Olen 44-vuotias. Ja pahasti alkaa tökkimään tämä ikä. Lapseni on jo opiskelemassa. Itse pukeudun nuorekkaasti, värjäytin hiukseni kirkkaan punaiseksi...Elän kuin uutta nuoruutta. Erokin tuli ja nyt katselen uutta. Onko tämä keski-iän kriisiä? Yritänkö väkisin siirtää ajan kelloa taaksepäin? Kertokaapa te muut yli nelikymppiset kokemuksianne.
Keski-iän kriisissälö?
Kottarainen62
202708
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Jotain kriisiä se varmaan on. Itse ihan saman ikäinen ja fiilis sellainen että eipä juuri mikään hetkauta mitenkään. Joskus ihan itse pelästyy että eikö tosiaan enää osaa tuntea mitään. Periaatteessa asiat on ihan OK ja kunnossa eikä "oikeita" ongelmia ole. Kuitenkaan ei osaa olla ja nauttia. Kun oikein miettii että mitä sitä sitten haluaa niin tulee vaan mieleen että kun saisi olla rauhassa. Ole tyytyväinen jos sinua vielä hiuksiesi väri kiinnostaa ja uutta ihmissuhdetta haet.
Just sama tunne mikään ei kiinnosta, ja sit tuntuu et jotain pitäis tehä eikä mitää saa aikaa.
Mut eihän tääkää voi loputtomii jatkua kun elämä huristaa eteenpäin.
Saispa jostain sen entisen toiminta tarmon takasin, jaksais kiinnostua edes omasta itsestää.
Mutta jos vaikka tänä kesänä alottais:)
Vaik täytyy olla rehellinen itelleen se "tänä kesänä a huomena alotan" on ollu jo pari vuotta :(
Kyllä meitä on muitakin just samnlaisessa alavireessä. Mistä energiaa ja motivia jatkoon? Jos löydät keinon, kerro meillekin.
tuo on vain sitä,että olet saanut uuden potkun elämään..:D
Ikäkriisit on keksittyjä juttuja.
Kun on tietyn ikäinen, pitäisi muka käyttäytyä jollain tietyllä tavalla? Siitähän se kriisi sitten tulee, kun pakosti pitäisi muuttua toiseksi ihmiseksi kuin oikeasti on.
Anna palaa vaan. Itsekin olen samassa elämänvaiheessa, vuosikausien jälkeen on yllättäen taas aikaa ihan omalle itselleni.. Eihän se ole kriisi vaan mahdollisuus :)
luulen, että olet katsellut jo jotain jopoa tms., joka nuoruudesta tuttu!
Kaija Maria ja Lari Junkkarin kirjat:"Mieheksi joka olet" ja "naiseksi joka olet".Niissä on aika hyvin kuvattu just näitä keski-iän "kriisejä" ja ihmisen eri aikuisuus vaiheita.Mulla ainakin muutama kohta sopi just ku nenä silmään.Koko ikänsä turvallisesssa ja varmassa duunissa ollut saattaa yhtäkkiä ottaa lopputilin ja vaihtaa paikkaa,yht`äkkiä se kokoikäinen elämänkumppani ei olekaan maailman ihanin ihminen,´vaan nalkuttava akka/ukko.Ja paljon muuta semmosta ,mikä kertoo just hädästä,että tuleeko loppuikä olemaan samaa kuin edellisvuodetkin.Ja kaikkea muuta.Ja jos multa kysytään,niin ainakin itse en kyllä suostu vanhenemaan,ainakaan mieleltäni.Tästähän se vauhti vasta alkaa ja jälkeä syntyy kun ei sammaloidu paikoilleen.
Kiitti vinkistä, täytyy lukea mainitsemasi kirja, jos siitä sais jotain apua tähän keksi-iän kriisiin. Mulla on ulkoisesti kaikki tosi hyvin..mutta ajatus että onko kaikki tällaista jatkossakin on masentava. Miksei ihminen voi olla tyytyväinen, kun kuitenkin 'kaikki' hyvin..Taistelen myös henkistä kalkkiintumista vastaan. Ostin Idols-Arin levyn, se on ihana, soi kauppareissullakin autossa:)
Kyllä se on sitä mistä kerroit. Nyt kumminki on kaikkein tärkeintä tehdä valinnat oikein. Valinnoista paljon riipuu tulevaisuutesi.Ålå anna tunteen ohjata nyt itseäsi, mutta kun ei tahdo järkikään sanoa mitään siinä tilassa, eli on vaikeaa ,pallo hukassa.On otettava todella vastuu oikeista ja tärkeistä asioista, elä itse ole kaiken keskipisteessä.Se on kasvun paikka, ei uuden kaverin paikka ensisijaisesti.
Olen ulkomailla elänyt viimeiset 25-v ja nyt keski-iässä roihahti kamala koti-ikävä. Siis raastava suorastaan. Sukulaiset Suomessa vähenevät vanhemmasta päästä ja alkaa olo tuntua orvolle, juurettomalle ja jotenkin turvattomalle. Vaihtaisin nykyisen ahdistavan materialistisen elämänmallini mielelläni leppoisaan, yksinkertaiseen mökkielämään rakkaassa koti-Suomessa. Ei vain elämäntilanteen takia kykene. Tasainen, turvallinen elämä olisi ihaninta mitä tiedän. Onko tämäkin keski-iän kriisiä, kuulostaa aivan erilaiselta kuin yleensä??
Toki, toki asioiden taakse katselu ja uuden suunnittelu.
Kuinka tästä eteenpäin ja vieläkö on minkä verran aikaa edessä ja voiko sen käyttää mahdollisimman oikein hyväksi.
Olen huomannut nuo oireet itsessäni ja täytin hetki sitten 44.
Tänä aamuna sai ukko kyytiä, tilitin sille täysillä.
Olen niin poikki, kun mikään ei muutu ja mietin tätäkö tämä elämä on koko loppu ajan.
Ei tämä oikeasti näin mene, mutta olen niin omaan napaani tuijottaja etten huomaa muuta.
Tiedän, että tämä johtuu hormooneista ja aikoinaan ennen kuin tiesin miltä tuntuu vaihdevuodet ajattelin, että itse väistelen ne karikot kaukaa.
Väistelen, niin ja tiedän mistä kaikki johtuu. Usein ne kuitenkin saavat minut kiinni.
Ei tämä elämä, elämän tilannetta muuttamalla parane. Kyllä minun on mentävä syitä syvemmälle. Pohdiskeltava ja kaiveltava ihan tosissaan jotta löydän uuden itseni taas jolloin voin olla onnellinen ja antaa sitä onnea taas perheellenikin.
Periksi en aio antaa. Kaduttaisi vain jälkeenpäin kun selviän näistä hormooni myrskyistä.
Harmittaa vain, että muu perhe joutuu kärsimään.
Vaan eipä tuo ukkokaan kyllä yhtään oloa helpommaksi jeesaa.
Aina vittuilemassa ja juopottelemassa laiskottelusta puhumattakaan saatikka työpaikalla toisen akan kanssa flirttailemassa.
Saatana jos paankin koko ukon kiertoon...
Joskus tuntuu että pää räjähtää enkä jaksa.
Teen kaikkeni toisten eteen ja ukko tulee kotiin ja vittuilee.
Olisi varmaan parempi elellä omissa oloissaan iman toisen pillin mukaan pomppimista ja vittuilun kuuntelemista.
Vaikka onhan miehilläkin vaihdevuodet, yhtä paskoja niistä tulee.
Kärttysiä vanhoja ukkoja, töpeksivät liikenteessä ja muille kärttyilevät saatikka kotona kaikki menee päin persettä ja maailman asiat on täysin huonossa jamassa ja maailma vain odottaa että he käyvät hoitamaan ne asiat.
Jos minä tästä suhteesta lähden, en enää ikinä ota itselleni ketään housuunsa kusijaa (lue miestä).
Haisevia yksinkertaisia raatoja ja hyväksikäyttäjiä kaikki.
Henkisesti niistä ei ole mihinkään ja se mitä niiltä saa sängyssä en ota.
Jos menet sänkyyn jonkun kanssa luulevat että olet taas valmis passaamaan niitä.
Tuntuu ettei muuta haekkaan itselleen kuin passaajaa.
Siis tältä vaihdevuodet tuntuu.
Vaihdevuodet on sitä että kärsivällisyys on loppunut.
Voisinhan ajatella niin että asutaan tässä nyt sitten rinnakkain kuin vieraat, annan pimppaa aina välillä että ei niin kovin ilmapiiri tulehdu, mutta juo ja vittuilee se siltikin ja sitä minä en loputtomiin jaksa joten...en tiedä mitä teen.
Jotenkin asioiden on muututtava.
Paljon on samaa aatoksista vaikka ukko olenkin. Meidänhän se aina pitää tietää mikä milloinkin on vaiva ja olla tukena ja ymmärtää. Mistä helvetistä sen tiedät jos ei toinen sano. Mitään ei saa pyytää. Ei ainakaan seksiä. Jos parisuhteessa ollaan niin ei toinen voi vaan päättää että en huoli mitä on tarjolla. Jos ei kerta kiinnosta niin lopeta se suhde. Ainakaan ei pidä ihmettellä jos hakee muualta. Jos ukko on sitä sorttia että pitää saada ja ei saa niin varmasti menee huonosti. Kännillä pystyy edes nukkumaan. Ei monikaa aikuinen mies mitään passaajaa tarvi. Osaa kyllä omat asiansa hoitaa ja muidenkin. Tottakai jokainen tykkää jos passataan mutta ei se ole tärkeää. Turha sellaiseen kenekään on ruveta. Aikuista passaamaan. Minä en kellekkään vittuile tai muuta. Mutta en kyllä jaksa kiinnostuakkaan kaikista asioista tai nähdä vaivaa toisen huomioimiseksi jos mitään ei saa takaisin. Minäkään en uutta ita ikinä jos tämä joskus loppuu.
Huh, olipa rankkaa luettavaa. Mulla ei onneksi vielä noita vaihdevuosijuttuja, mutta musta tuntuu että sulla on se kuuluisa keksi-iän kriisi. Niin mullakin..tekisi mieli vaihtaa miestä, ihan vaan vaihtelun vuoksi. Kaikki asiat puuduttavat eikä mikään oikein kiinnosta. Kauheesti teen töitä ja kotona passaan miehen ja lapset ilman kiitoksen sanaa. Seksiä annan auliisti, ettei miehen tarvii vierailla käydä..
Mistä tietää että suomalainen nainen on yli 40 vuotias
- punaiseksi värjätyt hiukset
- kiristävät farkut
- "muka" nuorekas pukeutuminen = naisellisuus muuttunut nuorten muotiin
- paljastava pukeutuminen, luottamus omaan itseen mennyt joten haetaan ulkoista näkyvyyttä
- liiallinen meikki tai sen täysi puuttuminen, ei missään nimessä sopivasti
- äänekäs ja "hauska" (luulee olevansa)
- liiallinen itsensä esiin tuominen, näytteleminen
- käsittämätön itsekkyys
- itsensä hukannut, persoonaton, tusinatuote
mutta onneksi suurin osa palautuu naisellisiksi omiksi persoonallisuuksiinsa viimeistään n. 60 vuoden iässä.
itsekkyydessä ja itsensä esiintuomisessa, yök!
heräsi kysymys;kumpaa sukupuolta huomioitsija on ja minkäköhän ikäinen?
Ikää tulee lisää, värjäätkö
hiuksesi.. tuhkan harmaiksi?.. ;)
Sanotaan että keski - ikäisen naisen,
tunnistaa juuri noista,
porkkananpunaisista hiuksista.. :DD
Ainoa tie vapauteenko?.....
En ole värjännyt porkkananpunaisiksi, vaikka 40 olenkin. Mulla sileät vaaleat hiukset, jotka ulottuvat hartioille. En ikinä halua sellaista lyhyttä punaiseksi värjättyä tukkaa..
Tuntuu kuin tämän kirjoituksen olen jo aikaisemmin lukenut. Eli elänkö etuajassa, vai onko tämä ollut tällä palstalla aikaisemmin?
Ihania kommentteja kiitos:)
Olipa kamala eilinen päivä joka luojan kiitos on jo ohi.
Mieheni soitti minulle ja lepytteli johon minä olin kylmäkiskoinen ja itse myöhemmin soitin hänelle ja kylmäkiskoisesti edelleenkin kerroin kuulumisiani tarkoittaen että olen leppymässä ja valoa jo näkyykin vähän.
En kyllä ole mikään seksillä kiristäjä enkä ole koskaan ollut.
Yleensä sängyssä menee hyvin eikä mieheni tarvitse työpaikoilla sen takia muita katsella, vaan joskus jopa toivoo etten haluaisi seksiä niin paljon.
Seksi parantaa parisuhdetta ja saa paremmalle mielelle.
Tämä flirttailu juttu on outo, tai ei ehkä sittenkään.
Mieheni on keskivertoa paremmin tienaava ja nainen joka on heillä töissä on melkein ainut miesten joukossa.
Ei minkään näköinen kuten mieheni sanoo.
Mutta nainen on yksinhuoltaja ja alkoi vain flirttailemaan mieheni kanssa, vaikka mieheni on painottaen tehnyt selväksi olevansa uskollinen ja onnellinen, sekä kertonut kaikkia hauskoja juttuja mitä olemme tehneet.
Toki mieheni myönsi, että on kiva kun joku flirttailee hänelle. Se on mannaa sielulle.
Ei silti on minustakin kiva kun minua flirttaillaan, ymmärrän sen täysin.
Helvettiäkö se minun ukkoani flirttailee! Menköön muualle silmiään vääntelemään ja peppuaan kääntelemään.
Minä se olen joka huolehdin mieheni ulkonäön tyylikkääksi, kestän hänen hyvät ja huonot päivänsä, tuen häntä töissä kuin kotonakin, minä se kunnioitan ja kannustan häntä.
Minä se hänen kotinsa ja lapsensa pidän kunnossa ja helliä höpinöitä korvaansa kuiskuttelen.
Minä olen ykkönen ja minun pitää olla ykkönen mieheni elämässä eikä jonkun hiiren.
Minäkin olen kyllä hiiren näköinen mutta minä tulin areenalle ensin.
Minulla ei ole punaisia hiuksia en värjää niitä ollenkaan ja niissä on jo harmaita, minulla ei ole nuorekkaita vaatteita, en ole laiha vaan pyöreä, en ole ensinkään hauska paitsi kotona saatan nauraa räkättää joskus luvattomankin paljon, olisin kyllä paljon kauniinpi ja nuoremman näköinen jos tekisin kuten nuo nuorekkaat ihmiset, mutta olen niin "maailmaa nähnyt" etten halua enää viestittää ulkopuolelleni mitään.
Valitan näin se on, jos en näin kelpaa saan olla kelpaamatta.
Itse haluaisin ajatella näin, että se mikä ulkonäössä puuttuu korvataan sisuksella, mutta kuten olette saattaneet huomata on ihminen taipuvainen liioitteluun ja senkin laitan vaihdevuosien piikkiin.
Tällä hetkellä elämä on oikeastaan kovin ihanaa.
En ole vielä rakastellut mieheni kanssa, että se ei ole hyvän olon syy, mutta tänään päätän ottaa mieheni!
Jokin itseensä riittämättömyyden tunne kuitenkin on nykyään aina ja kiire, kuin en kerkiäisi tehdä kaikkea ja paikalleni en ainakaan jouda istumaan sillä urakka kusee.
Se minua vain ottaa päähän, että ukko tulee kotiin ja vittuilee etten ole tehnyt mitään.
Miten niin en mitään? Minä olen juossut ja tehnyt duunia kuin hullu ja kaikki on kunnossa tai työn alla.
Hän tulee kotiin makaamaan ja minun duunini jatkuvat aina nukkumaan menoon asti.
Eikö hän näe vai tajua.
Silloin tuntuu ettei minun työtäni arvosteta ja jos minun työtäni ei arvosteta ei arvosteta minuakaan.
Juopottelu, sitä ei mitenkään voi puollustella. Aina löytyy muitakin konsteja kompensoida asioita.
Siitä ei ole kyse ettei meillä puhuttaisi ongelmista, tuntuu vain että ne samat ongelmat jotka oli silloin kun aloitimme yhdessäolon on edelleen paikalla, vaikka olemme työstäneet niitä kuinka.
Joskus myös tuntuu ettei tämä ole vaihdevuosia vaan oikeita ongelmia.
Mutta voisiko se olla niin että minulla on vaihdevuodet ja nämä ongelmat on kuitenkin ihan oikeita joihin reagoin vain hieman liian jyrkästi.
Voi, miksi en ole tyynempi luonne?
Arki on vihdoinkin tainnut astua meidänkin suhteeseen.
Jopa sitä onnea ehkä liion jaettiinkin, kaksitoista ihanaa vuotta takana.