Teakin hoito Boracolilla

H-R:n ohje

3

1616

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • homeenestolta

      eipä pitäisi sammaleen kasvaa kanteen. Ei ole kokemusta, mutta puu on boracolin käyttökohde, joten miksei sitten teak. Kyllähän siihen laskeutuu ulkona kaikenlaista orgaanista pölyä yms. homeen kasvualustaa.

    • Boracol on jo kauan ollut SE AINE jolla isot pojat hoitavat tiikkikannenssa. Minulla on ensimmäinen tiikkikannella varustettu vene (ollut minulla 7v) ja sen ongelma on että vettä jää aina makamaan kannella josta tietysti kehittyi homeongelmia. Neuvoksi annettiin että käsittele homepesulla jonka jälkeen Boracolilla HR-ohjeiden mukaisesti.
      Sen jälkeen ei ongelmia (5v) joten suosittelen. Toki olen vuosittain uusinut Boracolilla käsittelyn varsinkin kriittisissa paikoissa.

    • juuso

      Tein Swaniini Boracol-hoidon viime vuoden keväänä ja kaikki kasvustot lähtivät. Aiemmin kiskojen juuret alkoivat vihertää jo kauden puolivälissä.

      Muut tiikinhoitoaineet koittavat palauttaa tiikin alkuperäisen öljyn ja tummuuden ja siitähän ei tiikkikannessa ole kyse. (Tiikkikansi harmaantuu koska se on sen luonne.)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1033
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      119
      1012
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      768
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. 42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      501
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      473
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      6
      388
    Aihe