Mihin kipu säteilee välilevyn pullistumassa?
pakaraan, reiden etu- vai takaosaan?
pakaraan, reiden etu- vai takaosaan?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Se riippuu ihan siitä, että missä ja millainen pullistuma on. Kun noihin mainitsemiisi paikkoihin lähtee hermoja eri kohdista selkärankaa. Eikä pullistuma aina aiheuta oireita edes joka paikkaan, jonka alueen hermoja se painaa.
Ja sitäpaitsi pullistuma ei ole aina syyllinen kipuhin. Muitakin syitä on. Yleisin on SI-nivelen virheasento. Ja pullistumahan on vain seuraus, eli sillekin on aiheuttajansa. Eli ne muut syyt, kuten SI-nivelen virheasento...
Hoidettu on SI-uskovainen. Edelleenkään hän ei ole pystynyt todistamaan väitteitään, ja etenkin tällainen "Ja sitäpaitsi pullistuma ei ole aina syyllinen kipuhin. Muitakin syitä on. Yleisin on SI-nivelen virheasento." on puhdasta puutaheinää. Perustuu kavereidensa niksautusbisneksiin. Toki hän on hieman välillä oikeilla jäljillä, mutta suosittelen lukemaan paatoksensa varauksella. Lääketieteestä ei hissi-insinöörit juuri tiedä.
SI-nivelen virheasentoa ei ole yleisesti tunnettu sairaustila. Mutta jos nyt joku haluaa vannoa sen nimeen, niin siitä vaan. Toki se voi mennä sijoiltaan, mutta siihen vaaditaan korkeaenerginen vamma.
Tuolla foorumilla on potilaita ympäri Suomea, jotka ovat saaneet apua SI-nivelen manipulaatiolla:
http://www.kuntonetti.org/keskustelu/viewforum.php?id=3
Toiseksi: En ole insinööri.
Kolmanneksi: En ole hissi-insinööri.
Neljänneksi: Miksi todistelisin fysiatrin antamaa diagnoosia, jonka on saanut kymmenet muutkin potilaat, jollekin netissä kiukuttelevalle hörhölle?
Tuo on tietenkin eräänlainen uskomus tuokin, tosin virheellinen. Vähän kuten uskoisi lääkäreiden väitteitä, että kondomin käyttö altistaa HIV-tartunnalle. Näinhän katoliset lääkärit ja paavikin väittää ja yrittävät joitakin satoja miljoonia ihmisiä saada uskomaan siihen.
SI-nivelen virheasento on hyvin tunnettua hevosilla, koirilla, lehmillä ja ihmisillä. Jostakin syystä siitä vain puhutaan kovin vähän.
Vai onko mielestäsi kaikki OMT-fysioterapeutit opetettu ihan väärin, kun heidän kouluttajansa puhuu tällaista:
"Koska SI-niveleen kohdistuu kova rasitus… …on nivel suhteellisen altis virheasennoille tai lukkiutumisille." OMT-fysioterapeutti, kouluttaja, Markku Paatelma, Suomen Selkäliiton julkaisema Nikama-lehti 1/2005, sivu 15
Lisäksi tuo kuuluu jokaisen koulutetun kiropraktikon, naprapaatin ja osteopaatin opintoihin. Kaikki heistä ei vain hallitse sen korjaamista vaikka niin monesti luulevatkin...
se, että jostakin asiasta ei ole evideceä pitää vain hyväksyä. se, että yksittäinen henkilö uskoo tai on kokenut jotain ei tee asiasta yleisesti hyväksyttyä. mielenkiintoista onkin se, että kuinka paljon erilaisia manipulaatioita ammatikseen tekevien koulutuksessa on väärää. toivon, että mahdollisimman vähän! kaikkien terveydenhuollon toimijoiden pitäisi pitäytyä näyttöön perustuvassa lääketieteessä mahdollisimman pitkälle. näin vältetään pahimmat ylilyönnit ja humpuukin markkinoinnit tieteen nimissä.
tai sitten ovat parantuneet hoidosta huolimatta...
Ja mihin perustuu näyttöön perustuva näyttö manipulaatiohoidoissa?
A) Siihen että potilas tuntee saaneensa avun?
B) Siihen, että lääkäri kuvittelee potilaan saaneen apua?
C) Siihen, että lääkäri kuvittelee, että potilas ei saanut apua?
D) Siihen, että lääkäri kuvittelee jotain ihan muuta?
Eikö Jyväskylän yliopistossa sitten osata tehdä näyttöön perustuvia tutkimuksia, kun siellä väitetään, että manipulaatiohoito on potilaiden mielestä täysin ylivertaista pillerihoitoon nähden, vaika samaan aikaan lääkärit etänä väittävät että siellä tehtiin huuhaahoitoja?
Pitäisikö Jyväskylän yliopisto lakkauttaa, kun heidän tutkimustuloksensa antavat tuloksia, joista lääkärit eivät pidä?
aika köykäinen kommentti mut viisastelu on niin kivaa...
Luin jostakin lääketutkimuksesta, jossa lumelääkettä oli annettu puolelle potilaista (mikä on tietysti normaali käytäntö). Hyötyä lääkkeestä koki saaneensa n 40%, lumelääkkeestä n 30%. Siis pelkkä tunne, että saa hoitoa, antaa tunteen paranemisessa. Manuaalisissa hoidoissa tulee lisäksi kosketus, joka jo sinällään antaa helpotuksen tunteen.
Väittäisin että ainakin puolet manipulaatiohoidoista on plasebovaikutusta. Hoidettu näyttäköön toteen kunnollisilla kokeilla, että olen väärässä.
siinä taas yksi juosten k.stu heitto. Jos sinä ja minä sairastamme lantion ryhtipoikkeamaa vuosikausia kipulääkkeillä pärjäillen. Nikama-ja välilevydegeneraatioitakin jo esiintyy enemmän kuin lääkäri määrää, nikamasiirtymiäkin ym. sekä polvi- ja ylärankakivut rassaavat pahasti molempia.
Ammattinsa osaava manuaalihoitaja tekee sitten molemmille tukirankamanipulaation myös si-niveleen, sinulle koemielessä tosin lumekäsittelyn niin sen jälkeen voit uskottavasti todistaa lumehoidon vaikutuksesta. Käypä selkäsivuilla ja lue kokemuksista.
Esim päänsärkyhän yleensä tulee ja menee. Jos potilaalle annetaan lumelääkettä ja päänsärky lievenee (jota se olis tehnyt ihan ilman lumelääkettäkin), niin lääkärit toteaa että potilas sai apua lumelääkkeestä.
"Hyötyä lääkkeestä koki saaneensa n 40%, lumelääkkeestä n 30%. "
Eli tuo lääke ei juurikaan auttanut, koska ilman lääkettäkin suurin osa paranee. Mutta eikun lääke bisnekseen ja kova hinta sille. Rahan tuloa ei voi estää...
Lääkäritkään ei ymmärrä miksi joku paranee, mutta ne väittää tietävänsä millä ei ainakaan ketään paranneta... kummallinen päättelykyky heillä.
"Manuaalisissa hoidoissa tulee lisäksi kosketus, joka jo sinällään antaa helpotuksen tunteen. "
Ei ainakaan mulla. Mihinkähän lääkäreiden nerokkaaseen päättelyyn tuo taas perustuu?
Koskettelevia manipulaattoreita, hierojia ja muita vastaavia välttelen. Ne on rahan hukkaa, ainakin mulle.
Yksittäisten tahojen lähes mahdotonta todistaa mitään tieteellisesti, ellei heillä ole paljon rahaa käytettävissään.
Jos pitäisi teettää oikea tutkimus "si-osaajien" hoidoista, niin
Kuka rahottaisi? ..lääketehtaatko:)
Kuka ottaisi asiakseen? ..siis virallinen taho
Voidaanko epävirallisten terapeuttien hoitoja tutkituttaa tieteellisti ylipäätään?
eli vaikuttavuudesta riippumatta vaikea tutkia kattavasti
"eikun lääke bisnekseen ja kova hinta sille. Rahan tuloa ei voi estää..."
Bisnestä se on MAINOSTAMASI manipulaatiohoitokin. Paljonko on hoidon kertaveloitus? 60€... 70€/krt? Ilmaan mitään takuuta parantumisesta... On tälläkin palstalla ollut noita ei enää ikinä-juttua.
Monesta vaivasta pääsisi eroon tai niitä ei tulisi ollenkaan jos ihmiset vain pitäisivät itsestään huolta. Riittävästi liikuntaa ja venyttelyä, terveellistä ruokaa, riittävästi lepoa jne
P.S Kai olet älynnyt pyyttää mainostamisestasi kunnon provikat... ;)
näyttöön perustuva näyttö perustuu näyttöön;)
asiantuntija-argumentti ei korvaa näyttöä. se, että JY:ssä on tehty tutkimusta, ei sinänsä todista, että tutkimuksen tulos on tieteellisen kritiikin kestävä. tieteelle on ominaista tietty universaalisuus. kenen tahansa asiasta ymmärtävän tulee pystyä vakuuttumaan tutkimusasetelman ja metodien asiallisuudesta, ennen kuin voi uskoa tuloksia. sitten tulee huomioida muut saman asian tiimoilta tehdyt tutkimukset. näyttöargumentti päihittää asiantuntija-argumentin.
kaksoissokkoutettu tutkimus ainoa keino näyttää todella manipulaation teho. ei sellaista metodia kukaan tieteen perusteet ymmärtävä voi väittää tehokkaaksi josta ei ole tilastollisesti merkitsevää näyttöä.
moni kokee kosketuksen miellyttäväksi, ja tämänkin takia monet terapiat koetaan miellyttäviksi ja sitä kautta auttaviksi. tämä on kiistatta yksi sekoittava tekijä manipulaatiohoidoissa ( niin kuin aiempi kirjoittaja maininnut)
"Monesta vaivasta pääsisi eroon tai niitä ei tulisi ollenkaan jos ihmiset vain pitäisivät itsestään huolta. Riittävästi liikuntaa ja venyttelyä, terveellistä ruokaa, riittävästi lepoa jne"
Luulisi, että urheiljat osaisivat pitää itsestään huolta? He syövät hyvin, lepäävät, venyttelevät ja pitävät itsensä kunnossa. Silti heillä on vähintään yhtä paljon vaivoja kuin niillä, jotka ei urheile. Miten sen selität?
Tohtori.fi:
"Tutkijat pitävätkin liikunnan suosittelemista selkävaivojen ehkäisyyn hyödyttömänä."
Eli annoit juuri tutkijoiden mielestä hyödyttömiä neuvoja...
"P.S Kai olet älynnyt pyyttää mainostamisestasi kunnon provikat... ;) "
Kyllä olen saanut paljon hyvää tietoa ja oppinut tärkeitä taitoja.
Sinulla se on "kiva" tapa vääntää kaikista kirjoituksista sellainen versio joka sinulle parhaiten sopii.
Mitä urheilijoihin tulee, eiköhän raja tule kropallakin vastaa kun sitä viritetään toimimaan aina vaan paremmin ja nopeammin.
Tuota tohtori.fi väitettä, onko kaikki asiantuntijat samaa mieltä? Vai minkälaisetahan asiayhteydestä tuon lauseen tempaisit. Näitä juttuja on sen verran tullut luettuja, että tunnetusti lainaat juuri ne SANAT lauseista mitä palvelevat sinun näkemystäsi parhaiten. Jos liikunta ei ehkäise selkäsairauksia niin miksi lääkärit suosittelevat sitten selkävaivaisille rauhallista liikuntaa ja kehottavat voimistamaan vatsa-ja selkälihaksi?
Mutta etpä kommentoinut mitään vaihtoehtoistenhoitojen "hoitajien" palkkioista. Ne taisivat olla täyttä asiaa... ja kovaa bisnestä :) Ilman vakuutuksia ja potilasturvaa.
"Mitä urheilijoihin tulee, eiköhän raja tule kropallakin vastaa kun sitä viritetään toimimaan aina vaan paremmin ja nopeammin. "
Tarkennan: Selkäkipuja on paljon jo nuorillakin "urheilijoilla", jotka ei vielä urheile läheskään täysillä vaan vain harrastelee urheilua.
Tunnen monia tenniksenpelaajia, golfin pelaajia, lentopalloilijoita, yleisurheilijoita, hiihtäjiä, koripalloilijoita ja monia muitakin, joilla selkäkivut alkoi jo alta 2-kymppisenä eikä todellakaan liiallisen urheilun takia, mutta haaveet urheilusta jäi siihen.
Mullakin ne kivut alkoi 17-vuotiaana. Silloin olin ihan tavallinen lapsesta saakka paljon monipuolista liikuntaa harrastanut, ja silti selkä kipuili. Miksi? Monelta lääkäriltä kysytty, ei vastausta saatu.
"Tuota tohtori.fi väitettä, onko kaikki asiantuntijat samaa mieltä?"
Tuskin. Itsekin olen tavallaan eri mieltä.
"Vai minkälaisetahan asiayhteydestä tuon lauseen tempaisit. "
Sohvaperunoilla ei muita enempää alaselkävaivoja
http://www.tohtori.fi/?page=6771267&id=6933741
"Jos liikunta ei ehkäise selkäsairauksia niin miksi lääkärit suosittelevat sitten selkävaivaisille rauhallista liikuntaa ja kehottavat voimistamaan vatsa-ja selkälihaksi? "
Eihän lääkärit ole yhtään perillä tules-vaivojen syistä. Kun ne luulevat, että se auttaa kipuihin. Eihän ne edes ymmärrä mikä kivun aiheuttaa.
"Mutta etpä kommentoinut mitään vaihtoehtoistenhoitojen "hoitajien" palkkioista. Ne taisivat olla täyttä asiaa... ja kovaa bisnestä :) Ilman vakuutuksia ja potilasturvaa. "
Mitä siitä on kommentoitavaa. Olen samaa mieltä. Siihen pitäisi saada jokin kelan korvausta tai vastaavaa, että ne ei olis niin kalliita.
Mutta itse ihmettelen millä ne elää, kun taksa on ollut jopa 32€ tunnin hoidosta. Eihän siitä jää rekisteröityneeltä ja laillistetulta hierojalta mitään käteen verojen ja kiinteiden kulujen jälkeen? Eri asia se on noilla lääkäreillä, jotka laskuttaa 10min ajasta monta kymppiä, eli tunnin työstä toistasataa euroa. Ja ihan turhaan menee neki rahat monesti...
