Helsingin hovioikeus pitää edelleen Israelin arvostelemista Suomessa rikoksena.
"Porvoon käräjäoikeus määräsi Usko Takkumäelle viime tammikuussa 570 euroa sakkoja kirjoituksesta, jossa hän arvosteli Israelin valtiota ja piti juutalaisten joukkotuhoa hyväksyttävänä asiana."
Yleisradion uutisen mukaan myös Israelin valtion arvosteleminen on rikos.
Onko?
Onko kenelläkään oikeuden päätöstä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä asioita ja Israeliakin pitää pystyä arvostelemaan. Luultavasti olisin kirjoittajan kanssa toista mieltä Israelista, mutta sananvapus on ainoa keino tuoda poikkeavia näkemyksiä esille. Uudet ajatukset pitävät maailman liikkeessä. Toisaalta kyllä ihmetyttää, että miten niin pieni maa jaksaa pysyä otsikoissa. Eihän kukaan kirjoittele vaikkapa Kongosta.