Kyse on siis todellakin kovaäänisestä mouruamisesta...
Kyseessä on leikattu 16-vuotias uroskissavanhus, joka on nyt viimeiset puolitoista vuotta ollut vallan sisäkissana. Aiemmin asuimme rivitalossa, jossa kissa pääsi ulkoilemaan aina halutessaan. Puolitoista vuotta sitten muutimme toiselle paikkakunnalle kerrostaloon. Aluksi veimme kissaa valjaissa ulos, mutta sen jälkeen se huusi kaiken aikaa pihalle. Tilanne rauhoittui hieman, kun lakkasimme viemästä sitä ulos.
Ymmärrän, että kissalla on ollut paljon muutoksia elämässä: muutto, sisäkissaksi jääminen, yksi kavereista jouduttiin lopettamaan (alunperin oli kolme kissaa, nykyään kaksi, jotka tulevat joten kuten toimeen), perheeseen syntyi viime syksynä vauva ja vanheneminen jo itsessään varmaan hämmentää kissaamme.
Talvi meni suht rauhallisesti ja ajattelimme jo, että tilanne on rauhoittunut, mutta... Nykyään joka yö 2-3 välillä alkaa jumalaton mouruaminen, joka meinaa viedä järjen! Olemme kokeilleet lempeitä keinoja (pitää kissalle seuraa, Feliway) sekä vähemmän lempeitä (suihkupullo) eikä mikään tunnu auttavan. Kissa huutaa toisinaan myös päivisin. Ja tätä on jatkunut nyt kuukauden päivät...
Aluksi ajattelimme sillä vaan olevan kevättä rinnassa, mutta nyt emme kyllä enää tiedä... Kipuja ei sillä oletettavasti ole eikä ole sairas. Voiko kissoilla olla dementiaa? Välillä nimittäin kissa tuntuu olevan ihan muissa maailmoissa huutaessaan...
Millä ihmeellä voisi kissan saada niin, ettei huutaisi öisin...? Nyt kun vauva viimein nukkuu yöt läpensä, valvottaa kissa ja kiristää hermoja... Rakas, mutta välillä niin raivostuttava...

Vastaukset 7
Vanhimmat
Lukiessani viestiäsi, että onko kissavanhuksestasi tullut kuuro. Monet iäkkäät kissat kuulon heiketessä alkavat naukumaan kovempaa; eivät siis itse tajua oman äänensä voimakkuutta. Ovat myöskin hämmentyneitä kun ympäriltä ei kuulukaan enää entisiä ääniä.
Jos kuulon menetykseen liittyy elinympäristön muutos, on tilanteessa kaksinkertainen stressi kissalle. Dementian toteaminen lienee kissalla arvuuttelua. Aivojen sairauksia on useita, mutta niiden diagnosointi vaatisi hintavia erikoistutkimuksia.
Kissaklinikka Felina H:gissä tekee ainakin kissojen kuulotutkimuksia.
Kissasi voi em:n lisäksi reagoida siihen että vauva vie sinulta aikaa. Yritä siis olla pitkäpinnainen ja rapsuttele ja paijaile vanhaa ystävääsikin kun vaan ehdit. Turvallinen olo ja hellyys on kissallesi nyt erityisen tärkeää.
...mielessä, mutta ei kissa täysin kuurokaan ole, koska reagoi nimeensä. Kissa on aina ollut kova "juttelemaan", mutta nyt se alkaa jo haitata meitä kanssaeläjiä... :/
Liekö sitten sillä vaan yleinen periaate: "Kun en minä nuku, eivät nuku muutkaan"... ;)
Ps. Kiva kiva, nyt se herätti vauvankin, taas valvotaan koko perhe...
