Murkkuikäinen poika saa raivareita aivan mitättömistakin asioista. Tätä tapahtuu niin kotona, koulussa kuin kavereiden kanssakin.
Pojan kaveripiiri on vaihtunut talvella, sieltä on nähtävissä selkeitä vaikutteita käytökseen.
Asiasta on keskusteltu koulussa ja kotona, ja nyt ollaan tilanteessa, että jotain pitäisi tehdä.
Yksi vaihtoehto on ollut koulunvaihto toiselle paikkakunnalle.
Onko palstalaisilla kokemusta ympäristön vaihdosta, oliko sitä enemmän hyötyä kuin haittaa?
Poika kuitenkin menestyy koulussa vaihtelevasti, koenumerot ovat olleet 5-10 väliltä riippuen siitä, millä päällä poika on ollut koetta tehdessä.
Pojan kaveripiiri on vaihtunut talvella, sieltä on nähtävissä selkeitä vaikutteita käytökseen.
Asiasta on keskusteltu koulussa ja kotona, ja nyt ollaan tilanteessa, että jotain pitäisi tehdä.
Yksi vaihtoehto on ollut koulunvaihto toiselle paikkakunnalle.
Onko palstalaisilla kokemusta ympäristön vaihdosta, oliko sitä enemmän hyötyä kuin haittaa?
Poika kuitenkin menestyy koulussa vaihtelevasti, koenumerot ovat olleet 5-10 väliltä riippuen siitä, millä päällä poika on ollut koetta tehdessä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sutta pakoon, tulee karhu vastaan. Ohjatkaa poika psykiatrille tmv, koska jostainhan moinen käytös johtuu, selkeä pahaolo.
Oma mielipiteeni on että paikkakunnanvaihdos on viimeinen ratkaisu, jos muut keinot eivät auta
Yleensähän ne on yh kersoja jotka enimmin oireilee kun puuttuu se isä malli joka on myös auktoriteetti jota totellan ja joka pitää sen kurin jos äitistä ei siihen ole. Meillä tottelee miehen murkku muakin jopa itkee kun ääntä korotetaan ja kotonaan äitin tykönä haistattaa äitille suoraan ja kiusaa pienempiä tekee mitä lystää.
Sehän on hyvin kasvatettu, se sinun murkkusi, kun äidilleen haistattelee. Hyvää työtä olet tehnyt, saat olla ylpeä itsestäsi ja lapsestasi.
Kyllä lapsia kasvatetaan porukalla, etkä voi olla niin tyhmä, että kirkkain silmin peilikuvaasi ylpeilet, vaikka lapsesi käyttäytyy muita kohtaan noin.
Kuse edellisessä johon ilmeisesti vastasit on kyse mun miehen lapsesta jonka yh äiti on kasvattanut. Ja poika haistattelee sitä yh äitiään ei meillä. Eihän me voida paljon kasvatukseen osallistua jos lapset on kahdenviikonvälein kaks yötä ja yhden koko päivän meillä. Mitä siinä ehtii opettaa? Ei mitää, joten se kasvatuksellinen vastuu on sen yh äidin ei isän joka näkee niin harvoin. Eikä vastuuta lapsen tekemisistä voi lykätä sen etä vanhemman harteille, eiköhän se oppi ole sieltä kotoa.