Nakkilan nuoriso

Jotain tarvis tehdä, mutta miten voi Kokemäeltä muuttanut nuori opiskelija, omillaan asuva vaikuttaa siihen, ettei nakkilan pahat pojat tule hajottamaan opiskelija-asuntoloiden ikkunoita ja revi ovia turvaketjuineen?

Jotenkin on tullut kyllä jo sellainen kuva, ettei Nakkila (ainakaan tämä nahkatakkinuoriso mopoineen) kaipaa opiskelijoita muista kunnista asumaan nurkkiinsa. Miksi? Onko Nakkila oikeasti näin sisäsiittoinen?

Minua ei läheskään huoleta se, että nämä keskenkasvuiset kävisivät minun kimppuuni, mutta se, että tulevat jo pihapiiriin ja hajottavat ilkeyttään kaiken. Huolissani siispä olen lemmikeistäni (eteenkin koirastani), ei ole kivaa asua ovesta ulos suoraan lasinsirpaleisiin.

Tiedän näitä ongelmanuoria muutamia ja aina ovat samat naamat, joskus jopa uusiakin, mukana riehumassa ja ilkivaltaa toimittamassa.

Nyt, kun salkkari saatiin hiljaiseksi, niin ovat pojat keksineet tulla tänne Saanin nurkille, kuin mitkäkin euroopanomistajat. Poliisilla kestää minimissään 30min. ajaa Porista, joskus kauemminkin ja on vaan ajan kysymys, milloin joutuu toinen opiskelija teholle. Käsittääkseni, me emme ole tehneet mitään muuta pahaa näille nakkilan nuorisolle, kuin että olemme muuttaneet paikkakunnalle opiskelun perässä.

On se kumma, kun ei rauhassa saa elää!
7918123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat

Meno vaikuttaa Nakkilan puolessa villiltä. Kun tuollaista mainitsemaasi tunkeutumista pihapiiriin ja ilkivaltaa alkaa tapahtua tai sellaista havaitsette, ottakaa vähin äänin heti yhteys hätäkeskukseen. Poliisipartio saapuu aikanaan kunhan sitä pyydätte, ehkäpä huligaanit ovat silloin vielä lähistöllä. Ja jos eivät ole niin nimiä poliiseille.

Turvaketjujen ja ovien hajottaminen ei ole vain ilkivaltaa, kyseessä on murto eli tunkeutuminen toisen yksityisalueelle luvatta. Törkeää rikollisuutta! Jos joku opiskelija on pahoinpidelty niin, että on joutunut peräti sairaalaan tehohoitoon, kyseessä on julma väkivaltaisuus.

Puhukaa oppilaitoksenne johdolle ja asuntolan isännöitsijälle, ottakaa tueksenne omat vanhempanne. Älkää vain tyytykö osaanne, viekää asiaa eteenpäin. Mutta välttäkää kontaktia häiritsijöihinne, antakaa virkavallan hoitaa ongelma kun tilanne on päällä.

Äänestä
  • Tosiaan ollaan soitettu joka kerta, kun harmia heistä tulee. Isäni kanssa ollaan asiaa koitettu saada eteenpäin ja koulu on onneksi myös tietoinen asiasta. Tieto kyllä kulkee eteenpäin, mutta Sakipan isännöitsijä taitaa olla hieman vajaa, kun ei tahdo sitten millään saada meille opiskelijoille turvallisempaa ympäristöä. Sinne saa niin monta kertaa ja niin monelta eri taholta soittaa ja patistaa ennen kuin jotain edes saadaan alulle.

    Välillä se vain tuntuu niin turhauttavalta. Viimeksi tämän turvaketjun katkomisen jälkeen nämä pojat saatiin kyllä kiinni, mutta tämä tuttu naama (joka harrastaa enempikin ilkivaltaa Nakkilassa) tokaisi vain umpituitelissa, että "Jonon jatkoksi vaan" ja tuntui ettei häntä kiinnostanut poliisien puhuttelu yhtään. Vaikka tämä pojankloppi onkin jo tuon 18 täyttänyt.

    Opiskelijaporukalla, varsinkin täältä Saanista, olemme suunnitelleet, että marssimme porukalla kunnanjohtajan puheille ja vaadimme jonkinmoista kuria tähän nuorisoon ja turvallisempaa elämää meille opiskelijoille.

    Sakipalle myös me porukalla valitamme ja vaadimme Saanin pihapiiriä yksityisalueeksi (jos vain on mahdollista tai edes kyltin, jossa lukisi "Asiaton oleskelu kiellettyä muilta kuin asukkailta") sekä nämä ovisilmät, paremmat turvaketjut ja edes valvonta kamerat johonkin nurkkaan.

    Ja se on sitten niin väärin, että kuitenkin meidän opiskelijoiden elämää tässä rajoitetaan ja supistetaan, mutta nämä mopopojat saavat riehua ja pistää paikkoja säpäleiksi mielin määrin.

    Äänestä

  • Nuori opiskelijaneitonen kirjoitti:

    Tosiaan ollaan soitettu joka kerta, kun harmia heistä tulee. Isäni kanssa ollaan asiaa koitettu saada eteenpäin ja koulu on onneksi myös tietoinen asiasta. Tieto kyllä kulkee eteenpäin, mutta Sakipan isännöitsijä taitaa olla hieman vajaa, kun ei tahdo sitten millään saada meille opiskelijoille turvallisempaa ympäristöä. Sinne saa niin monta kertaa ja niin monelta eri taholta soittaa ja patistaa ennen kuin jotain edes saadaan alulle.

    Välillä se vain tuntuu niin turhauttavalta. Viimeksi tämän turvaketjun katkomisen jälkeen nämä pojat saatiin kyllä kiinni, mutta tämä tuttu naama (joka harrastaa enempikin ilkivaltaa Nakkilassa) tokaisi vain umpituitelissa, että "Jonon jatkoksi vaan" ja tuntui ettei häntä kiinnostanut poliisien puhuttelu yhtään. Vaikka tämä pojankloppi onkin jo tuon 18 täyttänyt.

    Opiskelijaporukalla, varsinkin täältä Saanista, olemme suunnitelleet, että marssimme porukalla kunnanjohtajan puheille ja vaadimme jonkinmoista kuria tähän nuorisoon ja turvallisempaa elämää meille opiskelijoille.

    Sakipalle myös me porukalla valitamme ja vaadimme Saanin pihapiiriä yksityisalueeksi (jos vain on mahdollista tai edes kyltin, jossa lukisi "Asiaton oleskelu kiellettyä muilta kuin asukkailta") sekä nämä ovisilmät, paremmat turvaketjut ja edes valvonta kamerat johonkin nurkkaan.

    Ja se on sitten niin väärin, että kuitenkin meidän opiskelijoiden elämää tässä rajoitetaan ja supistetaan, mutta nämä mopopojat saavat riehua ja pistää paikkoja säpäleiksi mielin määrin.

    eivät aina halua uskoa mitä heidän kullannuppunsa tekevät. On uskomatonta sinisilmäisyyttä, että täällä ei käytettäisi aineita, viinaa, pillereitä ja muuta moskaa. Olen kerran soittanut eräälle vanhemmalle kun hänen lapsensa, ei vielä 12v, makasi öristen alikulkusillalla. Sain v...tus ryöpyn niskaani ja olin kiitollinen kunnen esitellyt itseäni.Nuoret kokoontuvat ärrälle, keskustan kierrätyskeskukseen, seurakunnan varaston taakse ja leikkikentille, jälki on sen mukaista. Kaikki hajotetaan ja pullot särjetään. Älykkyysosamäärä kun ei ole järin korkea ja kotona ei välitetä paskaakaan, mitä kakarat tekevät. Mitä muuten päälle 10 vanha tekee ulkona vielä puolenyön aikaan? Eikö tämäkin kuvasta vanhemmista jotain? Tiedän poikaporukoita jotka varastavat liikkeistä ja kiristävät vanhuksia. Nämä maksavat, ettei esim pyöräkelkkaa rikottaisi. Ja nyt kun tulee jazz-leiri, niin leiriläisiä kiusataan ja uhkaillaan. Vittuuko tänne tunkevat sanoi eräs kiusaajista. Oma äly ja taidot eivät riitä mihinkään muuhun kuin kaljankittaamiseen ja pienempien kiusaamiseen. On todella ikävää, että joudutte kokemaan ilkivaltaa, mutta niinkuin edeltäjä kirjoitti; poliisille vaan kaikki ja nimet ja naamat ylös.

    Äänestä

  • vanhemmat kirjoitti:

    Ei kuule auta vaikka antaisi naamat ja nimet ja sosiaaliturvatunnukset ylös. Eivät ne poliisit yleensäkään tee paskaakaan. Tai jos tekevät, puolen vuoden viiveellä, ja silloinkin kutsutaan vain kuuluisteluihin keskustelemaan, EIKÄ SILLOINKAAn syytetä ketään mistään "koska ei voida olla täysin varmoja!". Hyvin menee.

    Äänestä

  • Nakkilannuori kirjoitti:

    ne kunnostautuivat taas ja hakkasivat pari jazzleiriläistä. Rohkeaa sanoisin. tämä on just tätä täällä tuppulassa kun ei osata muuta ku olla kateellisia vaikkeimuusta kuin toispaikkakuntalaisuudesta. Eivät varmaan tule enää tänne leirille kun tollasta tehdään. Ymmärrän kyllä teitä jotka tässä kirjoitatte vainoomisesta, mutta ei noin tyhmille ja aivottomille debiiliräkänokille voi muuta kuin toivoa samaa kohtaloa, että joku ne hakkais ja aina uudelleen koska poliiseilla ei ole aikaa tehdä mitään. tyhmyydelle ja imbesilleille ei kannata aikaansa haaskata, pahoillani olen teidän vainottujen puolesta,

    Äänestä

  • nuoret miehet kirjoitti:

    Tai sitä elä. Ei saakeli. Jotain tarttis tehdä, MUTTA ihan oikeesti, mitä!? Viattomat ihmiset kärsii toisten ihme paskahommistas.

    Äänestä

Vanhenpien vika. Meidän lapsia ei saa kieltää niille tulee traumoja. Rahaa on ja ostetaan kakaroille mitä ne haluaa. Selkäsauna ei olis pahitteeksi noille jannuille. On ne hakannu eläkeläisiäkin alikulkukäytävälläkin.

Äänestä
  • pistää vihaksi tuollanen. En ole kuullut tästä "Nakkilan tilanteesta" mutta ihan siis voi kamala. Koskettaa tuo kun eläkeläisiä kiusataan, niillä p*aisilla taitaa olla aivot hyytelönä. Voi kun joutuisivat vaan kaikki vastuuseen teoistaan!

    Äänestä

  • ..kyllä... kirjoitti:

    pistää vihaksi tuollanen. En ole kuullut tästä "Nakkilan tilanteesta" mutta ihan siis voi kamala. Koskettaa tuo kun eläkeläisiä kiusataan, niillä p*aisilla taitaa olla aivot hyytelönä. Voi kun joutuisivat vaan kaikki vastuuseen teoistaan!

    Sossuillakin luulisi olevan jonkin roolin kun isoja palkkoja vetävät. Kysykääpäs apua heiltäkin.

    Äänestä

  • Vanhemmat jonkujen nourien loppu!
    Ne saarnaa ku pappi, jos on tehnyt jotain väärin.
    aina pitäisi tehä ku ne haluu, tulee 8 kotiin ajat JA mitä vielä....?

    Äänestä

kyllä niitä näyttää aina vaan riittävän

Äänestä

Nakkilalaiset sällit, jotka hajoittavat paikat ja ovat muutoinkin kurittomia, muka isoja, kun uskaltavat rötöstellä, pitää laittaa kuriin:
Osta tai vuokraa videokamera ja videoi heidän pahat tekonsa vaikka ikkunasta. Kamerassa on yleensä tarkennus, jolla saa kasvotkin tunnistettavaksi. Tai sitten ota digikameralla kuvia ja lähetä heidän vanhemmilleen sekä rikotun omaisuuden omistajalle. Näin tiedetään laittaa lasku oikeaan osoitteeseen ja kysymys loppuuko ilkivalta vai tehdäänkö rikosilmoitus. Tuskin pojat tuossa iässä haluavat rikosrekisteriä. Sehän vaikutta sotilas- ja ammattiuraankin! Taitaa olla vanhempia rötöstelijöitä taustalla patistamassa ja uhkailemassa pahan tekoon!

Äänestä

ei kannata aukoa täällä nakkilassa päätä kaikille ketkä ohi menevät...tuskin pojat turhaan riehuu, vaikka humalassa ovatkin..lopettakaa nyt tollanen vitun vittuilu tai pysykää sisällä, ni tuskin tulee mitään juttua!!!ja te "vähän" suurentelette asioita.

Äänestä
  • Mutta kun asia on niin, että ei täällä kukaan huutele tuntemattomille saati sitten näille nuorille, kun tiedetään, että sieltä jo ilman huuteluakin tullaan tänne mesoamaan. Meillä ei ole mitään ongelmaa, ja ollaan sanottukin, että saa tulla tänne, kunhan ei haasteta riitaa.

    Ja minusta muutenkin näyttää siltä, että näille tyypeille riittää se, että vieraalta paikkakunnalta tulee opiskelijoita heidän "reviirilleen".

    En sitten tiedä onko se sun mielestä asioiden suurentelemista, että me ei tahdota harmia ja ollaan ihan omassa keskuudessamme.

    "Lopettakaa nyt tollanen vitun vittuilu tai pysykää sisällä"
    Juuri tuollainen reaktio myös heillä ovat, mitään vitun vittuilua ei olla harrastettu teitä kohtaan, vaan se riittää, että me tässä pihapiirissä oleskelemme ja pidämme ääntä keskenämme, niin sieltä Ärrän kulmalta luullaan, että heille ollaan huudeltu. Vika siis ei ole meissä, ja aika ahdasmielinen täytyy olla, että meidän sitten muka pitäisi olla neljän seinän sisässä. Yhtä vapaata meillä kuuluisi olla ja oleskella Nakkilassa niin kuin muutkin, kun kerran vuokraa maksetaan ja tuotetaan Nakkilan kunnalle tuloja käyttämällä Nakkilan palveluita.

    Ja juuri tämän sun viestin perusteella, et ole tainnut jutella kertaakaan meidän opiskelijoiden kanssa siitä, miten me koemme asian. Vaan asia on ikäänkuin teidän sepittelemiänne. Kyllä mä sen tiedän, miten tyypit kännissä käsittää asioita väärin ja se on aika halpamaista tulle meitä syyttämään, että me "auotaan päätäs", vaikka se on vähän toisin päin! Eli ei millään pahalla...

    Äänestä

  • ..sitten se, että on se kumma, kun ikinä näissä riehujissa ei ole mitään vikaa, vaan meissä paikkakunnalle muuttaneissa. Ehkä me ollaan sen verti fiksuja, ettei hypitä paikkakunnalla jo kauan asuneiden silmille. Vaan kun pojilla on muutenkin se käsitys, että meiltä saa tupakkaa sun muita aineita, ko ollaan "hörhökolusta", niin sitä lähetään jo senkin takia meijän ovien taakse kolkuttelemaan ja sitten saadaankin kuulla, että meissä onkin se vika.

    Mutta toisaalta, onneksi me opiskelijat ei täällä koko ikäämme asuta, kuten suurin osa näistä mopopojista.

    Toiseksi vielä se, että jos minulle tulevat päätään aukomaan ilman syytä, niin kyllä mä auon takaisin. Ja sitten herjataan kuin pikku lapset, että "Toi sen alotti". Eli se on ihan sama, ollaanko me hengittämättä tai liikutaanko hiljaa ulkosalla, niin aina me opiskelijat ollaan niitä "alottajia". Taitaa olla liian paljon vaadittua, että toinenkin osapuoli vähän katsoisi asiaa fiksummalta kantilta. Meillä koulussa kun on tehty selväksi kaikille opiskelijoille tämä Nakkilan tilanne, niin täältä suunnalta voi odottaa jo käytöstä, ja pahoitellaan toki niitä yksilöitä jotka EHKÄ eivät vielä ymmärrä tätä tilannetta ja sortuvat kahakkaan. Näitäkin nuoria opiskelijoita silti me vanhemmat opiskelijat koulunkin henkilökunnan kanssa saamme ojennettua.

    Vaan silti, se ei riitä, koska koko ajan sieltä Ärrän-kulmalta vaan aletaan se parjaaminen, vaikka heille ei olla mitään tarkoitettu, koska emme todellakaan halua heitä tänne pihapiiriin haastamaan riitaa. Jos tulee jotain kysyttävää, niin saa tulla minult henkilökohtaisesti kysymään, niin mielelläni selvitän asioita.

    Se kun ei aina riitä, että tässäkin talossa suurin osa on 20 ikävuoden tasolla, ja riidanhaastajat niitä 15-17 kesäisiä. Ja sanoneeko tuo ikähaarukka jo jotain?

    Äänestä

  • Opiskelija tyttönen kirjoitti:

    ..sitten se, että on se kumma, kun ikinä näissä riehujissa ei ole mitään vikaa, vaan meissä paikkakunnalle muuttaneissa. Ehkä me ollaan sen verti fiksuja, ettei hypitä paikkakunnalla jo kauan asuneiden silmille. Vaan kun pojilla on muutenkin se käsitys, että meiltä saa tupakkaa sun muita aineita, ko ollaan "hörhökolusta", niin sitä lähetään jo senkin takia meijän ovien taakse kolkuttelemaan ja sitten saadaankin kuulla, että meissä onkin se vika.

    Mutta toisaalta, onneksi me opiskelijat ei täällä koko ikäämme asuta, kuten suurin osa näistä mopopojista.

    Toiseksi vielä se, että jos minulle tulevat päätään aukomaan ilman syytä, niin kyllä mä auon takaisin. Ja sitten herjataan kuin pikku lapset, että "Toi sen alotti". Eli se on ihan sama, ollaanko me hengittämättä tai liikutaanko hiljaa ulkosalla, niin aina me opiskelijat ollaan niitä "alottajia". Taitaa olla liian paljon vaadittua, että toinenkin osapuoli vähän katsoisi asiaa fiksummalta kantilta. Meillä koulussa kun on tehty selväksi kaikille opiskelijoille tämä Nakkilan tilanne, niin täältä suunnalta voi odottaa jo käytöstä, ja pahoitellaan toki niitä yksilöitä jotka EHKÄ eivät vielä ymmärrä tätä tilannetta ja sortuvat kahakkaan. Näitäkin nuoria opiskelijoita silti me vanhemmat opiskelijat koulunkin henkilökunnan kanssa saamme ojennettua.