Olen huomannut saman asian kuin sinäkin hoidettu-nimimerkki irrottaa lauseet täysin kontekstistään. Lause menettää paljon merkityksestään, kun se irroitetaan asiayhteydessä, joskus jopa lauseita pätkitään. Tuollainen tekstien lainaaminen ei täytä kyllä mitään hyvää siteeraustapaa, ja varmasti loukkaa myös alkuperäisiä kirjoittajia.
ei vaihtoehtoisia hoitoja pidä tukea Kela-korvauksin, ellei niiden tehosta ole näyttöä.
Naprapatia päihittää perinteiset konstit
http://www.mediuutiset.fi/doc.te?f_id=1176612
Otsikkokin on hyvin kuvaavasti aivan väärin. Naprapatiahan on juuri se perinteinen konsti.
Ei kai ole näyttöä kun lääkärit ei halua sitä. Paljon on näyttöä, mutta ne ei ole lääkäreiden tekemiä ja siksi niitä ei päästetä julkisuuteen. Lääkärithän joutuis myöntämään olleensa väärässä haukkuessaan manipulaatiohoitoja huuhaahoidoiksi... Eihän ne halua tehdä sellaisia tutkimuksia, jotka osoittais heidän olevan väärässä. Ja kuka sellaiset tutkimukset edes rahoittaisi?
Tuossa nyt kuitenkin Mediuutiset tiedottaa asiasta, joka on tavallisten ihmisten tietoudessa ollut jo vuosikymmeniä:
Naprapatia päihittää perinteiset konstit
http://www.mediuutiset.fi/doc.te?f_id=1176612
Otsikkokin on hyvin kuvaavasti aivan väärin. Naprapatiahan on juuri se perinteinen konsti. Se perustuu vanhaa taitoon, jota aikoinaan opetettiin lääkäreillekin.
tai ehkä oikeammin, ei ole näyttöä koska manipulaatiohoitojen taitajat eivät sitä halua. on luonnollista, että kukin tekee ensisijaisesti omasta erityisalastaan tieteellistä tutkimusta. näinhän sen pitää olla. tiedeyhteisö ei sulje pois mitään tutkimusta, jos se täyttää tietyt kriteerit. on selvää, että useat tieteelliset julkaisut vaativat julkaisemmiltaan tutkimuksilta asiaankuuluvan asetelman ja menetelmät.
tietyissä selkävaivoissa tiedetään manipulaatiosta olevan apua. mutta suuressa osassa siitä ei ole minkäänlaista osoitettua apua, ja toisissa se suorastaan vasta-aiheista.
Mutta lääkäreiden tutkimuksilla on yleensä rahoittajat: lääkefirmat. Manipulaatioalan tutkimuksilla ei niitä ole. Harva viitsii tehdä tutkimusta omaan pussiin. Siksi niitä tehdään niin vähän ja siksi ei yleensä mukana ole sitä kaksoissokkoa, koska se maksaa. Mutta on niitä kuitenkin joitakin tehty. Niistä ei vain juurikaan puhuta... Paitsi mm. Kuopion yliopistossa ja Kaustisilla esim. professori Hernesniemi.
Sitäpaitsi ihmettelen, että on olemassa tutkimuksia joissa lääkärit väittävät, ettei manipulaatiosta ole minkäänlaista hyötyä selkä- tai niskavaivoihin ja on ihan sama kuka sitä tekee. Mitenkähän sellaiset tutkimukset on oikein tehty?
Kuka on professori Hernesniemi, mikä etunimi, missä professorina?
tarkoita Juha Hernesniemeä?
http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2005/130905_c.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Juha_Hernesniemi
Tämä neurokirurgi on pelastanut monen suomalaisen hengen, itseni mukaan lukien.
Professori Antti Hernesniemi. Oli ennen Hemmilää Kaustisilla vastaavana tutkimuslääkärinä (1987-1990). Nyt jo kai eläkkeellä ja keskittyy harrastuksiinsa, eli taiteisiin.
Tässä hänen sivunsa asiasta:
http://personal.fimnet.fi/laakari/antti.hernesniemi/Antti Hernesniemi/science-ethnomedicine.html
Tuossa tutkimustuotoksia:
http://www.kopiosto.fi/index.php?cid=kopiosto&mid=718&id=36177
Antti Hernesniemi kirjoittaa Suomen lääkärilehdessä (4/83) "Herättää kieltämättä ristiriitaisia tunteita, kun kymmeniin erikoisaloihin jakautuneen lääketieteen ja tieteellisesti katsoen niukoin tiedoin varustautuneiden kansanparantajien parannustoimien tulokset joidenkin sairauksien kohdalla saattavat olla jälkimmäisessä ryhmässä paremmat kuin edellisessä."
Potilaana mua kiinnostaa, että jos tuo hoitomuoto on niin tehokasta, niin miksi siitä ei yksikään lääkäri mulle puhunut? Ortopedini päin vastoin väitti manuaalihoitoja täysin huuhaaksi ja suuttui mulle, kun kuuli että olin DC-kiropraktikolla käynyt...
