Paskaiset lakanat ja muuta..

Jotkut lehdet on täynnä noita kerjäysilmoituksia. Niitä yleensä pidetään lähellä annetaan palstoja. Vantaan sanomat on niitä täynnä.

ei rahasta ollutkaan kyse, vaan kysyjä ei luota omaan sisustusmakuunsa ja ei siis hanki mitään, ettei voi tehdä mokaa..

Kysyjälle sanon, että hanki muutamat lakanat ja paremmat pyyhkeet kirppikseltä. Pese ne kunnolla ja vaihda useammin. Saat olosi mukavammaksi.
Verhoja voit myös löytää sieltä halvalla ja vaikka kuinka kauniita.

Pyydä joku ystäväsi sisustamaan huoneistosi kevyesti, pikkuhiljaa, niin totut siihen vähän kerrallaan.

Eikä kaikkien tarvitse olla samanlaisia. Elä omanlaistasi elämää. Tee sellaisia hankintoja joihin voit olla tyytyväinen pitempään. Äläkä hanki jotakin tavallista, jota muillakin on jos et pidä sellaisesta roinasta.
Hanki tavara kerrallaan, aloita ihan pikkuostoksista.
Siivoa useasti ja heitä ne kaikki pinttyneet menemään heti, kun olet hommannut tilalle jonkun toisen (kirppikseltä, tai kaupasta) Koskee liinavaatteita ja pitovaatteita, kuten myös astioita, mattoja tavaroita..

Älä yritä sisustaa kerralla, vaan hanki joku miellyttävä tavara, huonekalu, vaate tai astia kerrallaan.

väärin kirjoitti:

ei rahasta ollutkaan kyse, vaan kysyjä ei luota omaan sisustusmakuunsa ja ei siis hanki mitään, ettei voi tehdä mokaa..

Kysyjälle sanon, että hanki muutamat lakanat ja paremmat pyyhkeet kirppikseltä. Pese ne kunnolla ja vaihda useammin. Saat olosi mukavammaksi.
Verhoja voit myös löytää sieltä halvalla ja vaikka kuinka kauniita.

Pyydä joku ystäväsi sisustamaan huoneistosi kevyesti, pikkuhiljaa, niin totut siihen vähän kerrallaan.

Eikä kaikkien tarvitse olla samanlaisia. Elä omanlaistasi elämää. Tee sellaisia hankintoja joihin voit olla tyytyväinen pitempään. Äläkä hanki jotakin tavallista, jota muillakin on jos et pidä sellaisesta roinasta.
Hanki tavara kerrallaan, aloita ihan pikkuostoksista.
Siivoa useasti ja heitä ne kaikki pinttyneet menemään heti, kun olet hommannut tilalle jonkun toisen (kirppikseltä, tai kaupasta) Koskee liinavaatteita ja pitovaatteita, kuten myös astioita, mattoja tavaroita..

Älä yritä sisustaa kerralla, vaan hanki joku miellyttävä tavara, huonekalu, vaate tai astia kerrallaan.

Lue lisää

jätä korkeampilentoiset sisustussuunnitelmat siihen.

Mars kauppoihin ja kirpputoreille nyt! Hanki muutama huonekasvi myös, ne elävöittävät kummasti kämppää.
Kun puolikkaan viikkoa ahkerasti puuhailet, eiköhän kämppä ala näyttää kodilta!

Ottakaa sisustukseen pääväriksi väri josta molemmat pidätte. Jos esimerkiksi verhot ja matot noudattelee suunnilleen sitä väriä, niin se luo jonkinlaista yhtenäisyyttä. Ei sen tarvitse olla niin tärkeää ja nökönnuukaa!

Syödäänkö teillä tietokoneen ääressä? Hohhoijjaa...

masennus. Ystäväni sairastui siihen raadettuaan yökaudet töitä ja kun menin vierailemaan hänen luonaan, ei jaksanut mennä töihin, ei siivota kotia... kipinkapin vein terkkariin, josta sai lähetteen psykiatrille ja nyt on lääkitys jo loppunut ja istuttaa innoissaan kasveja takapihan kasvimaalle. Sairasloma on voimassa vielä vuoden loppuun, toivottavasti ei rääkkää itseään samaan kuntoon.
Toisaalta, jos vie ostamansa tavarat kirppikselle ja muuten terveydentila ok, tunnen myös muutaman todella pihin ihmisen... onkohan siihen olemassa diagnoosia?

huomasit varmaan että hän ei pärjää.Häntä ahdistaa sotkut mutta hän ei saa aikaiseksi mitään. Sotkua ulkopuolella=sotkua pään sisällä. Sanoohan sen jo feng shui suuntauskin. Alkuperäiselle kirjoittajalle sanoisin että osta pari pyyhettä tässä kuussa ja pari lakanaa seuraavassa.Vähän kerrallaan. Älä ole itsellesi liian ankara

häntä ahdistaa kirjoitti:

huomasit varmaan että hän ei pärjää.Häntä ahdistaa sotkut mutta hän ei saa aikaiseksi mitään. Sotkua ulkopuolella=sotkua pään sisällä. Sanoohan sen jo feng shui suuntauskin. Alkuperäiselle kirjoittajalle sanoisin että osta pari pyyhettä tässä kuussa ja pari lakanaa seuraavassa.Vähän kerrallaan. Älä ole itsellesi liian ankara

Lue lisää

"Sotkua ulkopuolella=sotkua pään sisällä."

Itseni ainakin tunnistan tuosta 100-prosenttisesti.:)

"Sängyt on käytettynä "otetut" runkosellaiset, joiden patjaosat on ihan "mustat" liasta ja kaikesta paskasta ja veritahroista."

Askeettinen elämäntapa ja ystävien sisustusvinkit -niistä ei paljon revitä tällaisen ongelman ollessa kyseessä. Sanoisin (minäkin) että psykologin juttusille mars! (Tai sitten pitää lopettaa avuliaitten aatujen kusettaminen tällä palstalla...)

Taidat olla vaan pihi rahojesi kanssa, aivan kuten esim: IKEA:n omistaja sellainen Roope ankka, joka lukee päivän lehdet ilmaiseksi jossain kahvilassa,ja ajelee paikallisbusseilla.Säästäminen on ok asia, mutta ei sen takia tarvitse mielenterveyttään menettää hanki apua.

petivaatteet pitää vaihtaa pari kertaa kuussa, tai useimmin tarpeen mukaan. Syynä on jo ihan oma terveys. Ei eläimiä sänkyyn mielellään!
Joskus on hyvä tampata patjat tai edes imuroida ne.
Itsekään en ole mikään siivousintoilija, mutta pari kertaa kuussa on hyvä käydä kämppä läpi. Voi myös kokeilla sellaista systeemiä, että siivoaa yhden tilan päivässä/illassa ja silloin ei vie liikaa aikaa.
Kirpparia kannattaa hyödyntää oikeasti ja ostaa edes kerran kuussa jotain pientä tai isompaa kivaa.
Vois sisustaa vaikka yhden huoneen kerrallaan, niin ei tuu liian iso muutos heti.
Outoa, jos joku ahdistuu uusista, vaikka käytettyinäkin hankkimistaan tavaroista.
Tekosyy, kun oikeesti on pahoja mielen ongelmia taustalla...
Mieti MIKÄ tuntuu pahalta ja MIKSI se tuntuu pahalta!
Kun itsekin tunnut jotenkin kärsivän asiasta, niin asialle on jotain sitten tehtävä.
Hoidatko työsi kunnollisesti? Mitä puolisosi sanoo ja onko hän toinen samanlainen? Lapsia ei Luojan kiitos tunnu olevan.
Jokainen saa elää niin askeettisesti kuin haluaa, mutta EI paskassa. Peseydytkö edes kerran kuussa?
Tuntuu siltä, että on olot kuin Ryysyrannassa viime vuosituhannen puolella.. Halleluja!

Voi vitsi että alkoi naurattaa, toi sun kirjoituksesi. Sama täällä, ei meikä kyllä viitsi heilua jatkuvasti rätti kourassa. Sisustus on, mitä on. Toki uuttakin haluaisi mutta kaikki on niin kallista, ei ole aikoihin ollut mattoa olkkarin lattialla, kun se ainoa on niin likainen ettei voi pitää, pesettäminen pesulassa kallista ja vesikin maksaa niin tolkuttomasti.
Se tässä on vaan ihmeellistä että minä olen helkkarin tyytyväinen elämääni, koska kämppähän on vain lähes nukkumista varten, se elämänilo löytyy ihan muista jutuista, kuten esim. LUONTO ja sen rikkaudet, ystävät, ym. Kyl kerran päiväs täytyy tiskata ja pari kertaa kuukaudes lakanat vaihtaa mut "villakoiria" pyörii lattioilla melko useesti. En usko et jutun aloittaja on mitenkään sairas, on vaan "vähän" saamaton. Sellaista se monen kohdalla elämä on!
Meidän saamattomien pitäisi joskus järjestää joukkokoontuminen, uskon että meitä olisi paljon:)

Kiitos kaikille kirjoittajille. Neuvoistanne on oikeasti hyötyä. Hieman ajatukset selkiintyivät, kun sain lukea ulkopuolisia kommentteja.

Meillä on ollut vuosikausia rahaongelmia. Pienet tulot, ulosotto vie osan, ainaista kituuttamista. Lisäksi vanhoja velkoja maksettavana. Mutta tokihan, jos halua riittäisi, niin jonkinverran rahaa olisi laittaa hankintoihin, edullisiin tietenkin.

Uskon itsekin, että olen masentunut. Ennen vaikka oli vaikeaa niin olin paljon skarpimpi ja jaksoin pitää "tyhjän" huushollin kuitenkin siistinä enemmän. Jotenkin jaksoin enemmän kaikkea, huolehtia itsestäni, kuntoilla, harrastaa ym. En oikein tahdo uskoa sitä, mutta taitaa olla niin, että jaksamiseni on tullut loppuun. Nykyään jo herääminen on vaikeaa. Ensimmäisenä kun avaan silmät, on jo valmiiksi masentunut olo ja vaikeudet tulevat heti mieleen. Tunnen valtavaa syyllisyyttä ja itseni huonoksi ihmiseksi (töppäilyt raha-asioissa) itku on herkässä, mikään ei kiinnosta, ei ilahduta, kaikki tuntuu menettäneen merkityksen, kuolemakin on mielessä alati. Töihin raahaudun ja siellä huolet hetkeksi unohtuu, sitten raahaudun kotiin. Olen jo pitkään (2 vuotta) tiennyt olevani ylirasittunut, mutta nyt viimeinen puoli vuotta ollut jotenkin tosi vaikeaa (ei ennen tällaista); pää takkuaa, muisti pätkii, itkettää, fyysinen väsymys, ahdistavat ajatukset pyörii taukoamatta päässä, päättämättömyys, asioiden siirtäminen kun ei osaa päättää, pienetkin asiat tuntuvat ylivoimaisille, saamattomuus.

Ennen kävin joka päivä suihkussa. Nyt on ihan tavallista, että siirrän suihkuun menoa usealla päivällä kun en saa aikaiseksi mennä. (Pesen kuitenkin perseen käsisuihkulla, hampaat ja kainaloita, joten en ihan laiminlyö) hiukset on kuitenkin ihan paskaiset ja häpeän itseäni. Vaatteet aina ihan samat, harvoin pesen, enkä vaan jaksa mennä kauppaan ostamaan uusia. Minusta on tullut kumman päättämätön ja saamaton. Ihan kuin jossain sumussa, saatan vaan tuntikausia oleskella pää tyhjänä, en saa tehtyä mitään. Saatan tollottaa ikkunasta ulos mitään näkemättä.

Ilmeisesti siis olen masentunut, mutta välinpitämätön olen kyllä ollut jo ennen tätä tilannetta, ja holtiton ja siitä tunnen syyllisyyttä. Miksi en ole kuin normalit ihmiset, jotka kyllä osaavat ja välittävät laittaa oman kotinsa siistiksi ja nätiksi. Jotenkin en ole tuntenut koskaan "osaavani" olla sellainen järjestelmällinen, suunnitelmallinen, fiksu ja näppärä. Kaikki on aina jäänyt alkutekijöihin, kärsivällisyys loppunut, välinpitämättömyys tullut, rahat loppunut.

Tuntuu, etten vain osaa elää elämää oikein. Puuttuu joku hallinta omaan elämään puuttuvan. Tuntuu, että vaikka kuinka päättää olla järjestelmällinen ja tehokas, ja tehdä asiat oikeinpäin niin aina ne kääntyvät nurinpäin.

Kait se nykyään on pohjalla ajatus, että koska olen tämmöinen niin voin ihan hyvin elää näinkin, että en ansaitse parempaa, ja meneehän se näinkin. Ja sekin ajatus, että mitään en osta itselleni ennenkuin velat on maksettu vaikka onkin hullua etten muka saisi ostaa ruokaa tai pyyhkeitä kun velkaa on vielä n. 30 000 euroa jäljellä. Rankaisen kait itseäni tyhmistä teoistani jotka on ajaneet tähän tilanteeseen.

Ei tällä kait ole järjen kans mitään tekemistä, olen vain niin väsynyt ja ihmettelen itseäni, miten kaikki on mennyt näin ja miten voin näin elää epäsiistinä, hienossa asunnossa ja pistää senkin pilalle saamattomuudellani (itse asunto on oikeasti tosi ihana ja ajattelen aina että minun asuessani siinä se menee ihan pilalle kun en laita sitä ja kuvittelen miltä se näyttäisi jos joku muu asuisi siinä)

Kun katson asuntoa en vain osaa yhtään hahmottaa millaista tavaraa sinne olisi hankittava. En saa tilannetta hallintaan. Ystäviä minulla ei ole (en jaksa ylläpitää suhteita) ja ammattilaista en tänne päästä. Mieheni on aina poissa kotoa, töissä, ja väsynyt kans, ei jaksa kodista välittää. Istun aina yksin kotona ahdistuneena ja mietn vain ongelmia ja kaikki tuntuu leviävän käsiin. Jaksaminen vähenee koko ajan.

Olen alkanut miettiä jotain lääkitystä, mutta niin saamaton, etten edes pääse lääkäriin vaikka sitäkin miettinyt jo pitkään. Jotenkin vaan niin väsynyt olo ja välinpitämätön, ettei saa edes lääkäriin mentyä. Jos joku laittaisi lääkkeet postilaatikkooni niin just ja just voisin jaksaa ne työntää suuhuni ja ehkä ne auttaisivatkin.

Parhaimmalla, vaikkakin pahalle tuntuu vain istua nojatuolissa, tuijottaa ikkunasta ulos ja toivoa, ettei uusi päivä edes tulisi. Tajuan, että tämä sisustus/siisteys- asia on vain yksi oire ja ongelmat ovat oikeasti muualla. Mutta kuitenkin minua hämmästyttää ja inhottaa juuri se asia eniten, en tiedä miksi.

Tässä on tainnut ongelmat ja stressi 10 vuoden ajalta kärjistyä, kun aina vain lisää paskaa on tapahtunut entisten päälle ja kiire ja tapahtumien käänteet olleet niin vauhdikkaita ettei ole ehtinyt pysähtyä, eikä levätä. Ei ole ennen tällaista lamaantumisentunnetta kuitenkaan ollut. Kait olen olettanut olevani kaikkijaksava vaik tapahtumat olleet sitä luokkaa, et moni olis jo mielisairaalassa.

Tajuan, että olen avun tarpeessa, mutta ilmeisesti taas ajattelen vain odottavani, että jaksan tämänkin ylitse ja en edes tarpeeksi paljon harkitse lääkärille menoa.

Pelko on lamaannuttanut minut ja kait väsyttänyt. En luota enää elämään, koska se tuo vain paskaa lisää paskakasaan. Pelkään jo seuraavaa päivää, kuukautta, vuotta, loppuelämää. Kaikki oli vielä aika hyvin 2-3 vuotta sitten, mutta tapahtui paljon vaikeita asioita ja tavallaan kaikki se mihin olin luottanut ja uskonut ja ollut onnellinen romahti äkkirysäyksellä ja tipuin pilvilinnoista. pitkään olin shokissa ja sen jälkeen tuli tämä lamaannus, jota nyt elän.

Konemaisesti ja kovalla vaivalla teen työni ja senkin vain puolittain ja muu jääkin melkein tekemättä. En tiedä oikeasti kuin kauan jaksan, elämäni on mennyt pilalle. Olen pettynyt koko elämään.

aloittaja kirjoitti:

Kiitos kaikille kirjoittajille. Neuvoistanne on oikeasti hyötyä. Hieman ajatukset selkiintyivät, kun sain lukea ulkopuolisia kommentteja.

Meillä on ollut vuosikausia rahaongelmia. Pienet tulot, ulosotto vie osan, ainaista kituuttamista. Lisäksi vanhoja velkoja maksettavana. Mutta tokihan, jos halua riittäisi, niin jonkinverran rahaa olisi laittaa hankintoihin, edullisiin tietenkin.

Uskon itsekin, että olen masentunut. Ennen vaikka oli vaikeaa niin olin paljon skarpimpi ja jaksoin pitää "tyhjän" huushollin kuitenkin siistinä enemmän. Jotenkin jaksoin enemmän kaikkea, huolehtia itsestäni, kuntoilla, harrastaa ym. En oikein tahdo uskoa sitä, mutta taitaa olla niin, että jaksamiseni on tullut loppuun. Nykyään jo herääminen on vaikeaa. Ensimmäisenä kun avaan silmät, on jo valmiiksi masentunut olo ja vaikeudet tulevat heti mieleen. Tunnen valtavaa syyllisyyttä ja itseni huonoksi ihmiseksi (töppäilyt raha-asioissa) itku on herkässä, mikään ei kiinnosta, ei ilahduta, kaikki tuntuu menettäneen merkityksen, kuolemakin on mielessä alati. Töihin raahaudun ja siellä huolet hetkeksi unohtuu, sitten raahaudun kotiin. Olen jo pitkään (2 vuotta) tiennyt olevani ylirasittunut, mutta nyt viimeinen puoli vuotta ollut jotenkin tosi vaikeaa (ei ennen tällaista); pää takkuaa, muisti pätkii, itkettää, fyysinen väsymys, ahdistavat ajatukset pyörii taukoamatta päässä, päättämättömyys, asioiden siirtäminen kun ei osaa päättää, pienetkin asiat tuntuvat ylivoimaisille, saamattomuus.

Ennen kävin joka päivä suihkussa. Nyt on ihan tavallista, että siirrän suihkuun menoa usealla päivällä kun en saa aikaiseksi mennä. (Pesen kuitenkin perseen käsisuihkulla, hampaat ja kainaloita, joten en ihan laiminlyö) hiukset on kuitenkin ihan paskaiset ja häpeän itseäni. Vaatteet aina ihan samat, harvoin pesen, enkä vaan jaksa mennä kauppaan ostamaan uusia. Minusta on tullut kumman päättämätön ja saamaton. Ihan kuin jossain sumussa, saatan vaan tuntikausia oleskella pää tyhjänä, en saa tehtyä mitään. Saatan tollottaa ikkunasta ulos mitään näkemättä.

Ilmeisesti siis olen masentunut, mutta välinpitämätön olen kyllä ollut jo ennen tätä tilannetta, ja holtiton ja siitä tunnen syyllisyyttä. Miksi en ole kuin normalit ihmiset, jotka kyllä osaavat ja välittävät laittaa oman kotinsa siistiksi ja nätiksi. Jotenkin en ole tuntenut koskaan "osaavani" olla sellainen järjestelmällinen, suunnitelmallinen, fiksu ja näppärä. Kaikki on aina jäänyt alkutekijöihin, kärsivällisyys loppunut, välinpitämättömyys tullut, rahat loppunut.

Tuntuu, etten vain osaa elää elämää oikein. Puuttuu joku hallinta omaan elämään puuttuvan. Tuntuu, että vaikka kuinka päättää olla järjestelmällinen ja tehokas, ja tehdä asiat oikeinpäin niin aina ne kääntyvät nurinpäin.

Kait se nykyään on pohjalla ajatus, että koska olen tämmöinen niin voin ihan hyvin elää näinkin, että en ansaitse parempaa, ja meneehän se näinkin. Ja sekin ajatus, että mitään en osta itselleni ennenkuin velat on maksettu vaikka onkin hullua etten muka saisi ostaa ruokaa tai pyyhkeitä kun velkaa on vielä n. 30 000 euroa jäljellä. Rankaisen kait itseäni tyhmistä teoistani jotka on ajaneet tähän tilanteeseen.

Ei tällä kait ole järjen kans mitään tekemistä, olen vain niin väsynyt ja ihmettelen itseäni, miten kaikki on mennyt näin ja miten voin näin elää epäsiistinä, hienossa asunnossa ja pistää senkin pilalle saamattomuudellani (itse asunto on oikeasti tosi ihana ja ajattelen aina että minun asuessani siinä se menee ihan pilalle kun en laita sitä ja kuvittelen miltä se näyttäisi jos joku muu asuisi siinä)

Kun katson asuntoa en vain osaa yhtään hahmottaa millaista tavaraa sinne olisi hankittava. En saa tilannetta hallintaan. Ystäviä minulla ei ole (en jaksa ylläpitää suhteita) ja ammattilaista en tänne päästä. Mieheni on aina poissa kotoa, töissä, ja väsynyt kans, ei jaksa kodista välittää. Istun aina yksin kotona ahdistuneena ja mietn vain ongelmia ja kaikki tuntuu leviävän käsiin. Jaksaminen vähenee koko ajan.

Olen alkanut miettiä jotain lääkitystä, mutta niin saamaton, etten edes pääse lääkäriin vaikka sitäkin miettinyt jo pitkään. Jotenkin vaan niin väsynyt olo ja välinpitämätön, ettei saa edes lääkäriin mentyä. Jos joku laittaisi lääkkeet postilaatikkooni niin just ja just voisin jaksaa ne työntää suuhuni ja ehkä ne auttaisivatkin.

Parhaimmalla, vaikkakin pahalle tuntuu vain istua nojatuolissa, tuijottaa ikkunasta ulos ja toivoa, ettei uusi päivä edes tulisi. Tajuan, että tämä sisustus/siisteys- asia on vain yksi oire ja ongelmat ovat oikeasti muualla. Mutta kuitenkin minua hämmästyttää ja inhottaa juuri se asia eniten, en tiedä miksi.

Tässä on tainnut ongelmat ja stressi 10 vuoden ajalta kärjistyä, kun aina vain lisää paskaa on tapahtunut entisten päälle ja kiire ja tapahtumien käänteet olleet niin vauhdikkaita ettei ole ehtinyt pysähtyä, eikä levätä. Ei ole ennen tällaista lamaantumisentunnetta kuitenkaan ollut. Kait olen olettanut olevani kaikkijaksava vaik tapahtumat olleet sitä luokkaa, et moni olis jo mielisairaalassa.

Tajuan, että olen avun tarpeessa, mutta ilmeisesti taas ajattelen vain odottavani, että jaksan tämänkin ylitse ja en edes tarpeeksi paljon harkitse lääkärille menoa.

Pelko on lamaannuttanut minut ja kait väsyttänyt. En luota enää elämään, koska se tuo vain paskaa lisää paskakasaan. Pelkään jo seuraavaa päivää, kuukautta, vuotta, loppuelämää. Kaikki oli vielä aika hyvin 2-3 vuotta sitten, mutta tapahtui paljon vaikeita asioita ja tavallaan kaikki se mihin olin luottanut ja uskonut ja ollut onnellinen romahti äkkirysäyksellä ja tipuin pilvilinnoista. pitkään olin shokissa ja sen jälkeen tuli tämä lamaannus, jota nyt elän.

Konemaisesti ja kovalla vaivalla teen työni ja senkin vain puolittain ja muu jääkin melkein tekemättä. En tiedä oikeasti kuin kauan jaksan, elämäni on mennyt pilalle. Olen pettynyt koko elämään.

Lue lisää

sairastat masennusta ja tarvitset terapiaa/lääkkeitä.Raahaa itsesi lääkäriin.

aloittaja kirjoitti:

Kiitos kaikille kirjoittajille. Neuvoistanne on oikeasti hyötyä. Hieman ajatukset selkiintyivät, kun sain lukea ulkopuolisia kommentteja.

Meillä on ollut vuosikausia rahaongelmia. Pienet tulot, ulosotto vie osan, ainaista kituuttamista. Lisäksi vanhoja velkoja maksettavana. Mutta tokihan, jos halua riittäisi, niin jonkinverran rahaa olisi laittaa hankintoihin, edullisiin tietenkin.

Uskon itsekin, että olen masentunut. Ennen vaikka oli vaikeaa niin olin paljon skarpimpi ja jaksoin pitää "tyhjän" huushollin kuitenkin siistinä enemmän. Jotenkin jaksoin enemmän kaikkea, huolehtia itsestäni, kuntoilla, harrastaa ym. En oikein tahdo uskoa sitä, mutta taitaa olla niin, että jaksamiseni on tullut loppuun. Nykyään jo herääminen on vaikeaa. Ensimmäisenä kun avaan silmät, on jo valmiiksi masentunut olo ja vaikeudet tulevat heti mieleen. Tunnen valtavaa syyllisyyttä ja itseni huonoksi ihmiseksi (töppäilyt raha-asioissa) itku on herkässä, mikään ei kiinnosta, ei ilahduta, kaikki tuntuu menettäneen merkityksen, kuolemakin on mielessä alati. Töihin raahaudun ja siellä huolet hetkeksi unohtuu, sitten raahaudun kotiin. Olen jo pitkään (2 vuotta) tiennyt olevani ylirasittunut, mutta nyt viimeinen puoli vuotta ollut jotenkin tosi vaikeaa (ei ennen tällaista); pää takkuaa, muisti pätkii, itkettää, fyysinen väsymys, ahdistavat ajatukset pyörii taukoamatta päässä, päättämättömyys, asioiden siirtäminen kun ei osaa päättää, pienetkin asiat tuntuvat ylivoimaisille, saamattomuus.

Ennen kävin joka päivä suihkussa. Nyt on ihan tavallista, että siirrän suihkuun menoa usealla päivällä kun en saa aikaiseksi mennä. (Pesen kuitenkin perseen käsisuihkulla, hampaat ja kainaloita, joten en ihan laiminlyö) hiukset on kuitenkin ihan paskaiset ja häpeän itseäni. Vaatteet aina ihan samat, harvoin pesen, enkä vaan jaksa mennä kauppaan ostamaan uusia. Minusta on tullut kumman päättämätön ja saamaton. Ihan kuin jossain sumussa, saatan vaan tuntikausia oleskella pää tyhjänä, en saa tehtyä mitään. Saatan tollottaa ikkunasta ulos mitään näkemättä.

Ilmeisesti siis olen masentunut, mutta välinpitämätön olen kyllä ollut jo ennen tätä tilannetta, ja holtiton ja siitä tunnen syyllisyyttä. Miksi en ole kuin normalit ihmiset, jotka kyllä osaavat ja välittävät laittaa oman kotinsa siistiksi ja nätiksi. Jotenkin en ole tuntenut koskaan "osaavani" olla sellainen järjestelmällinen, suunnitelmallinen, fiksu ja näppärä. Kaikki on aina jäänyt alkutekijöihin, kärsivällisyys loppunut, välinpitämättömyys tullut, rahat loppunut.

Tuntuu, etten vain osaa elää elämää oikein. Puuttuu joku hallinta omaan elämään puuttuvan. Tuntuu, että vaikka kuinka päättää olla järjestelmällinen ja tehokas, ja tehdä asiat oikeinpäin niin aina ne kääntyvät nurinpäin.

Kait se nykyään on pohjalla ajatus, että koska olen tämmöinen niin voin ihan hyvin elää näinkin, että en ansaitse parempaa, ja meneehän se näinkin. Ja sekin ajatus, että mitään en osta itselleni ennenkuin velat on maksettu vaikka onkin hullua etten muka saisi ostaa ruokaa tai pyyhkeitä kun velkaa on vielä n. 30 000 euroa jäljellä. Rankaisen kait itseäni tyhmistä teoistani jotka on ajaneet tähän tilanteeseen.

Ei tällä kait ole järjen kans mitään tekemistä, olen vain niin väsynyt ja ihmettelen itseäni, miten kaikki on mennyt näin ja miten voin näin elää epäsiistinä, hienossa asunnossa ja pistää senkin pilalle saamattomuudellani (itse asunto on oikeasti tosi ihana ja ajattelen aina että minun asuessani siinä se menee ihan pilalle kun en laita sitä ja kuvittelen miltä se näyttäisi jos joku muu asuisi siinä)

Kun katson asuntoa en vain osaa yhtään hahmottaa millaista tavaraa sinne olisi hankittava. En saa tilannetta hallintaan. Ystäviä minulla ei ole (en jaksa ylläpitää suhteita) ja ammattilaista en tänne päästä. Mieheni on aina poissa kotoa, töissä, ja väsynyt kans, ei jaksa kodista välittää. Istun aina yksin kotona ahdistuneena ja mietn vain ongelmia ja kaikki tuntuu leviävän käsiin. Jaksaminen vähenee koko ajan.

Olen alkanut miettiä jotain lääkitystä, mutta niin saamaton, etten edes pääse lääkäriin vaikka sitäkin miettinyt jo pitkään. Jotenkin vaan niin väsynyt olo ja välinpitämätön, ettei saa edes lääkäriin mentyä. Jos joku laittaisi lääkkeet postilaatikkooni niin just ja just voisin jaksaa ne työntää suuhuni ja ehkä ne auttaisivatkin.

Parhaimmalla, vaikkakin pahalle tuntuu vain istua nojatuolissa, tuijottaa ikkunasta ulos ja toivoa, ettei uusi päivä edes tulisi. Tajuan, että tämä sisustus/siisteys- asia on vain yksi oire ja ongelmat ovat oikeasti muualla. Mutta kuitenkin minua hämmästyttää ja inhottaa juuri se asia eniten, en tiedä miksi.

Tässä on tainnut ongelmat ja stressi 10 vuoden ajalta kärjistyä, kun aina vain lisää paskaa on tapahtunut entisten päälle ja kiire ja tapahtumien käänteet olleet niin vauhdikkaita ettei ole ehtinyt pysähtyä, eikä levätä. Ei ole ennen tällaista lamaantumisentunnetta kuitenkaan ollut. Kait olen olettanut olevani kaikkijaksava vaik tapahtumat olleet sitä luokkaa, et moni olis jo mielisairaalassa.

Tajuan, että olen avun tarpeessa, mutta ilmeisesti taas ajattelen vain odottavani, että jaksan tämänkin ylitse ja en edes tarpeeksi paljon harkitse lääkärille menoa.

Pelko on lamaannuttanut minut ja kait väsyttänyt. En luota enää elämään, koska se tuo vain paskaa lisää paskakasaan. Pelkään jo seuraavaa päivää, kuukautta, vuotta, loppuelämää. Kaikki oli vielä aika hyvin 2-3 vuotta sitten, mutta tapahtui paljon vaikeita asioita ja tavallaan kaikki se mihin olin luottanut ja uskonut ja ollut onnellinen romahti äkkirysäyksellä ja tipuin pilvilinnoista. pitkään olin shokissa ja sen jälkeen tuli tämä lamaannus, jota nyt elän.

Konemaisesti ja kovalla vaivalla teen työni ja senkin vain puolittain ja muu jääkin melkein tekemättä. En tiedä oikeasti kuin kauan jaksan, elämäni on mennyt pilalle. Olen pettynyt koko elämään.

Lue lisää

että sinulla on kilpirauhasen vajaatoiminta

aloittaja kirjoitti:

Kiitos kaikille kirjoittajille. Neuvoistanne on oikeasti hyötyä. Hieman ajatukset selkiintyivät, kun sain lukea ulkopuolisia kommentteja.

Meillä on ollut vuosikausia rahaongelmia. Pienet tulot, ulosotto vie osan, ainaista kituuttamista. Lisäksi vanhoja velkoja maksettavana. Mutta tokihan, jos halua riittäisi, niin jonkinverran rahaa olisi laittaa hankintoihin, edullisiin tietenkin.

Uskon itsekin, että olen masentunut. Ennen vaikka oli vaikeaa niin olin paljon skarpimpi ja jaksoin pitää "tyhjän" huushollin kuitenkin siistinä enemmän. Jotenkin jaksoin enemmän kaikkea, huolehtia itsestäni, kuntoilla, harrastaa ym. En oikein tahdo uskoa sitä, mutta taitaa olla niin, että jaksamiseni on tullut loppuun. Nykyään jo herääminen on vaikeaa. Ensimmäisenä kun avaan silmät, on jo valmiiksi masentunut olo ja vaikeudet tulevat heti mieleen. Tunnen valtavaa syyllisyyttä ja itseni huonoksi ihmiseksi (töppäilyt raha-asioissa) itku on herkässä, mikään ei kiinnosta, ei ilahduta, kaikki tuntuu menettäneen merkityksen, kuolemakin on mielessä alati. Töihin raahaudun ja siellä huolet hetkeksi unohtuu, sitten raahaudun kotiin. Olen jo pitkään (2 vuotta) tiennyt olevani ylirasittunut, mutta nyt viimeinen puoli vuotta ollut jotenkin tosi vaikeaa (ei ennen tällaista); pää takkuaa, muisti pätkii, itkettää, fyysinen väsymys, ahdistavat ajatukset pyörii taukoamatta päässä, päättämättömyys, asioiden siirtäminen kun ei osaa päättää, pienetkin asiat tuntuvat ylivoimaisille, saamattomuus.

Ennen kävin joka päivä suihkussa. Nyt on ihan tavallista, että siirrän suihkuun menoa usealla päivällä kun en saa aikaiseksi mennä. (Pesen kuitenkin perseen käsisuihkulla, hampaat ja kainaloita, joten en ihan laiminlyö) hiukset on kuitenkin ihan paskaiset ja häpeän itseäni. Vaatteet aina ihan samat, harvoin pesen, enkä vaan jaksa mennä kauppaan ostamaan uusia. Minusta on tullut kumman päättämätön ja saamaton. Ihan kuin jossain sumussa, saatan vaan tuntikausia oleskella pää tyhjänä, en saa tehtyä mitään. Saatan tollottaa ikkunasta ulos mitään näkemättä.

Ilmeisesti siis olen masentunut, mutta välinpitämätön olen kyllä ollut jo ennen tätä tilannetta, ja holtiton ja siitä tunnen syyllisyyttä. Miksi en ole kuin normalit ihmiset, jotka kyllä osaavat ja välittävät laittaa oman kotinsa siistiksi ja nätiksi. Jotenkin en ole tuntenut koskaan "osaavani" olla sellainen järjestelmällinen, suunnitelmallinen, fiksu ja näppärä. Kaikki on aina jäänyt alkutekijöihin, kärsivällisyys loppunut, välinpitämättömyys tullut, rahat loppunut.

Tuntuu, etten vain osaa elää elämää oikein. Puuttuu joku hallinta omaan elämään puuttuvan. Tuntuu, että vaikka kuinka päättää olla järjestelmällinen ja tehokas, ja tehdä asiat oikeinpäin niin aina ne kääntyvät nurinpäin.

Kait se nykyään on pohjalla ajatus, että koska olen tämmöinen niin voin ihan hyvin elää näinkin, että en ansaitse parempaa, ja meneehän se näinkin. Ja sekin ajatus, että mitään en osta itselleni ennenkuin velat on maksettu vaikka onkin hullua etten muka saisi ostaa ruokaa tai pyyhkeitä kun velkaa on vielä n. 30 000 euroa jäljellä. Rankaisen kait itseäni tyhmistä teoistani jotka on ajaneet tähän tilanteeseen.

Ei tällä kait ole järjen kans mitään tekemistä, olen vain niin väsynyt ja ihmettelen itseäni, miten kaikki on mennyt näin ja miten voin näin elää epäsiistinä, hienossa asunnossa ja pistää senkin pilalle saamattomuudellani (itse asunto on oikeasti tosi ihana ja ajattelen aina että minun asuessani siinä se menee ihan pilalle kun en laita sitä ja kuvittelen miltä se näyttäisi jos joku muu asuisi siinä)

Kun katson asuntoa en vain osaa yhtään hahmottaa millaista tavaraa sinne olisi hankittava. En saa tilannetta hallintaan. Ystäviä minulla ei ole (en jaksa ylläpitää suhteita) ja ammattilaista en tänne päästä. Mieheni on aina poissa kotoa, töissä, ja väsynyt kans, ei jaksa kodista välittää. Istun aina yksin kotona ahdistuneena ja mietn vain ongelmia ja kaikki tuntuu leviävän käsiin. Jaksaminen vähenee koko ajan.

Olen alkanut miettiä jotain lääkitystä, mutta niin saamaton, etten edes pääse lääkäriin vaikka sitäkin miettinyt jo pitkään. Jotenkin vaan niin väsynyt olo ja välinpitämätön, ettei saa edes lääkäriin mentyä. Jos joku laittaisi lääkkeet postilaatikkooni niin just ja just voisin jaksaa ne työntää suuhuni ja ehkä ne auttaisivatkin.

Parhaimmalla, vaikkakin pahalle tuntuu vain istua nojatuolissa, tuijottaa ikkunasta ulos ja toivoa, ettei uusi päivä edes tulisi. Tajuan, että tämä sisustus/siisteys- asia on vain yksi oire ja ongelmat ovat oikeasti muualla. Mutta kuitenkin minua hämmästyttää ja inhottaa juuri se asia eniten, en tiedä miksi.

Tässä on tainnut ongelmat ja stressi 10 vuoden ajalta kärjistyä, kun aina vain lisää paskaa on tapahtunut entisten päälle ja kiire ja tapahtumien käänteet olleet niin vauhdikkaita ettei ole ehtinyt pysähtyä, eikä levätä. Ei ole ennen tällaista lamaantumisentunnetta kuitenkaan ollut. Kait olen olettanut olevani kaikkijaksava vaik tapahtumat olleet sitä luokkaa, et moni olis jo mielisairaalassa.

Tajuan, että olen avun tarpeessa, mutta ilmeisesti taas ajattelen vain odottavani, että jaksan tämänkin ylitse ja en edes tarpeeksi paljon harkitse lääkärille menoa.

Pelko on lamaannuttanut minut ja kait väsyttänyt. En luota enää elämään, koska se tuo vain paskaa lisää paskakasaan. Pelkään jo seuraavaa päivää, kuukautta, vuotta, loppuelämää. Kaikki oli vielä aika hyvin 2-3 vuotta sitten, mutta tapahtui paljon vaikeita asioita ja tavallaan kaikki se mihin olin luottanut ja uskonut ja ollut onnellinen romahti äkkirysäyksellä ja tipuin pilvilinnoista. pitkään olin shokissa ja sen jälkeen tuli tämä lamaannus, jota nyt elän.

Konemaisesti ja kovalla vaivalla teen työni ja senkin vain puolittain ja muu jääkin melkein tekemättä. En tiedä oikeasti kuin kauan jaksan, elämäni on mennyt pilalle. Olen pettynyt koko elämään.

Lue lisää

aina että köyhäkin voi olla puhdas. Olen itsekin sinnitellyt köyhyydessä ja kumma kyllä masennus iski vasta kun taloudellinen tilanne hieman helpotti. Oikein köyhänä vaan keskityin hengissä pysymiseen ja jäi kaikki asiat käsittelemättä. Pyydä apua mieheltäsi, hän varmasti vie sinut lääkäriin hakemaan apua masennukseen.Jos et uskalla/jaksa puhua lääkärille niin tulosta nuo kirjoittamasi pätkät ja ota mukaan. Vaikutat ihan järkevältä ihmiseltä joka on vain uupunut raskaaseen elämäänsä.

Olen myös ajatellut, että onko minulle iskenyt joku "ikäkriisi". Täytän kohta 30 ja ihan viimeisen puolen vuoden aikana olen melkein päivittäin alkanut ajattelemaan, kuinka pettynyt olen tähän aikuiselämään ja haikailen muistoissani ihanaa lapsuusaikaa, kotitaloa, vanhempiani ym. Saatan ihan masentuneena, tippa linssissä vatvoa päiväkausia näitä lapsuuden muistoja ja tavallaan elän niiden maailmassa.

Haaveilen niistä ajoista ja ajatus, että ne ajat ei koskaan palaa on kamalan musertava. Että, tässä on nyt aikuisuus, ja tällaistako se onkin? Ihan vaikeaa, tylsää ja järjetöntä.

Olen masentunut koko maailman tilasta, joka tuntuu menneen ihan pilalle. Kaikki on muuttunut sitten kahdeksankymmentäluvunkin ajoista ihan paskaksi. Ihmiset on itsekkäitä, teennäisiä, pinnallisia, kyllästyttäviä. En yleensäkään jaksa ihmisiä, niiden jutut on tyhmiä, en jaksa kauaa kuunnella. Ei kiinnosta ihmissuhteet. En tajua miten ihmiset voi elää niin teennäistä ja pinnallista elämää. Kaikki kaikessa on vain hyvä koulutus (akateeminen), huipputyö, raha, omakotitalo, hieno auto, merkkivaatteet, lapset, koira, bileet, ulkomaanmatkat.. tuntuu, että olen sairas ja tyhmä kun mikään noista ei minua kiinnosta.

Kaikki pyörii nykyään rahan ympärillä. Muovisen roinan paljous kaupoissa oksettaa. Tiimari on helvetti. Kaikkea paskaa nykyään suolletaan liukuhihnalta, tavarat on menettänyt merkityksensä, kertakäyttökamaa, luonnonvoimia riistetään, sekä kehitysmaiden asukkaita.

50-luvusta eteenpäin KAIKKI on mennyt pilalle. Ihmisten aitous, reiluus, arkinen kaunis ja vähä-eleinen, luonnollinen elämä on kadonnut. Luonto on saastunut, ruoka mautonta ja myrkyllistä, ihmiset on menneet päästään vialle.

Kaikki meni pilalle kun maaseudun autioituminen alkoi. Kun kaupungistuminen ja TEOLLISTUMINEN alkoi. Siitä alkoi rahan tekeminen ja kaiken roinan valmistaminen. Kaikki on ollut paljon paremmin kun vielä oli tasaisesti elämää kaikkialla suomessa ja maatalous voimissaan. Ihmiset olleet omavaraisia ja asuneet omissa maalaistaloissa. Nyt kaikki asuvat sairaissa kaupunkikopeissa ylekkäin, päällekäin ja rinnakkain, se on luonnotonta ja ahdistavaa! Työ ja uraputki on tullut, rahan perässä juokseminen, maaseutu on tyhjää ja autiota, kaupungit ruuhkaisia ja tehtaat puksuttavat yötä päivää uuttaa muovista paskaa ihmisten nurkkiin. Ja halpaketjut, hyi helvetti! Kaikkea mahdollista huonolaatuista paskaa teetetty kehitysmaissa halpatyövoimalla, jotka sairastuvat ja kuolevat sen takia. Inhottavia nämä isot ketjut, joita on ihan liikaa. Minua ahdistaa kaikki se tavara!

Maailma ja ihmiset on ihan pilalla ja mikään ei enää tuo takaisin aikaa, jolloin oltiin vähävaraisia mutta onnellisia, pieneen tyytyväisiä ja NAAPURIAPU ja yhteishenki oli ihan toista luokkaa.

Ugh! Olen paasannut..

aloittaja kirjoitti:

Olen myös ajatellut, että onko minulle iskenyt joku "ikäkriisi". Täytän kohta 30 ja ihan viimeisen puolen vuoden aikana olen melkein päivittäin alkanut ajattelemaan, kuinka pettynyt olen tähän aikuiselämään ja haikailen muistoissani ihanaa lapsuusaikaa, kotitaloa, vanhempiani ym. Saatan ihan masentuneena, tippa linssissä vatvoa päiväkausia näitä lapsuuden muistoja ja tavallaan elän niiden maailmassa.

Haaveilen niistä ajoista ja ajatus, että ne ajat ei koskaan palaa on kamalan musertava. Että, tässä on nyt aikuisuus, ja tällaistako se onkin? Ihan vaikeaa, tylsää ja järjetöntä.

Olen masentunut koko maailman tilasta, joka tuntuu menneen ihan pilalle. Kaikki on muuttunut sitten kahdeksankymmentäluvunkin ajoista ihan paskaksi. Ihmiset on itsekkäitä, teennäisiä, pinnallisia, kyllästyttäviä. En yleensäkään jaksa ihmisiä, niiden jutut on tyhmiä, en jaksa kauaa kuunnella. Ei kiinnosta ihmissuhteet. En tajua miten ihmiset voi elää niin teennäistä ja pinnallista elämää. Kaikki kaikessa on vain hyvä koulutus (akateeminen), huipputyö, raha, omakotitalo, hieno auto, merkkivaatteet, lapset, koira, bileet, ulkomaanmatkat.. tuntuu, että olen sairas ja tyhmä kun mikään noista ei minua kiinnosta.

Kaikki pyörii nykyään rahan ympärillä. Muovisen roinan paljous kaupoissa oksettaa. Tiimari on helvetti. Kaikkea paskaa nykyään suolletaan liukuhihnalta, tavarat on menettänyt merkityksensä, kertakäyttökamaa, luonnonvoimia riistetään, sekä kehitysmaiden asukkaita.

50-luvusta eteenpäin KAIKKI on mennyt pilalle. Ihmisten aitous, reiluus, arkinen kaunis ja vähä-eleinen, luonnollinen elämä on kadonnut. Luonto on saastunut, ruoka mautonta ja myrkyllistä, ihmiset on menneet päästään vialle.

Kaikki meni pilalle kun maaseudun autioituminen alkoi. Kun kaupungistuminen ja TEOLLISTUMINEN alkoi. Siitä alkoi rahan tekeminen ja kaiken roinan valmistaminen. Kaikki on ollut paljon paremmin kun vielä oli tasaisesti elämää kaikkialla suomessa ja maatalous voimissaan. Ihmiset olleet omavaraisia ja asuneet omissa maalaistaloissa. Nyt kaikki asuvat sairaissa kaupunkikopeissa ylekkäin, päällekäin ja rinnakkain, se on luonnotonta ja ahdistavaa! Työ ja uraputki on tullut, rahan perässä juokseminen, maaseutu on tyhjää ja autiota, kaupungit ruuhkaisia ja tehtaat puksuttavat yötä päivää uuttaa muovista paskaa ihmisten nurkkiin. Ja halpaketjut, hyi helvetti! Kaikkea mahdollista huonolaatuista paskaa teetetty kehitysmaissa halpatyövoimalla, jotka sairastuvat ja kuolevat sen takia. Inhottavia nämä isot ketjut, joita on ihan liikaa. Minua ahdistaa kaikki se tavara!

Maailma ja ihmiset on ihan pilalla ja mikään ei enää tuo takaisin aikaa, jolloin oltiin vähävaraisia mutta onnellisia, pieneen tyytyväisiä ja NAAPURIAPU ja yhteishenki oli ihan toista luokkaa.

Ugh! Olen paasannut..

Lue lisää

oikeassa. Juuri tuollaiseksi on nykymaailma ajautunut. Mutta joka ajassa on pahat puolensa. Ihminen ei ota opikseen.

aloittaja kirjoitti:

Olen myös ajatellut, että onko minulle iskenyt joku "ikäkriisi". Täytän kohta 30 ja ihan viimeisen puolen vuoden aikana olen melkein päivittäin alkanut ajattelemaan, kuinka pettynyt olen tähän aikuiselämään ja haikailen muistoissani ihanaa lapsuusaikaa, kotitaloa, vanhempiani ym. Saatan ihan masentuneena, tippa linssissä vatvoa päiväkausia näitä lapsuuden muistoja ja tavallaan elän niiden maailmassa.

Haaveilen niistä ajoista ja ajatus, että ne ajat ei koskaan palaa on kamalan musertava. Että, tässä on nyt aikuisuus, ja tällaistako se onkin? Ihan vaikeaa, tylsää ja järjetöntä.

Olen masentunut koko maailman tilasta, joka tuntuu menneen ihan pilalle. Kaikki on muuttunut sitten kahdeksankymmentäluvunkin ajoista ihan paskaksi. Ihmiset on itsekkäitä, teennäisiä, pinnallisia, kyllästyttäviä. En yleensäkään jaksa ihmisiä, niiden jutut on tyhmiä, en jaksa kauaa kuunnella. Ei kiinnosta ihmissuhteet. En tajua miten ihmiset voi elää niin teennäistä ja pinnallista elämää. Kaikki kaikessa on vain hyvä koulutus (akateeminen), huipputyö, raha, omakotitalo, hieno auto, merkkivaatteet, lapset, koira, bileet, ulkomaanmatkat.. tuntuu, että olen sairas ja tyhmä kun mikään noista ei minua kiinnosta.

Kaikki pyörii nykyään rahan ympärillä. Muovisen roinan paljous kaupoissa oksettaa. Tiimari on helvetti. Kaikkea paskaa nykyään suolletaan liukuhihnalta, tavarat on menettänyt merkityksensä, kertakäyttökamaa, luonnonvoimia riistetään, sekä kehitysmaiden asukkaita.

50-luvusta eteenpäin KAIKKI on mennyt pilalle. Ihmisten aitous, reiluus, arkinen kaunis ja vähä-eleinen, luonnollinen elämä on kadonnut. Luonto on saastunut, ruoka mautonta ja myrkyllistä, ihmiset on menneet päästään vialle.

Kaikki meni pilalle kun maaseudun autioituminen alkoi. Kun kaupungistuminen ja TEOLLISTUMINEN alkoi. Siitä alkoi rahan tekeminen ja kaiken roinan valmistaminen. Kaikki on ollut paljon paremmin kun vielä oli tasaisesti elämää kaikkialla suomessa ja maatalous voimissaan. Ihmiset olleet omavaraisia ja asuneet omissa maalaistaloissa. Nyt kaikki asuvat sairaissa kaupunkikopeissa ylekkäin, päällekäin ja rinnakkain, se on luonnotonta ja ahdistavaa! Työ ja uraputki on tullut, rahan perässä juokseminen, maaseutu on tyhjää ja autiota, kaupungit ruuhkaisia ja tehtaat puksuttavat yötä päivää uuttaa muovista paskaa ihmisten nurkkiin. Ja halpaketjut, hyi helvetti! Kaikkea mahdollista huonolaatuista paskaa teetetty kehitysmaissa halpatyövoimalla, jotka sairastuvat ja kuolevat sen takia. Inhottavia nämä isot ketjut, joita on ihan liikaa. Minua ahdistaa kaikki se tavara!

Maailma ja ihmiset on ihan pilalla ja mikään ei enää tuo takaisin aikaa, jolloin oltiin vähävaraisia mutta onnellisia, pieneen tyytyväisiä ja NAAPURIAPU ja yhteishenki oli ihan toista luokkaa.

Ugh! Olen paasannut..

Lue lisää

Voisin olla ikäni puolesta äitisi,mutta ajatukseni on todella paljolti samanlainen.
Lapset ovat poissa kotoa jo.
Minä,äiti vain olen "kummallinen".Paha olla koko ajan kun ajattelee maailmaa ja kaikkea ostohysteriaa ja pinnallisuutta.Turhuutta ja katoavaisuutta,
välinpitämättömyyttä ja oman edun tavoittelua.
Ihminen haluaa juuri tuon kaiken mistä mainitsit..omakotitalo,kesämökki,pari autoa,(hienommt kuin naapurilla),lomat ulkomailla talvisin,kaikki uudenaikaiset elektroniikat ym vempaimet.jne.jne.
Ja minua ei kiinnosta mikään noista.Minua inhottaa puhuakin usein toisten naisten kanssa jotka kertovat ostaneensa sitä ja tätä,sinne ja tänne.
Ihannoin Pentti Linkolan uskallusta,mutta niin synkkä en halua olla.
Rakastan Luojan luomaa maailmaa,mutta en saastuttajia ja kaman kerääjiä.
Vuosien aikana minulle on kerääntynyt tavaraa jolla en tee mitään,vien sitä kirppikselle,tai siis jos saan innoituksen siihen.Pelastusarmeija on se paikka.
Piha on kaunis kukkineen ja pensaineen,alakertakin talossa suht.koht.normaali,mutta yläkerta on sellainen ,mihin ei yksikään arvosteleva ihminen astu.Se on osa minua,ehkä sieluni riivitty ranka.
Kissa nukkuu tyynylläni.
Kirjoja on lattialla ja sängyssä.--
Peitteet usein lman pussilakanoita,vaikka niitä kyllä on,mutta koen senkin turhana..siis turhuuden protesti tämä on.
Olen nuoresta asti ollut kaman keruuta vastaan,mutta vaikka ei olisi tavaroita,voi silti luoda tunnelman,tunnelma on sisäisestä minästä lähtöisin ja jos itse hyväksyy,tai oppii hyväksymään oman minänsä,kaikki pikkuhiljaa järjestyy.

Osaan kyllä laittaa kaunista jos haluan,mutta ei kiinnosta tavarat.Ihmisen sisin syvyys ja ajatukset kyllä.Pinnallisia ihmisiä on niin kovin paljon ja sitä ,mitä minä kaipaan on elämän kysymysten pohdinta.
Älkää ehdottako psykiatria,minulla on oma lääkäri ja :)..mutta pahaa mieltäni on tämä yhteiskunta ,ylikuormitettuna kaatopaikkana se ahdistaa ja maailmalla sodat ja tuskat.
Missä ja miten ne ihmiset siellä asuvat..
ei heillä ole edes likaisia lakanoita!
Voimaa kesään ja aloittajalle vielä;etene oman minäsi tahdissa,kuuntele sisimmän ääntä,"vähän on tarpeen tahi yksi ainoa."
Etsi ihminen jolle kertoa kipu,oli se sitten psykologi tai joku muu luotettava henkilö!Tsemppiä!

aloittaja kirjoitti:

Olen myös ajatellut, että onko minulle iskenyt joku "ikäkriisi". Täytän kohta 30 ja ihan viimeisen puolen vuoden aikana olen melkein päivittäin alkanut ajattelemaan, kuinka pettynyt olen tähän aikuiselämään ja haikailen muistoissani ihanaa lapsuusaikaa, kotitaloa, vanhempiani ym. Saatan ihan masentuneena, tippa linssissä vatvoa päiväkausia näitä lapsuuden muistoja ja tavallaan elän niiden maailmassa.

Haaveilen niistä ajoista ja ajatus, että ne ajat ei koskaan palaa on kamalan musertava. Että, tässä on nyt aikuisuus, ja tällaistako se onkin? Ihan vaikeaa, tylsää ja järjetöntä.

Olen masentunut koko maailman tilasta, joka tuntuu menneen ihan pilalle. Kaikki on muuttunut sitten kahdeksankymmentäluvunkin ajoista ihan paskaksi. Ihmiset on itsekkäitä, teennäisiä, pinnallisia, kyllästyttäviä. En yleensäkään jaksa ihmisiä, niiden jutut on tyhmiä, en jaksa kauaa kuunnella. Ei kiinnosta ihmissuhteet. En tajua miten ihmiset voi elää niin teennäistä ja pinnallista elämää. Kaikki kaikessa on vain hyvä koulutus (akateeminen), huipputyö, raha, omakotitalo, hieno auto, merkkivaatteet, lapset, koira, bileet, ulkomaanmatkat.. tuntuu, että olen sairas ja tyhmä kun mikään noista ei minua kiinnosta.

Kaikki pyörii nykyään rahan ympärillä. Muovisen roinan paljous kaupoissa oksettaa. Tiimari on helvetti. Kaikkea paskaa nykyään suolletaan liukuhihnalta, tavarat on menettänyt merkityksensä, kertakäyttökamaa, luonnonvoimia riistetään, sekä kehitysmaiden asukkaita.

50-luvusta eteenpäin KAIKKI on mennyt pilalle. Ihmisten aitous, reiluus, arkinen kaunis ja vähä-eleinen, luonnollinen elämä on kadonnut. Luonto on saastunut, ruoka mautonta ja myrkyllistä, ihmiset on menneet päästään vialle.

Kaikki meni pilalle kun maaseudun autioituminen alkoi. Kun kaupungistuminen ja TEOLLISTUMINEN alkoi. Siitä alkoi rahan tekeminen ja kaiken roinan valmistaminen. Kaikki on ollut paljon paremmin kun vielä oli tasaisesti elämää kaikkialla suomessa ja maatalous voimissaan. Ihmiset olleet omavaraisia ja asuneet omissa maalaistaloissa. Nyt kaikki asuvat sairaissa kaupunkikopeissa ylekkäin, päällekäin ja rinnakkain, se on luonnotonta ja ahdistavaa! Työ ja uraputki on tullut, rahan perässä juokseminen, maaseutu on tyhjää ja autiota, kaupungit ruuhkaisia ja tehtaat puksuttavat yötä päivää uuttaa muovista paskaa ihmisten nurkkiin. Ja halpaketjut, hyi helvetti! Kaikkea mahdollista huonolaatuista paskaa teetetty kehitysmaissa halpatyövoimalla, jotka sairastuvat ja kuolevat sen takia. Inhottavia nämä isot ketjut, joita on ihan liikaa. Minua ahdistaa kaikki se tavara!

Maailma ja ihmiset on ihan pilalla ja mikään ei enää tuo takaisin aikaa, jolloin oltiin vähävaraisia mutta onnellisia, pieneen tyytyväisiä ja NAAPURIAPU ja yhteishenki oli ihan toista luokkaa.

Ugh! Olen paasannut..

Lue lisää

Onhan kirjotuksessasi ihan hyvä "pointti". Monet ovat varmaankin kanssasi samaa mieltä,jopa minä,mutta onko em. se syy miksi elät lian keskellä ja masentaa?
Onko mainitsemasi muutokset se syy olla yrittämättä elää tyydyttävämpää elämää, kuin nyt elät?
Loppujenlopuksi,vaikka kaikenmaailman "sälää" onkin tarjolla pilvinpimein,ihmiset eivät ole pohjimmiltaan niin kovin muuttuneet?
Perusarvoista löytyy varmuudella se koti,työ,perhe ja ystävät,niinkuin ennenkin?
Ennenkin ihmiset haaveilivat kaikenlaisista asioista ja tavaroista,mutta jatkuva puutos kaikesta esti ehkä saamasta haluamaansa.Nyt on hieman toisin,elintaso on noussut(lieveilmiöineen)ja ihmiset toteuttavat niitä haaveitaan.
Minä näen ympärilläni paljon hyvää,niin ihmisten kuin asioidenkin suhteen.
Nykyään ympäristöasiat ovat sentään otettu suureksi parannuskohteeksi ja niitä valvotaan lain ja asetusten voimin.Ennen kaikki syydettiin luontoon suruitta ja paskat sellaisinaan vesistöihin. Niin,ei kukaan niistä asioista silloin puhunut,kun ei edes tiedetty/tutkittu millaisia vahinkoja tällaisella toiminnalla saa aikaan.Että turha hehkuttaa ihan kaiken olleen paremmin "ennen".

aloittaja kirjoitti:

Olen myös ajatellut, että onko minulle iskenyt joku "ikäkriisi". Täytän kohta 30 ja ihan viimeisen puolen vuoden aikana olen melkein päivittäin alkanut ajattelemaan, kuinka pettynyt olen tähän aikuiselämään ja haikailen muistoissani ihanaa lapsuusaikaa, kotitaloa, vanhempiani ym. Saatan ihan masentuneena, tippa linssissä vatvoa päiväkausia näitä lapsuuden muistoja ja tavallaan elän niiden maailmassa.

Haaveilen niistä ajoista ja ajatus, että ne ajat ei koskaan palaa on kamalan musertava. Että, tässä on nyt aikuisuus, ja tällaistako se onkin? Ihan vaikeaa, tylsää ja järjetöntä.

Olen masentunut koko maailman tilasta, joka tuntuu menneen ihan pilalle. Kaikki on muuttunut sitten kahdeksankymmentäluvunkin ajoista ihan paskaksi. Ihmiset on itsekkäitä, teennäisiä, pinnallisia, kyllästyttäviä. En yleensäkään jaksa ihmisiä, niiden jutut on tyhmiä, en jaksa kauaa kuunnella. Ei kiinnosta ihmissuhteet. En tajua miten ihmiset voi elää niin teennäistä ja pinnallista elämää. Kaikki kaikessa on vain hyvä koulutus (akateeminen), huipputyö, raha, omakotitalo, hieno auto, merkkivaatteet, lapset, koira, bileet, ulkomaanmatkat.. tuntuu, että olen sairas ja tyhmä kun mikään noista ei minua kiinnosta.

Kaikki pyörii nykyään rahan ympärillä. Muovisen roinan paljous kaupoissa oksettaa. Tiimari on helvetti. Kaikkea paskaa nykyään suolletaan liukuhihnalta, tavarat on menettänyt merkityksensä, kertakäyttökamaa, luonnonvoimia riistetään, sekä kehitysmaiden asukkaita.

50-luvusta eteenpäin KAIKKI on mennyt pilalle. Ihmisten aitous, reiluus, arkinen kaunis ja vähä-eleinen, luonnollinen elämä on kadonnut. Luonto on saastunut, ruoka mautonta ja myrkyllistä, ihmiset on menneet päästään vialle.

Kaikki meni pilalle kun maaseudun autioituminen alkoi. Kun kaupungistuminen ja TEOLLISTUMINEN alkoi. Siitä alkoi rahan tekeminen ja kaiken roinan valmistaminen. Kaikki on ollut paljon paremmin kun vielä oli tasaisesti elämää kaikkialla suomessa ja maatalous voimissaan. Ihmiset olleet omavaraisia ja asuneet omissa maalaistaloissa. Nyt kaikki asuvat sairaissa kaupunkikopeissa ylekkäin, päällekäin ja rinnakkain, se on luonnotonta ja ahdistavaa! Työ ja uraputki on tullut, rahan perässä juokseminen, maaseutu on tyhjää ja autiota, kaupungit ruuhkaisia ja tehtaat puksuttavat yötä päivää uuttaa muovista paskaa ihmisten nurkkiin. Ja halpaketjut, hyi helvetti! Kaikkea mahdollista huonolaatuista paskaa teetetty kehitysmaissa halpatyövoimalla, jotka sairastuvat ja kuolevat sen takia. Inhottavia nämä isot ketjut, joita on ihan liikaa. Minua ahdistaa kaikki se tavara!

Maailma ja ihmiset on ihan pilalla ja mikään ei enää tuo takaisin aikaa, jolloin oltiin vähävaraisia mutta onnellisia, pieneen tyytyväisiä ja NAAPURIAPU ja yhteishenki oli ihan toista luokkaa.

Ugh! Olen paasannut..

Lue lisää

Hakeudu ihmeessä äkkiä hoitoon ja jonkun asiantuntijan juttusille. Saat terapiaa ja sopivan lääkityksen ja elämä alkaa maistua elämältä.
Ei tämä ole lääkäripalsta, vaikka kirjoittaminen voi hetkellisesti helpottaakin.

Puhtaus on puoliruokaa! kirjoitti:

Hakeudu ihmeessä äkkiä hoitoon ja jonkun asiantuntijan juttusille. Saat terapiaa ja sopivan lääkityksen ja elämä alkaa maistua elämältä.
Ei tämä ole lääkäripalsta, vaikka kirjoittaminen voi hetkellisesti helpottaakin.

Lue lisää

Tuo tyttö ei mitään lääkärinhoitoa tarvitse. Se mikä tässä hoitoa tarvitsee on tämä saatanan maailma!

Tyttö on ihan oikeassa siinä että 50 luvun jälkeen ihan KAIKKI on mennyt päin persettä. Tässä maailmassa ei ole enää mitään järkeä. Kaikki vain haalii itselleen tavaraa jolla ei oikeasti tehdä hevon vittujakaan.

Aloittajalle tiedoksi että tunnistan sun tuskan ihan täydellisesti koska minulla on samanlaiset oireet tästä paskamaailmasta, ja tiedän sanoa sen että olet ihan täysjärkinen ja täysin terve ihminen!

Jos haluat hankkia jotain kivaa kotiisi ja poistaa vanhaa kamaa, niin tee täsmälleen näin. Jaa vuosi neljään osaan joiden aikana keräät rahaa hankkimatta tai poistamatta yhtään mitään. Aina kun osavuosi on kulunut, heität yhden osan vanhasta paskatavarasta suoraan roskiin miettimättä lainkaan mitä säästää pahan päivän varalle ja mitä ei. Ota kohteeksi esimerkiksi keittiö: Keittiössä on kahvinkeitin, astiasto, pöytäliina, tabletit jne. Kun osavuosi on kulunut, heität tuosta tavaramäärästä kirpputorille kaiken ja sen jälkeen painut ostoksille osavuoden aikana säästäneillä rahoillasi. Se rytmittää elämää ja saat kerralla uudistettua aina yhden uuden osan kodistasi. Eikä siihen todellakaan tarvitse haalia mitään omaisuuksia, pääasia on se että se on sellaista mistä itse pidät ja että niillä on jokin järjestys. Tämän jälkeen otat kohteeksi vaikka vessan ja pistät sen uusiksi, sitten makuuhuone ja lopulta olohuone.

Jos sinulla on paljon ylimääräistä tavaraa, osta ihmeessä lisää tavaratilaa joka sointuu hyvin kokonaisuudeksi. Ennenkuin täytät sitä lisävarastoa, käyt jokaisen tavaran läpi ja mietit erittäin kriittisesti että mitä haluat säilyttää ja minkä pistät kiertoon. Käytä sääntöä, että ellet ole jotain käyttänyt puoleen vuoteen, se menee kirpputorille (tai roskiin) Puolen vuoden aikana sinä käytät tietyn määrän talvi ja kesävaatteita, joten tuo puolen vuoden sääntö on erittäin hyvä.

Kun alat siivoamaan asuntoasi, määrittele sopivat paikat ja tehtävät jotka varmasti siivoat yhdellä kerralla. Älä missään tapauksessa aloita suursiivousta ja siivoa koko huushollia kerralla koska se ei lisää muuta kuin sotkua. Ota yhdeksi kohteeksi vaikka keittiö ja jos selviät astioiden tiskaamisesta, ota se yhdeksi työksi. Seuraava työ voi olla vaikkapa sängyn laittaminen ja puhdistaminen. Kolmas työ vaikka mattojen kerääminen lattialta, tamppaaminen ja pistäminen syrjään odottamaan sitä kun imuroit ja peset lattian (neljäs työ)

Kirjaa nuo kaikki ylös eri päiville. Muista ennen tiskaamista kerätä kaikki ylimääräiset astiat tiskipöydälle koska hyvin suunniteltu on puoliksi jo tehty. Aloita työ ja vie se loppuun kerralla. Vaikka tuntisit että poweria riittäisi enempäänkin, älä missään tapauksessa aloita uutta kohdetta vaan pitäydy laatimassasi aikataulussa, esimerkiksi yksi työ per päivä. Kun sinulla on muistilista, muistat mitä kohdetta pitää pitää siivosti samalla kun hoidat muita listaamiasi töitä pois edestä.

Kun asunto on siivottu ja tavarat järjestyksessä, on helppo alkaa heittämään vanhaa romua pois ja hankkimaan uutta tilalle. Tuo muutos on kuitenkin suuri ja vaatii alkuun pitkää pinnaa pitäytyä suunnitelmassa.

aloittaja kirjoitti:

Olen myös ajatellut, että onko minulle iskenyt joku "ikäkriisi". Täytän kohta 30 ja ihan viimeisen puolen vuoden aikana olen melkein päivittäin alkanut ajattelemaan, kuinka pettynyt olen tähän aikuiselämään ja haikailen muistoissani ihanaa lapsuusaikaa, kotitaloa, vanhempiani ym. Saatan ihan masentuneena, tippa linssissä vatvoa päiväkausia näitä lapsuuden muistoja ja tavallaan elän niiden maailmassa.

Haaveilen niistä ajoista ja ajatus, että ne ajat ei koskaan palaa on kamalan musertava. Että, tässä on nyt aikuisuus, ja tällaistako se onkin? Ihan vaikeaa, tylsää ja järjetöntä.

Olen masentunut koko maailman tilasta, joka tuntuu menneen ihan pilalle. Kaikki on muuttunut sitten kahdeksankymmentäluvunkin ajoista ihan paskaksi. Ihmiset on itsekkäitä, teennäisiä, pinnallisia, kyllästyttäviä. En yleensäkään jaksa ihmisiä, niiden jutut on tyhmiä, en jaksa kauaa kuunnella. Ei kiinnosta ihmissuhteet. En tajua miten ihmiset voi elää niin teennäistä ja pinnallista elämää. Kaikki kaikessa on vain hyvä koulutus (akateeminen), huipputyö, raha, omakotitalo, hieno auto, merkkivaatteet, lapset, koira, bileet, ulkomaanmatkat.. tuntuu, että olen sairas ja tyhmä kun mikään noista ei minua kiinnosta.

Kaikki pyörii nykyään rahan ympärillä. Muovisen roinan paljous kaupoissa oksettaa. Tiimari on helvetti. Kaikkea paskaa nykyään suolletaan liukuhihnalta, tavarat on menettänyt merkityksensä, kertakäyttökamaa, luonnonvoimia riistetään, sekä kehitysmaiden asukkaita.

50-luvusta eteenpäin KAIKKI on mennyt pilalle. Ihmisten aitous, reiluus, arkinen kaunis ja vähä-eleinen, luonnollinen elämä on kadonnut. Luonto on saastunut, ruoka mautonta ja myrkyllistä, ihmiset on menneet päästään vialle.

Kaikki meni pilalle kun maaseudun autioituminen alkoi. Kun kaupungistuminen ja TEOLLISTUMINEN alkoi. Siitä alkoi rahan tekeminen ja kaiken roinan valmistaminen. Kaikki on ollut paljon paremmin kun vielä oli tasaisesti elämää kaikkialla suomessa ja maatalous voimissaan. Ihmiset olleet omavaraisia ja asuneet omissa maalaistaloissa. Nyt kaikki asuvat sairaissa kaupunkikopeissa ylekkäin, päällekäin ja rinnakkain, se on luonnotonta ja ahdistavaa! Työ ja uraputki on tullut, rahan perässä juokseminen, maaseutu on tyhjää ja autiota, kaupungit ruuhkaisia ja tehtaat puksuttavat yötä päivää uuttaa muovista paskaa ihmisten nurkkiin. Ja halpaketjut, hyi helvetti! Kaikkea mahdollista huonolaatuista paskaa teetetty kehitysmaissa halpatyövoimalla, jotka sairastuvat ja kuolevat sen takia. Inhottavia nämä isot ketjut, joita on ihan liikaa. Minua ahdistaa kaikki se tavara!

Maailma ja ihmiset on ihan pilalla ja mikään ei enää tuo takaisin aikaa, jolloin oltiin vähävaraisia mutta onnellisia, pieneen tyytyväisiä ja NAAPURIAPU ja yhteishenki oli ihan toista luokkaa.

Ugh! Olen paasannut..

Lue lisää

Olen lukenut kaikki aloittajan kirjoitukset ja mielestäni sinä olet masentunut ja omanarvontunnoton. Oletko ollut jotenkin syrjittynä lapsuuskodissasi tai kohteleeko miehesi sinua huonosti??? Tai onko sinulla ollut ystävyysongelmia normaalia enemmän???

Tarvitset joka tapauksessa apua. Jonkun, jolle purkautua ja joka kertoo sinulle, että ansaitset parempaa, kun saastaisen kodin ympärillesi. Olet arvokas itsenäsi.

Sinulla on hienoja ajatuksia, joihin yhdyn. Itsekään en välitä paljon siitä, mitä on ympäristössäni.

Saan pääasiassa vaatteet sukulaisilta, jotka hakevat ne kirpputorilta. Minusta vaatteet ovat ihan kelvolliset. Huonekaluja minulla on vain välttämättömät. Nekin suurimmaksi osaksi saatuja, kun sukulaiset eivät ole kestäneet paljasta huushollia ja systeemejäni, kuten sitä, että tietokone oli jonkin laatikon päällä ja näppis sylissä ja hiiri polvella olevan kirjan päällä jne. Astioita minulla jo juuri ja juuri se välttämätön. Jos saan liikaa tavaroita tai astioita, minä annan pois.

Mutta yhdestä pidän huolta: pidän huolta siitä, että lakanat vaihtuvat viikottain (vuodevaatteet ovat peruja sukulaisten kuolinpesistä) ja vaatteet ovat puhtaat. Viikkosiivouskin tulee tehtyä, joskus vähän ylimalkaisestikin kyllä.

Tuo likaisuus on huolestuttavaa. Ennen pitkää sinulla on luteita ja muita syöpäläisiä, hometta nurkissa jne.

Asunnossa, jossa nykyisin asun, asui ilmeisesti sinun kaltaisesi nuoripari. Viemärit olivat tukossa, kylppärin seinä musta liasta ja kenties homeestakin siitä päätellen, etten tahdo päästä homeenhajusta eroon, vaikka kuinka pesen. Kylppärissä roikkui asukkaiden jäljiltä liasta käpristynyt suihkuverho. Löysin myös pari kuollutta torakkaa. Ilmeisesti taloyhtiö oli suorittanut myrkytyksen, koska makea haju pysyi asunnossa kunnes sen olin perin juurin pessyt. Ikkunoita ei ilmeisesti oltu pesty koko talon olemassaolon aikana, koska ikkunoiden avaaja oli vielä avaamattomassa pussissa ja ikkunat tosi saastaiset. Allergikkona oli tosi mukava (!!!) aloittaa asuminen tällaisessa asunnossa.

Miten olisi, jos vaikka uhraisit siihen, että palkkaisit jonkun siivousfirman tekemään perussiivouksen kotonasi? Sinä tuskin tuossa kunnossa jaksat sitä tehdä.

niin pelottavan kirjoitti:

oikeassa. Juuri tuollaiseksi on nykymaailma ajautunut. Mutta joka ajassa on pahat puolensa. Ihminen ei ota opikseen.

että aika kultaa muistot. Ei se elämä ennen teollistumista ollut mitään onnellisena keinustuolissa istumista, vaan raskasta raatamista, sairastelua, asumista paskoissa oloissa, nälkää, katsoa kuin huonot olot tappoivat ystävät, lapset... ennen aikojaan... turha sitä on niitä menneitä aikoja ylentää jalustalle, kun arkielämä ei todellakaan ollut mitään pelkkää onnelaa. Tänään on moni asia paremmin.

Aika pitkälti käsityksesi ihmisten kylmyydestä juontaa varmasti omasta asennoitumisestasi. Metsähän vastaa niin kuin sinne huudetaan! Minun lähipiirissäni kyllä autetaan ja välitetään toisista, pidetään tiiviisti yhteyttä toisiin. Vaan se vaatii, että toimii myös itse niin! Olemme joskus puhuneet porukalla asiasta ja todenneet, että loppujen lopuksi elämässä tärkeintä ovat juuri ystävät, sukulaiset ja muut sosiaaliset suhteet, kaikki muu on vain sivuseikkaa.

masennuksesta, kun jaksat puhtaudesta vouhottaa. Vakava masennus on pahimmillaan tappava tauti, koska ihminen ei näe muuta ulospääsyä tilanteesta kuin itsemurha. Siinä vaiheessa ei oikeasti kiinnosta eikä jaksa eikä todellakaan PYSTY miettimään mitään puhtaus-asioita! Pelkkä hengissä pysyminen vaatii oikeasti kaiken energian.

aloittaja kirjoitti:

Olen myös ajatellut, että onko minulle iskenyt joku "ikäkriisi". Täytän kohta 30 ja ihan viimeisen puolen vuoden aikana olen melkein päivittäin alkanut ajattelemaan, kuinka pettynyt olen tähän aikuiselämään ja haikailen muistoissani ihanaa lapsuusaikaa, kotitaloa, vanhempiani ym. Saatan ihan masentuneena, tippa linssissä vatvoa päiväkausia näitä lapsuuden muistoja ja tavallaan elän niiden maailmassa.

Haaveilen niistä ajoista ja ajatus, että ne ajat ei koskaan palaa on kamalan musertava. Että, tässä on nyt aikuisuus, ja tällaistako se onkin? Ihan vaikeaa, tylsää ja järjetöntä.

Olen masentunut koko maailman tilasta, joka tuntuu menneen ihan pilalle. Kaikki on muuttunut sitten kahdeksankymmentäluvunkin ajoista ihan paskaksi. Ihmiset on itsekkäitä, teennäisiä, pinnallisia, kyllästyttäviä. En yleensäkään jaksa ihmisiä, niiden jutut on tyhmiä, en jaksa kauaa kuunnella. Ei kiinnosta ihmissuhteet. En tajua miten ihmiset voi elää niin teennäistä ja pinnallista elämää. Kaikki kaikessa on vain hyvä koulutus (akateeminen), huipputyö, raha, omakotitalo, hieno auto, merkkivaatteet, lapset, koira, bileet, ulkomaanmatkat.. tuntuu, että olen sairas ja tyhmä kun mikään noista ei minua kiinnosta.

Kaikki pyörii nykyään rahan ympärillä. Muovisen roinan paljous kaupoissa oksettaa. Tiimari on helvetti. Kaikkea paskaa nykyään suolletaan liukuhihnalta, tavarat on menettänyt merkityksensä, kertakäyttökamaa, luonnonvoimia riistetään, sekä kehitysmaiden asukkaita.

50-luvusta eteenpäin KAIKKI on mennyt pilalle. Ihmisten aitous, reiluus, arkinen kaunis ja vähä-eleinen, luonnollinen elämä on kadonnut. Luonto on saastunut, ruoka mautonta ja myrkyllistä, ihmiset on menneet päästään vialle.

Kaikki meni pilalle kun maaseudun autioituminen alkoi. Kun kaupungistuminen ja TEOLLISTUMINEN alkoi. Siitä alkoi rahan tekeminen ja kaiken roinan valmistaminen. Kaikki on ollut paljon paremmin kun vielä oli tasaisesti elämää kaikkialla suomessa ja maatalous voimissaan. Ihmiset olleet omavaraisia ja asuneet omissa maalaistaloissa. Nyt kaikki asuvat sairaissa kaupunkikopeissa ylekkäin, päällekäin ja rinnakkain, se on luonnotonta ja ahdistavaa! Työ ja uraputki on tullut, rahan perässä juokseminen, maaseutu on tyhjää ja autiota, kaupungit ruuhkaisia ja tehtaat puksuttavat yötä päivää uuttaa muovista paskaa ihmisten nurkkiin. Ja halpaketjut, hyi helvetti! Kaikkea mahdollista huonolaatuista paskaa teetetty kehitysmaissa halpatyövoimalla, jotka sairastuvat ja kuolevat sen takia. Inhottavia nämä isot ketjut, joita on ihan liikaa. Minua ahdistaa kaikki se tavara!

Maailma ja ihmiset on ihan pilalla ja mikään ei enää tuo takaisin aikaa, jolloin oltiin vähävaraisia mutta onnellisia, pieneen tyytyväisiä ja NAAPURIAPU ja yhteishenki oli ihan toista luokkaa.

Ugh! Olen paasannut..

Lue lisää

että miksi oikeastaan välität mitä muut tekevät jos nuo ovat omia arvojasi ja haluat elää niiden mukaan, niin korosta niitä hyviä puoliasi, etsi onnea pienistä asioista äläkä takerrukkaan niihin mitä muut luulevat onnekseen. Tee elämästäsi sellainen kun haluaisit sen olevan, opettele itse olemaan ei teennäinen luo itse sitä yhteishenkeä positiivisuutesi etsimisellä, sillä se on olemassa sisälläsi kaikki ne arvot jotka äsken mainitsit ovat olemassa jos haluat ne ottaa käyttöösi... opettele myös hyväksymään ja kunnioittamaan se mitä toiset luulevat arvoikseen, mutta pidä tiukasti kiinni omista arvoista omalla reviirilläsi, ei kannata surra toisten huonoa elämää vaan parantaa omaansa... kyllä sinä pystyt ja taidat olen aivan varma jos haluat samanlaisen kodin kuin lapsuudessasi sekin on mahdollista olethan jo nyt säästäväinen eikös? Mutta älä tee siitä päähänpinttymää jos se ei ole mahdollista etsi jokin pienempi haave... kaikki saaminen lähtee omista tekemisistä ja arvoista;D

tulihan se sieltä juuri oikeanlainen näkökulma jonka sinä aloittaja toivottavasti luet tarkkaan ja toimit sen mukaan.

eli jotain vialla päässä.

Kuulin aikoinaan lausahduksen, että köyhäkin voi olla siisti. Mutta kukin eläköön niinkuin tykkää, ei se jatkuva peseminenkään hyväksi ole allergiat jyllää...Ja miksi heti masennus diagnoosi? Ei kaikki "erilaisuus" ole masennusta.

kyllä yli siisteissä ihmisissäkin on jotain "vikaa",,puunataan sairaalloisesti,ja puhtaita paikkoja vaan sen takia kun se on joku tapa,,ja vauhti vaan kiihtyy kun ikää tulee,ns. siivoushulluja minä en vasta ymmärrä, on kait elämässä muutakin tekemistä, kun hangata suht puhtaita paikkoja eli jokainen elää kun haluaa,ei paineita mistään,otetaan rennosti!!

ei liian puhdasta kirjoitti:

kyllä yli siisteissä ihmisissäkin on jotain "vikaa",,puunataan sairaalloisesti,ja puhtaita paikkoja vaan sen takia kun se on joku tapa,,ja vauhti vaan kiihtyy kun ikää tulee,ns. siivoushulluja minä en vasta ymmärrä, on kait elämässä muutakin tekemistä, kun hangata suht puhtaita paikkoja eli jokainen elää kun haluaa,ei paineita mistään,otetaan rennosti!!

Lue lisää

No mielestäni siivoushulluus on aika karrikoiden ilmaistu ihmisistä, jotka tykkäävät siitä että paikat ovat siistinä. Ainakin minä osaan ottaa ihan rennosti, vaikka tiskaankin joka ruuanlaiton jälkeen, tuuletan peitot ynnä muut kerran viikossa ja imuroin kaksi kertaa viikossa...

siisti ja sisustava kirjoitti:

No mielestäni siivoushulluus on aika karrikoiden ilmaistu ihmisistä, jotka tykkäävät siitä että paikat ovat siistinä. Ainakin minä osaan ottaa ihan rennosti, vaikka tiskaankin joka ruuanlaiton jälkeen, tuuletan peitot ynnä muut kerran viikossa ja imuroin kaksi kertaa viikossa...

Lue lisää

Sinä et varmaan olekaan siivoushullu :)

On niitä ihmisiä, naisia ja miehiä myös, jotka pitävät koko perhettä kurissa ja nuhteessa tällä saralla. Liika on liikaa ja koti on koti kaikille perheenjäsenille.
Sekin vielä, että joillakin on vaikkapa työpaikalla tapana selittää siivouksiaan hyvinkin tarkasta ja tiheästi. Välillä tuntee itsensä huonoksi kodinhoitajaksi, vaikka kuvitteleekin, että on ihan suhteellisen siistiä.

sitäkin enemmän. Seksuaalinen kyky ja kiinnostus katoaa suurimmalla osalla potilaista ja joillakin jopa lopullisesti. Silloin alkaa parisuhdeongelmat ja itsetunto-ongelmat jotka vain lisäävät masennusta entisestään.

Miksi tästä ei puhuta, siksi kun lääkärit eivät usko potilaitaan ja siksi kun potilaat eivät yleensä viitsi intiimiasioista puhua edes psykiatrille, sillä sehän hoitaa vain päätä, ei alapäätä.

Näkisitpä mielentutkijoiden asuntoja niistä sitä vasta löytyy. Eli on elämässä muutakin kuin siivoaminen.

Minusta tuntuu, että tästä ketjusta on oikeasti ollut hyötyä kun olen nyt selkiyttänyt itselleni tätä asiaa.

Elikä siihen suuntaan, johon olen nykyään tiennytkin ensimmäisenä olevan pyrittävä, eli siisteys ja puhtaus (ei meillä nyt sentään torakat nurkissa hypi, ei haise, eikä ole nurkissa paskaa..) Pölyä varmasti on ja suihkuverho on hieman niljainen. Itse pesen itseäni päivittäin sen verta etten haise, siis jos en jaksa suihkuun illalla mennä niin aamulla pesen muuten kainalot, alapään, joskus hiukset lavuaarissa. Kuljenhan kuitenkin töissä, joten sen vuoksi pakko jaksaa pitää edes jotain huolta. Mutta tsempata täytyy kuitenkin ja alkaa noista pienistä asioista laittamaan asuntoa kuntoon. Ihan hyvä idea tuo kirppareilla käyminen, jotenkin en ennemmin osannut ajatella sitä todellisena vaihtoehtona.

Luulenpa, että 2-3 vuoden aikana tapahtuneet asiat (suuria ongelmia) ja sen päälle työt ja muu elämä ovat vain saaneet "selkäni" katkeamaan. On kamalan stressaavaa joka sekunti miettiä mistä saa rahaa maksaa laskut, ostaa ruoat, maksaa velkoja ym. Siis tietenkin palkasta, mutta se ei mihinkään riitä. Jos nämä stressit vietäisiin pois, olisin kuin toinen ihminen ja varmasti tämä kämppäkin eri näköinen.

Jos on totta, että koti kuvastaa omistajaansa, niin minun kotini on TYHJÄ ja sellainen on olokin usein. Tyhjä, yksinäinen ja epäsiisti, epäonnistunut.

Ehkä tosiaan pitkästä rasituksesta on tullut masennus sillä niin paljon uusia "piirteitä" on ilmestynyt tähän olemiseen, ihan puolen vuoden sisällä mennyt tuohon "pää sumussa", "ajatukset laamantuneina" olemiseen. Kuolemaakin olen ajatellut, mutta en koe sitä vapauttavana ajatuksena, jostain syystä.

Kun vain nuo raha-asiat ja muut selkiintyisivät, että saisi "henkäistä" ja aloittaa ihan alusta. Sitä todella odotan.

aloittaja kirjoitti:

Minusta tuntuu, että tästä ketjusta on oikeasti ollut hyötyä kun olen nyt selkiyttänyt itselleni tätä asiaa.

Elikä siihen suuntaan, johon olen nykyään tiennytkin ensimmäisenä olevan pyrittävä, eli siisteys ja puhtaus (ei meillä nyt sentään torakat nurkissa hypi, ei haise, eikä ole nurkissa paskaa..) Pölyä varmasti on ja suihkuverho on hieman niljainen. Itse pesen itseäni päivittäin sen verta etten haise, siis jos en jaksa suihkuun illalla mennä niin aamulla pesen muuten kainalot, alapään, joskus hiukset lavuaarissa. Kuljenhan kuitenkin töissä, joten sen vuoksi pakko jaksaa pitää edes jotain huolta. Mutta tsempata täytyy kuitenkin ja alkaa noista pienistä asioista laittamaan asuntoa kuntoon. Ihan hyvä idea tuo kirppareilla käyminen, jotenkin en ennemmin osannut ajatella sitä todellisena vaihtoehtona.

Luulenpa, että 2-3 vuoden aikana tapahtuneet asiat (suuria ongelmia) ja sen päälle työt ja muu elämä ovat vain saaneet "selkäni" katkeamaan. On kamalan stressaavaa joka sekunti miettiä mistä saa rahaa maksaa laskut, ostaa ruoat, maksaa velkoja ym. Siis tietenkin palkasta, mutta se ei mihinkään riitä. Jos nämä stressit vietäisiin pois, olisin kuin toinen ihminen ja varmasti tämä kämppäkin eri näköinen.

Jos on totta, että koti kuvastaa omistajaansa, niin minun kotini on TYHJÄ ja sellainen on olokin usein. Tyhjä, yksinäinen ja epäsiisti, epäonnistunut.

Ehkä tosiaan pitkästä rasituksesta on tullut masennus sillä niin paljon uusia "piirteitä" on ilmestynyt tähän olemiseen, ihan puolen vuoden sisällä mennyt tuohon "pää sumussa", "ajatukset laamantuneina" olemiseen. Kuolemaakin olen ajatellut, mutta en koe sitä vapauttavana ajatuksena, jostain syystä.

Kun vain nuo raha-asiat ja muut selkiintyisivät, että saisi "henkäistä" ja aloittaa ihan alusta. Sitä todella odotan.

Lue lisää

...On kamalan stressaavaa joka sekunti miettiä mistä saa rahaa maksaa laskut, ostaa ruoat, maksaa velkoja ym. Siis tietenkin palkasta, mutta se ei mihinkään riitä. Jos nämä stressit vietäisiin pois, olisin kuin toinen ihminen ja varmasti tämä kämppäkin eri näköinen...

Et ole ainut noiden ongelmien kanssa. Ja moni reagoi mahdottomiin taloudellisiin ongelmiin sinun laillasi. Et ole varmasti ainut lajiasi.

...Ehkä tosiaan pitkästä rasituksesta on tullut masennus sillä niin paljon uusia "piirteitä" on ilmestynyt tähän olemiseen, ihan puolen vuoden sisällä mennyt tuohon "pää sumussa", "ajatukset laamantuneina" olemiseen...

Kannattaisiko aloittaa ihan terveyskeskuslääkäristä ja pyytää tutkimaan yleiskunto. Sieltäkin voi löytyä selitys. Joku mainitsi jossain viestissä kilpirauhasen toimintahäiriöt. Se voisi olla myös yksi selitys.

Tai sitten masennus ja arvottomuuden tunne, mistä moni köyhä kärsii. Älä kuitenkaan aloita mitään masennuslääkkeitä ainakaan ennen kuin fyysinen kuntosi on perinjuurin tutkittu. Psyykelääkkeet kun saattavat aiheuttaa samanlaisia oireita kuin mitä ne on tarkoitettu parantamaan. Olisi aika uskomaton tarina eräästä henkilöstä, ei minusta.

...Kun vain nuo raha-asiat ja muut selkiintyisivät, että saisi "henkäistä" ja aloittaa ihan alusta...

Monen terveydellisiin ja henkisiin vaikeuksiin tuo olisi pysyvä ratkaisu. Mutta se kahtiajako...

Jaksamista sinulle!

aloittaja kirjoitti:

Minusta tuntuu, että tästä ketjusta on oikeasti ollut hyötyä kun olen nyt selkiyttänyt itselleni tätä asiaa.

Elikä siihen suuntaan, johon olen nykyään tiennytkin ensimmäisenä olevan pyrittävä, eli siisteys ja puhtaus (ei meillä nyt sentään torakat nurkissa hypi, ei haise, eikä ole nurkissa paskaa..) Pölyä varmasti on ja suihkuverho on hieman niljainen. Itse pesen itseäni päivittäin sen verta etten haise, siis jos en jaksa suihkuun illalla mennä niin aamulla pesen muuten kainalot, alapään, joskus hiukset lavuaarissa. Kuljenhan kuitenkin töissä, joten sen vuoksi pakko jaksaa pitää edes jotain huolta. Mutta tsempata täytyy kuitenkin ja alkaa noista pienistä asioista laittamaan asuntoa kuntoon. Ihan hyvä idea tuo kirppareilla käyminen, jotenkin en ennemmin osannut ajatella sitä todellisena vaihtoehtona.

Luulenpa, että 2-3 vuoden aikana tapahtuneet asiat (suuria ongelmia) ja sen päälle työt ja muu elämä ovat vain saaneet "selkäni" katkeamaan. On kamalan stressaavaa joka sekunti miettiä mistä saa rahaa maksaa laskut, ostaa ruoat, maksaa velkoja ym. Siis tietenkin palkasta, mutta se ei mihinkään riitä. Jos nämä stressit vietäisiin pois, olisin kuin toinen ihminen ja varmasti tämä kämppäkin eri näköinen.

Jos on totta, että koti kuvastaa omistajaansa, niin minun kotini on TYHJÄ ja sellainen on olokin usein. Tyhjä, yksinäinen ja epäsiisti, epäonnistunut.

Ehkä tosiaan pitkästä rasituksesta on tullut masennus sillä niin paljon uusia "piirteitä" on ilmestynyt tähän olemiseen, ihan puolen vuoden sisällä mennyt tuohon "pää sumussa", "ajatukset laamantuneina" olemiseen. Kuolemaakin olen ajatellut, mutta en koe sitä vapauttavana ajatuksena, jostain syystä.

Kun vain nuo raha-asiat ja muut selkiintyisivät, että saisi "henkäistä" ja aloittaa ihan alusta. Sitä todella odotan.

Lue lisää

Vaikka neuvo tuntuu oudolta ja ehkä tylsältä, kokeile seuraavaa: KIITÄ siitä hyvästä mitä sinulla on. Terveys, ihmissuhde, äiti, isä, pitkt hiukset :) kaunis näkymä ikkunasta, ettet ole pakolainen, terrorismi on kaukana, kesä tulossa, palkkatyö... Koita oikein etsiä asia, vaikka pienikin, keksit sitten niitä lisää, josta todella kiittää -taivasta, maailmankaikkeutta, korkeinta voimaa... MUTTA tunne todella kiitollisuus, niin, ettei se ole pelkkää sanahelinää. Silloin sinulla pikkuhiljaa kohenee olo ja jaksat tehdä ehkä pienenkin asian kotisi hyväksi. Säädä itsesi kuin radioasema, voit itse valita mitä kanavaa kuuntelet, missä fiiliksessä olet, tee se TIETOISESTI. Tee näin joka aamu. Aloita vain yhdestä asiasta josta tunnet sydämestäsi kiitollisuutta, vaikka tästä tietokoneesta kodissasi, laajakaistasta, sähköstä... Ja tee se kun alkaaa tympiä ja tunnet että energiasi valuu sukkaan. Kuvittele mielessäsi jotain ihanaa väriä ja tunne kuinka kiitollisuus kohottaa mielialaasi.
Valoa Väriä Voimia :) :) :)

aloittaja kirjoitti:

Minusta tuntuu, että tästä ketjusta on oikeasti ollut hyötyä kun olen nyt selkiyttänyt itselleni tätä asiaa.

Elikä siihen suuntaan, johon olen nykyään tiennytkin ensimmäisenä olevan pyrittävä, eli siisteys ja puhtaus (ei meillä nyt sentään torakat nurkissa hypi, ei haise, eikä ole nurkissa paskaa..) Pölyä varmasti on ja suihkuverho on hieman niljainen. Itse pesen itseäni päivittäin sen verta etten haise, siis jos en jaksa suihkuun illalla mennä niin aamulla pesen muuten kainalot, alapään, joskus hiukset lavuaarissa. Kuljenhan kuitenkin töissä, joten sen vuoksi pakko jaksaa pitää edes jotain huolta. Mutta tsempata täytyy kuitenkin ja alkaa noista pienistä asioista laittamaan asuntoa kuntoon. Ihan hyvä idea tuo kirppareilla käyminen, jotenkin en ennemmin osannut ajatella sitä todellisena vaihtoehtona.

Luulenpa, että 2-3 vuoden aikana tapahtuneet asiat (suuria ongelmia) ja sen päälle työt ja muu elämä ovat vain saaneet "selkäni" katkeamaan. On kamalan stressaavaa joka sekunti miettiä mistä saa rahaa maksaa laskut, ostaa ruoat, maksaa velkoja ym. Siis tietenkin palkasta, mutta se ei mihinkään riitä. Jos nämä stressit vietäisiin pois, olisin kuin toinen ihminen ja varmasti tämä kämppäkin eri näköinen.

Jos on totta, että koti kuvastaa omistajaansa, niin minun kotini on TYHJÄ ja sellainen on olokin usein. Tyhjä, yksinäinen ja epäsiisti, epäonnistunut.

Ehkä tosiaan pitkästä rasituksesta on tullut masennus sillä niin paljon uusia "piirteitä" on ilmestynyt tähän olemiseen, ihan puolen vuoden sisällä mennyt tuohon "pää sumussa", "ajatukset laamantuneina" olemiseen. Kuolemaakin olen ajatellut, mutta en koe sitä vapauttavana ajatuksena, jostain syystä.

Kun vain nuo raha-asiat ja muut selkiintyisivät, että saisi "henkäistä" ja aloittaa ihan alusta. Sitä todella odotan.

Lue lisää

moni vastaaja antoi kivoja vinkkejä sisustukseen ja puhtauteen/siisteyteen. Älä nyt hyvä ihminen kuitenkaan tuossa syvässä masennustilassa ota näistä neuvoista lisä-stressiä itsellesi! Kyllä sinun mielenterveys ja vointi on tärkeysjärjestyksessä korkeammalla kuin asunnon siisteys ja sisustus! Jos ja kun pystyt hakemaan apua masennukseesi, älä aseta itsellesi liian korkeita tavoitteita ja tiukkoja aikatauluja. Anna itsellesi aikaa toipua. Moni mielenterveystoipuja kaivaa itselleen kuoppaa vaatimalla itseltään liikaa liian aikaisin. Älä sinä tee tätä virhettä. Toivotan sinulle valtavasti voimia ja jaksamista. Itse kävin yhtä pohjalla, mutta pääsin sieltä ylös lääkityksen ja terapian avulla. Elämän ei tarvitse olla kauheaa, toivottomuuden tunteen ei tarvitse olla osa sinua. Hae apua, anna itsellesi tilaisuus parantua.

aloittaja kirjoitti:

Minusta tuntuu, että tästä ketjusta on oikeasti ollut hyötyä kun olen nyt selkiyttänyt itselleni tätä asiaa.

Elikä siihen suuntaan, johon olen nykyään tiennytkin ensimmäisenä olevan pyrittävä, eli siisteys ja puhtaus (ei meillä nyt sentään torakat nurkissa hypi, ei haise, eikä ole nurkissa paskaa..) Pölyä varmasti on ja suihkuverho on hieman niljainen. Itse pesen itseäni päivittäin sen verta etten haise, siis jos en jaksa suihkuun illalla mennä niin aamulla pesen muuten kainalot, alapään, joskus hiukset lavuaarissa. Kuljenhan kuitenkin töissä, joten sen vuoksi pakko jaksaa pitää edes jotain huolta. Mutta tsempata täytyy kuitenkin ja alkaa noista pienistä asioista laittamaan asuntoa kuntoon. Ihan hyvä idea tuo kirppareilla käyminen, jotenkin en ennemmin osannut ajatella sitä todellisena vaihtoehtona.

Luulenpa, että 2-3 vuoden aikana tapahtuneet asiat (suuria ongelmia) ja sen päälle työt ja muu elämä ovat vain saaneet "selkäni" katkeamaan. On kamalan stressaavaa joka sekunti miettiä mistä saa rahaa maksaa laskut, ostaa ruoat, maksaa velkoja ym. Siis tietenkin palkasta, mutta se ei mihinkään riitä. Jos nämä stressit vietäisiin pois, olisin kuin toinen ihminen ja varmasti tämä kämppäkin eri näköinen.

Jos on totta, että koti kuvastaa omistajaansa, niin minun kotini on TYHJÄ ja sellainen on olokin usein. Tyhjä, yksinäinen ja epäsiisti, epäonnistunut.

Ehkä tosiaan pitkästä rasituksesta on tullut masennus sillä niin paljon uusia "piirteitä" on ilmestynyt tähän olemiseen, ihan puolen vuoden sisällä mennyt tuohon "pää sumussa", "ajatukset laamantuneina" olemiseen. Kuolemaakin olen ajatellut, mutta en koe sitä vapauttavana ajatuksena, jostain syystä.

Kun vain nuo raha-asiat ja muut selkiintyisivät, että saisi "henkäistä" ja aloittaa ihan alusta. Sitä todella odotan.

Lue lisää

VOIn jotenkin samaistua tilanteeseenne: Itselläni tuli peräjälkeen useampi maatamullistava tapahtuma elämässä jotka veivät voimani ja uskoni tulevaisuuteen totaalisesti. Ollessani "pohjalla" viikon uroteko olise, että sain roskat raahattua ulos, ja voit uskoa että siinä vaiheessa oli jo monta pussia ja haju sen mukainen... mutta niin vain on kun elämä menee siihen tilanteeseen,e ttä ei enää vain jaksa tsempata ja yrittää..kerta kerran jälkeen...ja aina "tulee turpiin"...

Näin jälkeen päin asioita ja aikoja tarkastellessa tuntuu siltä, että tuoloin tarvitsi sen aikakauden ja sen "asioiden hoitamattomuuden", koska muuhn ei kyennyt eikä muuta jaksanut. Ihminen tekee sen mihin pystyy ja jaksaa ja joskus on aika levätä. Mutta pikkuhiljaa elämä alkaa kirkastumaan, voimat palautuvat ja kiinnostus muuhun herää. Pienin askelin ja pienin teoin. Ei pidä tuomita itseään ajasta, jonka toipuakseen tarvitsee. Parempi on tervehtyä ja ottaa aika parantumiseen kuin väkisin lähteä liikkeelle ennen aikojaa ja taas tippua entistä syvemmälle. Mitä merkkaa muutama likainen petivaate ja tiskaamattomat tiskit jos kysymyksessä on oman elämän jälleenrakentaminen, vaikkakin passiivisella kaudella, sillä nekin kuuluvat kuvaan.

Omalla kohdallani meni 2-4 vuotta ennenkuin pystyin sanomaan olevani uudelleen elämän syrjässä kiinni. Mutta nyt ollaan entistä vahvemmin ja viisaammin.

Usko pois, uusi aika koittaa teillekin, se tulee pienin askelin mutta varmasti. Älä tuomitse itseäsi vaan anna aikaa ja hyväksyntää, sanoivat muut mitä tahansa. Kysymyshän on kuitenkin Sinun elämästäsi!

Jaksamista ja voimia ja ennenkaikkea kärsivällisyyttä ja uskoa aamunkoittoon.

Halauksin,¨

PR

....tämä on totta...tällaista on todella olemassa.Olen itse yksi niistä.
Se on minulla alitajuinen protesti ja inho kaikkea perfektionistista kohtaan elin sellaisessa kodissa jossa siivottiin joka ikinen päivä ja viikonloppuisin kaikki huonekalut pihalle ja putsiin.Tahran tahraa ei ollut.Nenä ei vuotanut,hiukset olivat siistit,vaatteet aina putipuhtaat,kuitenkin sain vapaasti leikkiä,siinä ei ollut kieltoja.
Mutta kotona hingattiin rappuja ja lattioita neuroottisesti.Olen varakkaan perheen lapsi ollut,mutta silloinkaan tavara ei merkinnyt minulle mitään,sain pyytämättä.
Kun tunnistan sen,se ei enää tietenkään ole enää tiedostamatonta.MINÄ EN VAIN VÄLITÄ.
Voi kysyä miksi?
Haluni on ärsyttää....muita ja ehkä itseäni.Olen verbaalinen ja iloinen ja minulla on ystäviä,mutta usein pinnallisuus siinäkin ärsyttää.
En halua ostaa tavaroita,inhoan marketteja.Pikkukauppoja ei enää juuri ole.Omistan sitä ja tätä mistä en välitä.Jopa kiinnostavia vanhoja tavaroita isovanhempieni kotoa.MINUA EI VAIN KIINNOSTA.Ei muovi eikä muu krääsä,ei edes historiallinen kama.
Kaikki olisi toisin,jos näkisin niillä tarkoituksen.

....ettet vaan olisi naapurin Maija?;))Tulehan tänäänkin!

mutta sen voi kyllä nähdä niin monelta kantilta.

Itse kuuntelin vuosia sitten kuinka sisareni rutisi rutisemasta päästyään, kuinka hän aamulla menee töihin ja töiden jälkeen ei tee muuta kuin siivoaa lasten jälkiä ja laittaa ruokaa.

Vuosia sitä olen ajatellut, sillä pidän kyllä siitä, että koti on tiptop ja rojuakin on kertynyt aivan liikaa pieneen asuntoon.Silti välillä pääsee pitkiäkin aikoja järjestys käsistä. Ei mua tietyllä tasolla haittaa pätkääkään mitä muut ajattelee, mutta sitten tapahtui paljon surullisia asioita kuoli ja loukkaantui läheisiä ihmisiä, tajusin mikä on tärkeintä elämässä, läheiset ja ystävyyksien vaaliminen. Eräälle ystävälleni sanoin kerran, että sopiiko sulle, ettet siivoile jos tulen käymään vaan säästät energiasi seurusteluun kanssani. Se oli ensimmäinen kerta kun tajusimme kuinka tärkeät olemme toisillemme ja ystäväni ei ollut uuvahtaneen näköinen seurassani. En voinut uskoakaan että hänellä oli vielä kauheampi sekasotku kodissaan ja ettei sillä ole mitään väliä mulle vaan nykyään naureskellaan yhdessä kummalla on sekaisempaa ja mitä kaikkea on jäänyt keittiönpöydän päälle ompelukoneet sun muut...

Siis aivan hirveän ulkokultaista uurastaa itsensä ihan puhki siivoamalla vain siksi, että tuntisi miellyttävän vierailijaa. Siitä voi tulla itselleen ihan vaivautunut ja ei niin rento olotila ja vierailu ei ole välttämättä onnistunut.

Kun olen kysellyt lapseni ystävien mielipidettä tai sanonut sori ei oo ihan hyvä päivä, niin he toteavat, että näkisitpä välillä minkälaista meillä on...

Elikkä siis asetan asioita tärkeysjärjestykseen. Itselläni on äärettömän uuvuttava työ usein ylitöineen joista ei voi kieltäytyä. Tärkeysasteella aina ensin tulevat ihmiset ja seurustelu, elämäni on aivan liian lyhyt kun en voi koskaan tietää kenet ehkä menetän piankin ja että ehdin sanoa kuinka tärkeitä he ovat minulle heidän eläessään ei jälkeen. Liikunta menee siivouksen ohitse, sillä se antaa energiaa ja pitää kropan toimintakunnossa paremmin.

Eräs miesystäväni jolla on keittiöalan koulutus kyllä aina ryntää keittiötä järjestelemään ihan automaattisesti ja sanookin, että on ihan ok se on hänen erityisosaamistaan eikä tunnu uurastamiselta. Milloin siivoaa pakastelokeroani ja motkottaa järjestyksen puutteesta milloin jotain muuta. Ei mua haittaa jos joillain tulee vastustamaton halu tehdä meillä jotain, mut ystäviini ei kuulu ihminen jolle järjestykseni olisi ongelmana ja siitä pitäisi mainita ja pitää ystävän ongelmana...

Näin asioita voi nähdä niin monelta kantilta tarjosin siksi sinulle tämän...

kyse jostain ongelmista korvien välissä! Olen aina ollut itsekkin rutiköyhä mutta kaikkea on mitä tarvitaan. 30-vuotiaana tuli avioero ja lähdin suurin piirtein kahta kättä heittäen, nyt 8 vuoden jälkeen on kaikkea mitä tarvitsen. Ei kaikki ole kallista, eikä itseänsä tarvit pitää kuin sikaa.

En näe että tässä ap:lla olisi kyse mistään kulutuksen vastustamisesta vaan piintymisestä turvalliseksi havaittuun elämäntapaan ja ERITTÄIN vakavasta masennuksesta.

Masennuksen yksi piirre on hygienian laiminlyönti ja välinpitämättömyys ulkonäöstä, kyllä terve ihmnen jaksaa tukan pestä.

Olen ostanut kaiken kirppareilta ja alennusmyynneistä. Käytän halvimipia ihonhoitotuotteita ja meikkejä päivittäin, ja usein saa kehuja että näytän paljon ikäistäni nuoremmalta. Kalliissa kosmetiikassa on ilmaa hinnoissa satoja prosentteja (pahimmillaan). Kotini on aina siisti, vaikka en mikään siivoushullu olekkaan. Siivousaineet ostan vaikkapa Lidlistä. Tietokonetta havittelin kaksi vuotta ennekuin oli varaa ostaa se, käteisellä. Sitten ostin kun pystyin. Asunnossani ei ole kallista elektroniikkaa, kaikki on halpaa koska tingin turhista toiminnoista. Kallein tuote taitaa olla sohva, 300 euroa ja se saa mennä seuraavat 10 -15 vuotta. Elän mielestäni taloudellisesti ja kulutan hyvin vähän. En tajua ollenkaan sanaa sisustaminen. Eläissäni en ole sisustanut, mutta kaikkea on, matot lattialla ja verhot ikkunoissa. Ehkä asuntoni ei kelpaa näyttelyesineeksi mutta itselle kelpaa.

Täydellinen välinpitämättömyys itseä kohtaan on merkki pahoista mielenterveyden ongelmista.