    Vaan silti, se ei riitä, koska koko ajan sieltä Ärrän-kulmalta vaan aletaan se parjaaminen, vaikka heille ei olla mitään tarkoitettu, koska emme todellakaan halua heitä tänne pihapiiriin haastamaan riitaa. Jos tulee jotain kysyttävää, niin saa tulla minult henkilökohtaisesti kysymään, niin mielelläni selvitän asioita.

    Se kun ei aina riitä, että tässäkin talossa suurin osa on 20 ikävuoden tasolla, ja riidanhaastajat niitä 15-17 kesäisiä. Ja sanoneeko tuo ikähaarukka jo jotain?

    Valitettavasti itse entisenä skto:n opiskelijana ja Nakkilassa siis asuneena tiedän, ettei asiaa ole liioiteltu. Rikotut ikkunat, verilammikot ja pullonsirut asuntolan käytävillä ovat viikonloppuisin enemmän sääntö kuin poikkeus.

    Tuskin kukaan täysijärkinen Nakkilassa ulkona liikkuukaan ilta-yhdeksän jälkeen vapaaehtoisesti, mutta joskus on pakko. Eikä sekään auta, kun kyseiset huligaanit yrittävät väkisin tunkeutua asuntoon, vaikka sitten tulemalla ovesta läpi. Kun esimerkiksi istuu rauhallisesti iltaa ystävien kanssa, niin ilmeisesti olettavat että "Niillä on bileet" ja yrittävät tulla kuokkimaan.

    Äänestä

  • itse nakkilassa asunut kirjoitti:

    Tiedän itse henkilökohtaisesti tilanteen ja sen että tässä ei ole mitään suurentelua. Jos ei kunta ja isännöitsijä eivät vie asiaa eteenpäin, tulee eteen tilanne että kerään itse henkilökohtaisesti nimiä paperille ja teen kirjallisen ilmoituksen lääniin. Heidän tehtävänään on tuon ilmoituksen jälkeen lähettää tarkastaja katsomaan, sitä millaiset olosuhteet on täällä asua ja antaa kirjallisena parannettavista asioista, jos vaikka sitten jo alkaisi asiat hoitua.

    Aion jatkossa vaatia myöskin, että jos kyseiset ilkivallan tekijät ovat alaikäisiä niin paikalle kutsutaan myöskin lastensuojeluviranomaiset, jotka alkavat hoitamaan asiaa omalta osaltaan sen suhteen että alaikäiset kuljeskelevat humalassa pitkin kylää. Jos tässä vaiheessa eivät näiden alaikäisten vanhemmat tai nämä lapset ja nuoret itse tajua mitä tapahtuu, voi kutsua vaikka Nakkilan torille yleisen kokouksen jossa on koolla kaikki ketä asiaan haluaa puuttua tai ovat kiinnostuneita muuten asioista, tuossa tilaisuudessa tulisi myös paikkakunnan asukkaille tietoon miten siellä muita kohdellaan, jolleivat siitä vielä ole tietoisia. Luulisi tuollaisten asioiden jo herättävän jotain mietittävää vanhemmissa ja kunnan päättäjissä, ennen kuin nuo lapset ja nuoret otetaan vanhempien luota pois ja viedään jonnekin missä niitä koitetaan väkisin saamaan tajuamaan että miten kuuluu käyttäytyä...

    Hyvää kesää kaikille, sukupuoleen, uskontokuntaan tai muuhunkaan katsomatta.

    Äänestä

  • Opiskelija tyttönen kirjoitti:

    Mutta kun asia on niin, että ei täällä kukaan huutele tuntemattomille saati sitten näille nuorille, kun tiedetään, että sieltä jo ilman huuteluakin tullaan tänne mesoamaan. Meillä ei ole mitään ongelmaa, ja ollaan sanottukin, että saa tulla tänne, kunhan ei haasteta riitaa.

    Ja minusta muutenkin näyttää siltä, että näille tyypeille riittää se, että vieraalta paikkakunnalta tulee opiskelijoita heidän "reviirilleen".

    En sitten tiedä onko se sun mielestä asioiden suurentelemista, että me ei tahdota harmia ja ollaan ihan omassa keskuudessamme.

    "Lopettakaa nyt tollanen vitun vittuilu tai pysykää sisällä"
    Juuri tuollainen reaktio myös heillä ovat, mitään vitun vittuilua ei olla harrastettu teitä kohtaan, vaan se riittää, että me tässä pihapiirissä oleskelemme ja pidämme ääntä keskenämme, niin sieltä Ärrän kulmalta luullaan, että heille ollaan huudeltu. Vika siis ei ole meissä, ja aika ahdasmielinen täytyy olla, että meidän sitten muka pitäisi olla neljän seinän sisässä. Yhtä vapaata meillä kuuluisi olla ja oleskella Nakkilassa niin kuin muutkin, kun kerran vuokraa maksetaan ja tuotetaan Nakkilan kunnalle tuloja käyttämällä Nakkilan palveluita.

    Ja juuri tämän sun viestin perusteella, et ole tainnut jutella kertaakaan meidän opiskelijoiden kanssa siitä, miten me koemme asian. Vaan asia on ikäänkuin teidän sepittelemiänne. Kyllä mä sen tiedän, miten tyypit kännissä käsittää asioita väärin ja se on aika halpamaista tulle meitä syyttämään, että me "auotaan päätäs", vaikka se on vähän toisin päin! Eli ei millään pahalla...

    eikö teillä kenelläkään ole niistä nuorista hyvää sanottavaa? ei ne teitä varmaan puukottais ja teidän ikkunoita rikkois jos jokin asia ei niitä olisi saanut suuttumaan/pelästymään... kannattais ensin miettiä jokin sopiva lähestymis tapa, koska suurin osa noista nuorista on henkisesti tai sosiaalisesti rajoittuneita, enkä tarkoita että se antaisi oikeuden tuollaiseen käytökseen. siihen on vain puututtava toisella tavalla koska pojat eivät tiedä missä mennään...

    tämä on saanin lähellä asuvan perheen isän mielipide tapahtumista.

    Äänestä

  • puolueeton isä kirjoitti:

    mie istuskeli itekseni kotosal en oo ollu paikalliste kans missää tekemisis parii vuotee ... ja ne käy nakkaa tiile ikkunast inee ... joten ne on varmaa suuttunu siitä ko me EI käydä vittuilemas niille ja muuta ton tommost :?

    Äänestä

  • Neuvoa kysellyt kirjoitti:

    Tiedän itse henkilökohtaisesti tilanteen ja sen että tässä ei ole mitään suurentelua. Jos ei kunta ja isännöitsijä eivät vie asiaa eteenpäin, tulee eteen tilanne että kerään itse henkilökohtaisesti nimiä paperille ja teen kirjallisen ilmoituksen lääniin. Heidän tehtävänään on tuon ilmoituksen jälkeen lähettää tarkastaja katsomaan, sitä millaiset olosuhteet on täällä asua ja antaa kirjallisena parannettavista asioista, jos vaikka sitten jo alkaisi asiat hoitua.

    Aion jatkossa vaatia myöskin, että jos kyseiset ilkivallan tekijät ovat alaikäisiä niin paikalle kutsutaan myöskin lastensuojeluviranomaiset, jotka alkavat hoitamaan asiaa omalta osaltaan sen suhteen että alaikäiset kuljeskelevat humalassa pitkin kylää. Jos tässä vaiheessa eivät näiden alaikäisten vanhemmat tai nämä lapset ja nuoret itse tajua mitä tapahtuu, voi kutsua vaikka Nakkilan torille yleisen kokouksen jossa on koolla kaikki ketä asiaan haluaa puuttua tai ovat kiinnostuneita muuten asioista, tuossa tilaisuudessa tulisi myös paikkakunnan asukkaille tietoon miten siellä muita kohdellaan, jolleivat siitä vielä ole tietoisia. Luulisi tuollaisten asioiden jo herättävän jotain mietittävää vanhemmissa ja kunnan päättäjissä, ennen kuin nuo lapset ja nuoret otetaan vanhempien luota pois ja viedään jonnekin missä niitä koitetaan väkisin saamaan tajuamaan että miten kuuluu käyttäytyä...

    Hyvää kesää kaikille, sukupuoleen, uskontokuntaan tai muuhunkaan katsomatta.

    Olen aivan varma että tuohon kokoukseen porukkaa tulisi. Kyllä hävettää välillä noitten touhu, ja varsinkin se, että sitä yleistetään "nakkilalaisiin nuoriin !" itse olen Nakkilalainen nuori, ja voin valehtelemati sanoa: en ole koskaan Ärrän kulmalla hengaillut tai paskasakin mukana ollut missään tekemisissä. Kuitenkin jotakin kautta tuntevat mut, ja sen takia, on huutoa ja uhkailua joutunut kuulemaan.. Kuitenkin kun olen likka, pahimmilta paskoilta oon säästynyt. Jos mul olis munat, turpaan olisi jo tullut otettua monet kerrat. EIKÄ TÄMÄ PELKÄSTÄÄN TOHON SAANIIN YLETY, kyllä on sitte saanin takana rivitalo aluieilla tapahtunut KAIKENLAISTA. siis aivan kaikenlaista. Poliisit ja ambulanssi on tässä käynyt parin kuukauden sisälle ainakin 5-10 kertaa. Vakioasiakkaita. Ja silti SILTI ei ole mitään tapahtunut. HUHHUH. Minusta jotakin pitäisi tehdä! OIKEASTi.

