Tällä palstalla on paljon puhuttu pojan oikeudesta tilanjatkoon ilman sisaruksille tulevia osuuksia. Oletteko te luopujat/jatkajat koskaan miettineet miten tilan käy jos ainoan jatkajan vaimo nostaakin kytkintä ja häipyy? Tai jos pojalle sattuu kuolema? Eron sattuessa käsittääkseni puolet vaimolle...Kenelle tila jää jos kuolemantapaus tulee? Vaimolle ja lapsille..? Vaimo voi ottaa uuden miehen ja tila voi jatkaa sukunimellä millä hyvänsä, eikö niin? Verisukulaisena sisar on kuitenkin käsittääkseni perhettä eikä heti välttämättä ole osiansa myymässä. Olenko väärässä vai onko maajussin onni kestävämpää kuin keskivertosuomalaisten?
Maatilanjatkaja
ja sisarosuus
222753
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
on keksitty, järkevät tekee...
Maajussin morsian tähän suostuu? Käsittääkseni tila on yritys jossa työskennellään pitkää päivää ja jossa kaikki joutuvat työpanoksensa laittamaan. Avioero ei aina johdu naisesta. Tällöinhän hänen työnsä tilalla jäisi arvottomaksi?
hankittu on molempien omaa ja sen jälkeen hankittu yhteistä...
Kun ollaan yhdessä...yhdessä hankitaan ja hävitetään...
puoliksi,jos ei mitään ehtoja ole;)
Kyllähän avioehto suojaa sekä emännän että isännän omaisuutta, on ne riskit isoilla tiloilla jo muutenkin kovat että kyllä avioero pistää homman ihan plörinäksi jos pitää tilaa ruveta vielä jakamaan
voi lahjoittaja/perinnönjättäjä sulkea tilan pois avio-oikeudesta, jolloin jatkajan puoliso tai tuleva puoliso ei voi saada sitä haltuunsa. Tämä ei voi tulla kyseeseen, jos tila siirtyy kauppakirjalla. Sisarosuudet siis mitätöivät tuon mahdollisuuden (nehän ovat kauppahintaa tilasta).
testamentatessa sisaruksilla ole oikeutta rintaperillisen osuuteen???
kaikille rintaperillisille. Jos tila testamentataan yhdelle, muiden osuus on sitten järjestettävä muusta omaisuudesta.
On hieman ihmeelistä, että pojan lapsien "verisukulaisuus" jotenkin haihtuu ilmaan pojan kuollessa. Kannattaa varmaan pitää tilaa kuolemaan asti itse, niin ei tarvitse pähkäillä kuka tilaa ryhtyy asumaan!!!!
lapsenlapset on sen miniän synnyttämiä,joka oli ..........;))))
vanhemmiltani ilman mitään sisarosuuksia, kun molemmat vielä elivät. Perikunnat on erikseen siellä on osuuksia.
Avioehto on vaimon kanssa tehty, kun kummallakin on omaisuutta, vaan vähän eri suhteessa ja erilaista omaisuutta.
On muuten merkillistä, että pojat vain jatkaa näitä viljelykuvioita yleensä, meilläkään ei siskolla ollut mitään kiinnostusta jatkaa. Vaimoni olisi jotenkin pitkin hampain lähtenyt jatkamaan kotipaikkansa viljelyä, mutta ei sitten kuitenkaan ryhtynyt.
että tilakaupan yhteydessä vanhemmat lahjoittivat saamansa kauppahinnan joko kokonaan tai osittain muille lapsilleen. Tätä on kutsuttu sisarosuudeksi, vaikka se ei sitä olekaan. Monesti tuo oli sovittu jo kauppakirjassa, jolloin ostaja maksoi kauppahinnan suoraan sisaruksilleen.
Mistähän tuonkin keksit!?
Aikaisemmin kylläkin kauppa oli lain mukaan tehtävä siten, että vanhemmille maksettiin puolet kauppahinnasta ja sisaruksille maksettiin oman osuutensa mukaan. Eli jos oli ostajalla oli yksi sisko ja yksi veli ja kauppahinta oli vaikka 1000000mk sai vanhemmat 500000mk ja sisko 250000mk ja veli 250000mk.
Eivätkä vanhemmat pahemmin noita osuuksiaan lahjoitelleet, lahjoittaminen kun ei ollut siihen aikaan tapana toisin kuin nykyään, eikä siihen olisi ollut edes tarvetta kun sisarosuudet oli maksettava.
Mikään muu vaihtoehto ei aikaisemmin ollut mahdollinen. Ja nyt puhun 70-luvusta jolloin itse tein sukupolvenvaihdoksen.
Tuo sanomasi ei perustu perintölakiin, se oli silloinkin samanlainen kuin nykyään. Eli tuo minun sanomani pitää kyllä paikkansa. Tuo mitä sanoit, pitää kyllä siltä osin paikkansa, että lainaa sai tuolloin vain sisaruksille maksettavaan osuuteen, joten valtiovalta suosi sellaista sukupolvenvaihdosta. Verottaja kyllä tulkitsi silloinkin sisarusten saamiset lahjaksi luopuvilta.
HEI DORKA! Sukupolvenvaihdoksissa nykyisin pääsääntöisesti tila tulee ainoastaan sen puolisonnimiin, jonka suvun tilasta on kyse. Ja nykyisin miltei kaikki tilalliset tekevät avioehdon naimisiin mennessään. (proagrian kaveri joka meillä kävi tekemässä sukupolvenvaihdoksen, sanoi että 20 vuoteen ei ole ollut tekemässä sukupolvenvaihdosta, jossa ei olisi ollut avioehtoa tehtynä, tai että omistajaksi olisi tullut molemmat aviopuolisot) Ja yleensä ottaen tehdään testamentti jolla vaimo saa hallinta oikeuden taloon. Mutta yleensä tila testamentataan omaan sukuun kuuluvalle niin kuin oikein onkin. Ja yleensä jos tila tulee puolisolle testamentin kautta, niin pääsääntöisesti testamentissa on ehto, että aviopuoliso ei voi siitä saada mitään osaa edes kuolemankaan jälkeen. Joka ihan oikein onkin sekin.
Myöskin minäkin olen tällaisen testamentin jo tässä vaiheessa tehnyt.
Ihan vapaasti voi vaimo nostaa kytkintä. Kun kerran on avioehto, niin eipä vie mitään mennessään.
suku se yleensä pahin on!
Arvostamisella ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Rakkaus ja suvun omaisuus on ihan eri asia.
Sinun laillasi puhuvat ainoastaan rahan ja omaisuuden ahneet naiset jotka yrittävät reidellä päästä käsiksi toisten omaisuuteen.
Kyllä tilanne on se, että naimisiin pitäisi mennä ainoastaan rakkaudesta eikä rahasta. Kyllä pitäisi herätyskellot soida jos vaimo/tuleva vaimo kieltäytyy avioehdosta.
Minä en voisi kuvitellakaan, että vanha sukutilani joutuisi toisen suvun käsiin! Ennemmin vaikka testamenttaisin valtiolle tilani!
Edelleen et ole kuolematon.. Vaimo voi ottaa vaikka "Ossin" sinun tilalle. Hallintaoikeus taloon säilyy. Alaikäisten huoltajuus puolisolla.? Samoin osuus taloon? Sisarukset silloin ulkona? Kannattiko?
voi sattua niinkin, että maatilaa jää jatkamaan tytär joka ottaa persaukisen miehen ja samalla sukunimi muuttuu ja 30 vuoden päästä mies on arvostettu ja ahkera isäntä eikä kukaan muista että talo oli alunperin emännän.
että meillä on sama sukunimi, kun mentiin naimisiin :) Otettiin vaimon tyttönimi eli tilannimi sukunimeksi.
Tila on kyllä pelkästään vaimon, vaikka toki minäkin täällä työskentelen sen mitä päivätyöltäni ehdin. Pienehkö maitotila on kyseessä, ei tule palkkaa oikein yhdellekään saati kahdelle.
sisarukset ajattelevat bravo... Kukaan ei muista meitä "laiskoja" sisaruksia kunhan ansioitunut vävy muistetaan.
edelliselle...