Terve kaikille pitkästä aikaa...
Joo, huomenna pitäis taas mennä töihin, viikon loma menikin aika pitkälle töiden merkeissä...
Sain jopa pestyä ikkunoita ja istutettua kukkia pihalle ja kaikkee hyödyllistä:)
Nykyisin olo on melko lailla erilainen kuin vuosi sitten...
Olin vuosi sitten alkuvuoden TODELLA väsynyt, mutta ajattelin että johtuu siitä, että töissä oli niin karmee rumba, kuten aina alkuvuonna, olen meinaan kirjanpitäjä.
Yhtäkkiä vaan hokasin ettei tämä enää ole normaalia, kun piti aamulla nousta 1,5 tuntia aikasemmin kuin ennen, että sai puettua päällensä. Saattoi mennä toista tuntia että istuin sukkahousut kädessä, enkä yksinkertaisesti jaksanut vetää niitä jalkaan.
Töissä olin kuin haamu, en ymmärtänyt mistään mitään, ja tuijotin vain ruutua ymmärtämättä mitä mun pitäis tehdä. Lopulta sain sen verran irti, että menin lääkäriin, siihen mennessä olin jo jostain oivaltanut, että olen masentunut. Siellä tehtiin se testi, ja olin pistettä vaille vaikeasti masentunut.
En voinut (omasta mielestäni) jäädä sairaslomalle, vaan ajattelin että vaiva paranee kunhan saan lääkkeet. Lopulta sitkuttelin heinäkuulle niin että kaaduin sänkyyn joka päivä kun tulin töistä ja nukuin koko loppupäivän. Sitten alkoi kesäloma, ja olin menossa polvileikkaukseen heti sen perään, niin tiesin, että saan pari kk huilata.
Koko viime kesä meni sitten niin että laahustin yöpaidassa päivästä toiseen, sängyltä sohvalle ja takas. Ulos en mennyt kuin iltamyöhällä, aurinkoinen ilma ärsytti. Jokainen pienikin homma tuntui ylivoimaiselta, pyykkikoneen tyhjennys vaati 4-5 tunnin tsemppauksen....
Se oli karmeeta aikaa, en olisi ikinä voinut kuvitella olevani siinä jamassa. Päivät suunnittelin vaan itsaria, mietin omia hautajaisiani ja vihasin koiraa, kun se ei antanut mun olla rauhassa koko päivää.
Syksyllä menin sitten yrittämään töihin taas, olin pari viikkoa, ja sitten oli pakko luovuttaa ja jäädä masennuksen takia saikulle.Päivät meni taas kattoon tuijotellessa ja itkiessä. En jaksanut mitään, en halunnut tavata ketään, enkä vastannut edes puhelimeen.
Lääkkeet vaihdettiin, söin aluks Cipralexia ja yksi nainen kertoi tällä palstalla alkaneensa käyttää Cymbaltaa, joka olikin tehonnut. Halusin kokeilla sitä itsekin ja lääkäri kirjoitti sitä, vaikka ensin epäili, koska lääke on niin uusi. Sen jälkeen elämä on alkanut voittaa, samaten se, että olen terapiassa käynyt lapsuuden ja nuoruuden rankkoja juttuja läpi, joita olin vaan aiemmin piilotellut.Nyt olen jo kuin toinen ihminen, toivottavasti tila pysyykin tällaisena:)
Tässäpä tätä sairaskertomusta,halusin kertoa kaikille että masennuksestakin voi oikeasti selvitä, vaikka vuosi sitten en olisi sitä uskonut.
Joten kohti valoisampaa huomista, ystävät!
Joo, huomenna pitäis taas mennä töihin, viikon loma menikin aika pitkälle töiden merkeissä...
Sain jopa pestyä ikkunoita ja istutettua kukkia pihalle ja kaikkee hyödyllistä:)
Nykyisin olo on melko lailla erilainen kuin vuosi sitten...
Olin vuosi sitten alkuvuoden TODELLA väsynyt, mutta ajattelin että johtuu siitä, että töissä oli niin karmee rumba, kuten aina alkuvuonna, olen meinaan kirjanpitäjä.
Yhtäkkiä vaan hokasin ettei tämä enää ole normaalia, kun piti aamulla nousta 1,5 tuntia aikasemmin kuin ennen, että sai puettua päällensä. Saattoi mennä toista tuntia että istuin sukkahousut kädessä, enkä yksinkertaisesti jaksanut vetää niitä jalkaan.
Töissä olin kuin haamu, en ymmärtänyt mistään mitään, ja tuijotin vain ruutua ymmärtämättä mitä mun pitäis tehdä. Lopulta sain sen verran irti, että menin lääkäriin, siihen mennessä olin jo jostain oivaltanut, että olen masentunut. Siellä tehtiin se testi, ja olin pistettä vaille vaikeasti masentunut.
En voinut (omasta mielestäni) jäädä sairaslomalle, vaan ajattelin että vaiva paranee kunhan saan lääkkeet. Lopulta sitkuttelin heinäkuulle niin että kaaduin sänkyyn joka päivä kun tulin töistä ja nukuin koko loppupäivän. Sitten alkoi kesäloma, ja olin menossa polvileikkaukseen heti sen perään, niin tiesin, että saan pari kk huilata.
Koko viime kesä meni sitten niin että laahustin yöpaidassa päivästä toiseen, sängyltä sohvalle ja takas. Ulos en mennyt kuin iltamyöhällä, aurinkoinen ilma ärsytti. Jokainen pienikin homma tuntui ylivoimaiselta, pyykkikoneen tyhjennys vaati 4-5 tunnin tsemppauksen....
Se oli karmeeta aikaa, en olisi ikinä voinut kuvitella olevani siinä jamassa. Päivät suunnittelin vaan itsaria, mietin omia hautajaisiani ja vihasin koiraa, kun se ei antanut mun olla rauhassa koko päivää.
Syksyllä menin sitten yrittämään töihin taas, olin pari viikkoa, ja sitten oli pakko luovuttaa ja jäädä masennuksen takia saikulle.Päivät meni taas kattoon tuijotellessa ja itkiessä. En jaksanut mitään, en halunnut tavata ketään, enkä vastannut edes puhelimeen.
Lääkkeet vaihdettiin, söin aluks Cipralexia ja yksi nainen kertoi tällä palstalla alkaneensa käyttää Cymbaltaa, joka olikin tehonnut. Halusin kokeilla sitä itsekin ja lääkäri kirjoitti sitä, vaikka ensin epäili, koska lääke on niin uusi. Sen jälkeen elämä on alkanut voittaa, samaten se, että olen terapiassa käynyt lapsuuden ja nuoruuden rankkoja juttuja läpi, joita olin vaan aiemmin piilotellut.Nyt olen jo kuin toinen ihminen, toivottavasti tila pysyykin tällaisena:)
Tässäpä tätä sairaskertomusta,halusin kertoa kaikille että masennuksestakin voi oikeasti selvitä, vaikka vuosi sitten en olisi sitä uskonut.
Joten kohti valoisampaa huomista, ystävät!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mä oon kokenut elämänmittaisen masennuksen jota aloin sitten ihan kunnolla hoitamaan aikuisena. Se on uskomatonta, että vaikka kuinka pimeältä monesti on näyttänyt, on niistä kaikesta selvinnyt hengissä. Sulla ollu kyl raskasta. Hatunnosto sullekin että oot selvinny siitä!