    Äänestä

  • vaan kehii, kyllä. kirjoitti:

    ja ihanko meinaat ettei se menis tappeluks se teijän kokous, aika kovalla varmuudella voisin sanoa että ne nuoret joita tässä nyt parjataan eivät tule mihinkään kokoukseen ilman kättä pidempää tai jotain vielä pahempaa... eikä varsinkaan rauhan omaisin aikein, olen ehdottomasti sitä mieltä että tuo kokous on huono idea ellei teidän ole nimen omaan tarkoitus saada puukosta tai mailasta. miettikää mihin ryhdytte.

    Äänestä

  • nakkilalanen isä kirjoitti:

    Eivät nuo nuoret silti voittamattomia ole ! Eivätkä isoa porukkaa voita, tai päälle edes käy.. Mieti nyt.. Jos tässä kuvitellussa kokouksessa olisi pari alle 20 vuotiasta, muutama 20-30 vuotias, ja moni 30-50 vuotias.. Nii varmasti kolme neljä viisi tai vaikka kuusi kovis 16-19 vuotiasta jätkää lähteekin kaikkia vastaan tappelemaan, tässä kokouksessahan voi olla joku heidänki tuttu ja sukulainen !? Eehheh. Ja tosiaan, toi kokous olis oltava jos sellanen tulisi virallinen ettei menis tollain mite ajattelit.

    Äänestä

  • Nakkilassa asuva.. kirjoitti:

    oisha tommonenki mut toisaalt koko kylä tietää jo ketä noi muutamat riuhujat on ja mis ne on millonki ollu joten eipä tollasessakaan mitään ihmeempiä sais aikaan muuta ko saada puhuttuu notta mitä ne samat 5-10 tyyppii o millonki saanu tehtyy missä ja miten :)

    Äänestä

  • no ei se ihan noin mene! KYllähän sai onnarille asti kävellä, sitten siinä edessä oli näitä "koviksia" ja kun katsoi edes samaan suuntaan, niin sieltä huusi itseäni 30cm lyhempi että "vittuakos mulkkaat, homo!" ja olin uutena vuotena saanissa juhlimassa ja nämä mopopojat tulivat väkisin sisälle juomaan toisten viinat. Että joo, se vittupäisyys on IHAN niissä kusipäisissä nuorissa itsessään. Halutaan olla kovia ja nakkilan kingei.. ikävä kyllä tätä on ollut AINA.. joka vuosi (22 vuoden aikana) oli paskaa satanut niskaan.. niin minun ja muiden. Kokemuksesta puhun, ettei edes tarvii olla ulkopaikkakuntalainen.

    Äänestä

Piti oikein tiiliskivi heittää ikkunasta läpi! Minkä takia? Senkö takia, että olemme muutama opiskelija koko kesän tässä, vai mikä on heidän motiivi? Mitään ei olla taaskaan tehty tälle nuorisolle, mutta silti pitää viskoa tiiliskiveä ja kaljapulloa ikkunoihin. Ja tuo tiiliskivi on hengenvaarallinen. Naapurini sattui olemaan juuri siinä huoneessa tietokoneellaan, kun lasin läpi lentää tiiliskivi. Eikö teillä keskenkasvuisilla pojilla mene mikään siihen möttiin, joka on olkapäittenne välissä? EI NÄEMMÄ!

Äänestä
  • mistä kana kusee... Koko viikonlopun kännäsivät ja aiheuttivat vahinkoa ympäristölle. Vanhemmat eivät tee mitään, kun eivät välitä, nimenomaan näiden k-päiden vanhemmat. On hienoa katsella fiksujen ja siistien nuorien käyttäytymistä ja sitten nämä muutamat pilaavat koko nuorisoporukan maineen. Voimia vaan teille opiskelijanuorille, te tuotte väriä ja erilaisuutta Nakkilan katukuvaan, soisin teille opiskelurauhan. Ei voi muuta kuin hävetä häiriköiden ja heidän vanhempiensa puolesta.Jos molemman porukan päässä lainehtii neste, ei voi muuta odottaa. Tsemppiä

    Äänestä

  • näytti taas kirjoitti:

    mistä kana kusee... Koko viikonlopun kännäsivät ja aiheuttivat vahinkoa ympäristölle. Vanhemmat eivät tee mitään, kun eivät välitä, nimenomaan näiden k-päiden vanhemmat. On hienoa katsella fiksujen ja siistien nuorien käyttäytymistä ja sitten nämä muutamat pilaavat koko nuorisoporukan maineen. Voimia vaan teille opiskelijanuorille, te tuotte väriä ja erilaisuutta Nakkilan katukuvaan, soisin teille opiskelurauhan. Ei voi muuta kuin hävetä häiriköiden ja heidän vanhempiensa puolesta.Jos molemman porukan päässä lainehtii neste, ei voi muuta odottaa. Tsemppiä

    Kiitos kannustuksesta :) On ilo kuulla, että jotkut meistä opiskelijoista pitävät ja olemme toivottuja. Kaikista ihaninta on se, että mukavat ihmiset tulevat juttelemaan niitä näitä.

    Ja olen myös kiitollinen siitä, että olen näihin fiksuihinkin nuoriin tutustunut. Aika kova kontrasti on heidän ja näiden rappionuorten välillä. Harmi vain, että näitä rappionuoria näkee katukuvassa räikeästi.

    Äänestä

Tosiasiassahan näitä skton opiskelijoita pidetään hieman omituisena porukkana&ehkä hieman "nössöinä".Joten totta kai nuoret menevät sinne hyppimään silmille.Menisivätpä jonkin toisen taloyhtiön pihalle samoissa aikeissa niin varmaan tulisi äkkilähtö

Äänestä
  • Vaikka SKTO:n opiskelijat olis kuinka omituisia ja nössöjä, niin oikeuttaako se Nakkilan nuorisoa esim.rikkomaan toisten omaisuutta?

    Ja mitähän h*lvetin kiksejä se nuoriso saa siitä että ne hajottaa mm.opiskelija- asuntojen paikkoja? Ei niinkun ihan ymmärrä.

    Mutta se on kiva että nää Nakkilan nuoret on niin täydellisiä ja ihania:)..Eikä omituisia niinkuin SKTO:n opiskelijat.

    Äänestä

  • Suurin osa meistä opiskelijoista on fiksuja ja opastamme uusia opiskelijoita, mitä ei kannata täällä nakkilassa tehdä. Omituisia saatamme olla, kaikki ihmiset ovat tavallansa, mutta kyllä tämä nakkilan rähinäjengi on jotain sanoinkuvaamattoman omituista sakkia, kun ei järki pelaa. Ja entä tämä "nössöys"? Tarkoittaako tämä "nössöys" sitä, että me emme tahdo haastaa riitaa ja haluamme elää omassa rauhassa? Ilmeisesti.

    Itse en laske itseäni "nössöksi", vaikka rauhassa tahdonkin asua, koska minulla on pokkaa laittaa noille pojille hanttiin ja tarttua asiaan virkavallan kautta. Siksi olenkin saanut kuulla useasti vittuilua siitä, että taas soitan poliisit. Mutta eipä se minua haittaa, onneksi saamme nyt kyltit tänne, joihin vedota, että alueella oleskelu on asiattomilta kiellettyä, eli rangaistus tulee, jos edes työntävät naamaansa Saanin alueelle.

    Äänestä

  • joo.. kirjoitti:

    Vaikka SKTO:n opiskelijat olis kuinka omituisia ja nössöjä, niin oikeuttaako se Nakkilan nuorisoa esim.rikkomaan toisten omaisuutta?

    Ja mitähän h*lvetin kiksejä se nuoriso saa siitä että ne hajottaa mm.opiskelija- asuntojen paikkoja? Ei niinkun ihan ymmärrä.

    Mutta se on kiva että nää Nakkilan nuoret on niin täydellisiä ja ihania:)..Eikä omituisia niinkuin SKTO:n opiskelijat.

    Ei nyt tarvitse vääristellä...skto:n opiskelijoita PIDETÄÄN omituisina ja nössöinä...sitä ei tarvitse ottaa mitenkään loukkauksena.Eikä pointtini todellakaan ollut että näin nuorison tekamiset olisi hyväksyttyjä,päinvastoin.Luepa viestini uudelleen.

    Äänestä

  • Opiskelija tyttönen kirjoitti:

    Suurin osa meistä opiskelijoista on fiksuja ja opastamme uusia opiskelijoita, mitä ei kannata täällä nakkilassa tehdä. Omituisia saatamme olla, kaikki ihmiset ovat tavallansa, mutta kyllä tämä nakkilan rähinäjengi on jotain sanoinkuvaamattoman omituista sakkia, kun ei järki pelaa. Ja entä tämä "nössöys"? Tarkoittaako tämä "nössöys" sitä, että me emme tahdo haastaa riitaa ja haluamme elää omassa rauhassa? Ilmeisesti.

