Uusiseelantilainen ystäväni vieraili tässä kuussa ensimmäistä kertaa Suomessa. Hän tulee maasta, joka on henkeäsalpaavan kaunis, mutta hän kuvaili Suomen herkkää, monivahteista luontoa niin kauniiksi, että 'se on melkein liikaa'. Häneltä loppuivat sanat sen ylistämiseen. Hiirenkorvat olivat juuri puhjenneet. Kaikki viheriöi. Tuomet kukkivat. Narsissit putkahtivat ylös yön aikana. Maalaiskylän jatkuva lannanhajukaan ei haitannut.
Suomi on todella kaunis maa. Huomasin, että vaikka olen onnellinen Australiassa, ei minulla ole täällä juuria. Suomia tuntuu kodilta. Jäi melkein ikävä. Ja se ikävä kohdistuu juuri luontoon, ja kieleen. Ihmisiinkin hiukan (eihän ole kieltä ilman ihmisiä).
Uudessa kotimaassani minulla ei ole samanlaista tunnetta luontoa kohtaan. En osaisi maalata sitä, niinkuin Suomessa maalailin metsiä aikoinani. Kuusenlatvojen rivit junareitin varrella, sinistä taivasta vasten - tulee tippa silmään vieläkin.
Suomi on todella kaunis maa. Huomasin, että vaikka olen onnellinen Australiassa, ei minulla ole täällä juuria. Suomia tuntuu kodilta. Jäi melkein ikävä. Ja se ikävä kohdistuu juuri luontoon, ja kieleen. Ihmisiinkin hiukan (eihän ole kieltä ilman ihmisiä).
Uudessa kotimaassani minulla ei ole samanlaista tunnetta luontoa kohtaan. En osaisi maalata sitä, niinkuin Suomessa maalailin metsiä aikoinani. Kuusenlatvojen rivit junareitin varrella, sinistä taivasta vasten - tulee tippa silmään vieläkin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Minullakin on ikävä,
kuusimetsien vihreyttä,järvien sinisyyttä,laineiden liplatusta rantaan,kunnon ruisleipää,mustikkametsiä,tuulettomia päiviä..
Minusta tuntuu aina jos kesällä tulee Suomeen että väritkin on erilaisia luonnossa. Taivas on erivärinen ja kaikki on niin avaraa ja kirkasta. Lennän yleensä kotikaupunkiin asti mutta mieli tekisi silloin tällöin jatkaa junalla Hesasta ihan vain, että näkisi niitä maisemia. Jos saavun juhannuksen tienoilla keskellä yötä, ällistyn sitä valoisuutta kerta toisensa jälkeen. Nukuttua ei sen takia paljon tule ensimmäisinä öinä mutta mitäs siitä, ollaanhan lomalla! Minulla ei yleensä juuri ole koti-ikävä mutta kummasti muutama viikko ennen lentoa alan nähdä unia Suomesta ja viimeistään lentokentällä iskee se ihana koti-ikäväkin. Koneessa tekis mieli syödä vieruskaverinkin reissumiesleipä ;-)..Toivottavasti mahdollisimman moni meistä ulkosuomalaisista pääsee nauttimaan edes hetken Suomen kesäisestä luonnosta!
Telttailen Suomessa. Olen niin onnellinen!
ulkomaalaiset voivat nähdä suomen ja Suomalaiset hieman eri tavalla Suomessa asuessaan...
http://www.uranus.fi/en/discussion/
Asun itse ulkomailla ja harkitsen takaisin Suomeen muuttoa. Olen iloissani seurannut miten Helsingistä on tullut kansainvälisempi, mutta...niin...jos porukka on keskustelupalstan väkeä..huh huh!
Muutin 15 vuoden jälkeen takaisin Suomeen, mutta vuottakaan en kestänyt siellä asumista. On ne niin luonnevikaista porukkaa, ettei järkeen mahdu. Juuri tätä keskustelupalstan tasoa. Poikkeuksia lukuunottamatta suomalaisten läpileikkauksen näkee täällä keskustelupalstoilla.
nyt pari vuotta. Minusta suomalaiset ovat alkaneet muuttua parempaan suuntaan. Ehkä se johtuu siitä, että nuori polvi on kansainvälisempää kuin me vanhemmat. Tietysti on taukkejakin, mutta ainakin minulle jäi vierailustani myönteinen muisto. Helsingissäkään ei enää nähnyt pilkallisia naamoja, kuten ennen. Ihmiset tuntuivat normaalimmilta. Tai ehkä sitä on itse muuttunut, ja katsoo maailmaa eri tavalla kuin nuorempana, hiukan vähemmän kuin suomettunut automaatti, ja itsenäisemmin.
Sekö todistaa väitteesi?
Minusta Suomi24 on mainio keskustelupaikka, muutamista häiriköistä huolimatta.
Viidentoista vuoden jälkeen palasin
minäkin ja valitettavasti olosuhteista
johtuen, en voinut päätöstäni heti perua.
Viitisen vuotta siinä meni, ennenkuin
pääsin palaamaan, sinne mistä olin tullutkin.
Enkä sen jälkeen ole katunut.
Niin kaunis kuin Suomi onkin, ei sinne enää
osannut sopeutua.
Kritisoida ei saa mitään, muuten saa heti
vastauksen, että mitäs tulit, painu takaisin.
"Koti-ikävän" se keikka kuitenkin paransi, kertaheitolla.
Jotenkin sitä oli alkanut pitämään koko
maata, pelkästään lomalaisen silmin nähtynä, jonkinlaisena onnelana.
Luota terveeseen järkeesi, niin kaikki menee hyvin!
Se ei ole muuttunut. Sitä voi hyvinkin alkaa tulla ikävä vanhana, kun opittu kieli alkaa unohtua. Parempi silloin olisi olla suomalaisessa vanhainkodissa, viimeiset päivänsä.
Minun käyntini oli liian lyhyt. En ehtinyt puhua kaikkea puhuttavaa, enkä nähdä kaikkea nähtävää. Se kaiken tuttuus, ja se suomen kieli, ja Suomen kaunis luonto, ja tutut kodin rakennukset - kaikki se sai olon hyväksi. Mutta samalla myös sukulaisten ikävät puolet korostuivat. He eivät olleet muuttuneet kovin paljon viidessätoista vuodessa. Minä olin pakostakin muuttunut jonkin verran. Jos en olisi muuttunut, en olisi tullut toimeen uudessa kotimaassani.
Paluumatkalla vaivasi lähtemisen ikävä, ja kun saavuin takaisin nykyiseen kotiini, tunsin itseni vieraaksi ja irralliseksi. Nyt, muutaman päivän jälkeen, alan taas tottua rutiineihini täällä, ja pitkän lennon tuoma väsymys on alkanut haihtua. Mutta tosiaan, juureni ovat Suomessa. Tuo sanonta ei koskaan ennen merkinnyt minulle paljonkaan. Nyt ymmärrän sen hiukan paremmin. Olen uudessa kotimaassani omasta halustani ja se on hyvä maa, mutta olen vain vierailija, ja ehkä tulen sellaisena pysymään loppuun asti.
Suomeen en silti muuttaisi. Masentuisin siellä. Katselin Rautatientorin metron liukuportaita kulkiessani vastaantulevaa kasvomerta. Sellaisia sulkeutuneita, masentuneita, hymyttömiä kasvoja - näkeekö sellaista ilon puutteen määrää missään muualla? Ystäväni sanoi, että suomalaiset näyttävät erilaisilta. Ei piirteiltään, vaan ilmeeltään. Ja se tarkoittaa, että heidän ajatuksensa ovat erilaisia. Ajatukset heijastuvat kasvoilla. Mitenkähän Suomea voisi piristää? Jaksaako siellä muuten kukaan elää? Kaikesta tehokkuudesta huolimatta.
todistaa väitteeni. Eräillä on ainoana sanottavanaan vain tuo "hus hus menetkös siitä".
MOT
miettinyt tuota kieliasiaa. Varmaankin
aikuisena opittu vieras kieli saattaa
unohtua, jos dementia alkaa vaivaamaan.
Kuitenkin yritän luottaa hyvään tuuriini,
ja äidiltä perittyihin geeneihin.
Hän kun ei unohtanut koskaan eikä mitään.
Niin, kyllä varmaan olen minäkin ulkomailla
asuessani muuttunut.
Ei se sopeutumattomuus varmaankaan pelkästään
suomalaisista ollut kiinni.
Aikaisemmin oli aivan ihania sukulaisia
ja ystäviäkin, mutta sitten kun olin enemmän
heidän kanssaan tekemisissä, niin siinä
karsiutui melkoinen joukko lähipiiristä
pois.
Nyt taas kun asun rajojen ulkopuolella,
on tullut uusia yhteydenottoja.
Varmaankin saadaan lomalaisia käymään.
Onneksi ei ole koti-ikävää ja voi elää
täysillä tässä vapaasti valitussa maassa.
Suomalaisuuteni korostuu varmaankin kaikkein
näkyvimmin kotini sisustuksessa, sekä
korvapuusteissa kahvin kanssa, kuin myös
karjalanpiirakoissa -paistin kera.
Epäilen että suurimmalla osasta suomalaisia,
menee elämässä aivan liian hyvin ja
valittaminen ja masentuneen oloinen ilme on
suurelta osin pelkästään opittu paha
tapa.
