Suomi on ponnistellut musiikkimaineensa eteen ja tehnytkin tulosta.
Mutta nyt...sinä kuuntelet tuhansittain suomalaisia naisääniä ja toteat että "pyh, ei kelpaa."
Sitten valitset ruotsalaisen "ihan kivan äänen".
Ihan kiva ei vain tässä kohtaa kuule hei riitä!
Onko tämä olevinaan jonkinlainen kosto?
Halusitko vain loukata kunnolla suomalaisia, jotka suivaantuivat Tarjan potkuista?
Jos halusit niin onneksi olkoon, onnistuit.
Mutta et tullut ajatelleeksi että pettyessäsi rakkaudessasi Tarjaan petit myös kaikki fanisi.
menitkö tosiaan katkeruudessasi noin pohjalle, että menetit järkesi?
No, kyllähän se tapahtuu kenelle tahansa hölmölle joka erehtyy rakastumaan, valitsin itsekin exäni jälkeen väärän miehen vain kostaakseni entiselleni.
Ja te, joiden mielestä Anette on hyvä, ettekö ole tulleet ajatelleeksi että ihan satavarmasti yhtä hyvä olisi löytynyt suomestakin?
Ei VOI OLLA mahdollista että hakijoista yksikään ei ollut yhtä hyvä, sillä Anette ei edes ole mitenkään loistava, kyllähän noin iäkäs täti olisi jo ajat sitten löydetty jos kyseessä olisi superlahjakkuus!
Te tiedätte itsekkin sen!
Joo, naisen ääni on kiva, mutta älkää antako sen hämätä.
Tuomaksen tempun jälkeen meillä on oikeus odottaa TOSI hyvää, eikä vain ihan ookoota.
Toivon että te kaikki suomalaiset muistatte nyt tukea suomalaista "luomulehmää" tehotuotetun ulkomaantuonnin sijasta;)
Ruotsalaisilla on jo ihan tarpeeksi kultaa, maapallokin kohta kääntyy siitä kullan painosta mitä heillä jo on.
Mutta nyt...sinä kuuntelet tuhansittain suomalaisia naisääniä ja toteat että "pyh, ei kelpaa."
Sitten valitset ruotsalaisen "ihan kivan äänen".
Ihan kiva ei vain tässä kohtaa kuule hei riitä!
Onko tämä olevinaan jonkinlainen kosto?
Halusitko vain loukata kunnolla suomalaisia, jotka suivaantuivat Tarjan potkuista?
Jos halusit niin onneksi olkoon, onnistuit.
Mutta et tullut ajatelleeksi että pettyessäsi rakkaudessasi Tarjaan petit myös kaikki fanisi.
menitkö tosiaan katkeruudessasi noin pohjalle, että menetit järkesi?
No, kyllähän se tapahtuu kenelle tahansa hölmölle joka erehtyy rakastumaan, valitsin itsekin exäni jälkeen väärän miehen vain kostaakseni entiselleni.
Ja te, joiden mielestä Anette on hyvä, ettekö ole tulleet ajatelleeksi että ihan satavarmasti yhtä hyvä olisi löytynyt suomestakin?
Ei VOI OLLA mahdollista että hakijoista yksikään ei ollut yhtä hyvä, sillä Anette ei edes ole mitenkään loistava, kyllähän noin iäkäs täti olisi jo ajat sitten löydetty jos kyseessä olisi superlahjakkuus!
Te tiedätte itsekkin sen!
Joo, naisen ääni on kiva, mutta älkää antako sen hämätä.
Tuomaksen tempun jälkeen meillä on oikeus odottaa TOSI hyvää, eikä vain ihan ookoota.
Toivon että te kaikki suomalaiset muistatte nyt tukea suomalaista "luomulehmää" tehotuotetun ulkomaantuonnin sijasta;)
Ruotsalaisilla on jo ihan tarpeeksi kultaa, maapallokin kohta kääntyy siitä kullan painosta mitä heillä jo on.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Minulle taas merkitsee ainoastaan se miltä biisit kuulostavat. Ja ne ovat mahtavia.
Anetella on kaunis ääni. Kansalaisuus on yhdentekevää.
Nighywish menee vielä pitkälle..
on kyllä.
Mutta ei se yksin riitä.
Muitakin kauniita ääniä piisaa markkinoilla ja moni peittoaa Aneten äänen tuosta vaan.
Jos ei radiojuontaja olisi kertonut kyseessä olevan Nightwishin biisi, olisin ilman muuta luullut sen olevan Within Temptationin biisi..
EN PIDÄ HÄNEN LAULUÄÄNESTÄ OLENKAA EI OLE HYVÄ TARJA TURUNEN OLI TOSI HYVÄ PARAS MITÄ VOI OLLA TÄMÄ ON MUNMIELI PIDE JASE PYSYY MUTUMATOMNA LOPUUN ASTI TARJA OLI PARAS NÄI ON MARJAT JAMANSIKKAT.
Muutaman vuoden vaan Tarjaa vanhempi=) Taitaa siellä kirjoitella joku ihmeteiniangstinen,jolle vuos tai pari on jo muumiokysymys;))
Älä välitä tosta kansalaisuudesta.Pääasiahan on laulaminen. Itse odotan paljon NW:ltä. OopperaTarjaahan ei ollut tarkoitus ottaakaan.Uudistu hyvä ihminen sinäkin bändin mukana=)Hyvä laulaja, suorastaan loistavan kuuloinen. Hyvä tästä tulee,usko mua!
- päätöksen teki koko bändi, ei Tuomas yksin
- kostoteoriasi meni yli ymmärryksen, sillä bändi ja seurustelu- ynnä muut suhteet ovat aivan eri asioita
- mikä helvetin rakkaus Tarjaan?
- Anette oli kaikista hakijoista paras, yritä vain tottua siihen, ettei suomalaisista hakijoista löytynyt häntä peittoavaa
- jotkut kuuntelevat pelkkää musiikkia, jotkut pelkkää laulua ja jotkut kokonaisuutta
- mitä vikaa ulkomaalaisissa lahjakkuuksissa on?
- vakuuttavia vastauksia sitten, kiitos
Mun mielestä toi Suomi-itkuvirsi on edelleen sitä paljon puhuttua suomalaista alemmuuden tunnetta.
Olen satavarma että Anette oli hakijoista paras. Saattaa olla että hakijoissa on ollut täydellisiä Tarja-kopioita ja ehkä muutenkin ääneltään parempia.
Mutta ei se ääni ratkaise kaikkea-Nightwish kun ei ole pelkkä studiobändi vaan rundilla ollaan pitkiä aikoja yhdessä joten ihmisen luonne on ratkaissut paljon.
Ja Anette on ollut ääneltään tyyppinä paras kombinaatio.
Toivottavasti yhteistyö osoittautuu pitkällä aikavälillä hedelmälliseksi. Ainakin tämän hetken biisien perusteella kyseessä on erinomainen valinta.
..sen verran että onko siinä mitään järkeä että uudesta laulajasta tehtiin väkisin vääntämällä goottidiivan näköinen, tarjaa muistuttava look?! lehdessä kerrottiin anetten olevan arkisesti pukeutuva ja täysin päin vastainen kuin hänen edeltäjänsä. kuvat puhuvat kuitenkin toista kieltä.
olisi toivonut että laulaja olisi rohkeasti ollut ulkoisestikin aito oma itsensä. Jotain uutta olisi toivonut!
Lookin lisäksi olisi kaivannut laulajalta persoonallista ääntä, toisin sanoen jotain aivan uutta ja muuta!
varmasti ajan myötä kun anette paremmin sopeutuu bändin sisään niin palaset rupeavat naksahtelemaan paikoilleen. Ääni on toki kaunis, mutta todellisen meiningin näkee sitten vasta keikoilla, kuinka anette soveltuu vahvaksi keulakuvaksi.. ääni yksin ei riitä eikä feikkistailaus lavalla varmastikkaan ole uskottava, saati tee anetten oloa mukavaksi.. saa nähdä.
ihan sama mistä maasta laulaja tulee, mutta ei kiitos tekopyhyyttä. tarjan mollaamiset ja anetesta pyhimykseksi tekevät kommentit olisi voitu jättää suosiolla julkaisematta..
Ihan ihme tekstiä. Olet siis sitä mieltä, että bändien pitäisi valita jäsenensä kansanäänestyksellä. Ehdokkaiden julisteita vaan ympäriinsä numeron kera, niin kuin eduskuntavaaleissa.
Mutta hei, nyt onkin kyse rock-musiikista, rock-bändistä, taiteilijoista ja muusikoista, ei mistään euroviisuraadista. Jos Tuomas on sanonut kuunneltuaan tuhansia (oiskohan) suomalaisia naisääniä ja todennut että "pyh, ei kelpaa," miksiköhän hän olisi niin sanonut? Sillä ei ole varmaan mitään tekemistä asian kanssa, että sopivaa ei nyt vaan löytynyt täältä.
Ihan samanlainen parku ja valitus täällä kuuluisi, jos se suomalainenkaan ei olisi laulanut niin kuin Tarja. "Miksi valitsit noin huonon laulajan, pelkän suomalaisuuden takiako vain, oishan norjassakin ollut se ja se...jne"
Ja missä vaiheessa kukaan täällä oli vaatimassa suomalaista? Puhuttiin vaan Liv Kristinestä, Katrasta...
Vielä tuosta "ihan kivasta äänestä". Nainenhan laulaa aivan upeasti! Kovaa, korkealta, virheettömästi ja persoonallisella äänellä! Täällä päähänpinttymä, että kun ei muistuta Tarjaa, niin se on sitten huono.
Omasta puolestani sanoisin, että olikin jo aika sanoa oopperahoilotukselle h y v ä s t i!
ettei tule Tarjakopiota kun Tuomas itte niin sanoi torvi.
No siltähän täällä palstalla tosiaankin näyttää, kappas kun en huomannut vetopasuuna.
Kun nyt itketään uuden laulajan ruotsalaisuudesta, niin seuraavaksi varmaan vaaditaan, että bändin pitää muuttaa ilmaisukielensä suomeksi ja alkaa esiintymään kalevala-lakit päässä. Lavashowkin voisi olla rakennettu pesiksen ajolähtötilanteen pohjalta.
Uusi laulaja on ihan helvetin HYVÄ, lopettakaa se itkeminen. Hyvä, että pääsivät Kabuleista eroon.
Hah hah tämä oli hyvä.. Nauroin ihan sikana.
Ei tosiaan enää kabuleita rattaisiin;))
Moi!
Ihan turha alkaa vetämään kovin kriittisiä johtopäätöksiä yhden julkaistun keskinkertaisen Nightwish-biisin pohjalta.
Odotetaan toisen levyn ja sinkun julkaisua rauhassa ja kun ne on kuunneltu niin voidaan pohtia asiaa lisää.
Nuo samplet ja Eva-biisi kuulostavat hyvältä, bändin saundi sai vähän tuoreutta ja raikkautta uuden laulajan myötä, hyvä niin.
Ja muuten millä perusteella väitätte että Holopainen olisi kuullut tuhansia suomalaisia naislaulajia?? Siis helkutti niitä demoja lähetettiin noin 2-3000 eri puolilta maapalloa ja luultavasti vain murto-osa oli peräisin suomesta. Kyllä se laulaja olisi täältäkin löytynyt mutta heillä nyt ei ollut kiinnostusta tähän pestiin.
Hankkikaa elämä. Ammattilaiset tietää mitä ne tekee. Ei tässä mitään kompromisseja tehdä vaan NW otti mieleisensä laulajan. Ooperalaulajia on haikijoiden joukossa ollut varmaan satoja, mutta sellaista ei enää haluttu ja piste. Lopettakaa nyt herranjestas tollaset älyttömät ja lapselliset vuodatukset.
Porukka on kuullu Evan ja kolme epäkuranttia sämpleä niin ollaan antamassa solistille potkuja. Tuo on aika paha epäluottamuslause Nightwishin tiimille jotka ovat kuunnelleet varmasti Anetten laulua riitävästi tehdäkseen ratkaisun. He ovat kuulleet sitä livenä ja kunnon kamoista eikä mistääm PC:n muovipurnukoista.
Oletko ottanut asian liian raskaasti?
1000 hakijaa voi olla yhtäkuin 1000 epäkelpoa hakijaa. Kuinka todennäköistä on että voittaa lotossa?
Valinnassa oli kyse ehkä äänestä, ammattitaidosta, kokemuksesta, asenteesta, persoonasta, ulkonäöstä yhteensä ja kemiasta joka syntyy kun bändi ja solisti tekevät töitä yhdessä. On aivan mahdollista ettei nämä kaikki edellä mainitut ominaisuudet löydy kuin yhdeltä tuhannesta jos häneltäkään, silloin on valittava tyyppi jolla on eniten haluttuja ominaisuuksia.
Mitä kukaan on sanomaan mitään tästä valinnasta joka ei todellakaan kuulu EDES faneille.
Tästä asiasta voidaan repiä kaikki paska mitä lähtee mutta aika säälittävää touhua!
Ja mitä tulee siihen että vihjaat Tuomaksen rakkaudesta Tarjaan, kuinka kehtaat? Miksi ihmeessä urputat jostain mistä et todellakaan tiedä mitään.
Ja puhut kostosta, oletko aivan tosissasi?
En voi muuta sanoa kuin että olisiko tämänkin tekstin edessä pitänyt vain hiljentyä ja olla kommentoimatta? Laittaa vaan niin potuttamaan tällaiset kirjoittelut täällä "villinlännen foorumissa" missä jengi heittää kommenttia kuin ei olisi järjen hippusta jäljellä eikä minkäämoista tajua hyvästä mausta.
Tuomas on tehnyt musiikin.
Bändi on kiertänyt, levyttänyt ja promonnut
Fanit on (ympäri maailman) ovat käyneet keikoilla ja ostaneet levyjä.
Nightwish kuuluu fyysisesti bändille itselleen ja hankisesti kaikille niille jotka sen musaa fanittavat. Suomen valtio tuskin on paljon tehnyt asian hyväksi tehnyt. Mitä ruotsalaisuuteen tulee: det är en och samma för mig...
Ruotsin itäisessä naapurissa ei ollut kolmea viisasta miestä!
Ja kun näitä viestejä lukee, niin vaikuttaa siltä, että Suomesta ei löydy edes sitä yhtä viisasta miestä, naisista nyt puhumattakaan.