Meidän 8 vuotias leikattu tyttökissa on aina ollut yömelskaaja. Siihen ei ole auttanut illalla leikin avulla väsyttäminen, ylenmääräinen rapsuttelu ja sylittely, yöllä huomioiminen tai huomioimatta jättäminen, oven sulkeminen tms. Kun neiti herää noin klo 3-4, alkaa mouruaminen (huutaminen) ja jos siihen ei reagoida, hän tiputtaa kaikki tavarat lattialle, joita löytää ja repii kukista lehtiä tms. eli lopulta on pakko nousta ylös katsomaan ettei se telo vielä itseään melskatessaan. Kotimme onkin nykyisin sellainen, että missään ei ole tiputeltavia tavaroita tai kasveja. Ja silti se onnistuu aina jostain löytämään unohtuneen esineen. Päivällä huutaa toisesta huonesta tyylin "minä täällä, missä muut ovat" ja jos siihen ei reagoi, sama meno jatkuu. Yksin ollessaan ei tuhoa mitään, joten pelkkää huomion hakuisuutta otuksella on. Sillä on ilmeisesti pohjaton huomion tarve, mutta olemme tämän kahdeksan vuoden aikana oppineet elämään diivamme kanssa ja rakas olentohan se on ja muuten kiltti, ei koskaan kynsi tai yritä purra edes rajuimpien leikkien aikana ja alistuu hoitotoimenpiteille kiltisti.
Kirjoituksesi on aivan kuin meidän katista, sillä erotuksella, että Iida on 14v ja tuntuu eksyvän päivisin ja iltaisin ja silloin alkaa loputon huuto, johon on vastattava ja etsittävä katti jostakin eteisen perukoilta (kissa on sisäkissa) kun katti on pelastettu syliin, alkaa tyytyväinen hyrinä.
Kirjoitit että "Sillä ei oletettavasti ole kipuja eikä ole sairas". Oletteko siis käyttäneet sitä eläinlääkärissä?
Tuon ikäistä kissaa olisi hyvä käyttää yleistarkastuksessa joka tutkisi hampaat ja korvat ja kokeilisi vatsan ym.
Kissa ei oikein osaa kertoa ihmisille jos sillä on jokin vaiva.
Oman mielenrauhan vuoksi käyttäisin sen tutkimuksessa tietäisi ainakin että kaikki on fyysisesti kunnossa.
...ja vanhaherra on ikäisekseen hyvässä kunnossa. Hampaat ym. tutkittu, vatsa rtg-kuvattu (oksenteli ja oksennuksessa hieman verta) eikä mitään fyysistä vikaa/vaivaa ole löytynyt.
Tuo kuuroutuminen voisi kyllä olla mahdollinen suurin syy... Tuli juuri mieleen, että kissa on aiemmin pelännyt imuria ja nykyään se ei ole moksiskaan, vaikka vieressä imuroi... Mutta ei se täysin kuuro vielä ole, kun nimeensä reagoi...
Ymmärrän kyllä, ettei vanheneminen ole helppo homma, ei kissoille eikä meille ihmisillekään... Voi kun ymmärtäisi, mitä sillä on sanottavana ja voisi siten todella auttaa... Nyt voi vaan arvailla ja yrittää parhaansa, että vanhuksella olisi mahdollisimman hyvä olla...
Minullakin sama juttu, ei taida riippua siis kissan iästä! Meidän kissa on yksi vuotias (kolli). Ja kun kerran on päässyt livahtamaan ulos, niin sitten vietti on vielä kovempi. Meidän kissalle on rakennettu häkkikin. Mutta hän mouruaa sielläkin. Ihan sama missähän on joka paikassa sama juttu, paitsi ulkona vapaana. Yölläkin mouruaa ulos! Päivällä iltapäivälläkin jne... Mutta joskus on rauhallisempia päiviä. Hyvä juttu voisi olla se, että laitatte kissan ulvoessa hänet kylppäriin.. tai jonnekkin. Suljette oven, siellä sen jonkun aikaa mouruaa. Mutta kyllä se siitä rauhoittuukin. Kun vuoden tätä kokeilee ehkä saattaa olla tuloksiakin. Ps: riippuu kyllä kissasta. Mutta meidän kissa on (erityisen) vaativa.