Antti Hernesniemi ei ole professori, LT kylläkin, Juha Hernesniemi on sekä että. Mutta kaukana toisistaan kykyjensä puolesta. Yritä Hoidettu arvata, kumpi on kautta maailman tunnetumpi ja arvostetumpi.
No kukapa lääkäri arvostaisi professoria, joka vihjailee lääkäreiden osaamisen olevan huonompaa kuin kansanparantajien, joiden taidot perustuu paljon vanhempaan tietoon kuin lääkäreiden. Heh!
Miksi Hernesniemi ei ole professori? Eikös professuuri ole virkanimike? Eli ei hän enää ole professori? Vaan enpä tiedä noista lääkäreiden tittelikikkailuista... Lääkäri hän kuitenkin lienee?
Antti Hernesniemi ei ole professori, koska ei ole professorin virassa, ei myöskään emeritus-professori, eikä hänelle ole myönnetty professorin arvonimeä.
Etkös sinä mukamas ole suorittanut jonkin akateemisen tutkinnon?
Ei hän enää ole professori, koska ei ole virassa enää. Johan sen sanoin. Enkä tiedä onko ollut professorina, mutta siitä oli mainita. Mitä väliä sillä on? Taas takerrutaan titteleihin eikä yhtään välitetä mistä ollaan keskustelemassa...
Google antoi tuon ja ehkä siinä on virheellinen tieto:
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=professori hernesniemi antti harmonian kansanlääkintä&meta=
Tieteellisen tutkimuksen tulosta ei pysty etukäteen kertomaan. Jos saadaan jotain asiaa puoltava tulos, sen täytyy olla myös tilastollisesti merkitsevä ollakseen keskeinen. Tutkimukselle on olemassa julkista riippumatonta rahoitusta, joka on kaikkien haettavissa. Iso osa tutkimusrahoituksesta tulee yleishyödyllisiltä tahoilta. Vaikka lääketehas rahoitta tutkimusta, niin se ei tarkoita sitä, että se vaikuttaa tutkimustulokseen.
Tutkimuksen tulosta ei voi etukäteen tietää, pääasiassa tutkimuksen tarkoitus onkin saada johonkin asiaan tai ongelmaan lisävalaistusta.
Jos asianmukaisesti tehdyssä tutkimuksessa manipulaatiohoidoista ei ole todettu apua selkävaivoihin, niin eiköhän sen tutkimuksen osalta anneta tuloksen puhua puolestaan. Tutkimusta ei tee huonoksi ja epäluotettavaksi se, ettei vastaus miellytä jota kuta.
Tapasi mukaan heitit viitteen ottamatta selvää mistä oli kyse. Tieteellisessä perustelussa tutustutaan ja viitataan aina alkuperäiseen julkaisuun, jotta väittämät eivät muuntuisi huhupuheiksi kuten sinun kohdallasi on niin monesti tapahtunut. Tutustuhan siis alkuperäiseen tutkimukseen, mitä verrattiin ja mihin ja millä tuloksella.
"Yksittäisten tahojen lähes mahdotonta todistaa mitään tieteellisesti, ellei heillä ole paljon rahaa käytettävissään."
- ei pidä paikkaansa. Väitöskirjojen ja gradujen tekijät ovat yksittäisiä ja usein kovin rahattomia opiskelijoita
- Ei-lääketieteellisessä "hoidossa" liikkuu kymmeniä miljoonia euroja vuosittain. Sieltä luulisi liikenevän jokunen oikeaan tutkimukseenkin. Pätevä tutkimus olisi varmasti paljon luotettavampi argumentti hoidon mainostamisessa kuin kiiltävälle paperille painettu puppuylistys. Jostakin syystä niitä tutkimuksia ei kuitenkaan ole näkynyt. Pelätäänkö tuloksia?
- Suurin osa akateemisten tutkimusten rahoituksesta tulee yliopistojen/korkeakoulujen ja erilaisten säätiöiden/lahjoitusten kautta.
- Epävirallisetn terapeuttisen hoitojen tehoa voisaan tutkia tieteellisesti ihan samoilla metodeilla kuin muitakin hoitoja. Sitäpäitsi jos hoidon teho on niin hyvä kuin eräät antavat ymmärtää, olisi näyttö helppoa, koska tarvittava potilaisaineisto jäisi aika pieneksi.
Hoidetulla on kuitenkin mm. se ongelma, että hän väittää si-nivelasiassaan sellaista, joka olisi erittäin helppo ja yksinkertainen asia näyttää toteen konkreettisesti ja objektiivisesti (ja olisi jo tullutkin esille muissa yhteyksissä jos olisi totta), mutta "jostakin" syystä hän ei ole niin pystynyt tekemään vaan ajaa väitteitään pelkästään uskonasioina.
Ainakin minä tienaan suurinpiirtein saman verran kuin normaali duunari, aika vaikea siitä on tutkimuksia rahoittaa;)
"Jos asianmukaisesti tehdyssä tutkimuksessa manipulaatiohoidoista ei ole todettu apua selkävaivoihin, niin eiköhän sen tutkimuksen osalta anneta tuloksen puhua puolestaan."