    Itse en laske itseäni "nössöksi", vaikka rauhassa tahdonkin asua, koska minulla on pokkaa laittaa noille pojille hanttiin ja tarttua asiaan virkavallan kautta. Siksi olenkin saanut kuulla useasti vittuilua siitä, että taas soitan poliisit. Mutta eipä se minua haittaa, onneksi saamme nyt kyltit tänne, joihin vedota, että alueella oleskelu on asiattomilta kiellettyä, eli rangaistus tulee, jos edes työntävät naamaansa Saanin alueelle.

    Joo... Ihmettelen kanssa että mitä ihmettä Nakkilan ihmiset näkee vaivaa noissa SKTO:n väessä...

    Antakaa nyt ihmiset Saanin väen olla rauhassa.

    Äänestä

  • .gwb kirjoitti:

    Ei nyt tarvitse vääristellä...skto:n opiskelijoita PIDETÄÄN omituisina ja nössöinä...sitä ei tarvitse ottaa mitenkään loukkauksena.Eikä pointtini todellakaan ollut että näin nuorison tekamiset olisi hyväksyttyjä,päinvastoin.Luepa viestini uudelleen.

    Minun suunnalta propsit kyllä nakkilan skto:n opiskelijoille! HIENOA porukkaa ja tiedän vain siksi, koska tunnen PALJON skto:ssa opiskelevia, vaikka en ole itse opiskellutkaan siellä! Uskaltavat olla itsensä ja näyttää sen! Eivätkä pukeudu pilottitakkiin, aja mopolla ja kännää aivoja narikkaan vain siksi että olis "cool" ja pääsis jengii.. säälittävää touhua nakkilalaisilta. Mutta minäkin olen syntyperältäni nakkilalainen ja häpeän sanoa sitä, kiitos näiden kusipäisten nuorten! STKO:laiset eivät ole MITENKÄÄN nössöjä! Päinvastoin, fiksuja, koska ovat hiljaa, eivätkä aloita tappeluja!

    SKTO:laiset, pitäkää lippu korkealla ja jatkakaa hienoa työtä!

    Äänestä

Surullista luettavaa. Minä taisin olla ensimmäinen, joka poliisit noiden riehujien vuoksi Saaniin soitti aikoinaan. Talossa sai oikeasti pelätä itsensä ja koiransa puolesta. Exän luokkakaverihan joutui sairaalaan, kun nuo ilmeisen sisäsiittoisen jalostuksen tulokset kävivät vähän rusikoimassa. Ei auttanut puhe, ei pyyntö, ei mukavuus eikä käskyt. Minä pelkäsin jo silloin että joku kaunis päivä ne tulevat ikkunan läpi ja näköjään sekin on nyt tapahtunut. Meidän aikanamme ovissa ei ollut turvalukkoja ja yleensä ne olivat selällään auki ainakin kesäisin. Ei taida onnistua enää.

Kyseessä ei ole mikään muu kuin silkka kusipäisyys. Tuo puhe naaman aukomisesta on aivan täyttä paskaa ja kaikki tietävät sen, myös he itse.

Tilanne rauhoittui poliisien käynnin ja yhden naapurin (ilmeisesti samaa porukkaa) häädön jälkeen hetkeksi, mutta nyt se on näköjään lähtenyt ihan hanskasta.

Saani oli aikoinaan mitä mahtavin paikka, jossa SKTO:n opiskelijat, asukkaat ja heidän kaverinsa istuivat kesäiltoja, grillasivat, kuuntelivat musiikkia, kävivät uimassa jne. Minun parhaimmat muistoni yhdessäolosta ovat juuri Saanista, missä asuntojen rajat välillä hämärtyivät. :) On aika järkyttävää huomata, että Saanin fiilis on nykyään kaikkea muuta.

Turvallisempaa on muuttaa pois. Poliisit eivät ehdi paikalle ajoissa ja nuo molopäät tietävät sen. Ei tunnu auttavan vaikka kuinka itse yrittäisi vain keskittyä opiskeluun ja lopun aikaa kykkiä sisätiloissa, että arvon nakkilalaiset teinit saavat (ilmeisesti naisväen puutteessa) riehua rauhassa.

Äänestä
  • ...että ottakaa koulusta videokamera ja kuvatkaa nuo tyypit. Oikeasti.

    Äänestä

  • vai tuolla linjalla sitä ollaan. tiedän mitä ilmeisemmin ketä sä olet. ja ymmärrän sun kiukkuumisen. itse siellä joskus riehuneena voin kuitenkin todeta että sun kanssa kyllä tuli aivan hyvin toimeen mikäli olen oikeessa henkilössä kuten epäilen. mielestäni saanikin ollut jonkun aikaa jo aika rauhallinen mesta?! korjatkaa jos oon väärässä.. kunnes nyt tässä jonkun ajan sisään on taas alkanu tapahtumaan noita ikävyyksiä. mutta tässäkään tapauksessa ei kannata vihaansa pistää koko nakkilan nuorisoon... koska nämä "ilkivallan tekijät" on kuitenkin vaan noin about 4-8 hengen porukka! josta yleensä vain noin 4 tekee jotain ja loput on vaan kavereidensa kanssa samaan paikkaan ajautunu, mutta fiksuina ymmärtävät jättää kuitenkin paikat ehjäksi ja ihmiset rauhaan!! ja poistuvat paikalta lisäksi kun huomaavat mitä on tapahtumassa!! mutta hyviä kesän jatkoja sulle ja tietenki hyviä jusseja. oli mukava joskus aikoinaan täällä kun asuit ni jutella ja ikävää jos pois muuttaminen johtui vain "meidän" sen aikaisista töppäilyistä.. josta on kyllä opittu ja iän mukana rauhotuttu.

    Äänestä

  • SS-joukot kirjoitti:

    vai tuolla linjalla sitä ollaan. tiedän mitä ilmeisemmin ketä sä olet. ja ymmärrän sun kiukkuumisen. itse siellä joskus riehuneena voin kuitenkin todeta että sun kanssa kyllä tuli aivan hyvin toimeen mikäli olen oikeessa henkilössä kuten epäilen. mielestäni saanikin ollut jonkun aikaa jo aika rauhallinen mesta?! korjatkaa jos oon väärässä.. kunnes nyt tässä jonkun ajan sisään on taas alkanu tapahtumaan noita ikävyyksiä. mutta tässäkään tapauksessa ei kannata vihaansa pistää koko nakkilan nuorisoon... koska nämä "ilkivallan tekijät" on kuitenkin vaan noin about 4-8 hengen porukka! josta yleensä vain noin 4 tekee jotain ja loput on vaan kavereidensa kanssa samaan paikkaan ajautunu, mutta fiksuina ymmärtävät jättää kuitenkin paikat ehjäksi ja ihmiset rauhaan!! ja poistuvat paikalta lisäksi kun huomaavat mitä on tapahtumassa!! mutta hyviä kesän jatkoja sulle ja tietenki hyviä jusseja. oli mukava joskus aikoinaan täällä kun asuit ni jutella ja ikävää jos pois muuttaminen johtui vain "meidän" sen aikaisista töppäilyistä.. josta on kyllä opittu ja iän mukana rauhotuttu.

    Nimimerkki johtuu huonosta muistista, oikeastihan asuttiin asunnossa 11 ja todennäköisesti tiedät ihan hyvin tosiaan, että kuka olen. Vasikan kokoisesta koirasta on helppo tunnistaa, jos ei muusta. ;)

    Se joukko on iso joka siinä pyörii, tai ainakin aikanaan pyöri. Osa tosiaan oli vaan mukana, osa sitä kaistapäistä sakkia. Oli aika vaikeaa erotella kuka on kuka ja edellisviikolla järkevästi käyttäytyneet tyypit saattoivat seuraavalla viikolla pistää paikkoja matalaksi. Ei koko Knackebyn nuorisoa voi tuon porukan vuoksi leimata sentään, kyllä heidät tunnistaa ihan omaksi lössikseen.

    Sitä en käsitä, että miksi sinne Saaniin pitää kerta toisensa jälkeen mennä uudestaan? Eikö Nakkilassa todellakaan ole muuta tekemistä? Liian vähän naisia vai liian vähän tsänssejä niihin? Tuon porukan vuoksi osa muutti pois pikaisesti, yksi joutui sairaalaan ja edelleenkin näköjään Saanin asukkaiden pitää pelätä kotonaan.

    Meidän pois muuttamisenne ei teidän töppäilyistänne johtunut, mutta ei se suoranaisesti pidätellytkään. Kun joutui soittelemaan poliiseja, pelkäämään että porukkaa tulee lasin läpi keittiöön tai hakkaa avomiehen ja keräämään rikottuja pulloja että pääsee koiran kanssa ulos, ei ymmärrys ihan riitä.