Olen tullut samaan johtopäätökseen.
Suomalaispaikoissa joudut toteamaan tuon tosiasian. Paikallisissa bileissä fiilis on aivan jotain muuta. Suomalaispaikoissa esim. ennestään tuntemattomalle huulenheitto ei tule kysymykseenkään ilman negapalautetta. Suomalainen ilmeisesti ajattelee, että hullu tai humalassa, jos moiseen ryhtyy.
Vaikuttaa siltä, että suomalaiset edellyttävät, että joltain tutulta pitää ensin saada ikäänkuin suositus ennenkuin voi heittäytyä niinkin rohkeisiin tekemisiin kuin keskusteluun.
Jotkut tulevat pareittain viettämään iltaa ravintolaan joka ei ole tarkoitettukaan kynttiläillallisille. Eikä "rasittavaan katseeseen" tarvita muuta kuin ohi kävely. Tulet noteeratuksi ei-toivotuksi asiakkaaksi tuntemattoman asiakkaa taholta vaikka olisit kanta-asiakas kyseisessä paikassa, etkä olisi edes yrittänyt tuppautua seuraan!
Muistan loppuikäni kulttuurieron, jonka koin aikoinani Suomesta pois muutettuani: Suomen ulkopuolella bussipysäkilläkin oli mahdollista heittää läppää tuntemattoman kanssa. Suomessa samanlainen yritys johti siihen, että toinen otti kolme askelta taaksepäin ja käänsi selkänsä.
Kuka jaksaa vielä uskoa, että tuohonkin tulee joskus muutosta?
Hämeenlinnassa, hitaassa Hämehessä, muistan ainakin kaksi kertaa, kun paikallinen (?) lyöttäytyi juttusille. Keski-ikää vanhempia ihmisiä olivat molemmat, eikä kummankaan ollut pakko siinä tilanteessa puhua, mutta halusivat. Ihan kiva. Ja kun kysyimme tietä vastaantulijoilta, aina auttoivat auliisti. Tai ehkä Hämeenlinna on erityisen ystävällinen paikka? En osaa verrata. Savo tietysti on oma lukunsa. Siellä voi jututtaa melkein ketä vaan, eikä siitä pahastuta. Varsinkin, jos itsekin puhuu samaa murretta:)
"... jos porukka on keskustelupalstan väkeä..huh huh!"
MOT?
Totta puhut. Savossa osataan jostain syystä olla lojaalimpia. Ihmettelen vain mistä se johtuu.
Tuosta tien kysymisestä haluaisin kuitenkin varoittaa niitä jotka tekevät sen Ruotsissa:
Siellä nimittäin vastaukseksi viittoillaan aina johonkin suuntaan vain siksi, että ruotsalainen haluaa aina "auttaa". Suosittelen kokemuksieni perusteella, että lähdet päinvastaiseen suuntaan. Onnistumisen mahdollisuudet tuplaantuvat.
Neuvottiin kyllä auliisti, mutta vaikka kävelimme pari kilometriä neuvottuun suuntaan, kantaen painavaa pakettia, joka olisi pitänyt viedä perille, emme koskaan päämääräämme löytäneet. Sitten joku muisteli, että eiköhän se paikka ollut kaupungin vastakkaisella puolella... Olimme liian väsyneitä kävelemään enää yhtään, joten poistuimme junalla. Aikaa oli vain muutama tunti. Olisi ehkä pitänyt ottaa osoitteista ja henkilöistä selvää sähköpostitse ennen matkaa.
että savolaisilla on luonnonveärät leuat ja niitä on pakko jatkuvasti käyttää, etteivät ruostuisi.
Sielläpäin saa jutun parhaiten luistamaan, kun kysyy, että oletkos käynyt kalassa ja saitko mitään.
Savossa ei kuulemma myöskään kannata kysyä, että meneekö tämä tie esim. Kuopioon. Saattaa saada vastaukseksi, että mihinkäs tuo tie nyt tuosta menisi, siinä se on aina ollut.
Suomi on kaunis varsinkin kesalla. Monesti olen takaisin muuttamista miettinyt mutta en ole varma pystynko mina tai ulkomaalainen vaimoni sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Muistot aina kultautuu ja sitten kun sinne matkustaa niin realiteetti palautuu ja ilomielin palaa takaisin.
Asun Tokiossa, ja kun loppukesästä taas pohotetaan 2 kk yhtäsoittoa yötä päivää yli 30Cn helteessä, pahimmillaan 39Cssä, tiedän, että tulee ikävä syntymäkuntani järveä ja liplattavai laineita ja että voi hypätä sinne järveen... Tokio on todella raskas asuttava elokuussa.