Entä jos Kuopion yliopistossa tehdyissä tutkimuksissa todetaan asian olevan täysin päinvastoin, eli manipulaatio on erittäin tehokas keino, niin kertooko se sitä, että Suomessa yliopistojen dosenttien ja tutkijoiden osaaminen on nollatasoa?
Ja Ruotsissa myös?
http://www.mediuutiset.fi/doc.te?f_id=1176612
Ja ympäri maailmaa monia kymmeniä muita, jotka kertovat että manipulaatiohoito auttaa... Paitsi jos tekijöinä on lääkärit, jotka tekevät itse manipulaatiohoitoa ja toteavatm että ei auta, on huuhaata. Uskotko sitten mielummin noita lääkäreitä? Miksi uskot heitä mielummin?
sillä ei ole keskeistä merkitystä kuka on tutkimuksen tehnyt, paitsi silloin jos lukija vannoo kiven kovaa asiantuntija-argumentteihin. tavallisesti oleellista on se, että tutkimus täyttää hyvältä tutkimukselta vaaditut kriteerit. on kapeanäköistä arvottaa tutkimusta sen tekijän perusteella.
"on kapeanäköistä arvottaa tutkimusta sen tekijän perusteella. "
Mutta jos samaa asiaa on tutkittu kahdessa eri tutkimuksessa ja saatu täysin päinvastaiset tulokset, niin eikö pitäisi miettiä edes hiukan että missä on vika?
toki pitää miettiä! mutta ratkaiseva argumentti ei ole tutkimuksen tekijä tai se, että kumpi tulos enemmän lukijaa miellyttää - ainakaan tavallisesti
Olet kyllä oikeasti aika tyhmä. Haluat katsella maailmaa omien värillisten lissiesi takaa, ja vain sinun jankuttama idioottimainen rahastukseen johtava mielipiteesi on oikea.
"mutta ratkaiseva argumentti ei ole tutkimuksen tekijä tai se, että kumpi tulos enemmän lukijaa miellyttää - ainakaan tavallisesti "
Juuri yllä tuli taas selväksi että tutkimuksen tekijä ja hänen tittelinsä ovat erittäin tärkeitä tuntea perin pohjin, jos täällä heidän tutkimustuloksiaan tai mielipiteitään esittelee.
"Väitöskirjojen ja gradujen tekijät ovat yksittäisiä ja usein kovin rahattomia opiskelijoita "
Mutta nuo tutkimukset ei olekaan kelvanneet täällä kellekään.
"Ei-lääketieteellisessä "hoidossa" liikkuu kymmeniä miljoonia euroja vuosittain."
Tietenkin, mutta kun ne jakaa näille hoitajille, niin ei siitä paljoa yksittäiselle työntekijälle jää...
"Pätevä tutkimus olisi varmasti paljon luotettavampi argumentti hoidon mainostamisessa kuin kiiltävälle paperille painettu puppuylistys. "
Jos tutkimus on tehty yliopistolla dosentin toimesta ja tuo dosentti esittelee itse tulokset, niin miksi se yliopisto onkin yhtäkkiä puppuyhdistys?
"Jostakin syystä niitä tutkimuksia ei kuitenkaan ole näkynyt. Pelätäänkö tuloksia? "
Olet sokea. Niitä on julkaistu Lääkärilehdessä, Selkäliiton Nikama-lehdessä ja paljon muuallakin.
Tuossa sulle yksi monista:
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/sites/entrez?db=pubmed&cmd=Retrieve&dopt=AbstractPlus&list_uids=16249076&query_hl=11&itool=pubmed_docsum
Tai kuuntele yliopiston tutkija Valto Räsäsen loppusanat:
http://s111.photobucket.com/albums/n135/parantunut/?action=view¤t=loput.flv
"Missä muussa hoitolaitoksessa saadaan vastaavia tuloksia? Tämä on turvallisin, tehokkain ja taloudellisin hoitomuoto."
"Sitäpäitsi jos hoidon teho on niin hyvä kuin eräät antavat ymmärtää, olisi näyttö helppoa, koska tarvittava potilaisaineisto jäisi aika pieneksi. "
No eikö nuo tutkimustulokset puhu sen puolesta?
Juuri näin. Jos nimiä mainitsee, ne luvan olkoon oikein. Mutta ei itse asia saa jäädä nimien varjoon. Ymmärrätkö?
Minulla kipu säteilee pakaran kautta reiden ulkoreunaa pitkin polveen ja sieltä säären ulkoreunaa pitkin nilkkaan.
Ikää 16 vuotta, kärsinyt pullistumasta nyt about kolme vuotta. Onneksi ollut nyt pari vuotta pääsääntöisesti kivuton.
Ja siis olen urheillut yli puolet elämästäni aktiivisesti, pullistuma lienee tullut geeneissä kun siskolla on samanlainen.
Hyvät sisäiset vatsalihakset oikeasti auttaa, pystyy pitämään selän paremmin kasassa eikä venkoile ympäri ämpäri = vähemmän kipua. Rauhallinen kävelylenkki myös auttaa, kun selkä on kipeä. Taitaa avata noita nikamia että hermot saavat enemmän tilaa eikä ole niin puristuksissa.
"Ja siis olen urheillut yli puolet elämästäni aktiivisesti, pullistuma lienee tullut geeneissä kun siskolla on samanlainen. "
Tai sitten syy on lantiossa, jossa vika on ollut syntymästä lähtien, koska ehkä äidillänne on ollut vikaa lantiossa...
http://www.plus-size-pregnancy.org/malpositions.htm
Eli SI-nivel vinksallaan, joka aiheuttaa selkään oireita. Noinkin nuoren kannattaisi kyllä käydä vaikka fysiatri Turusella se korjauttamassa, niin olisi ehkä kivuttomampi elämä edessä...
" tai sitten syy on lantiossa, jossa vika on ollut syntymästä lähtien, koska ehkä äidillänne on ollut vikaa lantiossa"
Lisää Hoidettu vielä, että "tapauksesta en mitään tiedä mutta syy josta vaivat johtuu on aina sama. Ja se sama vaiva on varmasti myös jokaisella ihmisellä". Pari vaivaa tuo vinossa olevaan tai ollut lantioon taitaa myös aiheuttaa, nimittäin jatkuvan itsensä toistamisen ja kapeakatseisuuden.
Ottaako joku Hoidetun jutut vielä tosissaan? Ei jumankauta mikä tyyppi. Ainakin noille jutuille saa nauraa kippurassa. Ei hän tuolla touhullaan ainakaan vie asiaansa eteenpäin, PÄINVASTOIN.
Ottaako joku sun juttujasi vielä todesta, kun yritit selättää johtavan kipututkijan fysiatri JP Kourin mielipiteitä olkapääkivuista...?
Myönnä jo, että et tiedä mistään oikeasti mitään. Rakastat vain kiukuttelua...
Useampikin kuin minä pitää juttujasi samalla kertaa uskomattomina typeryyksinä ja virkistävinä hupijuttuina tyyliin SK:n "Jyviä ja akanoita"
Akanat eivät muuten synny SI-nivelen väärästä asennosta!
"Useampikin kuin minä pitää juttujasi samalla kertaa uskomattomina typeryyksinä ja virkistävinä hupijuttuina..."
Ei vaan vain sinä, joka kirjoittelet usean nimimerkin voimin...
Miten mun jutut on uskomattomia, kun ne on lainauksia lääkäreiden kirjoituksista?
Miksi sinä olisit oikeassa ja nuo kymmenet lääkärit ja fysiatrit onkin väärässä?
Lisätään siihen lantiosta aiheutuvien vikojen listaan vielä vainoharhaisuus.
Minä ja nim. Ei hoidettu emme todellakaan ole sama henkilö. Usko poika parka jo, sinun juttusi naurattavat monia. Kritiikkiä et näytä kestävän yhtään, uskot olevasi joka asiassa oikeassa. Enkä minä kiukuttele, minä vittuilen ihan suoraan.
Kuten aiemmissa keskusteluissa joku kirjoitti, sinä lainaat lääkäreiden kirjoituksia miten sattuu. Lauseen sielä toisen täältä ja lisäät väliin vielä omia päätelmiäsi. Miten sinulle parhaiten sopii. Senkin tekee jutuistasi entistä naurettavampia. Sinä olet se, joka tekee itsestään tyhmän. Sinä tosin käännät jutun aina niin, että vastaanväittäjä eivät ymmärrä mitään, sinähän "lainaat" tutkimustietoja. Silloin sinun täytyy olla oikeassa. Ainakin luulet niin. Mutta kyllähän maailmaan pellejä mahtuu ja kai niitä tarvitaankin ettei elämä kävisi liian totiseksi.
Minä käytän vain nimimerkkiä Ei hoidettu, muut käyttäkööt mitä haluavat, en myöskään vastaa heidän jutuistaan.
Mutta ei se mitään, sinä et pysty vastaamaan edes omistasi. Antti Hernesniemi milloin on professori, milloin ei. Luulisi sinun yliopistossa opiskelleena tietävän. Miten tavalliset ei-akateemiset kansalaiset voivat usko juttujasi. kun et edes tiedä yliopisto-opettajien nimityksistä (puhumattakaan akateemisista).
Ai niin, sähän oletkin opiskellut bayesilasta arvaustiedettä, se ehkä selittää asian.
Jos Hernesniemi on ollut yliopistossa opettajana, niin eikö hän silloin ole ollut professori?
Meille ei yliopistossa valitettavasti opetettu milloin lääkäri on professori ja milloin ei. Tai en ollut sellaisella kurssilla, jossa noita opetettiin. Valitan. Eikä mua edes kiinnosta (siksi kai en ollut, kun kukin sai valita omat kurssinsa). Mutta meidän laitoksessa ei kaikki opettajat ja luennoitsijat olleet professoreja. Osa oli, mitänenytoli, dosentteja, lisensiaatteja, ja muita joitakin, en edes muista. Ei kiinnosta! Kuuntelin vain mitä ne puhui, en miettinyt millainen titteli heillä oli...
Jos lainaan lääkärin tutkimuksia, mutta en ota selvää onko tuo lääkäri ollut professorina milloin, vaikka lähteessä mainitaan että on ollut, niin jo menee pilkunviilaukseksi. Eikö se asia kiinnosta? Uskotko sokeasti vain professoreja ja kaikki muut on roskaa?
Mua kiinnostaa asia ja tieto, ei tiedon esittäjän koulutushistoria pilkuntarkasti!
Ja samasta syytit mua, eli usean eri nimimerkin käyttämisestä tuossa talvella ja keväällä moneen kertaan. Joko olet unohtanut sen?
Etkä edes sarkasmia ymmärrä...
kun sinä pelkuri et uskalla laittaa nimeäsi ja paikkakuntaa ja ammattiasi tolle Hoidetulle niin pidähän turpas kiinni, jooko?
Etkös sä ole se sekopää (vaihtelet nimimerkkiä ja syytät toisia samasta:D, hah!) joka joskus etsi netistä ton "Hoidetun" kaikki tiedot: kuvan, nimen, tutkinnon....ja levittelit niitä täällä; oletpa helvetin rohkea kun itse nimettömänä/kasvottomana haukut "Hoidettua".
Yliopistolla on paljon viranhoitajina opettajina toimivia henkilöitä jotka eivät ole professoreita!
Jos lainataan tittelin ja nimen kera jonkun henkilön sanomaa, niin on hyvin pieni vaatimus on se, että nämä ovat oikein. Jos tuollaisessa perusasiassa tulee virheitä, niin koko asia muuttuu herkästi epäluotettavaksi. Lukijalla tulee herkästi sellainen kuva, ettei lainaaja alkuunkaan ymmärrä mistä puhuu, etenkin jos vielä aliarvioi niiden merkitystä. Ja toisaalta siteerattavaa henkilöä kohtaan tilanne on loukkaavaa, jos hänen titteliä suuntaan tai toiseen muutetaan.
Jos aikoo tekstissään vedota vahvasti asiantuntija-argumentteihin, niin kuin hoidettu-nimimerkki tekee, niin tuolloin asiantuntijoiden nimien ja tittelien pitäisi olla oikein.
Hankala unohtaa kun en ole moista koskaan väittänyt tai moista viestiä edes lukenut. Vainoharhainen... Ei suinkaan.
Eipä taida olla mulla lantiossa vikaa, välilevyn pullistumat on ihan magneettikuvilla todettu. Silloin kun on kipua selässä, niin alimmat nikamavälit arkoja kun niitä sieltä fysioterapeutti tai lääkäri tökkii.
Muuten; roikkuminen auttaa ainakin mulla kipuihin. Ilmeisesti vähän helpottaa sitä painetta niiltä hermoilta.
"Eipä taida olla mulla lantiossa vikaa"
Taidatpa olla väärässä: Miksi olisit oikeassa?
Hirmuisen usein se säteilee pakaraan ja reiden takaosaan. Ja usein siitä pohkeen kautta varpaisiin saakka. Useimmiten toiselle puolelle, mutta mikäli pullistuma on keskellä, ei jommallakummalla sivulla, molemmille puolille.
Joillakin säteilee myös nivusiin ja reiden sisäsyrjälle.
Mikäli säteily on tunnottomuutta "ratsupaikka-alueella", ts, alueella, joka on liki satulaa ratsastaessa ja, varsinkin, mikäli siihen liittyy virtsan tai ulosteen pidätyskyvyttömyyttä, täytyy lähteä oitis päivystykseen.
En voi käsittää, enkä hyväksyä, tuota manipulointia ja muiden ihmisten kysymysten ottamista omaksi taistelutantereeksi. Miksi valvoja ei puutu asiaan?
"En voi käsittää, enkä hyväksyä, tuota manipulointia.."
Miksi et voi? Suurin osa urheilijoistakin käyttää sitä pitääkseen itsensä urheilijana.
Suositteleehan sitä moni lääkärikin. Miksi olet eri mieltä kuin lääkärit?
Ikävää, että kysymyksesi jäi muun varjoon. Vastauksesta päätelleen olet jo käynyt lääkärissä. Tavallisesti tuollaista oiretta seurataan noin 6vkoa huomioiden oireiston laatu ja voimakkuus, ja jos ei lähde rauhoittumaan, niin arivoidaan tilanne uudelleen. Tarvittaessa arvio jo aiemmin.
Asiasta voit lukea esim. www.duodecim.fi, sivuston kautta käypähoito-suositukseen, joista yleensä löytyy kansalaisille oma versio.
Tsemppiä!