tyrä leikkaus edessä

annun

Hei, nyt kokemukset peliin. selässäni on ollut n.5 vuotta tyrä ja neljä pullistumaa ja nyt on mennyt jo niin pahaksi liikkuminen, että haluasin tyrästä eroon. Pullistumat voin pitää jumppaamalla kurissa.
Joten haluaisin kuulla kokemuksianne leikkauksesta ja jälkihommeleista!!!


Kiitos etukäteen!
Terkuin: Annu

7

7229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • leikattu

      Olen 36vuotias nainen, jolta leikattiin elokuussa 05 kaksi välilevyn tyrää ylhäältä 6-7 ja 7-8 väleistä eli rintaliivien hakasten kohdalta.

      minut leikattiin Tyksissä. oireina olivat kamala "tiukka kuminauha" selästä oikean kainalon kautta oikean rinnan alle, joka toisinaan esti hengittämisen, niin kovin se sattui. samoin sähkötykset, oikean jalan puutuminen ja tunnottomuus olivat pahoja.

      leikkaukseni kesti noin viisi tuntia. kirurgi kertoi sen olleen iso operaatio ja todella vaikea, sillä minulta piti leikkauksessa siirtää lihas pois paikoiltaan.

      kaikki oireeni jäivät leikkauspöydälle, siitä olen todella kiitollinen. leikkauksen jälkeen olin samana iltana jo ihan ok voinnissa, ja seuraavana päivänä kinusin väkisin päästä vessaan, sillä pissaaminen oli ikävää, kun piti lantio nostaa potalle, jolloin paine oli leikkaushaavan päällä. kunnon kipulääkkeet sain, en tuntenut ollenkaan särkyä.

      jälkikäteen vain leikattu lihas on kiusannut, se väsyy helpolla ja menee helpolla jumiin, mutta se on pientä ja estettävissä liikunnalla.

      tyrät tulivat peräänajosta, ja viime talvena sain uusia pullistumia liukastumisesta alaselkäääni. vielä ei ole luvattu leikata, mutta mieluummin olisin leikkauspöydällä kuin kärsisin ikävistä oireista (taas oikean jalan puutuminen ja tunnottomuus, hermosäryt sekä selän jäykkyys).

      tsemppiä sinulle ja onnea matkaan :)

    • sadattuhannet

      Suomalaiset ihmiset sukupuoleen katsomatta omaavat pienen terveysuhkapommin.
      Sen muodostaa vyötärölihavuus. Tai oikeammin vaan vatsalihasten löysyys.

      Tätä näkee torpattavan joskus: näillä ei olisi MITÄÄN yhteyttä selän kipuiluoireisiin.
      Jo vain onkin.
      Itsellä oli tyrän alkua ankarin kivuin. Ultraääni näytti alkavaa tyrämuodostumista.

      Hieroja Riski ehdotti vatsa-selkälihasten vahvistamista.
      Tällä neuvolla, erikoisesti neuvon totettamisella käytännössä sain pysyvää apua.

      Alkuun epämiellyttävää melko kivuliastakin. Kotona suoritettu treeni ei maksa mitään.

      • potilas myös

        väität että lihavuus aiheutta tyriä? miten niitä sitten on myös hoikilla ihmisillä? esimerkiksi edellisellä kirjoittajalla tyrät tulivat onnettomuuksista. niitä voi tulla jos nostat vaikkapa lapsen taikka jonkin raskaan väärässä asennossa. tunnen sairaanhoitajan, jolle tuli tyrä hänen nostettuaan vaikeasti vammaista potilasta.

        tuntuu että nykyään kaikki taudit alkavat tulla liikalihavuudesta. miten ne samat vaivat sitten tulevat myös hoikille??


      • on leikattu tyrä
        potilas myös kirjoitti:

        väität että lihavuus aiheutta tyriä? miten niitä sitten on myös hoikilla ihmisillä? esimerkiksi edellisellä kirjoittajalla tyrät tulivat onnettomuuksista. niitä voi tulla jos nostat vaikkapa lapsen taikka jonkin raskaan väärässä asennossa. tunnen sairaanhoitajan, jolle tuli tyrä hänen nostettuaan vaikeasti vammaista potilasta.

        tuntuu että nykyään kaikki taudit alkavat tulla liikalihavuudesta. miten ne samat vaivat sitten tulevat myös hoikille??

        pikkulapsena ja olin silloin, kuten vieläkin, hoikka kuin pajunvirpi. olin/olen liikunnallinen maalaislapsi.


      • sadattuhannet
        potilas myös kirjoitti:

        väität että lihavuus aiheutta tyriä? miten niitä sitten on myös hoikilla ihmisillä? esimerkiksi edellisellä kirjoittajalla tyrät tulivat onnettomuuksista. niitä voi tulla jos nostat vaikkapa lapsen taikka jonkin raskaan väärässä asennossa. tunnen sairaanhoitajan, jolle tuli tyrä hänen nostettuaan vaikeasti vammaista potilasta.

        tuntuu että nykyään kaikki taudit alkavat tulla liikalihavuudesta. miten ne samat vaivat sitten tulevat myös hoikille??

        Vaan vatsan tukikudosten pitempiaikainen löysyys yhdessä liian vähän liikunnan kanssa.
        Raskaita töitä tehdessä olin melko tuhdissa kunnossa. Kun työt helpottui, tyräkivut tulivat.

        Onnettomuudet kokonaan eri juttu. Kun vatsanpeitteet sisältävät hiukan bodia, altistusta ei tule.
        Sitä, että just työasentojen vaihtelut saavat selän ja vatsanalueilla aikaan vaurioita.

        Eihän hoikkuus mitenkään estä tyrämuodostumista tai selän 'laukeamista' vaan tukisiteiden,
        kudosten jämäkkyys.


    • selventää

      Mä aina ennen luulin, että tyrä on eri juttu kuin pullistuma ja riitelin asiasta monen kanssa. No kysäisin sitten neurokirurgiltani ja hän sanoi, että sama asia...olen ulalla!!! Selvittäkää joku mulle ero.

      Minulta on joka tapauksessa leikattu välilevyn pullistuma L4-L5 välistä. Kivut jäi leikkauspöydälle. Leikkaus tehtiin spinaalipuudutuksella ja pystyyn pääsin jo leikkauspäivän iltana. Kaksi yötä sairaalassa ja sitten kotiin jumppaohjeiden kanssa. Ei ollut istumiskieltoa. Kotiin sain TK:sta vessankorokkeen ja kyynärsauvat, joita en sitten kuitenkaan oikeasti tarvinnut. Pärjäsin kotona yksin päivät vallan mainiosti. Ekan viikon nukkui paljon, mutta sitten jätin särkylääkkeet pois niin ei tullut enää nukuttuakaan niin paljon.

      Selkä ei toki ole sitä mitä se on terveinä päivinä ollut, mutta nyt minulla on usko, että kovalla treenaamisella se voi vielä olla entisenlainen. Tällä hetkellä on täysin kivuton ja ainut "oire" on aamuisin lihasten "velttous". Velttous on ohi puolessa tunnissa. Ja joskus selkäni on niin kovassa lyönnissä, että "jos maas ois kahvat niin nostaisin" :)

      • ihan eri juttuja

        Kirjoita ylärimaan, Googleen (tyrä). Siellä selitetään mm. nivustyräasiaa ihan
        lääkärin tiedoin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6049
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2130
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1962
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1133
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1114
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      997
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      902
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe