pakkomielinenkö?

hei.
minulla on tosi vaikeita pesupakkomielteitä. Tai miksikä niitä nyt voisi sanoa..?? Mun pitää pestä alapää aina tosi hyvin suihkussa. Tunne on sellainen, että varsinainen likaisuus -tunne lähtee sieltä. Virtsalla ja ym wc- käynnillä pitää olla tosi tarkkana ettei "sotke" paikkoja. Jäljet pitää putsata wc-käynnin jälkeen ettei mihinkään jää esim.virtsatahraa. Juuri se jälkien siivoaminen väsyttää ja stressaa jo etukäteen vaikkei mitään suuria sotkuja koskaan tulekaan. Tämä sama käytäntö on kotona ja kylässä. Ja likaisuus liittyy siis sukupuolisuuteen...selvästi.
mistä tällainen käytös voi johtua? onko kenelläkään muilla samanlaista vaivaa?
Tiedän että varmasti olen ahdistunut ollut aiemmin ja jo pelkkä ajatus pesu-jutuista ahdistaa ennestään. En ole pystynyt purkamaan tunteitani muutamiin vuosiin. Kaikki on pitänyt "ottaa sisälleen." Itkenyt kyllä olen, yksin.
Mikä avuksi?
8618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

..siis korjaan aiemmin kertomaani sen verran ahdistuksesta että, tarkoitin: aiempina vuosina en ole pystynyt purkautumaan kotona, en esim ole pystynyt riitelemään. En tarkoittanut purkautumista pesu ym-asioista, joista kärsin.

Äänestä
  • "purkautumaan kotona, en esim ole pystynyt riitelemään"

    Kuten tässäkin tuot esiin - seksin lisäksi - oireet liittyvät tunne-elämän kontrolliin ja hallintaan.

    Äänestä

  • Psykopatologia kirjoitti:

    "purkautumaan kotona, en esim ole pystynyt riitelemään"

    Kuten tässäkin tuot esiin - seksin lisäksi - oireet liittyvät tunne-elämän kontrolliin ja hallintaan.

    Kyllä..mutta ei se ihan näinkään mene..luin aiemmin kirjoittamaani tekstiä ja siitä saattaa saada erilaisen käsityksen.
    Siispä:
    En pysty riitelemään lähinnä sen vuoksi että puolisoni on hallitseva. Muutoin kyllä pysyn tuomaan mielipiteeni esiin ym ilmaisemaan tunteeni ym. Mutta hyvin paljon on sellaista jota joudun pitämään sisälläni esim. raivoa. Enkä pysty tuomaan sitä ulos puolisoni ollessa läsnä.
    Onko tällä mitään tekemistä tuon pesemisen kanssa? Sitä en itse tiedä.

    Äänestä

hei,
sairastat ns pakkoneuroosia. kärsin samasta mutta oireet eri. esim . oven kolkuttelu mutta samoin hygieenisyys mul erittäin tärkeetä.

kuinka kauan olet kärsinyt. itse olen jo 11 v. ja ollut lähellä itsemurhaa sen vuoksi. kukaan ketä ei itse sairasta tätä , ei tajua kuinka väsyttävää on tehdä niin kuin mieli sanoo.
voin neuvoa sua vähän pääsemään yli niistä jos vastaat ja jos kiinnostaa.

Äänestä
  • kiitos vastauksestasi ja kyllä olen erittäin valmis ottamaan kaiken avun ja neuvot vastaan tässä asiassa. Loppuunpalaminenhan tässä on lähellä jos oireilu saa yliotteen. Tunnen hirveää häpeää tästä asiasta.
    Tästä on päästävä pois. Kaikki apu on tervetullutta.Olen käynyt lääkärillä, mutten ole saanut kunnon apua asiaan. On sanottu että olen "ylisiisti" mutta kun tiedän että en haluaisi itse ajatella joka päivä näitä asioita: siisteyden kanssa elämistä ...
    Miten saisin sinuun yhteyden? sähköpostilla kenties?
    -arimenko-

    Äänestä

Hyvähän se on, että pesee kunnolla.

Äänestä

Heippa,

luin viestisi Arimenko-28 ja ajattelin vastata, sillä sairastan pakko-oireista häiriötä itse. Minulla on hieman erilaiset oireet, mutta vaivasi peruskohdat tuntuvat tutulta (tarkkuus, tarkistaminen, järjestäminen, puhtaus, terveys...).

Tauti on ärsyttävä, mutta hoidettavissa. Itse elän nykyään ihan normaalia elämää lääkkeiden avulla. Mene rohkeasti puhumaan asiasta psykiatrille äläkä kiusaa itseäsi pidempään. Tsemppiä!

Äänestä
  • eli pakko-oireinen häiriö,oletan,että se on tuo.
    Itselläni on ollut jonkun verran lapsena ja vieläkin tarkistamiset esim.ovien kiinnnilaitot ja hellat nollilla yms.mutta se on aika yleistä.
    Läheiselläni on samanlaista pesuneuroosia ollut,mutta lääkkeillä ja terapialla hän on nyt täysin selvillä vesillä.Tilaa rohkeasti aika psykologilta!Tsemiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


arimenko-28 kirjoitti:

hei.
minulla on tosi vaikeita pesupakkomielteitä. Tai miksikä niitä nyt voisi sanoa..?? Mun pitää pestä alapää aina tosi hyvin suihkussa. Tunne on sellainen, että varsinainen likaisuus -tunne lähtee sieltä. Virtsalla ja ym wc- käynnillä pitää olla tosi tarkkana ettei "sotke" paikkoja. Jäljet pitää putsata wc-käynnin jälkeen ettei mihinkään jää esim.virtsatahraa. Juuri se jälkien siivoaminen väsyttää ja stressaa jo etukäteen vaikkei mitään suuria sotkuja koskaan tulekaan. Tämä sama käytäntö on kotona ja kylässä. Ja likaisuus liittyy siis sukupuolisuuteen...selvästi.
mistä tällainen käytös voi johtua? onko kenelläkään muilla samanlaista vaivaa?
Tiedän että varmasti olen ahdistunut ollut aiemmin ja jo pelkkä ajatus pesu-jutuista ahdistaa ennestään. En ole pystynyt purkamaan tunteitani muutamiin vuosiin. Kaikki on pitänyt "ottaa sisälleen." Itkenyt kyllä olen, yksin.
Mikä avuksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu