Eturauhasen koepalahan otetaan peräsuolen kautta.
Kuinka se käytännössä tapahtuu?
Kuka osaisi kertoa tämän toimenpiteen käytännön toteutuksen!
Koepalan
19
11704
Vastaukset
- -65
Minulta on runsaan kahden vuoden aikana otettu
neljästi koepalat. Viimeksi kaksi viikkoa sitten.
Tulosta saapi taas jännittää. Syöpää epäillään.
Itse koepalojen otto tapahtuu seuraavasti: Ultra-
äänilaite, jossa on mukana ohjain viedään sisäl-
le. Funktiolinjoja pitkin johdetaan neula pai-
koilleen ja ammutaan näytteet. 6 - 12 näytettä.
Käytetään kyllä puudutus salvaa, mutta hieman se
kuitenkin sattuu. Tuntee kun neula työnetään etu-
rauhasessa eri kohtiin ja sitten palanen napsas-
taan. Onhan se epämukavaa, mutta kyllä sen hyvin
kestää. Sitä ei tarvitse jännittää.
Hyvää kesää!- Peku
Ei sitä tarvitse pelätä. Epämukava se on mutta ei se satu . Itseltä otettiin 12 koepalaa ja puudutus tuli siihe alkuu. Minulla pahempi oli se jälkisärky joka vei jonkin aikaa ennenkin rauhottu . Veristä virtsaa saattaa muutaman päivän tulla , mutta ei tarvitse säikähtää , kuuluu asiaan .Monesti tulee otettua kauheasti painetta siitä mitä muut ovat kertoneet näistä kokeista ,Tottakai olemme yksilöitä ja kaikilla on erilaisia tuntemuksia tästä ,mutta kun olet sen käynyt huomaat että ei se nyt nii kauhea ollu. Se hyvä siinä vielä on että koe on nopeasti ohi . Minulla meni noin 5 min. Turhat paineet pois vaikka se nyt saattaa tuntua pahalta.
- Tiutisenpappa
Ainakin minulle annettiin ensin joku rahottava tabletti,sitten makuulleen jalat haralleen ja puudutuspiikkiä pariin kohtaan kommentilla saataa vähän koskea.Sitten hetken päästä otetiin 2 x 8 koepalaa (hiukan nipisteli).Pois lähtiessä ottaja sanoi että voi nousta sitten kuume joka sitten tulikin 41 c ei muuta kuin keskussairaalan ensiapuun ja sieltä lyötiin vahvat antibiootit tabuna reseptinä mukaan viikon verran tuli syötyä.Pirullisinta oli odottaa koepalojen tuloksia.Lippu korkealle vaan..
- -68
Itselläni ultra oli erikseen, missä todettiin suurentunut rauhanen ja epäilyttävä löydös. "Ammutttiin" neulalla 4 kertaa ja kyllä hiki nousi otsalle, puudutus olisi ehkä tehnyt hyvää. Positiivinen löydös ja leikkaukseen pääsin jo parissa kk:ssa. Verihyytymiä tuli koepalan jälkeen paljon. On kuulemma hyvin tavanomaista ja näyttää pahemmalta kuin on. Otin antibiotteja ennen näytettä ja sitten verenvuodon aikana ja särkylääkkeitä vältin tietysti. Ei sitä koetta huvikseen tehdä.
- -65
Tänään sairaanhoitaja soitti koepalojen tuloksis-
ta. Syöpää oli löytynyt. Lääkärille maanantaiksi
aika asiasta keskustelemaan. Olen yksityisellä puolella. Kyllä se koepalojen otto kannattaa kär-
siä, sillä se lopulta selviää.
Tuntuu olo tällä hetkellä turhautuneelta, vaikka-
kin kokemusta syövästä on ennestään. Vajaa kolme
vuotta sitten leikattiin paksusuolen syöpä. Siinä
rytäkässä ilmeni myös PSA-arvo, joka oli 8,6.
Näin kauan epäiltiin, kunnes löytyi.
Ihmeellistä näitten tautieni kanssa on se, etten
ole koskaan ollut sairas. Paksusuolen syöpäkin
löytyi määrävuotis-tarkastuksen yhteydessä. Siis
salakavalisista sairauksista on syövissä kyse.
Kirjoittelen ehkä väärässä kohdassa näin, mutta
tällä hetkellä tekee mieli jotenkin tuntoa pur-
kaa.- -68
Sattumalta itseltänikin keksittiin ihan vahingossa colonca:n alkuaste mikä napattiin pois vuosia sitten. Prostataca oli sekin täysin oireeton, suurentunut prostata oli mutta ei haitannut. Lehtien mukaan tämä on hyvin tyypillistä. Syöpä ei anna oireita ennen leviämistä. Olin hoidossa julkisella puolella ja hoito erinomaista kaikin tavoin. Kaikki tapaamani leikatut olivat olleet oireettomia, tavallisesti vaimon tutkimuksiin lähettämiä tai työterveyshuollosta napattuja. Oireettomilla ja hyväkuntoisilla prognoosi on kuulemma yleensä hyvä. Gleason oli itselläni 3 3, myös leikkauksen jälkeen todettuna.
Yleiset taudit ovat muuten yleisiä ja prostataca on Suomessa yleisin syöpä. Ehkäisyä ei tiedetä, hoidosta paljonkin ja prognoosi on parantunut paljon. Pärjäile hyvin.
- eemil1
onko muilla ollut sperma täysin punaista ja jos niin kuinka kauan värjääntymä on kestänyt
- Anonyymi
Kohta kaksi viikkoa ollut spermassa verta. Onko kokemuksia ja onko tyypillistä?
Anonyymi kirjoitti:
Kohta kaksi viikkoa ollut spermassa verta. Onko kokemuksia ja onko tyypillistä?
On kokemusta, verta virtsassa, ulosteessa ja spermassa. Tämä kerrottiin toimenpiteen aikana että voi esiintyä "muutaman" päivän ajan. Nyt sitä on tullut pieniä määriä jo yli 2 viikon ajan, mutta joudunkin muusta syystä käyttämään verenohennuslääkettä. Johtunee siitä. Kipuja ei ole, paitsi noin vuorokausi näytteiden oton jälkeen. Selvisin yhdellä särkytabletilla.
Täytynee puhua urologille ellei veren tihkuminen kohta lopu.- Anonyymi
Tasapaino kirjoitti:
On kokemusta, verta virtsassa, ulosteessa ja spermassa. Tämä kerrottiin toimenpiteen aikana että voi esiintyä "muutaman" päivän ajan. Nyt sitä on tullut pieniä määriä jo yli 2 viikon ajan, mutta joudunkin muusta syystä käyttämään verenohennuslääkettä. Johtunee siitä. Kipuja ei ole, paitsi noin vuorokausi näytteiden oton jälkeen. Selvisin yhdellä särkytabletilla.
Täytynee puhua urologille ellei veren tihkuminen kohta lopu.Tarkennan että veren tihkumista jatkui 6 viikkoa, mutta loppui kuitenkin. Oletus on että syynä on tuo veren hyytymisen estolääkitys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohta kaksi viikkoa ollut spermassa verta. Onko kokemuksia ja onko tyypillistä?
Ainakin kuukauden kesti. Vaaleni hiljalleen.
- Anonyymi
Koepalat otettu pari vkoa sitten: Se puudutuspiikki vähän sattui, sen jälkeen ei juuri mikään tuntunut, se "pyssyn" pamahdus vaan parilla ekalla kerralla vähän "hytkäytti".
Jälkisärkyä illalla jonkin verran, yksi tabu riitti siihen. Verta ei ulosteessa, virtsassa eikä spermassa.
Toimenpidettä ei tarvitse todellakaan pelätä - miellyttävämpi tuo on kuin moni hammaslääkärikäynti... - Anonyymi
Anonyymi 15.7. korjaa tekstiä siten, että vähän on spermassa "väriä" kuitenkin...
- Anonyymi
Ei kannata peljästyä koepalojen ottoa, ihan siisti homma vähemmän inhampi kuin hampaan paikkaus tai poisto.
Huolehdittava peräpään hygieniasta riittävän tarkasti ja juotava nestettä reilusti jonkinaikaa ! - Anonyymi
Ensin urologi totesi poikkeavan löydöksen, sitten yhdeksän viikkoa odottelua magneettiin, josta lähete biopsiaan. Mag.kuva ja ultra fuusioidaan ja siksi neljä neulaa riittää, koska ovat täsmäiskuja. Ei sattunut edes puudutuspiikki ja lääkäri varoitti laukauksen äänestä. Meni sukkelaan ja vaipat jalkaan muutamaksi tunniksi.
Ei ollut kiusallinen, eikä millään lailla hankala kokemus tuo koepala. Tehtiin viisi päivää sitten. Sperma on lähes pelkkää verta, mutta muuten ei mitään jälkioireita. 1% saa sairaalahoitoa vaativan tulehduksen, kun suolibakteeri pääsee eturauhaseen neulan mukana.
Nyt odotellaan patologin lausuntoa..- Anonyymi
Ihan puppua sun sperma jutut.
Todellisuudessa sulla ei edes seiso.
Haitoista ei juurikaan kerrota mitään.
Ottakaa selvää alan julkaisuista ennen kuin menette koepalojen ottoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan puppua sun sperma jutut.
Todellisuudessa sulla ei edes seiso.
Haitoista ei juurikaan kerrota mitään.
Ottakaa selvää alan julkaisuista ennen kuin menette koepalojen ottoon.Persu tuo äskeinen vikuja!
- Anonyymi
Koepalan oton jälkeen syöpäriski kasvaa huomattavasti , syynä siihen on se 12 neulanäytettä mikä otetaan eturauhasesta.. Kun puhutaan neulanäytteistä niin todellisuudessa se neula on polkupyörän pinnan paksunen.
- Anonyymi
En tiedä miksi 12 koepalaa otetaan nykyisin, aikaisemmin riitti 1-2 koepalaa. Näin eturauhasta rikottaessa syöpäriski varmasti kasvaa ja aktivoituu.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti33138185Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1026857Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315480Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös213998Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta673109Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi552957Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D612241En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122144Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182121Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4962019