupankäynnin johtajat ja organisoijat tulevat ökyrikkaiksi. Aina löytyy tyhmiä ihmisiä, jotka haluavat kokeilla rajojaan terveytensä kustannuksella. Ja huumekauppiaat osaavat hommansa. Vaikka tietoa huumeiden käytön seurauksista on olemassa vaikka kuinka paljon, niin ei mene viesti perille. Huumeet ovat ilmeisesti tulleet jäädäkseen. Täytyynee vain hyväksyä, että joka vuosi rampautuu ja kuolee huumeisiin yhä enemmän ihmisiä myös Suomessa.
Onko vaihtoehtoja? Keskustelun pohjaksi voisi ajatella seuraavaa mallia:

- Jos henkilö päättää kokeilla elämässään huumeita, niin hänen pitää rekisteröityä esim. KELAan huumeiden käyttäjäksi. Tällöin hänelle annetaan "Huumeiden käyttäjän KELA-kortti". Tämän jälkeen hän saa määrätystä terveyskeskuksesta haluamansa huumeannoksen vaikka päivittäin. Jos henkilö alkaa käyttää huumeita ilman, että hän on ensin rekisteröitynyt huumeidenkäyttäjäksi, niin ankara vankeusrangaistus ja heti.
Ennekuin henkilö saa "Huumeidenkäyttäjän KELA-kortin", hänen on suoritettava lyhyt oppikurssi huumeiden käytöstä. Pätevät tutkijat kertovat huumeiden käytön hyvät ja huonot puolet sekä riskit. Ja sitten ei muuta kuin nortti huuleen, piikki perseeseen ja nuppi turvoksiin. Kaikki siis hillitysti, hallitusti, lääkärin määräyksestä ja viranomaisten valvonnassa. "
http://www.puolitotuus.com/cgi-bin/ubb/ultimatebb.cgi?ubb=get_topic;f=1;t=000150

Varsin oivallinen ratkaisu kasvavaan huumeongelmaan. Kaikki olisivat tyytyväisiä. Sen vielä lisäisin, että huumekäyttäjäksi rekisteröitynyt maksaisi tietysti korotettua sv-maksua kustantaakseen toiminnastaan aiheutuneet kulut.
1126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suorastaan yllättävän järkevä ratkaisumalli. Kuitenkin näkisin tässäkin tarpeen luokittelun huumeiden vaarallisuuteen nähden. Siis siten, että kahvi lienee vaarattomin, kannabis seuraavaksi, sitten alkoholi, sitten tupakka, ja siitä eteenpäin en osaakaan sanoa (ehkä amfetamiini olisi seuraava). Mutta kuitenkin luokittelua tarvittaisiin. Vaikka henkilö haluaisi käyttää satunnaisesti kannabista, ei ole ollenkaan selviö, että hän haluaisi käyttää tätä vaarallisempia huumeita, kuten alkoholia tai tupakkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jöljklö kirjoitti:

"Huumeet on tärkeä teollisuudenhaara. Siinä liikkuu todella isot rahat ja kaupankäynnin johtajat ja organisoijat tulevat ökyrikkaiksi. Aina löytyy tyhmiä ihmisiä, jotka haluavat kokeilla rajojaan terveytensä kustannuksella. Ja huumekauppiaat osaavat hommansa. Vaikka tietoa huumeiden käytön seurauksista on olemassa vaikka kuinka paljon, niin ei mene viesti perille. Huumeet ovat ilmeisesti tulleet jäädäkseen. Täytyynee vain hyväksyä, että joka vuosi rampautuu ja kuolee huumeisiin yhä enemmän ihmisiä myös Suomessa.
Onko vaihtoehtoja? Keskustelun pohjaksi voisi ajatella seuraavaa mallia:

- Jos henkilö päättää kokeilla elämässään huumeita, niin hänen pitää rekisteröityä esim. KELAan huumeiden käyttäjäksi. Tällöin hänelle annetaan "Huumeiden käyttäjän KELA-kortti". Tämän jälkeen hän saa määrätystä terveyskeskuksesta haluamansa huumeannoksen vaikka päivittäin. Jos henkilö alkaa käyttää huumeita ilman, että hän on ensin rekisteröitynyt huumeidenkäyttäjäksi, niin ankara vankeusrangaistus ja heti.
Ennekuin henkilö saa "Huumeidenkäyttäjän KELA-kortin", hänen on suoritettava lyhyt oppikurssi huumeiden käytöstä. Pätevät tutkijat kertovat huumeiden käytön hyvät ja huonot puolet sekä riskit. Ja sitten ei muuta kuin nortti huuleen, piikki perseeseen ja nuppi turvoksiin. Kaikki siis hillitysti, hallitusti, lääkärin määräyksestä ja viranomaisten valvonnassa. "
http://www.puolitotuus.com/cgi-bin/ubb/ultimatebb.cgi?ubb=get_topic;f=1;t=000150

Varsin oivallinen ratkaisu kasvavaan huumeongelmaan. Kaikki olisivat tyytyväisiä. Sen vielä lisäisin, että huumekäyttäjäksi rekisteröitynyt maksaisi tietysti korotettua sv-maksua kustantaakseen toiminnastaan aiheutuneet kulut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu