sinua ja nyt olen menettänyt sinut lopullisesti.
Koko
elämäni odotin,
81202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
...
että saan lopultakin hänet jatkamaan kanssani vielä lopunmatkaa.
Kuolleeltakin tulee viestejä ;D
kaikkialle missä ikinä ootkin...
oli? Se että hän (m) ilmestyi elämään. Tutustuttiin vähitellen, ihasteltiin, ihastuttiin, yritettiin olla kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan, (no, ei kai sitten mitään tapahtunutkaan...korkeintaan aivoissa...) ja nyt tuntuu siltä, että olin rakastunut ihmiseen, joka ei ollut rakastunut minuun tai hän ei uskaltanut ottaa riskiä. Elämä sekaisin, elämänhalut ovat menneet, itkettää, ahdistaa, masentaa, agressiota ilmassa. Johonkin tämä aivokemian aiheuttama energia on käytettävä. Kuinka kauan tätä on kestettävä? Olen ihan pieninä palasina...MINÄ?!!! Ei enää ikinä tällaista.
Se on valitettavaa, että ihmiset pelleilevät toisten tunteilla. Toiset ovat hyökkääjiä ja toiset ovat uhreja.
Varmaan se on tosi "tyytyväinen" lopputulokseen. Eikä pikku omatuntokaan kolkuttele millään lailla.
Mutta sen sanon, kun tästä selviän, ei enää ikinä. Ei koskaan. Ei ikinä.
Aijon pärjätä elämässä, mennä eteenpäin, tehdä kaikkia hyviä asioita, tehdä töitä lahjoillani, mutta mihinkään tällaiseen en enää koskaan käytä voimavarojani. Minulla on kapasiteettia tehdä muitakin asioita.
Että kirjoitit minusta? Tosin sillä erotuksella, Että olin valmis ottamaan riskin! Hän ei ollut valmis? Ja vielä sillä että rakastuin häneen, niinkuin ilmaisinkin hänelle tunteistani. Tuntuu vain että jotakin jäi selvittämättä...
sitten en juuri sinulle. Ehkä en ollut valmis ottamaan riskiä. Pelästyin tunteita ja sitten alkoi tulla läheltä sellaista vihjailua, että "Taitaa olla rakastunut.." ja "Mikähän sille on nyt tullut?". Kai sitä käyttäytyminen muuttuu ja on haavoittuvaisempi. Ihmiset, joille ei itselleen tapahdu mitään, ovat koko ajan kiinnostuneita muiden tekemisistä ja olettavat. En ihan oikeasti jaksa sitä. Hankkisivat hekin jotain elämää!
Nyt yritän kahlata päivä kerrallaan läpi ja saada jotain järkeä päähän. Ei hänkään jää "jumittumaan". Tekemätöntä ei saa tehdyksi ja päinvastoin. Kai tämä on jotain pientä "kostamistakin" eli asennetta tyyliin "Kyllä minä pärjään!".
Ja kyllä pärjäänkin. Vaikka olen nyt ahdistunut, niin kyllä tämä menee ohi joskus. Eihän tämä nyt voi lopun elämää kestää!