    Sinä taisit olla loppujen lopuksi porukasta ainoa, jonka kanssa pystyi järkevästi juttelemaan. Kiva huomata, että menneestä on opittu. Toivottavasti vaan muutkin oppisivat ja Saanin asukkaat saisivat asua rauhassa. Aina SKTO:n oppilaita on pidetty outoina hiihtäjinä ja sitä heistä suuri(n) osa onkin, mutta ei Nakkila sentään niin pieni paikka ole, etteikö sinne mahtuisi paikallinen nuoriso ja opiskelijat samaan. Mahtui aikoinaan ainakin. :)

    Laura

    Äänestä

  • as. 12 kirjoitti:

    menneistä on opittu. ja nykyään meneekin jo valosammin huomattavasti kuin "hulluina nuoruus vuosina". ja nyt tiedän jo varmaks että ketäs olet =) vasikan kokonen koira paljasti epäilyni oikeeksi =) no sitä on vaikee sanoo mikä sitä porukkaa sinne saaniiin vetää.. ite ooon koittanu kyseisille tyypeille joita tiedän siellä käyvän niiin puhua järkeä... tän viimekertasen jälkeen luulen että ainakin osa nyt jotain on jo ymmärtäny ja luulen että pikkasen ainakin vähentyy tuo häiriköinti.. en tiiä onko naisten puute siihen käymiseen niinkään syynä =D luulenpa että kyseessä on ennemminkin humalaisten päähän pistoja ja tekemisen puute..koska eipä nakkila pahemmin mitään tarjoa.. salkkari käsittääkseni on jo saanu olla ihan rauhassa?? ainakaan en ooo kuullu et siellä ois enäää pitkäään aikaan mitään ollu.. ja mitä joukon kokooon nykyäään tulee niiin eipä se kovin suuri ole.. melkeimpä väittäsin et 10 on ihan maksimi mut tuskinpa sitäkään..

    Salkkari todellakin saatiin hiljaiseksi. Hyvän yhteishengen nimissä, sillä suurin osa talosta pisti hanttiin ja pommitettiin isännöitsijää.

    Nyt pitäisi saada Saani. Itse asuin ekan vuoden salkkarissa ja muutin Saaniin, mutta taisi tulla tehtyä virhe, sillä on vähän sellainen olo, että se porukka siirtyi mun ja parin muun opiskelijan myötä tänne saaniin, kun lähdettiin salkkarin rauhattomuudesta.

    Moni täällä saanissa on sanonutkin, että tottahan toki sitä tänne saa meidän kanssa tullu jutustelemaan ja iltaa istumaan. Se vain pakkaa kallistumaan aina siihen, että meille haistatellaan ja paikat hajotetaan. Itselläkin kun koira on, niin en pidä yhtään siitä, että niitä pullojan on ihan pakko kiusanteoksi paiskoa rikki. Sitten pitää varoa, ettei koira niihin astu.

    Kerran jouduin salkkarissa keskikokoisen koirani kantamaan 3.kerroksesta ulos, kun käytävät oli lasinsiruja täynnä.

    Ja uskon, että tähänkin asiaan saataisiin saanissa jokin ratkaisu, kun porukka pitäisi yhtä. Koulun puolestakin puututtiin jo, kun huoli opiskelijoiden turvallisuudesta ja asumisesta huolestutti.

    jooo oh... tiedän sinutkin =D kyllä ne "huligaanit" varmasti saataisiin kuriiin.. mut edelleen sitä mieltä olen että se poliisi ei kaikkein viisain ratkasu ois tässä tapauksessa.. vaan se et te skto:n porukka ketä saanissa asutte ja nämä " huligaanit" joskus tapaisitte (selvinpäin) ja keskustelisitte järkevästi kyseisestä asiasta.. niiin eiköhän se sillä vois ratketa parhaiten.. koska tuntuu että se poliisien soittelu vaan lisää "huligaaneissa" sitä vihaa.. ps. paikallisessakin juteltu =)

    Hmm... minä en ole varma tiedänkös sinuu, ehkä, ehkä en. Se vaan on niin vaikeaa saada näitä riehujia käsiin näin päiväsaikaan ja saada juteltua niiden kanssa. Ja varmasti se keskustelu heiltä unohtuu, kun saavat alkoholia. Mutta eipä pidä tuomita, ennen kuin on kokeillut tuotakin keinoa. Meille ei tuollaisissa tilanteissa oikein muuta keinoa ole kuin soittaa poliisit. Ja rasittavaahan se on, kun se virkavalta pitää paikalle soittaa ja asioita selvitellä sen kautta.

    Toivotaan, että juhannus olisi rauhallinen näillä nurkin. Jos ei, niin minusta tulee varmaan aivokuollut.

    ei kai sentään aivokuollutta tuu =) ja joo toivotaan et jussi on juu rauhallinen.. ja uskon kyllä siihen että se oliskin.. omalta kohdalta voin sen verran sanoa että jos ja kun kyseisiä tyyppejä näään aion sanoa asiasta.. ja koittaa saada ne pysymään jossain muualla kun saanin ympäristössä.. paha se tietenkään on luvata ettei mitään tapahtus mut parhaani mukaan yritän ainakin..
    ja juu ei se poliisien soittaminen oo kait kelleen oikeen niiin mukavaa.. täytyy vaan toivoo että jussi sujuu rauhassa ja ilman tuota virkavaltaa.. koska luulenpa et sillon tämä nuoriso on ihan eripaikassa ku saanin ympäristössä.. mutta jos kytät tulee niitä ajamaan taas takaa niiin ei tiedä taas mitä tapahtuuu ja mihin porukat hajaantuu...
    toisaalt ikävää kun poliisit tulee tuohon alaikästen juomiseenkin puuttumaan.. koska aina sitä on nuoriso juonut ja aina luultavasti tulee myös juomaan.. tosin onhan niitä poikkeus tapauksiakin.

    jeps toivossa on hyvä elää sano lapamatokin muuton jälkeen mut toisaalta hyväs toivos täs eleltiin edellisenkin niin sanotun rauhansopimuksen jälkeen ... se porukka rauhottu mut tuli toine lössi tilalle jokka o ilmeisesti viel riehakkaampaa sorttia mut vois väittää et 5 senttine panssari lasi toho uloimmaks ikkunaks suojais ainaki noilt vahinkoilta ... tosin kai ne senki särkemiseks jotaki keksis .. mut ans kattoo ny ei oo ainakaa tähä mennes viel täl viikol näkyn ketään

    Äänestä

  • oot aina itkemässä joka paikassa viimex salkkariss soitit aina paskalakit

    Äänestä

  • untamo_ kirjoitti:

    oot aina itkemässä joka paikassa viimex salkkariss soitit aina paskalakit

    ketä viestilläs tarkotit,mutta eikö oo ihan aihetta soittaa kytille jos just esim.Salkkarissa tai Saanissa riehuu tuntematonta porukkaa? Hajottaa paikkoja, yrittää väkisin tulla ovesta sisään jne,jne.
    Ei toi riehuminen kerrostalojen rappukäytävässä ihan normaalia toimintaa ole.

    Miks niiden opiskelijoiden ei vaan voida antaa olla rauhassa?

    Äänestä

  • untamo_ kirjoitti:

    oot aina itkemässä joka paikassa viimex salkkariss soitit aina paskalakit

    untamo voi sitte heti pitää hiukan pienempää suuta!!!

    Äänestä

  • untamo_ kirjoitti:

    oot aina itkemässä joka paikassa viimex salkkariss soitit aina paskalakit

    Eli minä tämän viestiketjun aloitin "anonyymina", mutta ilmeisesti, kun olen niin fame näidän riehujien keskuudessa, niin mitäpä sitä enää valenimimerkin takaa kirjoittaa.

    Ja Untamo varmasti tarkoittaa minua. Ei, en itke teidän peräänne enkä puolesta enkä itseni takia, itken verta sen takia, miten kaalipäitä täällä voidaan olla.

    Ja jos tulee asiaa, niin henkilökohtaisesti sanomaan ja selvinpäin, vai uskallatteko? Pitääkö olla se olut mukana kaverilössin kera?

    Äänestä

noi nakkilan jätkät o just nii pehmeit (siis noi kun riehuu tuolla) että huhhuuh. kuvatkaa niitten naamat ja viekää poliisille kuvat. näin itse tekisin. ja jos saan tietää ketä riehujat ovat niin voin mennä itse kouluttamaan niitä...

Äänestä
  • juuri näitä idiootteja, jotka pyörivät kylällä ja uskaltavat väh. 5 hengen ylivoimalla kännissä vittuilla rauhallisille hepuille. Eivätkä toki kaikki ammattikoulun pojat oo tämmösiä vaan ainoastaan hyvin pieni osa. Ainoa ratkaisu on ->saunan taakse ja niskalaukaus, mutta ikävä kyllä se on suomessa laitonta

    Äänestä

  • ovat kirjoitti:

    juuri näitä idiootteja, jotka pyörivät kylällä ja uskaltavat väh. 5 hengen ylivoimalla kännissä vittuilla rauhallisille hepuille. Eivätkä toki kaikki ammattikoulun pojat oo tämmösiä vaan ainoastaan hyvin pieni osa. Ainoa ratkaisu on ->saunan taakse ja niskalaukaus, mutta ikävä kyllä se on suomessa laitonta

    ja te saanilaisetko niitä niska-laukauksia antaisitte ? :D saattaapi olla että ootte itse vähän heikolla jäällä.

    Äänestä

Taitaa olla tosiaan nuorisolla tekemisen puutetta...toista se oli vanhaan hyvään aikaan kun Nakkilan&Harjavallan nuoret mätkivät toisiaan mailoilla ja ketjuilla rannassa.Nyt koitetaan olla taas kovaa ja rikotaan ikkunoita..

Äänestä
  • en kommentoi edellisen kommenttia... mut hyväää ja rauhallista jussia kaikille!!! siiis ihan kaikille!! no ei kuitenkaan juha76 plaa plaa plaa mikä olikaan .. palaillaan näkyillään moooron!!!

    Äänestä

yks äitee... Nuoriso on nuorisoa, vaikka voissa paistais. Sama tilanne on ollut kautta aikain jos historiaan perehtyy.
Saanilaiset ovat myös nuorisoa ja miksi he herättävät kapinointia osassa nuoria?
Onko näiltä nuorilta itseltään evätty mahdollisuus taiteelliseen / käsityömaiseen elannonhakemukseen?
Onko näiltä kapinanuorilta evätty kotona mahdollisuus kapinointiin oman kodin arvoja (joita he kritisoivat) vastaan?
Katsooko heidän peräänsä ylikukaan?

Näissä nuorissa on kuitenkin tulevaisuus. Rohkaisemmeko heitä ja kannustammeko vai kiellämmekö ja tuomitsemmeko heidät?

Äänestä
  • Nuoret on nuoria, mutta tätä tilannetta on turha kaunistella. Nuoret on nuoria muuallakin kuin Nakkilassa, mutta harvassa paikassa meno nyt sentään noin hullua on.

    Todella ikävää kuultavaa tuo Saanin nykyinen tilanne. Itse sieltä muutin pois noin vuosi sitten, ja onhan tilanne paha ennenkin ollut, mutta nyt vaikuttaisi menneen vain huonompaan suuntaan, on vain ajan kysymys koska joku taas saa puukosta!

    Kun aikoinaan muutin Salkkarista Saaniin tilannetta pakoon, niin kauaa ei saanut elää rauhassa, vaan tuntui että huligaanit seurasivat perässä! En Salkkarin tämän hetkisestä tilanteesta niin tiedä, mutten luottaisi tilanteen rauhoittumiseen, enkä missään nimessä neuvoisi ketään muuttamaan sinne, sillä tilanne on ennenkin rauhoittunut - väliaikaisesti, ja sitten on taas rymissyt.

    SKTO:n uudet opiskelijat: ÄLKÄÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA MUUTTAKO NAKKILAAN ASUMAAN! Tilanne ei siellä rauhoitu vaikka mitä tekisi! SKTO on ollut hyvä koulu, ja varmasti on sitä edelleen. Ja vielä, älkää kaveeratko paikallisten kanssa, ei seuraa kuin ikävyyksiä!

    Äänestä

  • itse nakkilassa asunut kirjoitti:

    Nuoret on nuoria, mutta tätä tilannetta on turha kaunistella. Nuoret on nuoria muuallakin kuin Nakkilassa, mutta harvassa paikassa meno nyt sentään noin hullua on.

    tosin on osa paikallisiakin melko mukavii mut toisaalt osal menny joku vähä yli ... kai täält on sitte mustalaiset ja muut loppunu ko meit pienii kilttei opiskelijoit alettii kiusiin ... mut kaipa tää täst rauhottuu joskus .. ja toisaalt melko paha ottaa kuvii noist jos meinaa saaha vaikkapa tiilest päähä ... tai joku tunkee ovenläpi sisää ... taikka jotakin muuta yhtä hienoo ja kekseliäst

    Äänestä

  • ,´/ kirjoitti:

    itsekkin joskus häiriköineenä tiedän että kun ikää tulee niin osa lopettaa sen toiminnan mutta ainahan joku jää samalle tasolle. Ja nyt kun ei ole opiskelijoiden kanssa mtn ongelmaa niin on se baarissakin kiva aina niitten kanssa höpötellä... Ja toivottavasti ne häiriköt nyt lopettaisi sen koska eihän siitä ikinä mitään hyötyä ole. kyllähän ne sen tulevat jossai vaiheessa huomaamaan vaikka siihen saattaa mennä aikaa paljonkin. Ja onhan tätä yhtä "fame" käyny syntyperäiset nakkilalaiset puolustamassakin eli ei me kaikki ihan anaalista olla.

    Äänestä

  • Thor kirjoitti:

    Eihän toki kaikki nakkilalaiset ole syvältä, myös hyviä tyyppejä mahtuu mukaan. Siksi onkin niin ikävää, että muutama mätä omena mustaa kaikkien nakkilalaisten nuorten maineen.

    Mutta nuorten opiskelijoiden voi olla vaikea erottaa ne hyvät tyypit riehujista, ja siksi tuleekin yllätyksenä kun "kivat uudet kaverit" alkavat pistämään asuntoa uuteen uskoon. Näin on käynyt, ja tämän vuoksi neuvoisin pitämään etäisyyttä paikallisiin, tai ainakin suhtautumaan varauksella!

    Hirveästi on kunnalla virkoja, jotka nuoria auttaa ja ohjaa, mutta mitään ei tehdä eikä yritetä. Hattu korvilla istutaan toimistoissa: nyt saisi tulla ajatuksenpätkää virkanaisiltakin. Jotain on nuorten eteen tehtävä ja oettava vaikka huostaan, jos ei muu auta. Tavallistenkin ihmisten pitää saada elää.

    Äänestä

  • Vaatii säpinää kirjoitti:

    vittu mitää hyötyä täällä vuodattaa :D

    Äänestä

  • :DDDDD kirjoitti:

    vittu mitää hyötyä täällä vuodattaa :D

    asun salkkarissa ylimässä kerroksessa ja oon muuttamassa paria kerrosta alaspäin... on ollu toistaseks ihan rauhallista mut pikkusen nyt huolettaa ku luin noi jutut... kun niitä tiiliskiviä on heitelty saanissa (ja salkkarissa?) ni onko tullu toiseenkin kerrokseen?

    Äänestä

  • uus opiskelija kirjoitti:

    salkkarissa ei ooo tapahtunu mitään pitkään aikaan... ja käsittääkseni saanin porukkakin saanu olla rauhassa!? joten muuta ihan rauhassa vaan =)

    Äänestä

  • uus opiskelija kirjoitti:

    asun salkkarissa ylimässä kerroksessa ja oon muuttamassa paria kerrosta alaspäin... on ollu toistaseks ihan rauhallista mut pikkusen nyt huolettaa ku luin noi jutut... kun niitä tiiliskiviä on heitelty saanissa (ja salkkarissa?) ni onko tullu toiseenkin kerrokseen?

    Eipä salkkarissa enää mitään mullistavaa ole tapahtunut. Mutta silloin vuosi takaperin se oli yhtä kaaosta. Tilanne rauhoittui muistaakseni sen jälkeen, kun hammaslääkärivastaanotto muutti salkkarin tiloihin. Vaikka on siellä varmasti jotain pientä lasien rikkoutumista, mutta ei nuoriso enää sinne pakkaa samalla tavalla, kuin muutama vuosi takaisin. Eli ihan rauhassa siellä saa asua, ja ne tiilikivet lenteli täällä saanissa.

    Mutta voit olla varma, että kyllä täällä ilkivallantekijät aina kiinni saadaan, pieni paikka, kun tämä Nakkila on.

    Äänestä

  • itse nakkilassa asunut kirjoitti:

    Nuoret on nuoria, mutta tätä tilannetta on turha kaunistella. Nuoret on nuoria muuallakin kuin Nakkilassa, mutta harvassa paikassa meno nyt sentään noin hullua on.

    Todella ikävää kuultavaa tuo Saanin nykyinen tilanne. Itse sieltä muutin pois noin vuosi sitten, ja onhan tilanne paha ennenkin ollut, mutta nyt vaikuttaisi menneen vain huonompaan suuntaan, on vain ajan kysymys koska joku taas saa puukosta!

    Kun aikoinaan muutin Salkkarista Saaniin tilannetta pakoon, niin kauaa ei saanut elää rauhassa, vaan tuntui että huligaanit seurasivat perässä! En Salkkarin tämän hetkisestä tilanteesta niin tiedä, mutten luottaisi tilanteen rauhoittumiseen, enkä missään nimessä neuvoisi ketään muuttamaan sinne, sillä tilanne on ennenkin rauhoittunut - väliaikaisesti, ja sitten on taas rymissyt.

    SKTO:n uudet opiskelijat: ÄLKÄÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA MUUTTAKO NAKKILAAN ASUMAAN! Tilanne ei siellä rauhoitu vaikka mitä tekisi! SKTO on ollut hyvä koulu, ja varmasti on sitä edelleen. Ja vielä, älkää kaveeratko paikallisten kanssa, ei seuraa kuin ikävyyksiä!

    Kyllä kaiken kaikkiaan tuo opiskelijan elämä tuntuu melko turvattomalta, kun tämän keskustelu-ryppään lueskelin. Ei voi muuta, kun ihmetellä. Itse Nakkilassa asuneena en kyllä ole mitään ihmeellistä huomannut. Ehkä sitä ei vaan kaikkea huomaa?

    ... Eikä minun mielestäni kannata lähteä yleistämään, että Nakkilassa olisi niin suuri ´vika´, ettei sinne missään nimessä kannattaisi muuttaa. Päinvastoin.

    Tässä kaiketi nyt on vaan SKTO:ta vastaan jotain, tai pikemminkin sen opiskelijoita vastaan? Tai joitain opiskelijoista?
    Itse olen huomannut yleisen puheen/ käsityksen, jotta opiskelijat olisivat outoja tms. , kyllä ko. koulun opiskelijat ovat ehkä omituisia pukeutumistavaltaan (joidenkin mielestä on outo, kun poikkeaa trendimuodista), muttei se ole syy tehdä toiselle pahaa/ ajatella, että nuo ihmiset ovat ihan ´sieltä´. Ufokouluksikin tuota laitosta nimitetty...

    Joka ikäluokassa kaiketi noita riehujia on, osalla syynä on se, että on aiemmin itseä potkittu päähän ja sitten pitää asiasta ruveta ulkopuolisille kostamaan, kun oma elämä on mennyt päin pee:tä.
    Eiköhän noihinkin riehujiin joskus järki kasva päähän, toivon mukaan. Viimeistään siinä vaiheessa ovat hyvinkin hiljaisia, kun makaavat mullan alla.

    Äänestä

  • joo-oh...... kirjoitti:

    Ei helv... eikö me nyt saada olla missään enää rauhassa ilman että joku elämäänsä kyllästynyt tulee kuvaamaan 1m etäisyydeltä kasvoja , vaikka mtn. ei ole tehnyt....No joo skyyl niitä nuoria poikkeuksiakin löytyy jotka elävät eri tavoin kuin "täydellinen"poikanen.. muttA silti tämä kameroitten kanssa häärääminen rupee jo sen verta ärsyttää että pian saa tulla loppu.

    Äänestä

Ennen oli hyväksihavaittu keino palauttaa järjestys kylälle.Sillä oli nimikin: sakinhivutus.

Tepsii ja toimii paremmin kuin mikään muu.

Eräs tuttuni oli kova juomaan, ja aikamoinen nyrkkisankari.Joka kerta humalassa hänen oli aivan pakko haastaa riitaa ja piestä joku viaton.

Terroriin kyllästyneenä kyläläiset ottivat joukolla herraa tukkaan kiinni, veivät kyläpubin taakse ja vetivät turpaan niin että lätinä kävi.

Terrori loppui.

Äänestä
  • No jopas olikin opettavainen tarina. Osoittaa jotain järjenjuoksustasi, mikä ei tod. ole häävi. Vittu, että edes kehtasit kirjoittaa, olisit urvelo pysynyt hiljaa vaan siellä siellä lehmänpaskanhajusessa pirtissäs, meilläpäin kun on tapana pätkii tommoset hemmot.

    Äänestä

  • vilken stoori kirjoitti:

    No jopas olikin opettavainen tarina. Osoittaa jotain järjenjuoksustasi, mikä ei tod. ole häävi. Vittu, että edes kehtasit kirjoittaa, olisit urvelo pysynyt hiljaa vaan siellä siellä lehmänpaskanhajusessa pirtissäs, meilläpäin kun on tapana pätkii tommoset hemmot.

    Hei sinä järjen jättiläinen ja jokilaakson Nero! TervemenoaMensan jäseneksi, kirjoitustyylistäsi päätellen olet juuri sitä mitä siellä tarvitaan nostamaan yhdisyksen tasoa entisestään!

    Äänestä

  • yössä kirjoitti:

    Vitu palikka.

    Äänestä

  • vilken stoori kirjoitti:

    No jopas olikin opettavainen tarina. Osoittaa jotain järjenjuoksustasi, mikä ei tod. ole häävi. Vittu, että edes kehtasit kirjoittaa, olisit urvelo pysynyt hiljaa vaan siellä siellä lehmänpaskanhajusessa pirtissäs, meilläpäin kun on tapana pätkii tommoset hemmot.

    Turpaan vaan honkkeleita kyllä ne siitä oppii vaik haisevatki kuselt alikulkutunneleis ja onnari nurkal suotanan rääpäleet.

    Äänestä

  • Satikutia kirjoitti:

    Turpaan vaan honkkeleita kyllä ne siitä oppii vaik haisevatki kuselt alikulkutunneleis ja onnari nurkal suotanan rääpäleet.

    niitä keski-ikäisiä ja vähän vanhempiakin alkoholisoituneita?
    Mitettikääpäs nyt, täällä nakkilassa haukutaan aina nuoria, nämä mollaajat ovat mitä ilmeisemmin vanhempia. Eli, joko nakkilassa on helvetisti katkeroituneita lapsettomia vanhojapiikoja/poikia, tai joku/jotkut kusevat ns.omaan pesään ja mollaavat lapsiaan/lapsenlapsiaan.
    Tiesin kyllä muuttaessani, että nakkilalaiset on kusipäitä, älyllisesti kehittymättömiä maalaisjuntteja, mutta kaikella rajansa, meitä muualta tulleita on jonkin verran ja voitte uskoa, että teille ja näille idioottimaisille sepustuksillenne nauretaan tietyissä piireissä ihan helvetisti ja pistämme vieläpä halvallakin. Idioottimaisuutta osoittaa myös 3 vuotta vanhan viestiketjun kaivaminen uusiokäyttöön, heh

    Äänestä

  • haisevaiset kirjoitti:

    Niitä rollaattoreilla liikkuvia ,jotka roskaavat ja sotkevat onnarinkin nurkkia joka ilta ja viikonloput minkä ikäisiä luulet niiden olevan?

    Äänestä

  • tavataan! kirjoitti:

    Vitu palikka.

    Palikoitahan kaikki muut ovat tuollaisen älykön rinnalla.

    Äänestä

  • Noin pitäisi toimia Nakkilassakin meno rauhoittuisi ja asumisviihtyvyys paranisi kerrostaloissa asuvillekin keskustassa.

    Äänestä

  • evpp kirjoitti:

    Noin pitäisi toimia Nakkilassakin meno rauhoittuisi ja asumisviihtyvyys paranisi kerrostaloissa asuvillekin keskustassa.

    on muuttaneet kaikki häiriintyneet, jotka ovat tehneet pahojaan eivätkä ole muualla pärjänneet mm. pitkäkyntiset, epäsosiaaliset naiset ja miehet ikään katsomatta. Tälläiset henkilöt eivät pääse aikuisen ikään henkisesti koskaan!!!
    He ovat vastuuttomia eivätkä osaa ottaa vastuuta tekosistaan.

    Äänestä

  • Hyi olokoon kirjoitti:

    niin, siellä asuu/ asustaa kaikenlaisia Auervaaroja ,jotka vaihtavat naista/miestä kuin mustalaaset hevoosta!!!!
    Helevetin loiset ja hyväksikäyttäjät, joutaisivat vankilaan!!

    Äänestä

  • se siitä kirjoitti:

    niin, siellä asuu/ asustaa kaikenlaisia Auervaaroja ,jotka vaihtavat naista/miestä kuin mustalaaset hevoosta!!!!
    Helevetin loiset ja hyväksikäyttäjät, joutaisivat vankilaan!!

    muualta tulleet hutsut ja häntäheikit jakorasiat täällä asustaa, s......n nillviäiset!

    Äänestä

  • painukaa h.......n kirjoitti:

    muualta tulleet hutsut ja häntäheikit jakorasiat täällä asustaa, s......n nillviäiset!

    totta, kaikki luuserit asuvat Nakkilassa!

    Äänestä

  • jumankauta kirjoitti:

    totta, kaikki luuserit asuvat Nakkilassa!

    sen lähistöllä herättäen pahennusta..tunkio haisee..!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Nuori opiskelijaneitonen kirjoitti:

Jotain tarvis tehdä, mutta miten voi Kokemäeltä muuttanut nuori opiskelija, omillaan asuva vaikuttaa siihen, ettei nakkilan pahat pojat tule hajottamaan opiskelija-asuntoloiden ikkunoita ja revi ovia turvaketjuineen?

Jotenkin on tullut kyllä jo sellainen kuva, ettei Nakkila (ainakaan tämä nahkatakkinuoriso mopoineen) kaipaa opiskelijoita muista kunnista asumaan nurkkiinsa. Miksi? Onko Nakkila oikeasti näin sisäsiittoinen?

Minua ei läheskään huoleta se, että nämä keskenkasvuiset kävisivät minun kimppuuni, mutta se, että tulevat jo pihapiiriin ja hajottavat ilkeyttään kaiken. Huolissani siispä olen lemmikeistäni (eteenkin koirastani), ei ole kivaa asua ovesta ulos suoraan lasinsirpaleisiin.

Tiedän näitä ongelmanuoria muutamia ja aina ovat samat naamat, joskus jopa uusiakin, mukana riehumassa ja ilkivaltaa toimittamassa.

Nyt, kun salkkari saatiin hiljaiseksi, niin ovat pojat keksineet tulla tänne Saanin nurkille, kuin mitkäkin euroopanomistajat. Poliisilla kestää minimissään 30min. ajaa Porista, joskus kauemminkin ja on vaan ajan kysymys, milloin joutuu toinen opiskelija teholle. Käsittääkseni, me emme ole tehneet mitään muuta pahaa näille nakkilan nuorisolle, kuin että olemme muuttaneet paikkakunnalle opiskelun perässä.

On se kumma, kun ei rauhassa saa elää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu