Hoitokokouksissa ei ollut kysymys "yksittäisistä ylilyönneistä", kuten SRK asian haluaa nykyään esittää vaan väärästä opista. Oppi Jumalan huoneenhallituksesta, väärä henkioppi ja kollektiivinen omatunto johtivat julmiin hoitokokouksiin joissa anteeksiantoa jaettiin mielivaltaisesti.
Hoitokokouksissa esiintynyt julmuus saatanalle heittämisineen olivat väärää oppia, josta SRK:n olisi jo syytä sanoutua irti eikä enää väittää väärän oppinsa olleen "yksittäisiä ylilyöntejä"!
Hoitokokouksissa esiintynyt julmuus saatanalle heittämisineen olivat väärää oppia, josta SRK:n olisi jo syytä sanoutua irti eikä enää väittää väärän oppinsa olleen "yksittäisiä ylilyöntejä"!
Vastaukset 60
Vanhimmat
No jopas on persoonallinen aloitus... hoitokokous ... mikä se on...
Otetaan vastaavasti asian toinen puoli.
Hoitokokouksissa ei ollut kysymys "yksittäisistä teoista", kuten asian haluaa nykyään esittää vaan väärästä opista. Oppi Jumalan seurakunnasta, väärä henkioppi ja paatunut omatunto johtivat hoitokokouksiin.
Joillekin pappiseriseura ja pikkuesikoiset olivat samaa oppia. Kyse on eri opista, eriseuroja tukevasta, joka sotii vanhoillislestadiolaisten uskon pyhimpiä oppia vastaan ja aiheuttaa vääjämättä skisman.
Katsokaa heidän loppuansa on vanha neuvo. Joukkio hajosi heti alkuunsa ja siitäkin syytetään SRKta. Olisiko hoitokokouksin kulkuun, myös tärkeänä syynä että arvostelijat olivat näin äkäisiä kun täällä näkyvät olevan.
SRK:N saatanalle heittämisineen olivat väärää oppia. "lestadiolaisuus on...SAATAnallinen"
Karpon dokumentista
Eli käytettäsikö keskustelussa vähemmän noita provosoivia korostuksia: julmia, saatanoita yms.
Ei ne mitää hajonnut, vaan palasi omaan kirkkoonsa takaisin ja sulautui siihen. Vl roikkuu kirkossa vaikka opettaa eri tavalla.
JR ja LLL termein elävästä uskosta heränneen tilan kautta kuolleeseen uskoon.
Taasko täällä provo on muita tuomitsemassa. Olet ottanut itsellesi Jumalan valtuudet kun kuvittelet näkeväsi toisten ihmisten sydämiin. Olehan varuillasi, sillä Jumala ei anna virkaansa ihmisille. Jeesus on ainoa todellinen tuomari, joka näkee ihmisten sydämiin. Elävää todellista uskoa on muuallakin kuin ryLla.
Uusi Suometar 24.03.1876, nro. 36 sivu 3
Hän hawaitsi hihhuli-uskoisten poikenneeksi raamatusta....
Hihhuli-uskossa onkin paras autuaaksi tulemisen temppu, että ne antawat synnit toinentoiselleen anteeksi....
tyytyväisiä löytämäänsä. ? Miksi pitää sitten muita arvostella? Olisivat tyytyväisiä ja antaisivat muidenkin olla.Mitä sitä huolehtii muiden väärästä opista, pääasia, että itsellä on oikea!
Ihmiset keskenään antavat toisilleen syntejään anteeksi, mutta oikeassa uskossa Jeesus antaa ihmiselle synnit anteeksi. Siinä on vissi ero! Ei siis ihme että niistä hihhuleista varoitetaan.
uskon takia vangittiin ja kiellettiin kokoontumisia, sillä tilaisuuksissa kaikui kiitosääniä, joihin kirkko pahentui. Näitä laittomuuksia, eli vankilaan heittämisiä, ei niitäkään ole tutkittu, jäiköhän nistä traumoja uskovaisille. Nyt on kokoontumisvapaus, tuohon aikaan kirkko heitti ei saatanalle mutta vankilaan.
Ihan sama se on mitä opettaa, mutta kun kuuluvat samaan kirkkoon, joten se ei ole hyvä asia, että Kristuksen kirkossa opetetaan monia oppeja. Oikea kirkko opettaa, että ehtoollisella saa uskoa synnit anteeksi, mutta vl opettaa toisin. Eivät sovi samaan kirkkoon kaksi eri oppia.
Ehkä kirkossa tajuttiin että siinä oli joukkohysterian mahdollisuus ja parempi hajottaa ennen kuin koko jengi menee hurmoksiin? Vaikee sanoo, kun ei silloin elänyt.
saako kirkossa itkeä ja kiittää Jumalaa.
Vanhoilliset hihhuloi toisten kaulassa ehtoollisen aikana. Ne kun ottaa ehtoolliseen uskona, ei tekona.
Tollanen ei ole hyvä juttu, pitäisi vanhoillisten perustaa oma kirkkokuntansa eikä tarvisi tulla muita tuomitsemaan ja eri oppejaan opettamaan. Niin ne tekee muutkin joilla on eri opit.
Oli Koiviston herätysliikkeellä liikaa ylistystä ja liikutuksia, joten joutui muutamaksi kuukaudeksi tauolle. Nykylinja on ettei siis saa itkeä ja ylistää kovin näkyvästi. Ihmeitäkin tapahtui vain Raamatun aikana, ei enää nykyään.
tajusivat Jeesuksen aikana ja laittoivat vartijat Jeesuksen haudalle ja lahjoivat heidät valehtelemaan.
He siis pelkäsivät, että menee aivan hurmokseksi.
Niin kirkko näyttää nytkin pelkäävän.
Lestadius oli pakotettu pitämään eri Jumalanpalveluksen heränneille, kun muu kirkkokansa ei kestänyt heränneiden itkua ja Jumalan kiittämistä.
Jäljet taitavat toistua....
Ikinään en lähtisi Jeesusta ja lestaatiusta rinnastamaan keskenään! Pois se minusta!
Kyllä lestaatiuksella meni ne hommat överiksi näin nykynäkökulmasta katsottuna. Lestaatius uskoi sitä paitsi maahisiin ja muihin luonnon kummajaisiin, joten ei se kovin uskottava tyyppi edes ollut. Lestaatiuksen mukaan niitä maahisia asui maan alla ja ne oli sellaisia pieniä eläviä jotka viekoitteli ihmisiä. Aikuisille ihmisille kerrottiin satuja ja toiset uskoi. Huoh...
ne oli kansan uskomuksia joista L teki kielikuvia. Mutta saat toki uskoa koulukuntaan, jonka mukaan olisi ollut parempi jos L ei olisi saanut heräystä.
pelastaako ehtoollinen tekona=ehtoollisesta saa synnit anteeksi
vai VL opin mukaisesti uskona ehtoollisen sisältöön=ehtoollisessa on syntien anteeksi antamus?
kansan elämää heidän silmiensä eteen heidän omalla kielellään, tehden heidän uskomuksistaan kielikuvia:
"rehelliset varkaat, raittiit juomarit, armolliset viinaporvarit, (kapakoitsijat), siveät huorat, jne."
LLL kuvaa hyvin värikkäästi näiden ihmisten elämää heidän omien silmiensä eteen niin, että he alkavat nähdä missä surkeassa tilassa he ovat!
Kyllä silloinkin siveät huorat, jotka hyvin koreina saapuivat kirkkoon sillkihuiveissaan ja karttuunikraasuissaan, loukkaantuivat. Hän kuvaa myös miehiä, kuinka he ajavat kirkkoon komeasti valjastetuilla, kiiltäväkarvaisilla hevosilla, kilpaa ajaen ja hevosia pieksäen, viinapullo turkin taskussa ja korttipakka toisessa. Jne.
Kyllä hekin varmaan loukkaantuivat. Kirkko tyhjeni aluksi, mutta muutaman viikon kuluttua he tulivat takaisin nöyrällä mielellä tuntien, että tuo nukkavieru pappi ja rovasti on aivan oikeassa....
Ymmärrän kyllä, että vanhoillislestadiolaiset ovat loukkaantuneet LLL.N saarnoihin.
että rinnastin fariseukset ja Lestadiuksen aikaisen kirkkokansan, jotka epäilivät homman menevän hurmokseksi.
Voinko lisätä niihin vielä vanhoillislestadiolaisetkin luterilaisen kirkon lisäksi?
armosta osattomana sai piston sydämmeensä ja oli myöhemmin VL.
essealainen.
Tarkoittanet varmaan L.L. Laestadiusta??
"Kristuksen kirkossa opetetaan monia oppeja..."
Jos tarkoitat Kristuksen kirkolla luterilaisuutta, opillinen hajanaisuus on käsin kosketeltava. Lähes kaikissa herätysliikkeissä on omat opilliset korostuksensa. Yhtenäisyyttä luterilaisuudessa ei ole nimeksikään, muutoin kuin muodollisesti. Vertaa esim. ortodoksiseen kirkkoon, siellä ei ole herätysliikkeitä, vaan yksi kirkon oppi jota kaikki noudattavat ja opettavat. Ortodoksit eivät muuttele oppiaan jatkuvasti, kuten luterilainen kirkko tekee ympäristön paineessa kunkin aikakauden korvasyyhyn mukaan.
historian tuntemus on tätä tasoa:
"kyllä lestaatiuksella meni ne hommat överiksi näin nykynäkökulmasta katsottuna. Lestaatius uskoi sitä paitsi maahisiin ja muihin luonnon kummajaisiin, joten ei se kovin uskottava tyyppi edes ollut."
Arvostus näkyy paitsi kirjoituksen oikeellisuudessa, että pienessä alkukirjaimessa. Rohkenen epäillä, että tässä on toinen, joka on loukkaantunut LLL:n saarnoihin, VO pro:n mainitseman lisäksi.
Näyttää olevan tarve mustamaalata Lestadiusta. Hänellä on muuten tosi hyvä saarna, jossa hän kuvaa, kuinka ihmiset luulevat löytävänsä maasta aarnihaudan. Siihen vertaukseen liittyvät maahiset, jotka eivät kestä päivän valoa, eli Jumalan Sanan valkeutta.
Hänellä on hyvin liikuttavia saarnoja. Mm. hänen jäähyväissaarnansa muuttaessaan paikkakuntaa. Hän ennustaa hajaannuksiakin siinä.
"Ilo ja riemu on tauonnut puutarhasta, viinitarhoissa ei riemuita, ei remahdella; ei poljeta viiniä viinikuurnissa. Minä olen vaientanut ilohuudon" (Jes16:10).
48. Jeremian mukaan kaikki ilo ja riemu otettiin pois, koska Mooab oli taivaallisen tuomion alla. Niiden sijaan oli tullut kauhistuttava, vaikuttava hiljaisuus.
- onko VL-uskossakin kysymys tästä?? Ei enää kuulu ilon ääniä seuratilaisuuksissa. Kaipa heidänkin ilonsa on haihtunut.
Herätyksen ajoista on paljon muuttunut VL-uskossakin. "Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat" (Jesaja 35:10). Murhetta on ollut menneinä vuosikymmeninä sitäkin enemmän, onko ahdistavat vuosikymmenet vieneet todellisen ilon?
Jeesus Kristus on kaiken ilon ja riemun lähde. "...sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut Sinua iloöljyllä enemmän kuin Sinun osaveljiäsi" (Psalmi 45:7). Tässä Psalmissa mainittu öljy tarkoittaa Pyhää Henkeä. "Vain ne, jotka painautuvat yhä läheisempään vaellukseen Jeesuksen kanssa, saavat Hänen Henkensä ilon."
Pimeidenkin aikojen aikana "Jumalan jäännös". He tulevat pitämään kiinni Kristuksen Hengestä omistaen Hänet, säilyttäen Hänet, riippuen Hänessä kiinni. Noina vaikeina tuomiohenkienkin aikoina se ilon ja riemun Henki, joka on Kristuksessa, tulee olemaan heidän. Eikä mikään olosuhde, olotila tai kukaan ihminen voi koskettaa heidän iloaan tai anastaa sitä.
Mitä tarkoitat? Kiinnostaa!
21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." [Joh. 17:18]
22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.
23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.
Jeesus jätti opetuslapsilleen tämän tehtävän,
9 Kirjoitinkin teille juuri koetellakseni teitä ja nähdäkseni, oletteko kaikessa kuuliaisia. [2. Kor. 7:15]
10 Kenelle te annatte anteeksi, hänelle annan minäkin, ja kun olen antanut anteeksi -- jos nyt jotakin anteeksi annettavaa on -- olen tehnyt sen teidän takianne Kristuksen edessä,
11 jottei Saatana pääsisi meistä voitolle. Hänen juonensa me kyllä tiedämme
Tässä kerrotaan että Paavalikin antoi syntejä anteeksi ja kehoitti muitakin uskovaisia siihen.
He ja tämän ajan jumalanlapset antavat katuvalle ihmisille synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja maahan vuotaneessa veressä. Jeesus itse on valtuuttanut uskovaisensa tähän tehtävään. Se ei ole pelkkä ihmisen anteeksianto vaan Taivaasta myös annetaan silloin anteeksi.
7 Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.
10 Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.
Lukekaahan itse Raamattua, niin tiedätte edes mistä on kysymys.
"joka laupeuden teki" sille Jerikon tien matkamiehelle.
Ei rikas nuorukainenkaan tohtinut hänen halveksittua nimeään sanoa muuten.
Kyllä Lars Levi Laestadius oikeasti uskoi maanalaisiin maahisiin ja muihin satuhömppätyyppeihin, joita hän kuvaili asuvan maan alla. Tästä on ihan yliopistotason tutkimustakin tehty. Katsokaapa Nilla Outakosken väitöskirja aiheesta.
Nimeke: Lars Levi Laestadiuksen saarnojen maahiskuva verrattuna Kaaresuvannon nomadien maahiskäsityksiin / Nilla Outakoski
Aineisto: kirja
Julkaistu: Oulu : Oulun historiaseura , 1991
Väitöskirja: Väitösk : Helsingin yliopisto
Maallisiin järjestöihin ei kannata uskoa, ne ei pelasta ketään. Vain Jeesus pelastaa. Jeesus ei ole yhdistysten orja.
LLL saarnasi että maan alla asuu maahisia. Onko kukaan nähnyt niitä?
LLL:n maahissaarnoja siteerataan Nilla Outakosken väitöskirjassakin.
siitä, että hän niin saarnasi ja tarkoitti ihmisiä, joiden sydämet olivat kiinnittyneet maallisiin ja halusivat olla pimeydessä maan alla.
autuaaksi. Jos olet Lestadiuksen kuvaama maahinen, niin usko toki pois sellaiseen!
uskoi maahisten olemassaoloon ja piti heitä paholaisen apureina. Hän puhuu myös staalosta ja mustarautoiosta, joka kytkee ihmisiä rautavitjoihinsa.
Outakosken mukaan.
Joku toinen tukija päätyisi helposti toiseen arvioon.
Ettei ihan totuus unohtuisi ja jäisi seurapujien varaan.
Jeesus antoi lähetyskäskyn, mutta antoi myös lähetys kiellon, jos tuntee Sanaa.
SR;n käsitys jota he viljelevät, on se, että Jeesus antoi maan päällä Pyhän Hengen ihmisille, mutta se on täysin väärä. Todellakin Jeesus sanoi >> Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." Ja puhalsi heihin Pyhän Hengen. Tähän loppuukin heidän tieto. Mutta se oikeasti on niin, että Jeesus antoi Pyhä Henki vain opetuslapsilleen, ei hän antanut sitä ihmiselle, sillä, kuten hän sanoi >> Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta." HENKIHÄN TULI VASTA HELLUNTAINA. Se vielä mikä vahvistaa sen, että Jeesuksen puhaltama Henki tuli vasta myöhemmin, oli se, että Jeesus pyysi opetuslapsia pysymään piilossa siihen asti kun puolustaja, Pyhä Henki tulee, sillä Jeesuksen pii mennä taivaaseen, lähettämään sen. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta."
Näin se vain on, Rauhaa
No ei ole kovin uskottava LLL, kun uskoi maahisiin ja jutteli niistä höpöjuttuja. Sitä paitsi ei tarvii olla edes tohtori, kun lukee itse vaan LLL:n saarnoja, niissä se höpöttelee niistä maahisista ja tuskin se niistä saarnaisi ja levittäisi semmoista tietoa, jos pitäisi niitä valheena. Olen lukenut niitä saarnoja ja ihan kuin olisi satukirjaa lukenut. En usko maahisiin peikkoihin enkä mihinkään tonttuihin. :D
tulet todistaneeksi sen, että vanhoillisuus on lestadiolaisesta liikkeestä erkaantunut eriseura.
Todistelet hänet satujen kertojaksi.
Hänen vertauksensa ja kielikuvansa uskon asioista ovat valtavan syvällisiä ja rikkaita.
Kuinka herätysliikkeessänne annetaan tuolla tavoin halventaa tuota Jumalan valittua Pohjolan herättäjää.
Olet jostain syystä loukkaantuneena lukenut hänen saarnojaan. En muuten voi ymmärtää ollenkaan.
LLL:n saarnat ovat saastaista kieltä. Ei edes pakana suustaan päästele sellaisia sanoja meillä päin.
leimaamalla värin kohtelemansa "katkeriksi" ja "turhasta valittajiksi"!
...koko kirjoituksesi.
Et ole ymmärtänyt koko autuuden oppia.
mikä Jaakopin viestissä ärsytti?
Valaise oikealla ymmärryksellä Jaakoppia ja meitä.
Oikeasta ymmärryksestä pitäisi syntyä hedelminä rauha, rakkaus ja ilo, yms. Kerro meille siitä ilosta, jonka olet käsittänyt, kun autuuden asia Sinulle kirkastui!
opettaa perkeleen oppeja omaan korvasyyhyynsä. Jumalalla ja Jumalan sanalla ei ole mitään roolia vanhoillislestadiolaisuudessa.
"Ikävä totuus 28.5.2007 klo 14.24
opettaa perkeleen oppeja omaan korvasyyhyynsä."
Kerropas jotain Pn opista?
En kyl ole se jolta kysyt, mut olen sitä mieltä, et mitään tollasii ei kandee levittää.
perkeleen opeista:
1. Usko Jeesukseen ei pelasta vaan pitää kuulua johonkin herätysliikkeeseen.
2. Jumala ei pysty antamaan syntejä anteeksi eikä pelastamaan sielua. Sen voi tehdä vain tietyn herätysliikkeen jäsen.
3. Vain tietty herätysliike on Jumalan valtakunta.
4. Vain tietyn herätysliikkeen jäsenet ovat uskovaisia ja kaikki muut uskovaiset ovat "epäuskoisia".
Mm. yllä mainitsemiani perkeleen oppeja opettaa vanhoillislestadiolainen herätysliike. Sarvipää räkättää partaansa, kun on saanut kokonaisen herätysliikkeen opettamaan omia Raamatun vastaisia oppejaan.
Sielunvihollinen ja SRK taistelevat Jumalan sanaa ja Raamatun oppeja vastaan.
Ei noin VL opeta. Tuossa on tarkoituksen hakuisuutta, ja lakihenkistä räkättelyä.
*Opettele puhumaan lähimmäisesi parhaaksi.
ei pääse pakoon. Ei myöskään kukaan vanhoillislestadiolainen.
ne tais ollakin sun omia oppia VL:sta.
et pystynyt kumoamaan. Heitit vain kehiin ylimalkaisen tokaisun "Ei noin VL opeta".
Me kaikki tiedämme, että SRK ja vl-saarnaajat opettavat JUURI NOITA PIMEYDEN OPPEJA!
valehtelit vain ylimalkaan. Siihen riittää tokaisu.
Päivitäppäs se syntilista.
Päihteet
- viina, viini, olut, siideri
- maljan nostaminen
- huumeet
- alaikäisen tupakointi
Seksuaalisuus ja avioliitto
- ehkäisy (kaikki muodot)
- sterilisaatio
- seksi aviopuolison kanssa, jos puoliso käyttää ehkäisyä
- homoseksuaalisuuden toteuttaminen
- eroottisuus ja seksiviihde
- itsetyydytys
- tyttöjen ja poikien yhteiset mökkireissut ja uimarannalla olo
- seksuaalinen elämä ennen avioliittoa
- paljastavat ja tiukat vaatteet, stringit
- mies/naisonnitteluhalaus
- avioliitto ei-VL:n kanssa
- avioeron ottaminen
Maailmallisuus
- meikkaaminen
- hiusten ja kynsien värjääminen
- korvakorut ja lävistykset
- kulmakarvojen muokkaaminen
- kauneusleikkaukset
- miesten pitkä tukka ja parta
- kiroilu ja maailmallinen puhetyyli
Yhteiskunta ja politiikka
- muut puolueet kuin keskusta ja kokoomus
- ei-VL:ta äänestäminen jos VL on ehdokkaana
- korkea-arvoiset virat, esim. ministeri (mm. maljannostamisvaara)
- siviilipalvelus
Kulttuuri ja viihde
- televisio
- elokuvat (kotona ja elokuvateattereissa)
- teatteri
- ooppera
- tanssi
- kevyt musiikki ja gospel
- konsertit muualla kuin kirkoissa (esiintyminen ja kuunteleminen)
- kuorolaulu muualla kuin SRK:n piirissä ja kirkkokuoroissa
- juorulehtien lukeminen ja tilaaminen
- sirkus ja tivoli
- viihteellinen elämä
Urheilu
- kilpaurheilu
- kilpailujen seuraaminen katsomosta
- ravit
Kirkko ja muu hengellisyys
- seurakunnan lapsi- ja nuorisotoimintaan osallistuminen
- lähetystyö (muu kuin SRK:n oma)
- vapaaehtoinen osallistuminen muiden ryhmien hengellisiin tilaisuuksiin
- syvällisempi ystävyys ei-VL:n kanssa
Kriittisyys ja passiivisuus
- saarnojen, alustuksien ja SRK:n julkaisujen arvosteleminen
- johtokunnan arvosteleminen
- keskustelupalstoille osallistuminen
- hoitokokouksista puhuminen
- rauhanyhdistysten tehtävien ja työvuorojen välttely
Vapaa-aika ja harrastus
- huoltoasemalla istuminen iltaisin
- kaupungilla hengailu seurojen jälkeen
- rahapelit
- pelikortit
- partio
- urheiluseurat
Pyhäpäivä
- vapaaehtoinen työnteko
- kalastus
- marjastus
- metsästys
- käsityöt
- leipominen
- harrastaminen
- saunominen
ei ole listaa. Taas yks vääristely.
Pitää olla seurahaluja että lista tulee päivitetyksi, korvalehdet tyhjinä, että sana menee kuuloon ja lista pysyy ajan tasalla.
Mikäs sinua ohjaa.
Huomaan ettei minun tarvi aina vastata, jokut muutkin vastailee, tyylistä päätellen useampia henkilöitä. heheh. Käy se niinkin.
itte perkele!
harjoittamaan hempeää henkeä.