Olen loputtoman tuskastunut katsoessani vierestä, kuinka äitini kärsii jo masennuksen oireista, johtuen alkaneista vaihdevuosista.
Hän kokee elämänlaatunsa huononneen, hän sanoo minulle ettei halua elää näin ja joka päivä hän tuntee olevansa yksin asiansa kanssa. Yritin saada hänet lähetemään gynekologin vastaanotolle, mutta hän vain toteaa ettei mikään häntä kumminkaan auta.
Äitini sairasti rintasyövän, muutama vuosi sitten , ja hänelle tehtiin korjausleikkaus puoli vuotta sitten. Nyt hän nukkuu huonosti ja sanoo hikoilevansa öisin ja päivisin, hän itkee minulle puhelimeen ohentuneita(ennen niin paksuja) hiuksiaan, ja vaikka koitan autaa, ei minusta olekaan siihen...osaako kukaan autaa minua auttamaan???
Hän kokee elämänlaatunsa huononneen, hän sanoo minulle ettei halua elää näin ja joka päivä hän tuntee olevansa yksin asiansa kanssa. Yritin saada hänet lähetemään gynekologin vastaanotolle, mutta hän vain toteaa ettei mikään häntä kumminkaan auta.
Äitini sairasti rintasyövän, muutama vuosi sitten , ja hänelle tehtiin korjausleikkaus puoli vuotta sitten. Nyt hän nukkuu huonosti ja sanoo hikoilevansa öisin ja päivisin, hän itkee minulle puhelimeen ohentuneita(ennen niin paksuja) hiuksiaan, ja vaikka koitan autaa, ei minusta olekaan siihen...osaako kukaan autaa minua auttamaan???
Vastaukset 5
Vanhimmat
vaikea auttaa jos toinen hanttiin panee, kyllä nuo ahdistuneisuusoireilta vaikuttaa, ilman tuota historiaakin. Sinun pitäisi saada äitisi vakuuttuneeksi lääkärinhoidon hyödyllisyydestä.
Kyllä tuolla historialla pitäisi jotain apua löytyä.
Lääkkeiden/hormonien käytöstä seuraa muita, uusia oireita.
Vaihdevuosissa on kyse (myös) luopumisprosessista.
Kaikki me vanhenemme ennen pitkää, naisille se on ilmeisesti vielä tuskaisempaa hormonimuutosten takia.
Mistähän löytyisi jokaiselle tarvitsevalle viisas lähimmäinen, jonka kanssa pohtia ja puntaroida ikääntymistä?
äitis vuodattaa sulle ongelmansa. Hän toimii mielestäni väärin. Hänen pitäs valittaa vaivojaan ystävilleen eikä sinulle.
Neuvosin, että ota vähän etäisyyttä äitis valittamisiin. Kun ryöppy taas tulee, keskeytä ja sano, että sulla on kiire jonnekin...
Hän taitaa vaan haluta kuuntelijaa eikä oikeata auttajaa. Sinä et pysty auttamaan, koska olet liian läheinen ihminen.
Kohtu ja munasarjat, jonka jälkeen söin estrogeenia. Vuoden kuluttua leikattiin rintasyöpä, jonka jälkeen en voinut sitä enää käyttää.
Lopulta kamalien vaihdevuosioireiden jälkeen syöpälääkäri määräsi ainoastaan keltarauhashormoonia, jota lääkärin mukaan (ainakin minun tapauksessani) voi syövästä huolimatta käyttää. Se oli todellinen apu, eikä syöpä ainakaan 12 vuoden kuluttua ole uusinut.
Keltarauhashormoonia en joutunut käyttämään kuin muutaman vuoden, jonka jälkeen oireet helpottuivat, eivät täydellisesti, mutta suurimmaksi osaksi. Eli ne ovat niin vähäiset, että olen jo kauan tullut toimeen ilman minkäänlaista lääkitystä.
Koita saada äitisi vaikka syöpälääkärin juttusille. Hän ainakin voisi määrätä syöpäpotilaalle sopivan lääkityksen.
Olen itse aikoinani vuosikaudet ollut äitini jatkuvien puhelinsoittojen ja valitusten vastaanottajana, joten tiedän kuinka stressaavaa sellainen on.
Mielestäni äitisi on itsekäs, kun ei edes yritä hankkia apua ja kaataa kaiken sinun niskaasi. Yritä pistää kova kovaa vastaan ja sano suoraan, ettet sinä jaksa jatkuvasti kantaa hänestä huolta, koska hän ei itse tee mitään asian hyväksi.
Minä myös rintasyövän sairastanut, tosin sain pitää rintani. Hiuksetkin aika lailla yhtä paksut kuin ne lähteneet. Mutta vanheneminen vaikuttaa hiuksiin. Varmaan äitisikin syö antiestrogeenia?
Sairastuin siis myös masennukseen, siihen kannattaa kyllä hakea mielialalääkitys, kyllä se korjaa olotilaa. Mennyttä ei takaisin saa...tottahan se, että vaihdevuodet on luopumisen aikaa. En kyllä hirveästi valita pojalleni, toivon että hän saa elää omaa elämäänsä, nuorilla on omia paineita muutenkin.
Suosittele vaan äidillesi lääkärilläkäyntiä, pääseehän lääkkeistä eroon jos siltä tuntuu.